tiistai 29. joulukuuta 2020

Sanaston data avoimeksi | Litteratursociologi 2021

Kansi: Anu Torikka,
"Ennakoimaton" (2000).
Kuva: Johanna Turunen.
Kaikkien Suomen kirjastojen lainaukset ovat tekijänoikeusjärjestö Sanaston tiedossa. Jos nämä tiedot olisivat avointa dataa, eivätkä vain kirjailijalle pyynnöstä myönnettäviä lukuja, itse kukin osaisi laskea, minkä verran kirjailija tästä suunnasta saa palkkaa työstään.

Ilman avoimuuttakin tiedetään, että noin 100 suomalaista kirjailijaa saa yli 10 000 euroa korvausta siitä, että heidän teoksensa ovat vapaasti lainattavissa. Vuonna 2020 yhdestä lainasta maksettava korvaus oli 26 senttiä.

Sen lisäksi, että kirjallisen elämän kuluttajat, tukijat ja tutkijat saisivat ajantasaista tietoa Sanaston läpinäkyvistä tilastoista Helsingin Sanomat saattaisi päivittää kirjaston lainatuimpien listan valtakunnalliselle tasolle eikä vain HelMet-kirjastojen  eli Helsinki Metropolitan Areas Libraries -lukijoiden  makua edustavaksi halutuimpien teosten listaksi.

Laajempi kulttuuripoliittinen kysymys on, pitääkö kirjastojen jatkuvasti supistuvien kirjahankintojen rikastuttaa niitä kirjailijoita, jotka saavat myös kirjamyynnistä enemmän tuloja kuin kollegansa. Nykyinen linjaushan on sama kuin koko yhteiskunnassa, jossa suurimpien pääomatulojen omistajat ovat rikastuneet entistä enemmän suhteessa pienituloisimpaan porukkaan.

Kun kirjastot ostavat asiakkailleen niitä kirjoja, joita varataan eniten, hankintoihin liittyvä valta on siirtynyt lukijoille. ”Kaunokirjallisuuden osalta tämä vallansiirtymä ei ilmeisesti ole aiheuttanut suurempia ongelmia”, epäilevät tutkijat Erkki Sevänen ja Mikko Vainio artikkelissaan ”Yleiset kirjastot”.

Sen sijaan tietokirjallisuuden suosikkilistoja analysoidessaan tutkijoiden mieleen nousee kysymys, missä mielessä kirjastot oikeasti tarjoavat nykyisin käyttäjilleen ”pääsyn tietoon ja kulttuurisisältöihin” (vuonna 2016 voimaan tulleen kirjastolain ilmaus) ”ja missä suhteissa niissä noudatettu toimintamalli pikemminkin sulkee lukijoilta pääsyn näihin arvokkaiksi käsitettyihin asioihin”. (Kirjallinen elämä markkinaperustaisessa mediayhteiskunnassa, Vastapaino 2020, 179)

”Suomessa merkittävin kirjallisuuspolitiikan harjoittaja on 1960-luvulta lähtien ollut valtio, joka on kohdistanut kirjalliseen kulttuuriin erilaisia valikoivia tukitoimia”, toteavat Kirjallisen elämän toimittajat ”Johdannossaan”.1 Nyt kun kirjastohankinnat on saatu toimimaan markkinaperustaisesti, milloin muukin kulttuuripolitiikka saadaan käännettyä eurojen kielelle, jonka suomentamiseen ei tarvita valtiovaltaa.

Valtion rahoittamassa Taiteen edistämiskeskuksessa on kuitenkin jäljellä Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta, joka jakaa apurahoja luovaan työskentelyyn. Apurahoja on jaettu vuodesta 1964 lähtien sillä perusteella, että teokset ovat maksutta lainattavissa yleisistä kirjastoista, eikä niitä jaeta lainausten perusteella, vaan ne ovat harkinnanvaraisia. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää lautakunnan jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Apurahasumma on 10 prosenttia kirjastojen edellisen vuoden kirjahankinnoista, jotka siis supistuvat koko ajan. Vuonna 2019 jaettiin noin 2,7 miljoonaa euroa noin 360 kirjailijalle ja kääntäjälle. Tietokirjallisuuden osuus on kymmenen prosenttia summasta, noin 270 000 euroa.

Vuonna 2021 Sanasto tulee jakamamaan lainauskorvauksia 15,6 miljoonaa.

1 Jos valtio on ollut – ja on ilmeisesti edelleen – merkittävin ”kirjallisuuspolitiikan harjoittaja” Suomessa, miksi yksikään Kirjallisen elämän artikkeleista ei käsittele esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksen toimia ja visiota siitä, mikä on kirjailijan työtä palkatta tai ilman markkinaperustaisessa mediayhteiskunnassa. Jos kirjallisessa elämässä on käynnissä uudelleenjäsentymisen aika, kuten artikkelikokoelma väittää, miten se näkyy edistämiskeskuksen ja erityisesti valtion kirjallisuustoimikunnan päätöksissä. Ovatko myös apurahapäätökset kääntyneet markkinoiden suuntaan, vai voidaanko vaikkapa vähälevikkisen kirjallisuuden tukemiseen varatuilla 600–700 000 eurolla paikata niitä aukkoja, joita kirjastojen markkinaperusteiset hankinnat synnyttävät?

tiistai 22. joulukuuta 2020

Joulun kuvahaiku | Photo poetica 2020


Johdatus toiseen

Toinen puoli pimeyttä,
toinen puoli vuotta 
on tuntunut joltakin. 
Haluan sitä välittömästi 
ja väistämättä kaikki 
on ohi. Toistaiseksi.

tiistai 15. joulukuuta 2020

Itsekolonisaatio | Ser ut som en burk sardiner


Otan lukua toisesta

nyrkistäni;

yhden iskun varassa

koko sydän.

 

Yksin oot toisen

toisen, äiti ja isä

jumaltodistus:

laki ja eläimen tie

merkillisen hiljaiseen

lempeyteen.

Jos olisit tässä.

 

Kun en näe kukassa

kauneutta, katsooko

sardiinipurkki minua?

Vai olenko sokea;

teeskentelenkö

teeskentelijää,

vaikka et ole tässä.

perjantai 11. joulukuuta 2020

Kuopio ei tue Kanttilaa | Minna Canth

  Sanna Kangasniemi: "Minna Canthin kotitalon kunnostusvarat uupuvat yhä", Helsingin Sanomat 11.12.2020, B3.

 
Vielä tämän viikon keskiviikkona Savonia-kirjallisuuspalkintoa jaettaessa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas kertoi Kuopion kaupungin ”pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta kulttuuritahdosta”, jonka luontevaa jatkoa on puoluepoliittisin perustein valittu Savonia-raati:

 ”Savonia-kirjallisuuspalkinto on Kuopion kaupungin osoitus pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta kulttuuritahdosta tukea suomalaista kirjallisuutta savolaisin painotuksin tai yhteyksin. Koska kaupunkia johdetaan edustuksellisen demokratian mukaisesti on luontevaa, että sama edustuksellisuus on myös palkintoraadissa.”

Valitettavasti jo perjantaina Helsingin Sanomat joutui uutisoimaan Kuopion kaupungin lyhytjänteisestä ja päämäärättömästä kulttuuritahdosta, kun johtaja Vähäkankaalta ei löytynyt aikaa vastata kulttuuritoimittaja Sanna Kangasniemen kysymyksiin.

Olisiko nyt edustuksellisen demokratian aika ottaa selville, miksi kaupunki on ”haluton sitoutumaan Kanttilaan esimerkiksi EU:n tukirahahakuun osallistumalla”?

Pitkäjänteisestä Kanttilan säilytyskamppailusta ei ole puuttunut "savolaisia painotuksia", ja viimeistään Vähäkankaan vaikeneminen tuo näkyviin, mikä on Kuopion kaupungin todellinen tahtotila Minna Canthin kotitalon kunnostuksen suhteen.

Päivittelyn sijasta itse kukin voi liittyä Minna Canthin talo ry:n kannattajajäseneksi. Tilinumero: Pohjois-Savon Osuuspankki FI705 6000 5205 52368.

tiistai 8. joulukuuta 2020

Tunnustuksia | Jag var en italiensk storälskare


Kaskas kelminä

autobiografina minä laulan;

nyt katseeni saa levätä

lukijassa häpeämättä. Yksin

minä on alasti ajo-

koira, joka ei ehdi eikä tahdo

peitellä tunnustuksiaan

jälkiensä perässä juostessa.

 

Sinisten silmiesi katse

messukäytävällä, eikä mies

unohda sitä koskaan;

hän on italialainen rakastaja

puupukkien maassa.

Yksi katse ME, ja minä on hän

aatelismies, joka osaa sen

ja tekee sen eikä vaadi

uskollisuutta, vaan asiallista

hekumaa silloin tällöin.

 

(Johanna Holmström: Märta Tikkanen. Tyttö joka halusi juosta vetten päällä, Tammi 2020, suom. Maija Kauhanen, 364)

PS

Kirjailija Antti Hurskaisen mielestä elämäkerrassaan "Holmström (s. 1981) on haastatellut ja lukenut paljon eikä arkaile kirjoittaa omista kivuistaan". Kuten muutamissa muissakin aikamme tietokirjoissa, arkailukipujen varjosta nousee kysymys, kumpi on teoksen päähenkilö Johanna vai Märta Eleonora.  https://blogit.apu.fi/plainsongs/paihittamattomat/ 

perjantai 4. joulukuuta 2020

Katso eläintäni silmiin | L’animal que donc je suis

Pitkin lausein keskustelet

vaikenemalla. Häpeämättä

 

kuka saa nähdä minut alasti

on alasti paras. Katsot kuin kissa

 

ja koira, olen siis olemassa.

Onni, pohjaton on katseesi

 

petturin silmät, kun ajattelen

värinä.

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Tilitysten aika | Bokskörd från 2020

Vuonna 2020 luettuja, selattuja ja lukematta jääneitä valtion kirjallisustoimikunnan jäsenille lähetettyjä proosateoksia. Vas. lasten ja nuorten kirjat, kuvasta puuttuvat runot.

"Linnulla [Hannu] on nyt lista. Se ei ole sellainen kuin hän kuvitteli. Hän on lukenut kirjoista vain kaksi. Kahdesta hän ei ole koskaan kuullutkaan… Hänestä tämä tilanne on lumoava, ja kiinnostava ja opettavainen.

’Niin sitä luulee tietävänsä, ja sit tulee nimiä, jotka merkittävän asiantuntijaraadin mielestä pitää tuntea.’

Hän miettii, miksi ei tunne Bertelliä [Ann-Luise] tai Hellsteniä [Ritva]. Pitäisikö siitä syyttää itseä vai muita? ’Muodostan käsitykseni median perusteella, ja sen, mitä some mulle algoritmien puitteissa työntää.’” (”Moi Lontoosta! Päätös on tehty.” Suomen Kuvalehti 27.11.2020, 34)

Onko raati tehnyt työnsä vilauttaessaan ehdokkaillaan, missä kuplassa itse kukin elää ja kuvittelee tietävänsä, mistä aikamme taiteessa on kyse?

Vaikka luen noin 150 työhuoneeseen postitettua kirjaa vuodessa – ja kirjastosta 1–5 viikossa, totuus tämänkin vuoden sadosta on jotain muuta. Pääasiassa seuraankin työkseni vain esseitä, proosaa ja runoutta.

Millainen oletettu on sitten näkijä, joka toteaa – kuten useamman kerran olen saanut lukea tänäkin vuonna: Tämä teos kuuluu ehdottomasti vuoden parhaisiin. Tai: Tässäpä romaani, joka kuuluu Finlandia-ehdokkaisiin.

Ja sitten on näitä lumoutuvia ihmeitä, kuten Hannu Lintu.

Entä Enni Mustonen, jonka kirjoja on lainattu eniten ja joka saa suurimmat tulot tekijänoikeusjärjestö Sanaston tilityksistä vuonna 2020? Onko nimimerkki Mustosen teoksia arvosteltu?

Jos ei ole, ketä muita kuin lukijoita esimerkiksi kulttuurisivujen portinvartijat palvelevat?

Entä toisin päin. Pitäisikö jatkuvasti supistuvan kulttuuri- saati kirjallisuustoimittajien populaation käyttää aikansa Sanaston tilitysten määräämässä järjestyksessä? Tuskin, tosin joku populisti saattaisi tuotakin vaatia.

"Vuoden 2019 proosateokset", yritys viime vuonna lukemieni kirjojen tilitykseksi  löytyy täältä

torstai 19. marraskuuta 2020

Taistelevat metsot 1886 | Stritande tjädertuppar 2020

Totta on, että lapsena lähestyessäni Haminalahtea kotikuntani Tervon suunnasta emme odottaneet Wrightien kansallismaisemaa vaan Puijon tornia: milloin se kaupungin merkki näkyy ensimmäisen kerran. Suopeltovuoresta meillä ei ollut hajua, mutta vuoren alla puristimme nenästä Kuopion kaatopaikan lemujen tulvahtaessa Ylösen Eeron mustaan Volgaan.” (”Jälkisanat” Taistelevat metsot, Aviador 2020, 302.) Kuva: Paavo Hyvärinen/Muistojen Tervo.


 Taistelevat metsot on Ferdinand von Wrightin (1822–1906) tunnetuin maalaus ja vuonna 2020 ilmestynyt romaani. Ferdinandin taulu valmistui vuonna 1886, ja yhdenpäivän romaani kertoo teoksen suunnittelun vaiheista heinäkuussa 1884.

Savonia-palkinnon ehdokkaat
ja raadin perustelut. Kuva: Savon
Sanomat 21.11.2020, B3.

Taistelevat metsot muodostui Ferdinand von Wright uran kannalta tärkeäksi teokseksi. Hän oli Savon sydänmaille eristäytyneenä maalannut jo vuosikymmeniä samoja lintu- ja lähiympäristönsä maisema-aiheita, jotka poikkesivat taiteen uusista valtavirtauksista. Hänestä oli tullut epämuodikas taiteilija, jota taidepiirit eivät enää ottaneet kovin vakavasti. Sairastelujensa ohessa Ferdinand von Wright alkoi maalata Taistelevia metsoja, jonka yhteydessä hän palasi aikaisempiin luonnondramatiikka käsitteleviin aiheisiinsa. Teoksesta ilmenevä luonnontaistelun kuvaus yhdistettiin Suomen kansan kohtaloon, jota vaivasi epävarmuus vuosisadan vaihteen poliittisten myllerrysten johdosta…

Taistelevista metsoista käy ilmi Ferdinand von Wrightin tarkka paneutuminen niin kohteen kuin sen taustankin kuvaamiseen. Hän kuvasi maalauksen linnut tieteellisen tarkasti luonnollisessa ympäristössään, joka noudatteli topografisesti täsmällistä maisemaa. Romantiikan hengessä suomalainen identiteetti oli sidottu luontoon kuuluvaksi, jonka myötä myös kuvataiteissa esitetyt luontoaiheet muodostuivat kansallista identiteettiä korostaviksi tekijöiksi. Täten Taistelevista metsoista välittyvä suomalaisen koskemattoman erämaaluonnon kuvaus nousi tekijäksi, johon kansan syvät rivit pystyivät samastumaan. Taistelevia metsoja voidaan pitää avainteoksena suomalaisen luonnonkuvaamisen traditiossa…” (Jyväskylän yliopisto: Mutku-materiaalit 23.2.2017 https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/mutku/opiskelu/materiaalit/klassikot/materiaalit/ferdinand)


Arvostelut


Savolaisittain eloisa ja yhtä kaikki mainio romaani rakentuu dokumenttien täydentämäksi kolmiomaiseksi asetelmaksi, jossa minä- ja hän-kerronta liukuvat sukkelasti yhteen. Ferdinandin oppipojan ja kesärengin minä kertoo itsestään myös hänenä. Tällöin hän esiintyy kahdella nimellä. On Kipuna ja J.F. Cooperin kirjoista tuttu Unkas.

Tyyli tuo mieleen Ferdinandin lintutaulut, joiden sommittelu usein noudattaa kolmiomuotoa.”

(Teppo Kulmala: ”Erakkotaiteilijan metsonkatsomus. Yksi kesäpäivä valaisee Ferdinand von Wrightin persoonallisuutta”, Savon Sanomat 18.11.2020, B5) https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3163626

Jouni Tossavainen kirjoittaa yleissuomea, mutta savolaisena hän viäntää ja kiäntää tapahtumia. Yhden päivän romaanissa on mennyttä ja tulevan odotusta, ja voimallisen ähellyksen tuloksena Ferdinand von Wrightistä maalautuu varsin elävä kuva, renki Villen silmin. /- -/

Jouni Tossavaisen suurtyö on taiteellisesti kehitelty, historiallisia faktoja kunnioittava ja kielellisesti omalakinen romaani. Perusratkaisussa on mallinnettu sääminkiläisen Joel Lehtosen pääteoksen Putkinotko rakennetta.”

(Erkki Kiviniemi: ”Taistelevat metsot on faktoja kunnioittava, taiteellisesti omalakinen romaani, jolla on luonnonsuojelullinen pohjavire”, Kulttuuritoimitus.fi 16.10.2020)

https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kirjallisuus/taistelevat-metsot-on-faktoja-kunnioittava-taiteellisesti-omalakinen-romaani-jolla-on-luonnonsuojelullinen-pohjavire/?fbclid=IwAR3gWgKx6-jwgv1U4NY5Fpa4sH3ALFYJAV4QxSG94zhdzjGisnf-HUC14Yw


Lisätietoja


Mitä sitä tuli taas valehdeltua |
Sex fakta om romanen

Tosia asioita ja fiktiota Taistelevien metsojen taustoista.

http://jounitossavainen.blogspot.com/2020/09/mita-sita-tuli-taas-valehdeltua-sex.html

Taistelevien metsojen maisemia YouTubessa

https://www.youtube.com/watch?v=5EofUcKGp2k&t=9s

”Haminalahdesta” 1869 ja 2020 | Ferdinand von Wright

Kuopion taidemuseon julkistamistilaisuudessa pidetty puheenvuoro.

http://jounitossavainen.blogspot.com/2020/08/haminalahdesta-1869-ja-2020-ferdinand.html

Metsojen soidinmenot Oodissa | Storytell

Taistelevat metsot äänikirjana.

http://jounitossavainen.blogspot.com/2020/10/metsojen-soidinmenot-oodissa-storytell.html

"Millaista on työstää äänikirjaa" | Yle Radio Savo

http://jounitossavainen.blogspot.com/2020/09/millaista-on-tyostaa-aanikirjaa-yle.html

Ruotsalaisuuden päivä | Svenska dagen för 170 år sedan

Magnus von Wrightin päivä Helsingissä 170 vuotta sitten.

http://jounitossavainen.blogspot.com/2020/11/ruotsalaisuuden-paiva-170-vuotta-sitten.html

Taistelevat metsot, 2020 | A Sample of Afterwords

Savon Sanomien juttu kirjailijasta.

http://jounitossavainen.blogspot.com/2020/08/taistelevat-metsot.html

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/3084119

PS 

Äänikirjankaan luvut eivät näytä menneen hukkaan, kun lapinlahtelainen "lehtipiika" Pia Valkonen on kuunnellut teosta "melkein neljä ja puoli kilometriä": http://www.piavalkonen.fi/blogi/2020-11-jouni-tossavaisen-taistelevia-metsoja-kuuntelin-eilen-melkein-nelja-ja-puoli-kil...





sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Olen kuusikymppinen | Ismo Alanko


O
lipa hyvät

synttäribileet!

Vittuakaan

ei vituta

saatuaan vihdoin

todistuksen väkevän

sysisuomalaisessa

peruslehdessä:

Lesbon uni

paljon parempaa

kuin hetero.

Toisin sanoen:

me vanhenemme.

perjantai 13. marraskuuta 2020

Pimeyden pesässä | Södergran

 

Onni on

kuusessa.

Joulu

kuusessa

on valoa.

Kuusessa

on pesä

hyvä kun olet.

torstai 5. marraskuuta 2020

Ruotsalaisuuden päivä | Svenska dagen för 170 år sedan

Konstnärsbröderna
von Wrights 
Dagböcker 1-7.
Ruotsalaisuuden päivä 6. marraskuuta oli 170 vuotta sitten keskiviikko. Magnus von Wright maalasi Helsingissä taulua Heinolasta, opetti piirustusalissa ja kyläili iltapäivällä Kuopion tutun Lennart Forsténin luona. Ferdinand von Wrightin Lennartille lähettämästä kirjeestähän Taistelevat metsot sai alkunäkynsä ("Jälkisanat", 314).

Sukulaisvieras Molander ja protokollasihteeri Falck kävivät kylässä illalla, ja Magnuksen vaimo Sofin luona vieraili Iisalmen ison pappilan tytär Johanna Wasenius (os. Collan). Myös lääkäri Gustaf  Forstén tuli ja toi malliksi viikko sitten Kristiinankaupungissa ammutun nokikanan.

Målade jag på Heinola - På ritsalen (Brandt, Lindström, Bomberg, och Sibelius). Mot afton var jag hos Lennart Forstén - V. Falck hos mig om qvellen - Herman Molander på visit - På f.m. var Johanna Wasenius hos Sofi - Från Gustaf Forstén kom en, den 30 Oct. vid Christinestad skjuten Fulica atra -

(Konstnärsbröderna von Wrights dagböcker 4. Magnus von Wright Dagbok 1850-1862, Svenska Literatussällskapet i Finland 2001, 53)

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

X – 2m – X | Håll ett säkerhetsavstånd

 

Marras voittaa kesän,

pimeys päivän;

surus voittaa onnenkin.

Ei paljon naurata,

ei edes hampaat sahanterällä.

Mikä muu meitä elättelee

kuin sielun lento, vauhkolintu.


keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Metsojen soidinmenot Oodissa | Storytell

Taistelevat metsot kirjasto Oodin
Maijansalissa torstaina
29. lokakuuta 2020 klo 18.00.
Taistelevien metsojen (2020) luvut äänikirjaksi ovat nyt siinä pisteessä, että tätä versiota romaanista pääsee kuuntelemaan ruotsalaisessa kirjatoistopalvelussa Storytellissä. Ilmaisnäytteen voi kuunnella ja kannattaa toistaa, ennen kuin avaa tilinsä nyörejä.

Siitä ilosta ja senkin kunniaksi "metsoja" julkistetaan Oodissa Helsingissä torstaina 29. lokakuuta klo 18.00 alkaen. Suomalaisen kustantajan Aviadorin Facebook-tapahtuma löytyy täältä, ja romaanin maisemaan äänen kanssa voi altistua YouTubessa.

Yle Radio Savon juttu "Millaista on työstää äänikirjaa" on kuunneltavissa tällä johdannolla.

maanantai 19. lokakuuta 2020

Tie sisäiseen todellisuuteen | J. V. Snellman


K
uulutuksen herra

kulutuksen jumala.

 

Yhtä hyvin kin

voi olla napsahdus, jota säe vaatii

julistaakseen rukoushetken

Mediamekkaan päin.

 

Salattu kirkastuu pimeydessä:

kerran kesällä rantapenkillä

ei kastunut takapuoli vaan etupää.

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Mistä valo meissä tulee? | Jon Fosse


vihdoin näen tähdet

                 taivaan kappaleet

koskaan et katso kauemmas

                kuin pimeässä


keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Korskeat monisielut | Populus tremula

 

Haavikosta en sano

ettei hybris tartu

edes pilkun verran kuten runossa

jossa juotiin vielä viinaakin.

Tarttuu se, siksi me havisemme

joka jumalan lehti

pitkin kesää talvea vasten

kirkastumme, kunnes taivas

ottaa omansa. Sellainen

on tämä vuodenaika.

tiistai 6. lokakuuta 2020

Tietoja Savon juutalaiskysymyksestä | Sannfinländarna

Taistelevien metsojen (2020) taustaan liittyy juutalaiskysymys, josta ei kerrota romaanissa. Kuitenkin esimerkiksi suomenmielisen- ja -kielisen Savo-lehden toimituksen suhtautuminen juutalaisiin valaisee paremmin kuin monesti on julkisuudessa kerrottu sitä, miten Kuopiossa suhtauduttiin von Wrightien tapaisiin ”ruotsikkoihin”.

Kun August Kuokkasen ja G. B. Mäkelän päätoimittamassa Savossa oltiin oikealla asialla, myös juutalaiset otettiin kielitaistelun aseiksi. Tänä päivänä vaikkapa perussuomalaisten kannattaisi ottaa oppia näiltä aitosuomalaisilta sysisavolaisilta, jotka pelkäsivät maahanmuuttajien ei vain käyvän rasitukseksi maallemme, vaan ”jos juutalaiset lasketaan Suomeen, on Suomen viimeinen hetki lyönyt".

Että Hitler ei ollut yksin, vaan tukea löytyi ja löytyy keskitysleireille myös Savon kristityiltä, on syytä kopioida Kansalliskirjastosta – ehkä myös lukea loppuun asti – koko Savon juutalaisjuttu, jota siististi sivutaan Aulis Korolaisen toimittamassa kokoelmassa Viittavälit. Poimintoja Savon vaiheilta ja kannanotoista vuosilta 1878–1968, Kirjapaino Oy. Savo 1968.

Veijo Tuomainen:"Pölkkypäät", 1990-luvun alkuvuodet, yksityisomistuksessa.

Sawo. Tietoja Pohjois-Savosta. Kuopiossa perjantaina huhtikuun 28 p:nä 1882.

Kuopiosta.

Pari sanaa juutalaiskysymyksessä.

Nykyajan mitä tärkeimpiä kysymyksiä on epäilemättä tuo melkein kaikissa sivistysmaissa keskustelun alaiseksi tullut juutalaiskysymys. On näet kaikkialla, missä vaan juutalaisille on suotu kansalais-oikeudet ja missä näitä löytyy suuremmassa määrässä, tultu huomaamaan, että tuo kansa, joka pääasiassa melkein yksinomaisesti harjoittaa kauppaa ja rahaliikettä, ajan pitkään on käynyt muille rasitukseksi. Sellaisia maita, missä juutalaisia pidetään oikeana maanrasituksena, ovat: Venäjä, Puola, Saksa, Itävalta-Unkari, elikkä ylipään kaikki flaamilaiset ja germanilaiset maat. Ne kansat sitä vastaan, jotka itse ovat taitavat kaupan teossa ja teollisuudessa mailman etevimmät, nimittäin englantilaiset ja ranskalaiset, ovat paremmin tähän asti voineet puolustaa itseänsä juutalaisia vastaan. Eipä kuitenkaan puutu niitäkään ääniä, jotka väittävät, että juutalaiset viimeksi mainituissakin maissa vähitellen tulevat saavuttamaan raha-asiat haltuunsa ja niiden kautta vallan ja hallinnon, elikkä toisin sanoen käyvät maalle ja kansalle rasitukseksi.

Jos vähän tarkastamme mitenkä on käynyt niissä maissa, joissa juutalaisille on suotu kansalais-oikeudet, voimme saada jonkunlaisen kuvan siitä vaarasta, joka jokaiselle maalle on tarjona, johon nuo Israelin lapset suurissa määrissä tulvaavat. Jo kauan ovat juutalaiset eläneet esimerkiksi Puolassa. Heitä kutsuttiin sinne vastapainoksi Puolan porvaristolle. Vähässä ajassa olivat nämä maailman kauppiaat saaneet haltuunsa kaiken kaupan, omamaiset kauppiaat hävisivät. Saadaksensa varsinaisen kansan haltuunsa, alkoivat juutalaiset herättää siinä kaikenkaltaisia himoja, jotka ennen olivat maassa tuntemattomia. Niin syntyi kapakoita kaikkialla ynnä muita riettauden pesiä, joissa kansa turmeltui. Mutta voidaksensa tyydyttää herätettyjä intohimojaan, täytyi kansan lainata rahoja juutalaisilta, jotka rahoistaan tietysti ymmärsivät ottaa kalliit prosentit kansaparalta. Maanomaisuus joutui vähitellen juutalaisten haltuun ja ennen vapaa kansa juutalaisten orjuuteen, huonoiksi vuokraajiksi ja päiväläisiksi. Eikä paljoa paremmin käynyt aateliston ja ylimyskunnankaan. Liukkaalla, imartelevalla luonnollaan ymmärsivät juutalaiset kiedota raha-asioihinsa maan ylimyksetkin, jotka puolestansa hekin vaipuilevat velkoihin ja näin tulivat juutalaisten mielivallasta riippumaan. Löytyypä niitä, jotka arvelevat juutalaisten kutsumista Puolaan pääsyyksi tämän valtakunnan lopulliseen häviöön.

Mutta kaikkialla, missä juutalaiset oivat saaneet kansalais-oikeudet, käy heidän pyrintönsä tässä edellä kerrottuun suuntaan, se on saada kansa, maanomaisuus, hallitus, kauppa ja teollisuus haltuunsa. Saksanmaalta on alkanut kuulua yhä haikeimpia hätähuutoja juutalaisten ylivallan kasvamisesta. Ja kuitenkin saivat juutalaiset siellä vasta verrattain myöhään, joku vuosikymmen sitte, kansalaisoikeudet. Kansalaisoikeudet saatuaan, tuimasi näet Saksanmaalle niin runsaassa määrin juutalaisia, että niitä nykyään yksistään Berlin'in kaupungissa on enemmän kuin koko Ranskanmaalla. Saksastakin kuuluu jo, että juutalaisten vallassa on suurin osa kaupasta, rahaliike, sanomalehtikirjallisuus, heitä löytyy kaikissa valtion viroissa ylhäisestä alhaiseen asti, ja kaikkialla tekevät he työtä yhteen suuntaan, päästäksensä valtaan, yliherruuteen muun kansan yli. — Yksistään Englannista, jossa vaan löytyy noin 4l,000 juutalaista, alkaa jo kuulua ääniä heitä vastaan. Ia kuitenkin ovat englantilaiset maailman mainioin kauppakansa.

Mikä antaa sitte juutalaisille näin mahtaman voiman ja neron saada muita kansoja sortumaan ja valtaansa?

Voimme siihen lyhyesti vastata: se on heidän uskontonsa ja siveysoppinsa. Kuten kaikki lukijat tietävät, löytyi Vapahtajan eläessä puolue juutalaisten joukossa, jota nimitettiin farisealaiseksi. Tätä puoluetta on useasti väärin käsitetty joksikin uskonolliseksi lahkoksi. Sellainen ei kuitenkaan farisealaiset ollut, vaan päin vastoin täydellisesti kansallinen puolue, niin täydellisesti kansallinen, että tuskin mikään kansa maailman historiassa voipi antaa sellaista esimerkkiä. Nämä farisealaiset ovat luoneet nykyisen juutalaisuuden. Heidän puuhansa tarkoittavat saada juutalaiskansaa niin eroitetuksi muista kuin suinkin oli mahdollista ja saada heitä muiden kansain herroiksi. Farisealaisten nimikin, joka tulee heprealaisesta sanasta ,,parasch" (eroitettu), osoittaa heidän pyrintöjensä tarkoitusta. Heidän kansastaan oli tulema sellainen ruhtinas, jonka piti muut mailman kansat saattamaan juutalaisten valtaan, juutalaiset seisoivat muka kaikkia muita kansoja ylempänä, olivat mailman valittu kansa, muut kansat heidän välikappaleitansa, joita mielin määrin sai kohdella, pettää, halveksia, rääkätä ; yksistään ,,pakanamaiden" tomukin oli niin saastaista, että oikea farisealainen kotimaahansa tullessa maan rajalla kääntyi ympäri ja pudisti jaloistaan pois tuon saastaisen maan tomun, jotta ei sen kautta tahrisi omaa, ,,pyhää" maatansa.

