Sanaston data avoimeksi | Litteratursociologi 2021

Kansi: Anu Torikka,
"Ennakoimaton" (2000).
Kuva: Johanna Turunen.

Kaikkien Suomen kirjastojen lainaukset ovat tekijänoikeusjärjestö Sanaston tiedossa. Jos nämä tiedot olisivat avointa dataa, eivätkä vain kirjailijalle pyynnöstä myönnettäviä lukuja, itse kukin osaisi laskea, minkä verran kirjailija tästä suunnasta saa palkkaa työstään.

Ilman avoimuuttakin tiedetään, että noin 100 suomalaista kirjailijaa saa yli 10 000 euroa korvausta siitä, että heidän teoksensa ovat vapaasti lainattavissa. Vuonna 2020 yhdestä lainasta maksettava korvaus oli 26 senttiä.

Sen lisäksi, että kirjallisen elämän kuluttajat, tukijat ja tutkijat saisivat ajantasaista tietoa Sanaston läpinäkyvistä tilastoista Helsingin Sanomat saattaisi päivittää kirjaston lainatuimpien listan valtakunnalliselle tasolle eikä vain HelMet-kirjastojen – eli Helsinki Metropolitan Areas Libraries -lukijoiden – makua edustavaksi halutuimpien teosten listaksi.

Laajempi kulttuuripoliittinen kysymys on, pitääkö kirjastojen jatkuvasti supistuvien kirjahankintojen rikastuttaa niitä kirjailijoita, jotka saavat myös kirjamyynnistä enemmän tuloja kuin kollegansa. Nykyinen linjaushan on sama kuin koko yhteiskunnassa, jossa suurimpien pääomatulojen omistajat ovat rikastuneet entistä enemmän suhteessa pienituloisimpaan porukkaan.

Kun kirjastot ostavat asiakkailleen niitä kirjoja, joita varataan eniten, hankintoihin liittyvä valta on siirtynyt lukijoille. ”Kaunokirjallisuuden osalta tämä vallansiirtymä ei ilmeisesti ole aiheuttanut suurempia ongelmia”, epäilevät tutkijat Erkki Sevänen ja Mikko Vainio artikkelissaan ”Yleiset kirjastot”.

Sen sijaan tietokirjallisuuden suosikkilistoja analysoidessaan tutkijoiden mieleen nousee kysymys, missä mielessä kirjastot oikeasti tarjoavat nykyisin käyttäjilleen ”pääsyn tietoon ja kulttuurisisältöihin” (vuonna 2016 voimaan tulleen kirjastolain ilmaus) ”ja missä suhteissa niissä noudatettu toimintamalli pikemminkin sulkee lukijoilta pääsyn näihin arvokkaiksi käsitettyihin asioihin”. (Kirjallinen elämä markkinaperustaisessa mediayhteiskunnassa, Vastapaino 2020, 179)

”Suomessa merkittävin kirjallisuuspolitiikan harjoittaja on 1960-luvulta lähtien ollut valtio, joka on kohdistanut kirjalliseen kulttuuriin erilaisia valikoivia tukitoimia”, toteavat Kirjallisen elämän toimittajat ”Johdannossaan”.1 Nyt kun kirjastohankinnat on saatu toimimaan markkinaperustaisesti, milloin muukin kulttuuripolitiikka saadaan käännettyä eurojen kielelle, jonka suomentamiseen ei tarvita valtiovaltaa.

Valtion rahoittamassa Taiteen edistämiskeskuksessa on kuitenkin jäljellä Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta, joka jakaa apurahoja luovaan työskentelyyn. Apurahoja on jaettu vuodesta 1964 lähtien sillä perusteella, että teokset ovat maksutta lainattavissa yleisistä kirjastoista, eikä niitä jaeta lainausten perusteella, vaan ne ovat harkinnanvaraisia. Opetus- ja kulttuuriministeriö nimittää lautakunnan jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Apurahasumma on 10 prosenttia kirjastojen edellisen vuoden kirjahankinnoista, jotka siis supistuvat koko ajan. Vuonna 2019 jaettiin noin 2,7 miljoonaa euroa noin 360 kirjailijalle ja kääntäjälle. Tietokirjallisuuden osuus on kymmenen prosenttia summasta, noin 270 000 euroa.

Vuonna 2021 Sanasto tulee jakamamaan lainauskorvauksia 15,6 miljoonaa.

1 Jos valtio on ollut – ja on ilmeisesti edelleen – merkittävin ”kirjallisuuspolitiikan harjoittaja” Suomessa, miksi yksikään Kirjallisen elämän artikkeleista ei käsittele esimerkiksi Taiteen edistämiskeskuksen toimia ja visiota siitä, mikä on kirjailijan työtä palkatta tai ilman markkinaperustaisessa mediayhteiskunnassa. Jos kirjallisessa elämässä on käynnissä uudelleenjäsentymisen aika, kuten artikkelikokoelma väittää, miten se näkyy edistämiskeskuksen ja erityisesti valtion kirjallisuustoimikunnan päätöksissä. Ovatko myös apurahapäätökset kääntyneet markkinoiden suuntaan, vai voidaanko vaikkapa vähälevikkisen kirjallisuuden tukemiseen varatuilla 600–700 000 eurolla paikata niitä aukkoja, joita kirjastojen markkinaperusteiset hankinnat synnyttävät?