Suomi sopii sivuun | The Romanovs 1613‒1918

The Romanovs 1613-1918,
suom. Seppo Raudaskoski.

"Suomen erikoisosaaminen on oman maamme historia Venäjän kanssa. Se on suuri historiallinen draama, mutta se on meidän draamamme, erilainen kuin naapureiden."

Näin Suomen suhdetta Venäjään, ehkä myös Neuvostoliittoon, etsii Anna-Leena Laurén Suomen Kuvalehden (3/2018) Näkökulmassa "Venäjän tuntijaa etsimässä".

Laurénin mielestä Suomella ei siis ole mitään yleistä Venäjän erikoisosaamista, ja jos osaamista on ollut, ei sillä ole ollut erikoisempaa merkitystä Venäjän kannalta. Ei ainakaan brittikirjailija Simon Sebag Montefioren näkökulman mukaan:

Suomi sopii yhteen sivuun 900-sivuisessa Romanovien (1613‒1918) sukutarinassa.

Suomen sotaan (1808‒1809) liittyvän draaman Monterfiore kuittaa kappaleella, jonka lähteenä ei ole kotimainen teos, ei edes autonomian ajan erityisosaaja Matti Klinge, koska yhtään suomalaista kirjaa tai sekundaarilähdettä en löydä Montefioren hakemistoista.

"Ruotsalaiset taipuivat luovuttamaan Suomen, ja se pysyi Venäjän suuriruhtinaskuntana vuoteen 1917 asti. 'Tämä rauha on täydellinen', Aleksanteri intoili Catichelle, 'ja ehdottomasti juuri sellainen kuin halusin. En voi kyllin kiittää Korkeinta Olentoa'."⁷ (Romanovit 1613‒1918, WSOY 2017, suom. Seppo Raudaskoski, 381)

⁷ "Suomen sota: Barclay 46-72. Arakcheev 114-126. Rauha; Rumjantsevin nimittäminen: NM, Elisabeth 2.344, Elisabeth äidilleen, Elisabet 7./19. syyskuuta 1809."

Alaviitteessä kerrotaan myös paronitar Amalia von Krüdneristä, joka "käytti häntä [kaartinupseeri Aledksandr von Benckendorff] kylmästi hyväkseen ja ohjaili hänen persoonallisuuttaan, rahaansa ja ihmissuhteitaan" päätyen Helsingissä asuessaan harjoittamaan hyväntekeväisyyttään ja elämään suuresti arvostettuna henkilönä. (474)

Sivun 478 mukaan Aleksandr Menšikov "oli hallinnut Suomen suuriruhtinaskuntaa", ja "Itämerellä Britannian laivasto hävitti Ahvenanmaata ja Suomenlahden rannikkoa" (480).

Alaviitteessä (515) Suomeen liittyvä lähde jää epäselväksi, mutta Senaatintorin historiasta kertova viite menee näin:

"Aleksanteri yritti kieltää puolan, ukrainan ja liettuan kielten käytön, mutta toisaalta hän paransi suomen kielen asemaa ja järjesti Suomen suuriruhtinaskunnassa säätyvaltiopäivät, minkä ansiosta Helsingissä seisoo edelleen 'hyvän Aleksanterin' patsas. Tällaiseen epäjohdonmukaisuuteen monikansallinen imperiumi pakotti."

Yhteen kappaleeseen mahtuu myös koko kalevalaisen kansan perussuomalaisuus georgialaisten, juutalaisten, puolalaisten ja armenialaisten joukossa:

"tsaari (Nikolai II) päätti perustaa valta-asemansa Venäjän kansan varaan ja noudatti tarmokkaasti isänsä venäläistämispolitiikkaa koko valtakunnassa Kaukasukselta Suomeen. Nuoret suomalaiset, georgialaiset, juutalaiset, puolalaiset ja armenialaiset kiiruhtivat liittymään kansallismielisiin puolueisiin." (632)

Sitten Suomen sivudraaman peripetia:

"Kesäkuun 4. päivänä Suomen vihattu kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov murhattiin." (642)

Ja vielä viimeinen Montefioren Suomeen liittyvä maininta:

"Lopulta Lenin onnistui kuitenkin kokoamaan taitavasti uudelleen Romanovien imperiumin ja menetti vain Suomen, Puolan ja Baltian maat." (805)

Linkolan vastakampanja | The Killer of The Spruce

Vihreää liikettä perustettiin Tampereella 1986. En nostanut kättä puolesta enkä vastaan, vaan otin valokuvan, jonka liitin Pentti Linkolan kirjan arvosteluun Savon Sanomissa.

Kalastaja Pentti Linkolalle omistin Kuusikirjan 

kirjamessuilla 2008. Sittemmin metsäkansa oppi 

pelkäämään pihapuitaan, mikä ei ole ihme

toisin kuin kalastaja, joka suojelee luontoaan 

tappamalla. Kirveellä kotipellon kuusta 

niin kuin käsiä pelastusveneen laidalta.

Kuolema palvelee elämää, kyltti 

joka sopii patologian laitokselle,

kalastajan elämää kuusen kuolema: 

Kun varjon puut yksikkö,

koivikko on valkean tyttären monikko.

"Hän oli käynyt vanhassa kodissaan viimeksi kaksi vuotta sitten. Nyt mökin sisusta oli maalattu hienoksi ja ulkona oli uusia istutuksia; Mirjami ja Leena olivat vierailleet Vierulassa. Linkola jatkoi edellisellä käynnillään aloittamaansa kuusettumisen vastakampanjaa ja kiskoi tuntikaupalla koivikosta irti kuusentaimia.

Syksy oli historiallinen. Hän lopetti kannattamattoman avovesikalastuksen."

(Riitta Kylänpää: Pentti Linkola ‒ ihminen ja legenda, Siltala 2017, 400)