Kerstin Ekman
Huijareiden paraati
Suom. Pirkko
Talvio-Jaatinen
Tammi 2014, 474 s.
Ruotsissa, jos totta
puhutaan, pitää olla 27 teosta julkaissut naiskirjailija. Lisäksi Kerstin Lillemor Ekman (s. 1933) on ainoa
kaksinkertainen August-palkinnon voittaja ja hän jakoi Nobelia, kunnes erosi akatemiasta,
joka ei uskaltanut sanoa totuutta Salman
Rushdien fatwasta.
Ruotsissa Ekman kysyy
nyt, onko kaikki, minkä kirjailija antaa eteenpäin, pelkkää kaupankäyntiä
pirullisen vastaanottajan kanssa: "Me myymme omamme, ja mitä saamme
vaihdossa? ... Ihailua, kitkerää kateudesta, joka kohta leimaa maullaan niin
auliisti tarjoamamme herkun."
Ruotsissa sielukassilmäinen
romaanihenkilö Lillemor tietää tasan tarkkaan, miten hänen kuuluu vastata, kun
asiakkaan on pakko avautua fraasilla: Minun
on pakko saada sanoa. Kirjailija toistaa vastauksensa aina tietyllä
nöyryydellä: "Sillä hänen odotetaan olevan miellyttävä, vaatimaton,
iloinen, syvämielinen ja ihastuksissaan."
Ruotsissa Lillemorin romaanin
mukaan: "Dekkareista on tullut eläimellisen raakoja, romaanit ja
journalistinen proosa kulkevat kohti paljastusgenreä. Sillä eräässä suhteessa
maailma ei muutu: juorufaktori pitää proosan elossa myös nyt, samoin kuin
Fredrika Bremerin aikaan. Kirjailijat pitävät suurta ääntä kirjamessuilla, ne
heistä jotka pystyvät siihen ilman että saavat migreenin."
Ruotsissa nuoret nerot kulkevat
lyhyissä mustissa päällystakeissa ja työskentelevät vain kirjallisin
ilmaisukeinoin, "toisin sanoen ainoastaan kielellä ja muodoin, jotka kieli
pystyy kantamaan. Siksi jäljestä tuleekin tappavan tylsää. Yksikään ihminen,
joka lukee heidän täydellistä proosaansa, ei näe edessään mitään" ‒ paitsi "kaljupäinen ironisen sukupolven
edustaja".
Ruotsissa ilmaus
"lyödä itsensä läpi" tuo mieleen sirkuskoiran hyppimässä pyöreän
pahvilevyn läpi.*
Ja tämän päivän esikoiskirjailijoilta se onnistuu, koska
heillä ei ole "syytä ujostella ja vapista oman aikansa suuruuksien
edessä".
Ruotsissa demarius on
ainoa poliittinen idea, joka useimmilla kirjailijoilla on. Ja yhdestä
demarihalkeamasta näemme Matti Pulkkisen
Romaanihenkilön kuoleman: "Koko
kirottu Afrikka oli yhtä suurta laheaa pimeyttä, jossa naitiin sametinpehmeitä
neekereitä ja ammuttiin ne vailla seuraamuksia."
Ruotsissa vasemmisto
oli aikoinaan kipakasti pureva, mutta pöhöttyi mahtailijaksi: "Se oli
vallannut kulttuurisivut ja dominoi TV2:sta, ja sihteeri tiesi kyllä mitä oli
odotettavissa sen jälkeen kun Nobelin palkinto oli myönnetty jo kahdelle
ruotsalaiskirjailijalle, joita vasemmisto piti merkityksettöminä
luokkapettureina."
Ruotsissa sihteeri tarkoittaa Nobelin julistajaa,
jonka kravatista kirjoitetaan vuolassanaisesti. Nobel-juhlissa istuvilla taas
on erityisaisti kuninkaan vainuamiseen. Kuningas on kuitenkin uhrieläin, jonka
lihalla mässäillään sitten, kun sekä kuningaspari että juhlijat ovat ajaneet
kotiin katsomaan tv:n ajankohtaisohjelmaa.
Ruotsissa kirjailijat
varastavat kaiken, mikä ei ole pulteilla seinässä kiinni, mutta Ekman ei varasta
itseltään niin kuin Karl Ove Knausgård. Ei vaan hän on jakanut itsensä kahdeksi valehtelijaksi: toinen puoli on kaunis
Lillemor, jota ruma Babban puoli katselee halveksien vierestä. Toinen puoli
kirjailijasta tarvitsee julkista huijauspeliä, toinen tuntemattomuutta niin
kuin kastemato multaa. Ja kompostista ei nouse ikivihreää teosta, jos romaani
jää roikkumaan kuolevaiseen tekijään.
Ruotsissa, kuten myös
suomeksi, romaanin mittainen jännite syntyy, kun Babban haluaa julkaista
Lillemorin elämäkerran, jossa kerrotaan totuus.
(Savon Sanomat 30.5.2014, 19)
* Vrt. "Mutta nämä itseensä niin tyytyväiset kirjailijat voi passittaa signeeraamaan kirjojaan ja antamaan ääliömäisiä haastatteluja. Niiden renkaiden läpi heidät voi panna hyppäämään ja kirjata sen sopimukseenkin." (Doris Lessing: Varjossa vaeltaja, Otava 2010, suom. Eva Siikarla, 136)
* Vrt. "Mutta nämä itseensä niin tyytyväiset kirjailijat voi passittaa signeeraamaan kirjojaan ja antamaan ääliömäisiä haastatteluja. Niiden renkaiden läpi heidät voi panna hyppäämään ja kirjata sen sopimukseenkin." (Doris Lessing: Varjossa vaeltaja, Otava 2010, suom. Eva Siikarla, 136)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti