Täydellinen joulukuusi | HYBRID MATTERs

"The Condition creates aspeculative idea for a forest of the future in smallscale." Laura Beloff and Jonas Jörgensen: "The Condition", Forum Box 25.11.-18.12.2016.

tutkitaan kaukasianpihta-joulukuusta 
luonnonjälkeisenä organismina 

altistetaan se  muuttuville olosuhteille, kuten 
jatkuvan pyörimisliikkeen mikro-

gravitaatiolle

selviääkö joulupuu toisella planeetalla, 
saastuneessa paikassa:

"The project (in progress) investigates
Normann fir Christmas tree as a
postnatural organism."

puu ei ole enää luonnonmukainen laji

valiopuu kloonataan somaattisella alkionkehityksellä

täydellinen joulukuusi on monistettu
asiakkaan toiveiden mukaan

design-kuusen arvo on Tanskalle huomattava

Kuopion joulunäre 2016 | The Branchboy

Pekka Kauhanen: Oksapoika, 2014.

Puolet puusta kasvaa maan alla. Niin myös kuusen sienet ja rihmastot

      siementävät alisessa uutta käpyä.

Kuopio 2016.

Kun jalkojeni alla eletään lisäksi aikaa ‒

       jatkuvasti vähemmän maan päällä.

Siihen aikaan, muistatteko: torin laidalla häikäistynyt

       otsa kasvatti oksan kuin pakoputken

Oksapojan ohimoon. Ihme patti, aitoa pronssia vai

       kulta-ajan muisto vain? Kävelykadun kansa jatkoi vastaamatta

 siinä ajassa ei juuri ehtinyt kasvattaa ajatusta.

       Ehkä sitten jos korvesta karannut poikakulta

varastetaan tai työllistyy parkkipirkoksi torin alle?

      Sitä ennen vaaralliset oksat vaativat kylttiä

yhtä tylyä kuin Lintujen ruokkiminen kielletty

      lasten leikkien varalta Maljapuron puistoissa.

Kun alueella osataan pelätä taivaan lintua, milloin maata

       maalaisia, kuusta tai muuta yhtä arvaamatonta

massamuuttajaa. Ihan pian, kohta vain Mualimannapa muuttujaluettelossa.

       Kuka nyt pysähtyy kuusen varjoon, näkee silti joulutähden.

Ja yhä maan pinnalla virtaavat jäätyvät meren osat: tihku, sumu, sohjo, kura

       jää ja järvi. Mutta miten iso pussi riisiä, kuinka paljon kanelia

tarvittaisiin, että puhtaasta Kallavedestä saadaan puuroa jouluksi?

      Talvivaara, yksi paperitehdas riittää meille lahjaksi.  

Oi kotikyläni kuusi | Pessoa: Ó sino da minha aldeia

Kuopion joulukauden avaus Kuopion Musiikkikeskuksessa. Sunnuntaista perhepäivää jatketaan maanantaina senioreiden kanssa. Uusia joulu- eli kuusirunoja on mukana ohjelmassa myös tiistaina ja keskiviikkona.

Mukaelma Fernando Pessoan runosta "Ó sino da minha aldeia", Kotikylän kirkonkello, suom. Janne Löppönen, valikoimassa Minä, aina vieras (Poesia 2016). Runon ensiesitys Kuopion Musiikkikeskuksessa sunnuntaina 20.11.2016.

KOTIKUUSI

Oi kotikyläni kuusi,

kärsivällinen kirkko,

päivieni rauhaisa

näky Espoossa.

Et niin hiljaa seiso

etten kuulisi,

ensimmäinen huokaus

huminan toistoa.

Jos istuisin juurellasi

halaisin, pihkaantuisin

silti olisit unta.

Sumea horisontti metsässä.

Savolaiset suurmarkkinat Kuopiossa.

Ah, kaikki auringonvihreää

joka oksan heilahdus kohoaa,

karkottaa menneisyyden,

tuo lähemmäs kaipauksen.

Maanantain, tiistain ja keskiviikon (21.-23.11.)
ohjelma Musiikkikeskuksella klo 14.00 alkaen

* H.C. Andersen: Kuusipuu / Nukketeatteri Sytkyt
Jouluisessa nukketeatteriesityksessä metsän kuningas Kuusi saa seurakseen pikku kuusen. Satu ystävyydestä ja elämän tarkoituksen löytymisestä.
* Tilaisuuden avaa ja Kuopion kaupungin tervehdyksen esittää Auli Poutiainen
* Kuopion jouluruno / Jouni Tossavainen
* Outi Vuorikari
* Joululeikkejä ja -lauluja lapsille tonttutanssijoiden kanssa  / Lumitin opiskelijoita, Marita Salmela ja Mari Koistinen
* Vox Polaris -kuoro
* Joulupukki tavattavissa, mukana Lucia-neito ja tonttutanssijat
* nähtävillä Unicefin Anna ja Toivo -nukkeja

Lisäksi koko 20.-23.11. tapahtuman ajan yleisön nähtävillä ja tutustuttavissa:
* tapahtumaan liittyvän piirustuskilpailun piirustuksia,
lue lisää kilpailusta täältä
* maahanmuuttajien tekemiä piparitaloja
* Savon ammatti- ja aikuisopiston floristiopiskelijoiden toteuttamia jouluisia kukka-asetelmia.

Google: Kuusi on | Typewriter history 8

Koko kuva kuvasta avautuu kuvasta klikkaamalla.

Google ja kirjoituskone synnyttivät runon "Kuusi on", jonka esitän kahden muun uuden joulu- eli kuusirunon kanssa Kuopion joulukauden avauksessa Musiikkikeskuksella 20.-23. marraskuuta 2016.

Vuoden ensimmäiset runot sain esittää kaupunginteatterilla Wings to Fly -gaalassa, ja toisen runon tilasi tyttöystävänsä syntymäpäiville KuPS:n toimitusjohtaja.

Kuopin joulukauden avaus 20.-23. 11. Musiikkikeskuksella

Tilaisuuden suojelijana toimii kaupunginjohtaja Petteri Paronen
Tapahtuman isäntänä toimii Unicefin hyväntahdonlähettiläs Juha Laukkanen.

Sunnuntain 20.11. ohjelma klo 14.00 alkaen

* H.C. Andersen: Kuusipuu / Nukketeatteri Sytkyt
Jouluisessa nukketeatteriesityksessä metsän kuningas Kuusi saa seurakseen pikku kuusen. Satu ystävyydestä ja elämän tarkoituksen löytymisestä.
* Tilaisuuden avaa ja Kuopion kaupungin tervehdyksen esittää Auli Poutiainen
* Kuopion jouluruno / Jouni Tossavainen
* Outi Vuorikari
* Joululeikkejä ja -lauluja lapsille tonttutanssijoiden kanssa  / Lumitin opiskelijoita, Marita Salmela ja Mari Koistinen
* Vox Polaris -kuoro
* Joulupukki tavattavissa, mukana Lucia-neito ja tonttutanssijat
* nähtävillä Unicefin Anna ja Toivo -nukkeja

Lisäksi koko 20.-23.11. tapahtuman ajan yleisön nähtävillä ja tutustuttavissa:
* tapahtumaan liittyvän piirustuskilpailun piirustuksia,
lue lisää kilpailusta täältä
* maahanmuuttajien tekemiä piparitaloja
* Savon ammatti- ja aikuisopiston floristiopiskelijoiden toteuttamia jouluisia kukka-asetelmia.

Järj. Nukketeatteri Sytkyt
Vapaa pääsy

Yhteistyössä: Kuopion kaupunki, Kuopion Musiikkikeskus ja Kuopion kaupunginorkesteri, ProAgria, Savon koulutuskuntayhtymä, Kulttuurikolmikko, Kuopion Taidelukio Lumit, Savon Sanomat ja Unicef

Siltari: Snellman juustoa | Typewriter history 7

Toimittaja Aimo Siltarin (1922-2000) pitkätelaisen Triumphin ostin 100 markalla Savon Sanomien muuttaessa Vuorikadun kivitalosta entiseen latomoon.

Työhuoneeni Triumph on niin raskas, että kevytiskuisempaa kirjoituskonetta ei ole tullut vastaan.

Haavikko: Korkealla paneloidussa| Typewriter history 6

En muista, miksi kopioin juuri tämän Haavikon runon, mutta tuskin miltään tuoksuva paperi on patinoitunut  kuin paneeli.

Vysotski: Runoilijoille |Typewriter history 5

Muovisella, valkeakuorisella Adlerilla ennen sähkökirjoituskoneen hankkimista ilmeisesti Hämeenpuiston Impilinnassa tai Pispalassa kopioitu runo 1982-1985. Molemmat koneet viety Kuopion kaatopaikalla 2016, kuten myös ensimmäinen pöytätietokoneeni, muistaakseni Osborne nimeltään.

Koponen: Ihminen on sosiaalinen | Typewriter history 4

Tällaista jälkeä jätti paikallislehti Sisä-Savon Lehden sähkökirjoituskone Suonenjoella, jossa sain olla toimitusharjottelijana viisi kuukautta kesällä 1980. Käytännön lehtitöistä päätoimittaja Jorma Airaksinen opetti sen, mitä olen tarvinnut "esikaupunkilaatikoissa". Käsikirjoitusliuskat ladottiin Pieksämäelle, jossa vedostettiin myös kuvat. Filmit kehitettiin itse ja valitun ruudun merkiksi Kodakin mustavalkean filmin alalaitaan napsaistiin pykälä saksilla.

Olavi Paavolainen: Mies | Typewriter history 3

Optiman kopio Olavi Paavolaisen runosta. Lyijykynän jälki viittaa toiseen kokoelmaani Kaksitoista kuvaa (1986), joten naputtelin konetta ilmeisesti Pispalassa Rajakatu nelosessa.

