 |
| Kuva: Ossi Viita: Hymyilevä Hannes, Otava 2003. |
Viestintuoja Hermeksellä on siivet kantapäissä.
Ikaros taas toinen mies, jokapoika,
joka poltti siipensä.
Tytöllä on siivet kantapäissä vain
laulussa
ja enkelillä, joka tuo viestejä
taivaasta
jonne Ikaros ei päässyt lentämällä.
Pitääkö nyt esimerkiksi botox enkelin
siivet kasassa
paremmin kuin vaha, joka suli
auringossa
nopeammin kuin Ikaros ehti
ruskettua?
Vai sulaako aurinko, ennen kuin
tytöt
kalpenevat enkeleiksi luovuttuaan
solariumista?
Sata vuotta sitten siirtotyöläinen
Hannes Kolehmainen sai siivet
rintaansa
Amerikassa. Kuopiossa siivet
nähtiin
ensimmäisen kerran kesällä 1914, kun
The First Finn to Fly juoksi Väinölänniemellä
Irish Athletic Clubin valkeassa paidassa.
Edustusasun rinnassa Wings to fly levitti siipensä
syleillääkseen kaiken värisiä maahanmuuttajia.
Valkoisilla herroilla oli New
Yorkissa oma huippu-
kalpansa, johon orjilla oli asiaa
yhtä vähän kuin tytöillä
käyttivätpä he botoxia tai ei.
Saako tyttö nyt Burundissa siivet
rintaansa
tai kantapäihin juoksemalla? Kuka
nyt
voi suositella tytölle Itä-Timorissa
huippu-urheilua
kertomatta tytöistä, jotka Kiinan
keisaria
palvellakseen pistelivät ylivoimaisia
ennätyksiä
henkensä kaupalla? Säilyttääkö enkeli
kuitenkin
siipisulkansa puhtaampana botoxilla
kuin dopingilla niin Nigeriassa
kuin Nilsiässä?
Siinä missä jokapojalla on ollut
jääkiekkosivunsa
Hermeksen ajoista lähtien
jokatytön heppajutut löytyvät
edelleen lehden sivusta.
Tässä esittäessäni suomennokseni 1500-luvun
"Juhlalaulusta hevoselle",
korvatkaa sana hevonen
sanalla tyttö, niin ehkä ymmärrämme
mitä suurin osa
maailman enkeleistä saa tehdä vielä
500 vuotta myöhemmin
ja nyt, juuri tällä hetkellä.
Juhlalaulu
hevoselle
Jumala työllisti kaikki muut elukat
yhtä työtä varten. Vain hevonen
tekee kaikkea. Hän kiskoo kärrejä,
kuskaa satulalla, vetää kilpaa,
kyntää peltoja
kantaa isäntäänsä uiden
ylikulkupaikoilla,
hypäten joka ojan yli, ylittäen kiviset
maat,
hakee metsäreitit koirien kanssa; hitaasti
ravaten, villisti
laukaten ‒ tai huvikseen lyhyttä tölttiä
avoimella nurmella. Sitten, jos
sota vaatii
kiihko kasvaa, hermot jännittyvät
hevonen ja isäntä korskuu,
vihaisesti
he valmistuvat taisteluun, jakamaan
voitot
ja tappiot. Löytääkseen ne, luopuakseen
jokaisesta.
Hevonen on juuri niin uskollinen
kuin antiikin aikaan uneksittiin.
Hän voisi olla yksi meistä, vaikka
sulautua
hevos-ihmiseksi, ihmis-hevoseksi ‒ sekamuodoksi
Kreikan muinaisten metsien kentauriksi.
(Runoa tulkittu Wings to Fly -gaalassa Kuopiossa 18.2.2016. “Horse Hymn” from the Latin of George
Buchanan (1506—1582) by Robert
Crawford in The Times Literary
Supplement 18.8.2006)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti