Talvenkorjuun aikaan | The Hunter's Sketches

Oli ihana päivä. Semmoisia päiviä on ainoastaan

kuin ilmat ovat pitkäksi asettuneet. Aamusta ani
varhaisesta taivas kirkas; aamurusko ei lieskota
tulipalona, hennosti se vain levitteleikse kuni poskella
puna. Aurinko ei ole hehkuva tulikuuma, kuten aikana
kuivain poutain, eikä himmeän-punainen niin kuin
myrskyn edellä, vaan kirkas ja ystävällisesti säteilevä.

Tyynesti se kohoilee alta kapean ja pitkän pilven
raikkaana kirkastun vaipuu sen punasinervän sumuhun.
Leveäksi venyneen pilven ylimmäisellä reunalla välähtää
nyt kimaltelevia hesuja; niitten loisto kuin ta'otun hopean...
Vaan kas! jälleen ampuivat ilmaan säihkyilevät säteet
ja iloisna ylevänä lennähdellen, kohoilee uljas päivän sini.
Puolenpäivän aikana ilmaantuu tavallisesti koko joukko
pyöreitä, kaukaisia pilvenhattaroita, kellahtavan harmaita,

hentoine, valkoisine reunoineen. Ne ovat melkein
liikahtamatta kuni saaret keskellä äärettömiin tulvinutta
virtaa, joka kietoo syvälle läpinäkyvillä, sinervillä käsi-
varsillaan. Kauempana, taivaanrannassa ne liittyvät
ryhmäytyvät; taivaan kantta ei heidän välitsensä näy
mutta itse he yhä sinerviä kuin taivas; lämpöä ja valoa
heistä hehkumalla hehkuu. Taivaanranta on ylt'ympärillä

samanlainen, muuttumatta keveä, sinervän punainen.
Ei synkkene, ei sakene missään pilvi; siellä täällä
vain siintää ylhäältä alas kulkeva sinervä raita:
siellä vienosti vihmoo. Illaksi nämä hattarat haihtuvat;
viimeiset niistä, mustanpuhuvat ja epämääräiset

ruusuisena savuna asettuvat laskeutuvan auringon eteen.
Siinä kohdassa, mihin meni mailleen, yhtä tyynesti
kuin oli noussutkin, siinä ei enää kauan viivy purppurainen
valo yli hämärtyneen maan vaan hiljaa vilkkuen kuin
varovasti kannettu kynttilä, syttyy siinä illan tähti.
Semmoisina päivinä ovat kaikki värit lievenneitä;

kirkkaita ne ovat, vaan eivät räikeitä; omituinen
liikuttava nöyryys asuu kaikkialla. Semmoisina päivinä
kuiva ja puhdas ilma tulee marunalta, leikatulta rukiilta
ja tattarilta: ei enää puutu kuin hetki puoleen-yöhön
eikä tunnu vieläkään kosteutta. Semmoista ilmaatoivoo maanmies elonkorjuun ajaksi.

Kiitos kulttuuritoimittaja Kari Manniselle | Savo sild

Kiitos uutistoimittaja Kari Manniselle! Hyvä kun hän pääsi paikalle; itse en ehtinyt kuuntelemaan Kristiina Ehiniä Kuopion kaupunginkirjastolle.

Kiitos tekisi mieli kertoa myös Nimellä-kolumnin kommenttina, mutta ei onnistu, vaikka kuulun lehden nettitilaajiin. Ja kun ei onnistu, välitän viestin tällä konstilla, ehkäpä jopa Keskisuomalainen Oyj:lle, jonka kaksi Kuopion kulttuuritoimittajaa eivät millään ehdi tehdä sitä työtä, jota Manninen paikkasi ja paikkaa toivottavasti jatkossakin, mikäli hän ei kuulu niihin, jotka potkaistiin viime viikolla firmasta pihalle.

Välitän viestiä myös Viron ystävien Fb-seinälle; juhlavuotta muistetaan  myös Savossa.

Nimellä 19.02.2018 03:00

Runoratsulla Savon siltaa Viroon 

Kari Manninen

Viron itsenäisyyspäivä on ensi lauantaina 24. helmikuuta. Viron tasavallan perustamisjulistuksen julkaisi maapäivien pelastuskomitea helmikuun 23. päivän iltana 1918 Pärnussa. Seuraavana päivänä 24. helmikuuta julistus painettiin ja julkaistiin Tallinnassa, jolloin siitä tuli virallinen.

