The Romanovs 1613-1918, suom. Seppo Raudaskoski. |
"Suomen
erikoisosaaminen on oman maamme historia Venäjän kanssa. Se on suuri
historiallinen draama, mutta se on meidän draamamme, erilainen kuin
naapureiden."
Näin Suomen suhdetta
Venäjään, ehkä myös Neuvostoliittoon, etsii Anna-Leena Laurén Suomen
Kuvalehden (3/2018) Näkökulmassa "Venäjän tuntijaa etsimässä".
Laurénin mielestä
Suomella ei siis ole mitään yleistä Venäjän erikoisosaamista, ja jos osaamista on
ollut, ei sillä ole ollut erikoisempaa merkitystä Venäjän kannalta. Ei ainakaan
brittikirjailija Simon Sebag Montefioren
näkökulman mukaan:
Suomi sopii yhteen
sivuun 900-sivuisessa Romanovien (1613‒1918) sukutarinassa.
Suomen sotaan (1808‒1809)
liittyvän draaman Monterfiore kuittaa kappaleella, jonka lähteenä ei ole
kotimainen teos, ei edes autonomian ajan erityisosaaja Matti Klinge, koska yhtään suomalaista kirjaa tai sekundaarilähdettä
en löydä Montefioren hakemistoista.
"Ruotsalaiset taipuivat luovuttamaan Suomen,
ja se pysyi Venäjän suuriruhtinaskuntana vuoteen 1917 asti. 'Tämä rauha on
täydellinen', Aleksanteri intoili Catichelle, 'ja ehdottomasti juuri sellainen
kuin halusin. En voi kyllin kiittää Korkeinta Olentoa'."7 (Romanovit 1613‒1918, WSOY 2017, suom. Seppo Raudaskoski, 381)
7
"Suomen sota: Barclay 46-72.
Arakcheev 114-126. Rauha; Rumjantsevin nimittäminen: NM, Elisabeth 2.344, Elisabeth
äidilleen, Elisabet 7./19. syyskuuta 1809."
Alaviitteessä kerrotaan
myös paronitar Amalia von Krüdneristä,
joka "käytti häntä [kaartinupseeri Aledksandr von
Benckendorff] kylmästi hyväkseen ja ohjaili hänen
persoonallisuuttaan, rahaansa ja ihmissuhteitaan" päätyen Helsingissä
asuessaan harjoittamaan hyväntekeväisyyttään ja elämään suuresti arvostettuna
henkilönä. (474)
Sivun 478 mukaan Aleksandr Menšikov "oli hallinnut
Suomen suuriruhtinaskuntaa", ja "Itämerellä Britannian laivasto
hävitti Ahvenanmaata ja Suomenlahden rannikkoa" (480).
Alaviitteessä (515)
Suomeen liittyvä lähde jää epäselväksi, mutta Senaatintorin historiasta kertova viite menee näin:
"Aleksanteri yritti kieltää puolan, ukrainan
ja liettuan kielten käytön, mutta toisaalta hän paransi suomen kielen asemaa ja
järjesti Suomen suuriruhtinaskunnassa säätyvaltiopäivät, minkä ansiosta
Helsingissä seisoo edelleen 'hyvän Aleksanterin' patsas. Tällaiseen
epäjohdonmukaisuuteen monikansallinen imperiumi pakotti."
Yhteen kappaleeseen
mahtuu myös koko kalevalaisen kansan perussuomalaisuus georgialaisten,
juutalaisten, puolalaisten ja armenialaisten joukossa:
"tsaari (Nikolai II) päätti perustaa
valta-asemansa Venäjän kansan varaan ja noudatti tarmokkaasti isänsä
venäläistämispolitiikkaa koko valtakunnassa Kaukasukselta Suomeen. Nuoret
suomalaiset, georgialaiset, juutalaiset, puolalaiset ja armenialaiset
kiiruhtivat liittymään kansallismielisiin puolueisiin." (632)
Sitten Suomen sivudraaman
peripetia:
"Kesäkuun 4. päivänä Suomen vihattu
kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov murhattiin." (642)
Ja vielä viimeinen Montefioren Suomeen liittyvä maininta:
"Lopulta Lenin onnistui kuitenkin kokoamaan
taitavasti uudelleen Romanovien imperiumin ja menetti vain Suomen, Puolan ja
Baltian maat." (805)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti