J. V. Snellmanin kuusten kannot Kuopiossa 2018. |
Snellmaninpuisto joulukuussa 2018. |
Menin
muinoin puihin Gotlannissa. Itämeren saaressa kasvoi ihmeellisiä puita kuten
poppeleita, pyökkejä, saarnia ja tammia, joita en minä eivätkä lehtometsiin
tottumattomat silmäni oppineet erottamaan toisistaan. Samaan aikaan Kuopiossa
suunniteltiin Väinölänniemen hopeapajujen kaatamista. Kuopiossa puiden
tappamisesta keskusteltiin yhtä sivistyneesti kuin tänä syksynä, kun kaupungin
vanhimman patsaan ikäisen kuusen lisäksi päätettiin lahdata vähän enemmänkin
vanhuksia.
Gotlannissa
ei keskusteltu, kun tekninen virasto kaatoi yhden satavuotiaan poppelin.
Terveen puun kaatamisen jälkeen lehtiin ilmestyi kirjoituksia, ja viraston piti
perustella puun murhaa muun muassa maisemanhoidollisilla syillä. Satavuotias
siivottiin yhtä nopeasti Visbyn turistien silmistä kuin kuuset ja koivut
Snellmaninpuistosta marraskuun lopulla 2018.
Muinoin
puisto oli tori, jonka vieressä seisoi Mestauspaikka. Nyt puisto on
mestauspaikka, jonka vieressä vaikenee tuomiokirkko.
Mestauksen
nopeudesta huolimatta Leo Murnitz ehti
kirjoittaa runon, jonka hän teippasi kuolleen poppelin runkoon Visbyssä. Toisen
runon Murnitz laati kaksimetrisen kannon päälle. Runon viereen ilmestyi
hautakynttilä. Niin paikalliset asukkaat kuin turistit, jotka tapasin poppelin
hautajaisissa, eivät ymmärtäneet, miksi terve puu piti lopettaa. Vaikka poppeli
olisi kaatunut Itämeren myrskyissä, tilaa löytyi ympäriltä. Kukaan ei olisi
jäänyt alle, jos mummo tai pappa olisi saanut arvoisensa kuoleman.
Kuopiossa
terveen, lähes 150-vuotiaan kuusen kaatamista on siunailtu yhtä hyvin kuin
Visbyssä, mutta runoja ei ole näkynyt, enkä jaksa värkätä uusia. Ei edes yhtä
hautakynttilää puistossa, jonka läpi vaalikarjaa ohjataan kuin teurastamon
aidoilla.
Jos
Gotlannissa ja Visbyssä, joka on sentään UNESCO:n maailman perintökohde,
virastohenkilöt toimivat noin, niin miksi meillä keskusteltaisiin. Se on aivan
turhaa. Jos joku saa nautintonsa, siitä että pääsee suunnittelemaan salaojia,
hänen pitää kaivaa viemärinsä. Jos joku hoitaa ilmastoaan puita kaatamalla,
hänen pitää tehdä työnsä viimeiseen tukkiin ja hengen vetoon, kunnes koko Savon
on selluseutua.
Nämä
runot on julkaistu kokoelmassa Liiketoimintasuunnitelma
(2004) ja osin myös valikoimassa Kuusikirja
(2008), jonka päättää essee ”Kuusen juuria”.
1.
Visbyn poppeli
Täysin
terve poppeli ei ehtinyt parkaista
Se
kaadettiin sodan kolmantena päivänä
Gotlannin
teknisen viraston tarina
on
niin huono että pitäisi nostaa kivi pystyyn
ja
raaputtaa siihen kirjoitusta
niin
hyvin kuin kynnet kestävät
...
kivi poppelin jälkeen…
... kuoli …
kun
Bush kävi täällä …
Jostain
Leo Murnitz kuuli naisen äänen
joka
jätti meidät
Hän
kirjoitti runon Kvinnan
keskustelustaan poppelin kanssa
Din värd kommer att finnas
inne i dig
Du kommer att finnas
din värld
2.
poppeli
Sata
vuotta täyttäneet poppelit
pitää
kaataa. Mummopuu on vaarallinen
ei
ainoastaan papalle vaan herroille
koko
ympäristölle joka on täynnä tyhjää
Haloo,
onko ketään kotona
UNESCOn
suojelemassa kauneudessa
Miksi
te haluatte näitä järkytyksen kuvauksia
Nautitteko
kenties
3.
tulitikku
Ei
lyhyttä, ei pitkää
tikkua
vedetä kuoleman kanssa
eikä
herran
2 kommenttia:
Jouni, Sinulle kirjoitettu:
Jag såg ett träd som var större än alla andra
och hängde fullt av oåtkomliga kottar;
jag såg en stor kyrka med öppna dörrar
och alla som kommo ut voro bleka och starka
och färdiga att dö;
jag såg en kvinna som leende och sminkad
kastade tärning om sin lycka
och såg att hon förlorade.
En krets var dragen kring dessa ting
den ingen överträder.
*
Minä näin puun, kaikkia muita suuremman,
tavoittamattomia käpyjä täynnä,
minä näin suuren kirkon ja avoimet kirkonovet,
ja ne, jotka tulivat ovista, olivat kalpeat ja väkevät
ja valmiit kuolemaan;
minä näin naisen hymyilevänä ja maalatuin kasvoin
heittävän arpaa elämänsä onnesta
ja näin hänen häviävän arpansa.
Ja piiri oli vedetty näiden asioiden ympäri
eikä sen yli astu kukaan.
Edith Södergran 1929, suom. Uuno Kailas
Tack ska du ha, Riitta! och Edith & Uuno,
tjt
Lähetä kommentti