Isokynä: Suomenkieli | Typewriter history 2

Itäsaksalaisen Optiman, ensimmäisen oman kirjoituskoneeni hankin Mäntsälässä asuessani. Elettiin syksyä 1979, ja kävin hakemassa koneen bussikyydillä vanhojen tavaroiden kaupasta Helsingistä. Uutta laulua 2/78 kopioin Optimallani Oriveden Opistolla keväällä 1981 laatiessani harjoitustyötä suomalaisesta rocklyriikasta. Optima on edelleen tallessa ja kirjoituskunnossa.

Tätä runoa en haluaisi kuulla | Typewriter history 1

Runous 1/1984, 45.

Helsingissä messutellessa tulivat puheeksi runot, joita en haluaisi kuulla. Vaikkapa vain pieneksi vastapainoksi radion sysisarjalle Tämän runon haluaisin kuulla, särähtääkö joku runo korvaan yhtä pahasti kuin Aristoteleen kantapään tunnari.

Syksyllä 1983 perustettu Runous-lehti ehti kuitenkin ensin. Mutta ehtikö Runous julkaista kyselynsä tulokset, ennen kuin lehti loppui? Hyllystäni löytyy ensimmäinen, muttei viimeistä nroa.

Искусство и философия | Rodtshenko

Suursatsaus tuotti 180 657 euroa | Frankfurt

Tuottiko Frankfurtin kirjamessujen 4-5 miljoonan
suursatsaus vain kalliin vitsin?

Suomen vuoden 2014 kautta aikain suurin noin 4-5 miljoonan euron satsaus kirjallisuusvientiin Frankfurtin kirjamessuilla tuotti bruttotuloja 180 657 euroa vuonna 2015.

Messuvuonna 2014 bruttotulot pienenivät edellisvuoteen verrattuna selviää kirjallisuuden vientikeskuksen Filin tekemästä yhdeksänsivuisesta selvityksestä, joka löytyy täältä.

Filin virallisen tiedotteen mukaan "kirjallisuusviennin markkina-arvo pysynyt korkealla", ja sellaisenaan puffin näytti niellaisseen ainakin Savon Sanomissa toimittaja Outi Laatikainen, joka uutisoi: "Suomen kirjallisuusvienti uuteen ennnätykseen".

Todellisuudessa näyttää toteutuneen kirjailija Jörn Donnerin ennustus Frankfurtin messujen avajaisten aikaan:

"Minä en oikein usko koko hankkeeseen. Koko neljän tai viiden miljoonan euron budjetti olisi täytynyt panna suoraan käännöksiin – ja unohtaa muu pr-toiminta. Tämä on Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskuksen Filin tempaus, ei kirjailijoiden."

Peräti 9-sivuisesta raportista huolimatta edelleenkään ei selviä mistään, kuinka monta ja mitä kirjaa on myyty Suomen ulkopuolella Frankfurtin suursatsauksen ansiosta tai siitä huolimatta.

Hazardin fantasia huonosta maailmasta | Yle Radio

Teatteri & Tanssi & Sirkus 5/2016.

Se on niin väärin, kun Kolilla, Joensuussa ja Kuopiossakin kirjailija Kaarina Hazardia yritetään palvella samalla tavalla kuin Helsingissä, tai muualla:

"Jos mä menen Kolille tai Joensuuhun tai Kuopioon tai muualle, niin mulle tavallaan tarjotaan siis se Scandic-Hotelli sellasena: 'Joo, meill on tosiaan tääll ihan samat on palvelut niinku muuallakin.' Siinä on koko ajan pieni semmonen peittämisen maku, että ei missään nimessä siitä autiudesta, siitä tilasta ei ikään kuin voi puhua... Siinä on koko ajan semmonen ahdistus ja kauhu tässä keskustelemisessa."

Hazardin lisäksi radion Pyöreän pöydän keskusteluun osallistuivat Pauli Aalto-Setälän johdolla Anu Koivunen ja Olavi Uusivirta. Ensimmäisenä aiheena keskusteltiin siitä, mitä tarkoittaa Suomelle se, että puolet kansasta asuu alle 200 kilometrin säteellä Helsingistä.

Kotikuusi | Söderskog

Kotikuusi Söderskogin kartanon itäisen pellon metsäsaarella Espoossa.

"Kaupungissa on vajaasti rakennettuja alueita,
mikä rajoittaa asuntojen tarjontaa. Sen takia
työ- ja asiointimatkat ovat pitkät ja seudun
asuntojen keskineliöhinnat ovat yli kaksi
kertaa niin kovat kuin muun Suomen."
(SK 40/2016, 18)

Tutkija Eskelisen pamfletti | Literary History

"Valkoisen kirjallisuusmaailman
systemaattisesesti harjoittaman
Untolan mustamaalauksen alku-
tahdit ovat peräisin Juhani
Aholta" (s. 233).

Markku Eskelinen

Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historia

Siltala 2016, 599 s.

”Robbe-Grillet on erittäin taitava mahdottomien ja yhteismitattomien labyrinttien rakentelija, mutta Hyry vain häkkinsä rajoja hitaasti hahmottava haahuilija, melankoliaa poteva lestadiolainen marsu, josta sukeutuu bonsaimodernismin vaatimukset tahattomasti täyttävä Mr. Chance.”

Kirjailija Tommi Melendrin blogin lainaus on hyvä esimerkki kirjallisuudentutkija Markku Eskelisen tyylistä ja metodista. Otetaan jokin mittakeppi (Robbe-Grillet), jota verrataan Hyryyn, Jaloseen, Salamaan, Saarikoskeen, Seppälään tai johonkin Tervoon, ja päädytään vielä ikävempiin kärjistyksiin kuin millä kotimaisia kalikkaprosaistejamme on ostettu, palkittu ja ylistetty.

Savon Sanomat 7.1.2016, B6.

Mutta mihinkäpä koira karvoistaan pääsisi, vaikka väittäisi hoitavansa nyt kirjailijoiden sijasta vain tutkijoiden ja kustantajien sikailuja.

Raukoilla rajoilla yrittää olla analyyttisempi kuin Sianhoito-opas (1987), mutta yksisilmäistyy loppuaan kohti. Tai sitten oman tietämättömyyteni takia alkupuolen papisto- ja uskontoväitteiden yleistykset on helpompi nieleksiä ja iloita vain siitä, että Eskelinen näyttää lukeneen 1800-luvun kirjoja.

Mitä lähemmäs tätä päivää tullaan sen enemmän näkökulma ‒ neulansilmäkamera, jolla Eskelinen näkee tarkasti pienelle alalle, mutta samalla horisontti sumenee kirkastumatta ‒ näyttää supistuvan Mahdollisen Kirjallisuuden Seuran ympärille, kavereihin, joihin ei näytä kuuluvan esimerkiksi lasten- ja nuortenkirjailijoita. Tai ehkä ne eivät sitten kirjoita suomenkielistä proosakirjallisuutta?

MKS:n kollektiiviaan Eskelinen kiittää avusta samaan tapaan kuin K.A. Gottlundin Otavan (1828‒1832) alusta löytyy tarkka listaus ennakkotilaajasta. Ja jotain samaa näen näissä autistisissa neroissamme.

Ei tullut professoria Gottlundista, ja onko FT Eskelinen saanut töitä Suomesta tai ulkomailta, ei ainakaan jälkisanojen mukaan rahoitusta suurtyölleen. Onneksi on löytynyt kustantaja Siltala ja MKS:n piiri tueksi, tosin nimeksi pitäisi ilmeisesti näillä raukoilla rajoilla muuttaa Mahdottoman Kirjallisuuden Seura.

Aikamme kollektiivitutkijan Eskelisen 1800-luvun suvereeniin lukutaitoon liittyvää todellisuuden hallintaa (siis anakronismia, nettiajan kaikkeen hyvään luottavasta uskonnottomuudesta käsin luotua käsitystä, joka lyödään sysisuomalaisten körttien niskaan) osoittaa se, miten hän väittää Gottlundin savoa vääräksi ‒  tai virheelliseksi^*), haen myöhemmin tähän tarkan muotoilun; pamfletista puuttuu hakemisto, jota sen käyttökelpoisuus olisi vaatinut.

Juhani Sipilä: "Kirjallisuushistoriaa ylipitkänä esseenä", Parnasso 5/2016, 60-61.
Tästä kaikesta minulle syntyy vaikutelma, että tällä kertaa
kriitikkoni on vain yksinkertaisesti formaalisti tyhmä ja sillehän
ei ihminen itse mitään voi (eikä välttämättä edes osaa
hallitsevaa ominaisuuttaan itse tunnistaa tyhmä kun on).

En tiedä, milloin Eskelinen on savoaan opetellut. Tähän asti olen luullut, että savon kielen paras puoli on ollut se, että kukaan ei ole osannut kirjoittaa sitä oikein; litterointikin on tuottanut vaikeuksia. Eikö Gottlundin yritys runsaudessaan ja vääryydessään ‒ eikä vain tietokirjailijana, vaan mm. Bellmanin ensimmäisenä suomentajana ‒ ole nimenomaan mielenkiintoinen esimerkki bonsaimodernismin vastakohdasta? Ehkä ainoita mahdollisuuksia talonpoikaisrunoilijoiden lisäksi tavoittaa kaikuja siitä sysikörttien savosta, jota 1800-luvun alussa saatettiin puhua.

^*) "Suurin este teoksesta nauttimiselle on Gottlundin kieli, joka on kauniisti sanottuna virheellistä savoa, jota on omaperäisesti kehitelty norjalaisten metsäsuomalaisten puhuman suomen suuntaan." (s. 80). Norjalaisten? po. Ruotsin metsäsuomalaisten tai Ruotsissa ja Norjassa asuneet savolaiset.

Haapala valottaa Tähtisen suomennoksia | A poem II

Kehitys.

Runoilija ja tutkija Vesa Haapalan Runo puhuu meille -projektiin kirjoittaman arvostelun mukaan Tero Tähtisen kiinalaisen runouden käännöksissä, joista puhuttiin tässä blogissa aiemmin täällä, olisi ollut yhä jonkin verran karsimisen varaa:

"Karsinta olisi tuonut käännökset vielä lähemmäs alkutekstien niukkuutta ja monihahmotteisuutta. Esimerkiksi ehdotin seuraaviin Wang Wein runoihin vaihtoehtoa (ylempänä Tähtisen käännös):

Kiinitys

Laulu Weichengistä

Aamun sade on hälventänyt Weichengin pölyn,

pajut hehkuvat vihreinä majatalon oven pielessä.

Juokaamme yhdessä vielä yksi kupillinen viiniä,

sillä Yang-solan länsipuolella et tapaa vanhoja ystäviä.

(TT)

Aamun sade on hälventänyt Weichengin pölyn,

pajut hehkuvat vihreinä majatalon ovella.

Juokaamme yhdessä vielä kupillinen viiniä,

sillä Yang-solasta länteen et tapaa vanhoja ystäviä.

(VH)

Odotus.

Jäähyväiset

Laskeudun satulasta ja otan kulauksen viiniäsi;

kysyn, minne olet matkalla.

Vastaat, ettet löytänyt elämässä sitä mitä etsit,

ja nyt palaat kotiin eteläisten vuorten luokse.

Lähdet matkaan, enkä utele enempää –

valkoiset pilvet jatkuvat täältä ikuisuuteen.

(TT)

Laskeudun satulasta ja otan kulauksen viiniäsi,

kysyn, minne olet matkalla.

Vastaat, ettet löytänyt elämässä mitä etsit,

nyt palaat kotiin eteläisille vuorille.

Lähdet matkaan, en utele enempää –

valkoiset pilvet jatkuvat täältä ikuisuuteen.

(VH)"

Puhdistus. (Kuvat: JK Ihalaisen kirjapaino, Siuro 2016).

Se mikä jäi julkaisematta | Testament of The Runner

Esikoiskokoelmaan suunniteltu takakansi:
kuva ja sanat, joita ei julkaistu.

Esikoiskokoelma
Juoksijan Testamenttiin
(1985) suunniteltu kansi.

Esikoisen toinen
kansisuunnitelma,
joka muistuttaa
Robert Frankinkuvasta "Road".

"Kultainen legenda" | A Newspaperpoem (41)

Kustantaja JK Ihalainen painaa painopeltiä.

Se mikä jäi sanomatta -kokoelman
kustantaja JK Ihalainen ja kustannus-
toimittaja Karri Kokko.

Siuronkosken Paino.

Palladiumin painokone painaa
Siuronkosken voimalla.

Kokoelman kannet mietittiin
ja viimeisteltiin painossa.

Arkkitehti ja maalari kirjoitti runoja, käänsi kirjoja, harrasti sosialismia ja seinäverhoja, valmisti huonekaluja, painoi tapetteja puuvillaa ja liinaa. Kaikkien alojen taideteollisuudesta ei ollut pitkä matka monistamiseen. Painotöihin hän heittäytyi 55 vuoden iässä ja tällä alalla hän seitsemänä viime vuotenaan ehti tehdä pysyvän jäljen. Hän otti esikuvansa 1400-luvulta erityisesti kiintyen antikvaan. Klassilliset kirjaimet edessään hän piirsi uusia tyyppejä patriiseiksi, joita tutkittiin perusteellisesti toveriseurassa. Lopullisen muodon leikkasi teräkseen ammattimies Edward Prince. Kun kaikki oli selvää, mikä tapahtui täsmälleen vuoden kuluttua työn aloittamisesta, lyötiin matriisit ja valettiin kirjakkeet. Niille annettiin nimi Kultainen kirjake. Golden Typellä painatus tapahtui siten kuin se oli tehty inkunaabelien aikaan siis käsin. Kirjapainon tarpeisiin toimitti eräs tehdas erinomaista käsintehtyä paperia ja saksalainen yritys valmisti mustetta juuri samalla tavoin ja samoista puhtaista aineksista kuin vanhoina aikoina. Niitä tavoitellessaan hän unohti jonkun kerran kirjan alkuperäisen tarkoituksen. Liikanaisesta yrityksestä huolimatta hänen suureksi ansiokseen jäi eläviä opetuksia painotaidon perusteista: kirjakkeen kauneus, ladelman eheys, kuvan ja sanan sopusuhta, värin ja painatuksen moitteettomuus sekä bibliofiilipainoksissa ensiluokkainen paperi, joka viime vuosina oli saanut ansaitsemansa kohtelun lähinnä taidegrafiikassa ja muutaman runoteoksen sivuilla. ("Kultainen legenda", Se mikä jäi sanomatta. Sanomalehtirunoja, Palladium 2016, 54)

Tintin testamentti | What Was Left Unsaid

Lämmitin tinttiä
kämmenilläni.
Hetken se kutittaa:
hen oikaisi koipensa.

Runot ja kuvat samassa salkussa | Word as Image

Seppo Heiskanen: "Runot ja kuvat samassa salkussa", Nuori Voima 1/1979, 8-9.

Loistavaa savolaista palloilutaidetta | KSML Oyj

Jos Yleisradio ei tule apuun, Keski-Suomen Media kuristaa savolaisen kulttuurin hengiltä. Onneksi urheilusivujen tulevaisuus ei näytä yhtä ahdistavalta, vaikka Yle ei tulisi KSML Oyj:n avuksi.

Sillä mitäpä olisi maakuntalehden etusivu ilman jokapäiväistä KalPaa tai KuPSia, pelaavathan ostopelaajat Savon Sanomat -areenalla.

Edellinen päätoimittaja Jari Tourunen ei kirjoittanut kulttuurista ja nykyinen ilmeisesti vielä harvemmin. Uuteen tabloidiin mahtuu kulttuurijuttuja puolta vähemmän kuin vaikkapa neljäkymmentä vuotta sitten. Silloin kulttuurissa oli kolme toimittajaa, nyt kaksi. Lisäksi kulttuurista kirjoittivat aktiivisesti parhaat kolumnistit Aimo Siltari ja Jouko Tyyri.

Kun tein viimeisen vuoroni toimitussihteerinä vuonna 2000, nykyinen päätoimittaja Seppo Rönkkö työskenteli taloustoimituksessa. Huolimatta yhtiön entisistä, jatkuvista ja tulevaisuuteen tähtäävistä taloudellisista satsauksista loistavan savolaisen palloilutaiteen edistämiseksi, edelleen pitää paikkansa Tyyrin kesän 1979 ennustus:

Suomen jalkapallo ei nouse koskaan maakuntasarjasta.

Kuopion pääkirjasto vetää yksinään väkeä enemmän kuin kaupungin urheilulaitokset yhteensä. Lajissaan se on paljon onnistuneempi luomus kuin Pariisin kuulu Pompidou-keskus. Asiakasmassa ei melua, markkinointi ei jauha eikä lehdistö pauhaa. Valtuusto ei taida edes tietää miten hyvin asukkaita palvellaan. Aivan toisin tiedetään miten loistavaa on savolainen palloilutaide. Mestaruussarjan joukkue kuuluu kaupungin itseyteen Kuopiossa ja Mikkelissä. Jokainen piste on suuri uutinen. Kuopio ja Mikkeli saivat edustuksen myös Suomen kirjastoseuran hallitukseen. Tuloksen vuoksi tehtiin hieman työtäkin, mutta vain ammattiväki luki pienen uutisen seuran vuosikokouksesta. Kirjastolaitos on sentään satojen miljoonien yritys ja tuhansien työpaikka. Miksi asioitten inhimillinen ja uutisarvo ovat kääntäen verrannollisia? Siksi että urheilu tyydyttää aggressiivisia tarpeita. sen alkuperäinen tarkoitus on kehittää heimon sotaista kuntoa, Vastapuoli pitää lyödä, kukistaa, tyrmätä. Pelin henki on yhtä tappava politiikassa. Se tuottaa uutisia, koska puoluetyö ruokkii vihaa ja laumahenkeä. Pelko, ahneus, ennakkoluulo ja verenhimo ovat politiikan raaka-aineita. Voittajaa palvotaan, lyötyä lyödään. Roomalainen realismi tiivistyi kahteen sanaan: voi voitettuja! Myllykirje on tapaus sillä ehdolla, että tunarille annetaan isän kädestä. Ihmisiä yhdistää ilkeys varmemmin kuin lempeä neuvo. Kotini on siinä missä minua ei lyödä. (Savon Sanomat 26.6.1979, 10) 

Esikoiskirjailijan ystävyyden loppu | Island time

"Kirjailija Jouko Tyyrille Partalassa 20.5.1963 Eino Säisä." Säisän Tyyrille omistama esikoisteos löytyi Kuopion  pääkirjaston hyllystä. Yläsavolaisen Säisän ja  stadilaisen Savon Sanomien toimittajan Tyyrin  ystävyyden lopunaikoja elettiin jo pari vuotta myöhemmin Espoossa. Kuvaus kirjailijaystävyyden lopusta löytyy päiväkirjaromaanissa Aika saaressa (1980), jonka alkuperäisestä päiväkirjamerkinnästä Säisä näyttää poistaneen osan lauseesta.

Jouko Tyyri pistäytyi siellä luonamme ja sen tuloksena kirjoitti lehteensä meidän hankkineen auton ja tarjonneen hänelle lohivoileipiä, vaikka asuimme puutteellisessa ja lahossa mökissä. Se oli viimeinen tuulahdus kotipuolen suhtautumisesta ja lakkasimme lopuiksi Helsingin vuosiksi tilaamasta hänen lehteään. Niin täystyöllisesti kuin hän minua ja työtäni silloin - ja myös myöhemmin - mitätöikin, siitä ei mitään, mutta Viittaus lohileipiin oli letkaus Airin suuntaan ja se ylittää tahdikkuusrajan varsinkin kun kyseessä on kulttuurihenkilö, joka Kuopioon muutettuaan ja alkaessaan  luoda itselleen kirjallista mainetta ensitöikseen vertasi kirjoituksissaan itseään Jeesukseen, Snellmaniin ja Minna Canthiin. Osukoot vieraiden ja ulkopuolisten sorkkimiset  puheet minuun ja vain minuun. Sitä paitsi Airin menettely oli osoitus savolaisesta vieraanvaraisuudesta, ei niin kiireistä vierasta ettei kahvia tarjota ja etsitä parhainta pöytään. Tässä tapauksessa viipale suolalohta voileivän päälle, ja muistan miten harvoin meillä tuollaisia herkkuja on ollut. Tyyrillähän on mestarillinen taito panna toiset maksamaan, minä joudun maksamaan kaiken itse. Niin pienen herkutteluhetkenkin, jolla täydellistimme täyteläisen syksyn tunnelmaa. Muuten, ja tulkoon nyt tuokin kaiken tämän ulkopuolella sanotuksi, että ns. kulttuurihenkilöiden joukosta on tavoitettavissa kaikkein ilkeimmät, vastenmielisimmät ja syvemmin nähtynä myös typerimmät tyypit. Mutta myös suurenmoisimmat, joita muistaessa tulee sanomattoman hyvä olo ja elämä saa kasvavaa merkitystä ja tarkoitusta.

(Eino Säisä: Aika saaressa, Tammi 1980, alkuperäiskäsikirjoitus SKS)

Sivitysteko-palkinto Kare Eskolalle | Koura

Koulutusrahasto Kouran tunnustukset jaettiin Helsingissä Astoria-salissa 17.3.2016. Toimittaja Kare Eskola ja ohjelmapäällikkö Kaj Färm (vas.).

Myönsin koulutusrahasto Kouran 10 000 euron sivistysteko-palkinnon toimittaja Kare Eskolalle Välilevyjen ohjelmasta "Pyörä", joka kuultiin Yle Radio 1:ssä heinäkuussa 2015. Palkinnon perustelut:

Kotomaamme koko kuva, sen ystävälliset äidinkasvot ovat sivistyksemme kivijalkaa. Miltä kotimaisen sivistyksen kasvot näyttävät tänä päivänä, siitä otti selvää toimittaja Kare Eskola pyöräilemällä 3 500 kilometriä kotomaamme teitä. Eskolan Välilevyjen läpisävelletyssä matkaesseessä saamme sibeliaanisen kansallisromantiikan sijasta annoksen realismia. Hetki taukopaikalla avartuu kuvaukseksi, jossa yhtyvät sekä sivistyneen ihmisen että taitavan kirjoittajan taidot niin, että löydän uutisen jopa kotiseudultani. Miksi en ole koskaan käynyt Sänkimäen näkötornissa Nilsiän takamailla? Kuinka moni muu on kuullut näistä maakuntien pienistä kulttuuri-ihmeistä, joista Eskola osasi nauttia eri puolilla Suomea? Välilevyjen lisäksi Eskolan ohjelma Uudet levyt on minulle alaotsikkonsa mukaisesti "maailman paras ja ainoa suomenkielinen levykritiikkiohjelma".

KOURA-palkinnot ovat Suomen suurimmat tv-, radio- ja verkkosisällöille jaettavat rahapalkinnot. Palkinnot ovat suuruudeltaan 10 000–15 000 euroa ja kunniamaininnat 1000 euroa/palkittava hlö. Palkintoina jaettiin yhteensä 186 000 euroa, palkittuja ohjelmantekijöitä oli yhteensä 130. Ehdokkaina oli 124 sisältötuotetta.

Vuonna 1985 perustettu KOURA on Yleisradion ja MTV3:n sekä Suomen Journalistiliiton, Suomen Lavastajain Liiton, Suomen Muusikkojen Liiton ja Suomen Näyttelijäliiton muodostama koulutusrahasto, jonka varat tulevat Yleisradion ja MTV:n vakinaiselle henkilöstölle maksetuista tekijänoikeuskorvauksista. Näitä Kopiostolta tulevia varoja KOURA käyttää myöntämällä stipendejä, projektirahoja ja vuosittaiset KOURA-palkinnot.

Sinisen tornin toinen arvostelu | Blå tornet

Irene Vehanen: "Valmiina lähtöön", Tuli & Savu 1/2016, 74-76.

Kuopiolaisessa kirjallisuustapahtuma Kirjakantissa sain pitää 20. marraskuuta 2015 puheenvuoron "Juhlavuoden opetuksia", jossa totesin: 

"Vuodesta 1993 lähtien kustantajani on ollut Like. Kun kaunokirjallisuuden myynti tippui viime vuonna 13,7 prosenttia, Otavan omistama Like lisäsi myyntiä kymmenen prosenttia ‒ tosin liikevoitto jäi edelleen tappiolle. Ja ehkä tuon 300 000 euron tappion takia Like lopetti runouden julkaisemisen, ainakin minun kohdallani; taiteilija Teemu Mäen kolmas kokoelma näyttää kyllä ilmestyvän Liken kautta ensi keväänä.

