Savon Sanomat 27.3.2014, 22. |
Minna Maijala
Herkkä, hellä,
hehkuvainen Minna Canth
Otava 2014, 461 s.
Vanhimman poikansa
Jussin elämästä Minna Canth (1844 ‒ 1897) olisi saanut teoksiinsa miestyypin,
joka soti lähes kaikkea sitä vastaan, mitä äiti yritti taiteellaan puolustaa. Jussi
Canth (1874 ‒ 1929) otti valtansa alle siskonsa Ellin jatkaman Canthin
perillisten kaupan ja toimi vuodesta 1917 lähtien niin kuin nousukasporvari
pahimmillaan Kuopiossa.
Jussi halveksi äitinsä
perintöä pistämällä Minnan kuvankin oven taakse, vietti mieluummin aikaansa
Kuopion klubilla iloisempien naisten kuin vaimonsa seurassa, erotti tyttärensä
sulhasestaan ja tuhosi viulustipoikansa taiteelliset haaveilut.
Jos noin neljäkymmentä
vuotta aikaisemmin kuopiolaiset tuomitsivat Juhani Ahon syntiseksi, niin mitä
olivat hänen bordellissa käyntinsä verrattuna äitinsä taiteellisen perinnön
kieltäneen Jussin tekosiin, jotka tietysti palkittiin kauppaneuvoksen
tittelillä. Sen sijaan vielä pitempään Minnan kauppaa hoitanut Elli-tytär
unohdettiin.
Ja niin on tänäkin
päivänä. Kirjallisuudentutkija Minna Maijalan Canth-elämäkerta päätyy nimittäin
ikävään tosi lauseeseen: "Kanttilan kohtalo jää tulevien sukupolvien
muistiin häpeällisenä kulttuurin tuhoamisena ja naiskirjailijan arvostuksen
puutteena."
Ensimmäiselle
Jussilleen, Aholle Minna ehti antaa anteeksi. Mutta toisen,
anteeksiantamattoman Jussin tarinan luin vasta Maijalan kirjailijaelämäkerrasta,
johon Canthin suvun nykypolvelta on saatu uutta tietoa. Muuten Maijala on
koonnut suurimmalta osaltaan tunnetut tosiasiat tarkasti samoihin kansiin.
Tosin esimerkiksi Minnan
poikaansa Jussiin liittyvä ennustus on etsittävä Canthin vappuna 1891
kirjoittamasta kirjeestä: "Kunpa hänestä sitten vaan ei tulisi toista enoa
taikka vielä pahempaa. Jumala varjele." Eno, Minnan veli alkoholisoitui,
kuten myös heidän isänsä.
Maijalan elämäkerta on
neljäs Canthista julkaistu. Tai viides, jos sellaiseksi lasketaan Minnasta
kauppamiehenä kertova Ilkka Nummelan Toiselta
kantilta (SKS 2004).
Kirjan nimen lupaus
uudesta, hellemmästä näkökulmasta jää lähinnä J. H. Erkolta lainatun mottorunon
säkeen varaan: "Aina herkkä, hellä, hehkuvainen." Kun tutkijan on viitattava
viileästi faktoihin, hehku usein hiipuu. Ehkä Ahon ja Elisabeth Järnefeltin
suhteessa kolmantena pyöränä hehkuneeseen Minnaan tuo hellempää lihaa luiden
päälle esimerkiksi Tarja Lappalaisen tuore kirja Salonkielämää (Breakwater 2014)?
Pyöreä Minna oli, mutta
mitä hän söi. En tiedä sitäkään, mitä hän joi. Maijala mainitsee kyllä Minnan
viinin juonnista samaan aikaan, kun hän kirjoitti viinaa vastaan ‒ ja
aihettakin oli perheen miesten jalostuessa aidoiksi alkoholisteiksi.
Maijalan mukaan Canth piti tarkkaa kirjaa talousmenoistaan, joten arkipäiväisen hellyyden ruumiilliset edellytykset olisi voinut avata aivan kuten Nummelan kirjasta selviää, montako pulloa Minna möi Raninin olutta samaan aikaan, kun hän vastusti viinakauppaa.
Maijalan mukaan Canth piti tarkkaa kirjaa talousmenoistaan, joten arkipäiväisen hellyyden ruumiilliset edellytykset olisi voinut avata aivan kuten Nummelan kirjasta selviää, montako pulloa Minna möi Raninin olutta samaan aikaan, kun hän vastusti viinakauppaa.
Maijalan elämäkerta
eroaa neljästä muusta siinä, että lähtökohtana ei ole naisasia vaan Canthin
kirjallinen työ. Silti kirjailijan inhimillinen elämä monine ristiriitaisine
puolineen jää minusta lämmittämättä. Hellyyttä enemmän uutta tietoa saadaan
1870 ‒ 80 -lukujen hermostuneen ajan vaikutuksesta Canthin tuotantoon, jota
Maijala tutki väitöskirjassaan Passion
vallassa. Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa (SKS 2008).
Lucina Hagmanin
ensimmäisestä kertomuksesta lähtien Canth on lokeroitu naisasiaksi,
tendenssikirjailijaksi, jonka töitä on katsottu vain yhteiskunnallista taustaa
vasten, ja Maijalan väitöskirja toi esille Canthin tuotannon vaikutteiden
moninaisuuden.
Elämäkertojen
runsaudesta huolimatta Canthia on tutkittu yllättävän vähän. Kun Ahon
huumoristakin on julkaistu oma monografiansa, saattaisi sitä äkkivääryyttä
löytyä selvittää asti Canthinkin tyylistä, jonka makeille alkulähteille itse
kukin on päässyt keväästä 2013 lähtien Kuopion kaupunginkirjaston nettisivulla
www.minnansalonki.kuopio.fi.