Mutta kaikkea tätä ei opettanut vanha Testamentti. Täydyttiin siis hankkia kansallinen kirjallisuuskin, johon farisealaisten säännöt koottaisiin ja ne niin muodoin säilyisi jälkimaailmalle. Näinä koottiin vähitellen erääsen kirjaan, jota kutsutaan ,,Talmudiksi". Tässä kirjassa löytyy nykyisen juutalaisuuden siiveysoppi, valtio-oppi ja ylimalkain kaikki viisaus kätkettynä. Siitä tuovat juutalaiset oppineet koko katsantokantansa, joka ei suinkaan ole hyödyksi kristityille eikä niille kansoille, missä sitä pannaan käytäntöön.

Otamme tähän muutamia esimerkkiä siitä, millä silmällä juutalaisten Talmudissa katsellaan kristityitä. Aina kun Talmud mainitsee Kristuksesta ja kristityistä, käyttää se mitä katkerinta vihaa, oikein hurjaa, kiihtynyttä raivoa. Kristityitä kutsutaan siinä tavallisesti: ,,Bileamin opetuslapsiksi", „vääräoppisiksi" (minim) „ pakanoiksi", ,,nazarealaisiksi". Kristus saa siinä osakseen nimiä, tämän kaltaisia: ,,Tuo mies", ,,Se, jota emme tahdo mainita" ,,Nazarealainen", ,,Narri" ,,Tuo hirtetty", ,,Absalon" ,,Stadan poika" ,,Panberan poika" ,,kansan villittäjä" j. n. e. Eräässä paikassa lausutaan: ,,hän niitetyksi tulkoon hänen (Iesuksen) muistonsa, ja pois pyhityksi hänen nimensä". Nykyaikaisten juutalaisten mielipiteistä Kristuksesta mainittakoon erään saksalaisen ,,rabbinin" (oppineen) Abraham Geiger'in lauselmista esimerkiksi tämä: „ Kristus oli farisealainen, joka ei tuonut maailmaan mitään uutta'".

Juutalaisesta siveysopista mainittakoon muun muassa seuraavata:

Nillel, jota juutalaiset itse pitävät farisealaisista viisaimpana oppineempana ja jaloimpana, lausuu: ,,Kukaan oppimaton ei helposti voi karttaa syntiä ja yksikään oppimattomasta kansasta ei ole hurskas." Oppimattomalla tässä tietysti ymmärretään niitä, jotka eivät tunne juutalaisten kirjallisuutta, eivät ole Kirjanoppineita". Tämähän kuuluu ihan samalta kuin mitä evankeliumeissa sanoo juutalainen: ,,tämä kansa, joka ei tunne lakia, on kirottu". Pahuus, petos ja vääryys ei ole niinkään määrällisiä asioita Talmudissa. ,,Taiwaan ja helvetin väliä on ainoastaan kahden sormen kiveys; syntisen tarvitsee vaan katua syntinsä, niin auvaistaan taivaan portit hänelle". Mahtuuhan siihen lauseesen vääryyttä, jos kuinka paljon, koska niin helppo on saada se anteeksi tulevassakin elämässä. Israelin kansasta opettaa Talmud niinikään ihan selvästi, että Moseksen antama laki kohottaa Israelin kansan maailman kaikkia kansoja korkeammalle.

Se on siis ihan luonnollista että kansa, joka ammentaa tämänkaltaista viisautta kirjallisuudestaan ja samassa näin katkerata vihaa kristityitä ja ylimalkain kaikkia muita kansoja (pakanoita, hepr. goijim) kohtaan jo lapsuudestaan, ei voi olla niille kansoille siunaukseksi, joidenka herraksi se tulee. Ja melkein kaikkialla pääsee juutalainen siihen asemaan, sillä hänellä ei ole missään maassa isänmaanrakkautta, ei lähimmäisenrakkautta, hän käyttää aina lähimmäisen hätää hyväksensä (jos tuo lähimmäinen näet ei kuulu hänen omaan kansaansa), sanalla sanoen, hän käyttää kansoja ,,jalkainsa astinlaudaksi" kohotuksensa maailman herraksi ja siihen käyttää hän minkäkaltaisia välikappaleita vain käteen sattuu. Nekin juutalaiset, jotka sydämessään ovat luopuneet juutalaisten uskonnosta, pitämät kuitenkin jälellä tuon kansallisaatteen, että he ovat maailman herrat ja tekevät työtä samaan suuntaan, kuin kaikki muutkin juutalaiset. Ihmeellistä kyllä, löytyy kuitenkin Euroopassa paljon niitäkin kristityltä, jotka puolustavat juutalaisia ja heidän oppinsa perustuskirjaa Talmudia. Löytyy niitäkin, jotka ylistävät Talmudin oppia mailman mainioksi. Tämä viimeksi mainittu seikka nähtävästi perustuu siihen, etteivät sen kirjan ylistäjät tunne ylistyksensä esinettä. On näet niiden monien Talmudin käännösten joukossa, joita löytyy eri kielillä Europassa, aivan harva täydellinen, sillä sensuuri (painohallinto) on niistä tavalliseoti karsinut pois kaikki, joka loukkaa kristinuskoa. — Talmudissa tietysti on myöskin paljon siveellisesti hyvääkin. — Mitä muuten tulee juutalaisten puolustajiin, ovat ne osittain sellaisia, jotka ovat juutalaisten palveluksessa taikka kuuluvat tuohon nykyajan n. n. ,,Liberaalisuuteen", joka muka vapaamielisyyden ja vapauden innossa menee niin pitkälle, että se uhraa kaikki kansallisuudet, uskonnot ja oman nahkansakin, saadatsensa muka olla vapauden sankari. Tällaiseen oppiin tietysti kuuluu sekin, että juutalaisillekin myönnetäköön täydellinen vapaus tehdä mitä tahtovat. Ovatpa meidän maassa menneet niin pitkälle, että ovat nostaneet haikean huudon uskonnollisesta vainosta, kun eräs juutalaispoika viime kesänä omasta, vapaasta tahdostaan kastettiin kristin uskoon.

Tässä kerrotut esimerkit silmäimme edessä, on vaikea ymmärtää sitä kevytmielisyyttä, jota ruotsinkiihkoiset olevilla valtiopäivillämme osoittavat, tahtoessaan saada juutalaisille meidän maassa kansallisoikeudet. Tosin sanottiin vaan että se oikeus annettaisi ainoastaan maassa syntyneille juutalaisille, mutta johan sen ymmärtää yksinkertaisinkin, että tänne olisi tulvaellut tulvaamalla juutalaisia ja muutaman vuosikymmenen perästä olisi jo kyllä ollut Suomessa syntyneitä juutalaisia. Tuskin on luultavata, että meidän ruotsinkiihkoiset viimat niin yksinkertaisia, etteivät he tässä edellä kerrotuita seikkoja älynneet, vaan syy on etsittämä muualta. — Olisihan seuraus juutalaisten tänne muutosta se, että muutaman vuoden kuluessa kaikki kauppa olisi heidän käsissään, maanviljelys samaten ynnä muut elinkeinot, kansa sortuisi köyhyyteen ja kurjuuteen ja samassa olisi suomalaisuuden asia kuollut. Tukea siis etsitään juutalaisiltakin ja näin olisivat ruotsikot valmiit — käyttämällä heidän omaa lausettaan — vaikka myymään isänmaansa, kun kauppakirja vaan ruotsiksi kirjoitettaisi. Mutta onhan erään maamme ruotsinkiihkoisten johtajan tunnussana: ,,IIdi patria, ibi bene" (missä hyvä on olla, siinä on isänmaa.)

Me puolestamme yhdymme siihen mielipiteesen, jonka kunnallisneuvos Meurman äskettäin lausui, että olisi »viisainta ajaa pois maasta nekin juutalaiset kuin täällä ennestään laittomasti oleskelevat, ennenkuin ehtivät lisääntyä tuhansiin. Onhan — katseltakoon asiaa miltä kannalta tahansa — oman itsensä pelastus ensi tehtävä. Voimme tässä käyttää juutalaisten omaa keksimää lausetta, „ parempi on että yksi mies kuolee kansan edestä, kuin että koko kansa hukkuu", elikkä juutalaisiin sanoitettuna: parempi on että joku sata juutalaista ajetaan maasta, kuin että koko maa ja kansa annetaan juutalaisten mielivaltaan, sillä silloin käy, kuten eräs saksalainen lehti lausui, kun se hiljattain puhui Suomen juutalaiskysymyksestä, ,,jos juutalaiset lasketaan Suomeen, on Suomen viimeinen hetki lyönyt". (Satak.)

maanantai 5. lokakuuta 2020

Heitän itseni kuoliaaksi | Míra Dzsoj Bái

Kun olet saanut minut kaatumaan sinulle niin kovasti

minne olet menossa?

Siihen päivään saakka, kunnes näen sinut, ei lepoa:

elämäni kuten rannalla pesty kala

heiluttaa tuskissaan.

Teidän tähtenne teen itsestäni jogin, heitän itseni kuoliaaksi

Jobin sahalla.

Hän on fiksu vuoristohissi, ja minä olen hänen, hänen

lootusjalkojensa orja.

(Googlesuomennos hindurunoilija Míra Dzsoj Báin (1498-1546) englanniksi John Stratton Hawleyn kääntämästä runosta, josta kiitos kuuluu kirjailija Johanna Domokosille ja hänen juuri unkariksi ilmestyneelle, runoilijan mukaan "tantrisesti leikkivälle" kokoelmalleen Mira D Bái. ú.n., Napút 2020.)

 

keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Kapakan lauluja | Federico Garcia Lorca


Korona

tulee ja menee

kapakan ovesta.


Kulkevat mustat autot

ja synkeä kansa

Tapion syviä ojia

muistelee.


Korona tulee

ja menee ja tulee taas

kapakan kuolema.