Tammikuun alun Savonia-puheessa mainitsemiani 30-vuotistaiteilijajuhliani ei siis nautittu Liken kanssa, vaan runokokoelmani julkaisi Leevi Lehdon kustantamo ntamo. Sinisestä tornista on julkaistu yksi arvostelu ja haastattelu, molemmat Savon Sanomissa. Savonia-palkitusta New Yorkin Lentävästä suomalaisesta olen nähnyt kolmetoista arvostelua ja lähes yhtä monta haastattelua, ja edellisten jatkoksi Savonia lisäsi kirjailijavierailujen määrää.

Seuraava teokseni on silti runokirja, joten tästäkään juhlavuoden opetuksesta en osaa ottaa opikseni. Jatkan siis valittamista."

Tänään jarrutin valittamista hetkisen lukiessani uusimmassa Tuli & Savu -lehdessä julkaistun toisen arvostelun Sinisestä tornista. 

PS
Tässä välissä oli ehtinyt ilmestyä myös Sari Hakalan arvio Humu sanomissa, joka löytyy täältä.

Tilaapääruno tytöille | Wings to Fly

Kuva: Ossi Viita: Hymyilevä Hannes, Otava 2003.

Viestintuoja Hermeksellä on siivet kantapäissä.

Ikaros taas toinen mies, jokapoika, joka poltti siipensä.

Tytöllä on siivet kantapäissä vain laulussa

ja enkelillä, joka tuo viestejä taivaasta

jonne Ikaros ei päässyt lentämällä.

Pitääkö nyt esimerkiksi botox enkelin siivet kasassa

paremmin kuin vaha, joka suli auringossa

nopeammin kuin Ikaros ehti ruskettua?

Vai sulaako aurinko, ennen kuin tytöt

kalpenevat enkeleiksi luovuttuaan solariumista?

Sata vuotta sitten siirtotyöläinen

Hannes Kolehmainen sai siivet rintaansa

Amerikassa. Kuopiossa siivet nähtiin

ensimmäisen kerran kesällä 1914, kun

The First Finn to Fly juoksi Väinölänniemellä

Irish Athletic Clubin valkeassa paidassa.

Edustusasun rinnassa Wings to fly levitti siipensä

syleillääkseen kaiken värisiä maahanmuuttajia.

Valkoisilla herroilla oli New Yorkissa oma huippu-

kalpansa, johon orjilla oli asiaa yhtä vähän kuin tytöillä

käyttivätpä he botoxia tai ei.

Saako tyttö nyt Burundissa siivet rintaansa

tai kantapäihin juoksemalla? Kuka nyt

voi suositella tytölle Itä-Timorissa huippu-urheilua

kertomatta tytöistä, jotka Kiinan keisaria

palvellakseen pistelivät ylivoimaisia ennätyksiä

henkensä kaupalla? Säilyttääkö enkeli kuitenkin

siipisulkansa puhtaampana botoxilla

kuin dopingilla niin Nigeriassa kuin Nilsiässä?

Siinä missä jokapojalla on ollut jääkiekkosivunsa

Hermeksen ajoista lähtien

jokatytön heppajutut löytyvät

edelleen lehden sivusta.

Tässä esittäessäni suomennokseni 1500-luvun

"Juhlalaulusta hevoselle", korvatkaa sana hevonen

sanalla tyttö, niin ehkä ymmärrämme mitä suurin osa

maailman enkeleistä saa tehdä vielä 500 vuotta myöhemmin

ja nyt, juuri tällä hetkellä.

Juhlalaulu hevoselle

Jumala työllisti kaikki muut elukat

yhtä työtä varten. Vain hevonen

tekee kaikkea. Hän kiskoo kärrejä,

kuskaa satulalla, vetää kilpaa, kyntää peltoja

kantaa isäntäänsä uiden ylikulkupaikoilla,

hypäten joka ojan yli, ylittäen kiviset maat,

hakee metsäreitit koirien kanssa; hitaasti ravaten, villisti

laukaten ‒ tai huvikseen lyhyttä tölttiä

avoimella nurmella. Sitten, jos sota vaatii

kiihko kasvaa, hermot jännittyvät

hevonen ja isäntä korskuu, vihaisesti

he valmistuvat taisteluun, jakamaan voitot

ja tappiot. Löytääkseen ne, luopuakseen jokaisesta.

Hevonen on juuri niin uskollinen kuin antiikin aikaan uneksittiin.

Hän voisi olla yksi meistä, vaikka sulautua

hevos-ihmiseksi, ihmis-hevoseksi ‒ sekamuodoksi  

Kreikan muinaisten metsien kentauriksi.

(Runoa tulkittu Wings to Fly -gaalassa Kuopiossa 18.2.2016. “Horse Hymn” from the Latin of George Buchanan (1506—1582) by Robert Crawford in The Times Literary Supplement 18.8.2006)