Satavuotiasta Viroa juhlitaan Savossakin. Pohjois-Savon Tuglas-seura järjestää monia tapahtumia. Kuuntelin viime tiistai-iltana Kuopion pääkirjastolla, kun virolainen kirjailija Kristiina Ehin luki tekstejään, kertoi niiden taustoista ja lauloi runoistaan tehtyjä lauluja.

Vuonna 1977 syntynyt Ehin on suosittu kirjailija Virossa. Hän on julkaissut kaksi levyä osana yhtyettä Naiset Köögis, jossa hän on sanoittanut ja treenannut sormia soittamista, ääntä laulamista ja hermoja esiintymistä varten, kuten hän rooliaan hahmottaa.

Kaikkia vaalea uneksija ei ole miellyttänyt. Toinen lahjakas nainen, suomalainen menestyskirjailija Sofi Oksanen luonnehti häntä kymmenkunta vuotta sitten televisio-ohjelmassa tylsäksi Miss Estoniaksi ja antoi minimipisteet runokilpailussa.

Ehiniä kiehtovat virolainen ja suomalais-ugrilainen jumaltarusto, kielten ikivanha ja uunituore kosketus, historian syvyys ja tulevaisuuden ihanneyhteiskunnat.

Eestien kansallismielisyys elää laulujuhlilla. Syy on selvä. Viron valtiolaiva on seilannut myrskyssä ja joutunut tekemään eskimokäännöksiä Suomeakin useammin.

Ennen toista maailmansotaa Viro oli rikkaampi kuin Suomi. Sitten Saksan ja Neuvostoliiton armeijat hävittivät maata ja neuvostovalta sorti. Kansallisen pelastuksen maarahvaalle tarjosivat oma kieli ja kulttuuri.

”Sanat ovat ikkunoita, niistä virtaa raikasta ilmaa,” Ehin kiteyttää.

Aito isänmaallisuus on silti myös kansainvälisyyttä.

”Missä ikinä synnynkin, olkoon se maa siunattu, niin että kaikki aistivat olennot voivat olla onnellisia”, Tiibetin buddhalaiset opettavat.

Suomen silta – viroksi Soome sild – on Viron kansallisrunoilija Lydia Koidulanvuonna 1881 kirjoittama sikermä, jonka aiheena on Suomen ja Viron kansojen yhteys.

Silloin suomalaiset ja virolaiset olivat veljeskansoja ja yhä nyt – anteeksi, täytyy siirtyä varmuuden vuoksi uuskieleen – henkilöyhteisöjä. Erään arvion mukaan Suomessa käy Virosta töissä 20 000 työntekijää. Kuopiossa virolaisia on satoja.

Kun käy Virossa, huomaa, että se on eurooppalaisempi maa kuin jenkkiläinen Suomi. Torstaina 78 vuotta täyttävä kirjailija Jaan Kaplinski kuvasi aikoinaan eri maita osuvasti:

”Amerikkalaisten epäjumala on ollut tv, nyt se on internet, suomalaisten epäjumala on tunnetusti kännykkä.”

Hänestä ilmiöt ovat samanlaisia: ”Molemmat teknologiat tarjoavat yksinäiselle, eristetylle ihmiselle kanssakäymisen mahdollisuuden, auttavat häntä löytämään jonkinlaisen uuden yhteisön menetetyn sijalle. Mutta useimmissa tapauksissa voi sanoa, että tulos ei ole yhteisö vaan pikemminkin näennäisyhteisö.”

Takavuosina Kristiina Ehin asui vuoden majakanvartijana pienellä, asumattomalla Mohnin saarella. Runokokoelma Kaitseala (2005, Suojelualue) on kuvaus elämästä saarella. Sanna Immanen on suomentanut runoja:

miksi päädyimme toistemme luo

osaamme koskettaa

kädet hakevat käsiä

huulet huulia

silmät silmiä

mutta Akilleus ei ikinä saavuta kilpikonnaa?

Kirjoittaja on uutistoimittaja.

Olematon otos | Digital Photography and Everyday Life

Asahi Pentax KM 50 mm Kodad Tri-X 400 ASA

maailma kirjoittaa minulle¹

 jos on virtaa

¹Pentti Saarikoski ei käynyt kirjeenvaihtoa, vaan "maailma kirjoittaa minulle", kerrotaan professori Yrjö Varpion muistelmissa Tämä on vielä kerrottava (2016). Antti Nylén vaihtaisi netin kirjeaikaan ja pikselit filmikameraan, kerrotaan Johdatuksessa filmiaikaan (2017), jossa kamera kirjoittaa maailmaa minulle.