Friday, October 17, 2014

Potkut Helsingin Sanomille | A Newspaperpoem (38)

"Hesarin etusivuaukeama tiiviistää slehden ongelmat: kaiken perään haahuillaan, mistään en saa kiinni. #kirja #hs"  
Eilisen kirjailija Markku Karpion nuortenkirjan kritiikin innoittamana ostin Helsingin Sanomat rautatieasemalta junamatkani ratoksi.

Etusivu kertoo lehdestä eniten. Janne Virkkusen muistelmissa edustustilaa yritettiin raivata mainoksista, ei ilmeisesti sen jälkeen - saati nykyisessa sanomalehtien kuolinkamppailussa. Nyt etusivua yrittää paikata ensimmäinen aukeama, josta jo twiittasin: Hesarin etusivuaukeama tiiviistää slehden ongelmat: kaiken perään haahuillaan, mistään en saa kiinni. #kirja #hs

Lasipalatsin helisevimmän yläkerroksen epätoivon suuruus paljastuu heti toisen pääkirjoituksen alusta: "Keskiviikkona oli kokoomuksen vuoro yllättää hallituskumppanit, nykyiset ja entiset. Helsingin Sanomat uutisoi, että tuore ympäristöministeri..."

Siis Päivälehtikö uutisoi ensimmäisenä. Ja vaikka niin olisikin, miksi tämä hännän nosto. Vahvistaako se mitään muuta kuin ennakkoluuloani punavuorelaiseen sisäpiirin käpertymisestä?

Joskus kuviteltiin, ainakin Virkkusen muistelman mukaan, että pohjoismaiden suurin päivälehti olisi myös kansainvälinen sillä tavalla, että päätoimittajan ei tarvitse hävetä kätellessään kollegoitaan juuri ennen illallisviinien ääreen istahtamista.

Löytyyhän lehdestä kulttuuriuutinenkin. Teema-lehti nimittäin tietää "Vuoden kiinnostavimmat kirjailijat ja kehutuimmat teokset". Kun Teema on pitänyt laittaa kiinni hyvissä ajoin, ihmettelen kuka ja miten on ehtinyt lukea nekin syyskirjat, jotka eivät ole vielä tulleet painosta.

Kulttuuritoimituksen uutinen on utopia, joka perustuu Lasipalatsin sisäpiirin mainosvetoiseen vitsailuun. (Sanomatalossa siitä olisi saanut nauttia eilen etukäteen, kun kultuuritoimittajat jatkoivat Putous-tähden hypettämistä samaan aikaan, kun kuuntelin Leevi Lehdon kertomusta venäläisestä runoudesta Kirjasto kympissä korttelin toisella puolella.)

"Kohukausi jää pettymykseksi", totean lopuksi Laura Frimanin kolumnia "Potkut Jenni Vartiaiselle" lainaten. Sullon näin arvosteluni yhtä tiukkaan pakettiin kuin mihin Päivi Heikkilä-Halttusen arvio Karpion kirjasta oli editoitu torstaina painetussa lehdessä, johon törmäsin Kirjasto kympissä ennen Lehdon puheenvuoroa.

Kun Laura ei nyt miellyttänyt minua, annan hänelle potkut. Perusteluksi riittää se, että en nyt päässyt pillittämään hänen kolumninsa ääressä; enemmän pitäisi nyt naisen avautua, että loirahtaisin ihan vesamatiksi.

Tai kirjoittaa yhtä huonoja runoja kuin joku torstairunoilija, joka on perjantaikappale; pistää nimittäin itkemään, lukipa runoa tai ei. Ihan niin kuin Teeman toimittajat toimin tässä, eikä koira perään hauku muutoin kuin siinä tapauksessa, että joku on kiinnostunut päivälehden kuolinkorinasta,

tjt VR,
Kouvola

PS On lehdessä toinenkin kulttuuriuutinen. Kiitos Matti Mäkelän tiedän, että Hannu Niklander on julkaissut luettavia matkaesseitä. Onnenpotkut.

PS2 Eilinen Fbook-keskustelu Karpion kirjan arvostelusta löytyy täältä.

1 comment:

Jouni Tossavainen said...

HS:n kulttuuritoimittaja Jarkko Jokelainen twiittasi:
"K­ri­tiik­ki ei ole enää kor­keal­ta an­net­tu­jen to­tuuk­sien ja­ka­mis­ta, vaan keskus­te­lun sy­tyt­tä­mi­stä. http://www.hs.fi/paivanlehti/18102014/kulttuuri/Huhut+kuolemasta+ovat+liioiteltuja/a1413521541560