VR-runous syntyi sattumalta | Railway Poetry

Kaikki alkoi mitä ilmeisimmin sattumasta. Syntyi
VR-runous, yksi 2000-luvun omalakisimmista runouden muodoista.
VR-runouden lähtökohtana on tuottaa poetiikkansa kyseen- alaistamalla yksiselitteiseksi oletettua merkkijärjestelmää.
Toinen keskeinen
VR-runouden tekijä on anonyymius. Pyrkimys on vallankumoukseen, johon kuka hyvänsä voi osallistua.
VR-runoudessa, jossa tekijä ei ole tiedossa, jää jäljelle vain teoksen kohtaaminen.
VR-runo luetaan satunnaisessa urbaanissa ympäristössä, jossa runon tekijäksi asettuu myös sen lukija, sillä hänen on joko osallistuttava runoon tai tietoisesti ohitettava se. Kuten kaikki perustavat taidesuunnat, myös
VR-runous näyttäytyy kerran synnyttyään itsestään selvänä ja vääjäämättömänä. Vain arkipäiväisen, banaalin uneliaisuuden ytimessä - liikenteen maailmassa, missä merkit katoavat funktioihinsa tyhjentyen - voidaan unissakulkijat suistaa raiteiltaan (vaikka meren yli ei olekaan kantautunut
VR-runouden elämäntyyliä ravistelevaa kapinaa).
VR-runous ei siis perustu ymmärtämiseen, vaan eräänlaiseen katastrofiin. Luontevimmin, jopa pienen kyllästyksen saattelemana,
VR-runous on otettu vastaan Ranskassa, jossa se on mielletty situationismin uudelleenlämmitettynä versiona. Vakavimmat seuraukset
VR-runous on kohdannut Arizonassa, jossa 2007 tapahtui runon aiheuttama onnettomuus. Vahingonkorvaukset nousivat noin 2 miljoonaan dollariin. Samalla tapauksen saaman julkisuuden vuoksi
VR-runouden määrä on juuri Arizonassa kasvanut huomattavasti.
VR-runon totuus on sen perustava vaikuttava voima. Kukin
VR-runon puhkaisema risteys on sittenkin kehotus lukea seuraavakin ohje toisin.
VR-runouden merkitys kulttuurille on lopulta psykoanalyyttistä identifikaatiota suurempi.
VR-runous opettaa taiteesta yksinkertaisimmallekin ihmiselle sen ikuisen totuuden, että taide sellaisenaan ei koskaan tarvitse lupaa, se ei tarvitse, se ei tarvitse rahoitusta, se ei tarvitse hyväksyntää, sen ei tarvitse miellyttää - se läpäisee itsestään kaikki ne pinnat ja kriteerit, jotka sen olemassaolo vaatii.

(Yhtenä lähteenä käytetty Aleksis Salusjärven esseetä "Street-runous kumoaa lainsäädännön", Tuli & Savu nro 64 2011 , s 28 - 31)

"Sallikaa lasten tulla" | Religious War in Finland

Vuosi välissä, kuvassa sama maisema.

A-studion reportaasista "Lapin hillasota" jää mieleen Saksasta asti isänsä taistelupariksi matkustava poika. Yhteisvoimin isä ja poika pystyttävät rautaisen puomin thaimaalaisten marjanpoimijoiden eteen. Siinä tarvitaan hitsipilliä ja sementtiä samaan tapaan kuin Antti Hyryn romaanin uunia muuratessa.

Oikeassa olemisen uskon lisäksi, mistä tämä omistamisen himo sikiää ihmiseen niin, että se oikeuttaa mitkä tahansa pahat teot ja vielä niistä ylpeilyn television kameraryhmän ja nuoren toimittajan edessä.

Tai ehkä juuri toimittajan naiseus pisti vanhemman uroksen kukkoilemaan niin, että tyhmyys valaisee tuvan; ikiaikaiset uskomukset kepulaisten mammonan himosta tulevat todeksi yhdesssä kauhistuttavassa repliikissä.

Jos se meistä riippuisi, jokamiehen oikeutta ei olisi, toteavat ukko ja naapurin akka kuin yhdestä suusta. Akka sentään hämmästyy, kun isäntä potkii kylmästi nurin toisten marjanpoimijoiden merkkejä.

Hyvä kun on perussuomalaiset, niin Apollonkadun citykepulaiset voivat jättää nämä periferian landlordien itsekkyydet heidän riemuvoitoikseen ja jatkaa siitä, mitä vielä on jäljellä Santeri Alkion köyhien puolustamisesta.

Tai sitten puolueen linja väyrystellään landlordien mieleiseksi. Sitä mainostetaan sitten juurille paluuksi.

Käytännössä se tarkoittaa vaikka siankusta marikon päälle mieluummin kuin että naapuri saati thai saisi osansa niistä hedelmistä, joista 95 prosenttia jää poimimatta ja mätänee joka syksy Suomen metsän näköisiin risukoihin ja puupeltoihin suorien suo-ojien ja metsäautoteiden välissä.

Runoilijan piinapenkki | From Hanko to The South

"Runoutta seuraaville suurten kustantamojen linjaukset ovatkin alkaneet näyttää yhä naurettavimmilta. Kirjallisuuden portinvartijoina seisovat instituutiot roikkuvat 50 vuotta vanhoissa standardeissa - ne ovat kuin kristillisdemokraatit Setan bileissä."

"Vakavia uusiin kustantamoihin liittyviä ongelmia ilmeni ensimmäisen kerran vuoden 2010 Runeberg-kilpailussa, josta Kirjailijaliiton vaatimuksesta pudotettiin sekä poEsian että ntamon kirjat omakusteina pois."

"Kirjallisuutta varjelevat instanssit keräävät päällensä pölyä ja hometta ja kieltäytyvät uudistumasta niin kauan kuin pystyvät pitämään pystyssä kulissia, joka näyttää kattavan koko kirjallisuuden. Kirjailijaliitto onkin vaarassa tehdä Variksen (Tuula-Liina) määrätietoisen piittaamattomuuden johdosta historiallisen virheen."

"Kysyessäni keväällä 2011 Helsingin Sanomien tuoreimmista linjauksista Majander (Antti) kertoi tilanteen olevan käymistilassa, ja että raati määrittelee kilpailuteokset vastaisuudessakin tapauskohtaisesti. Hän painotti markkinoinnin roolia, joka tarvepainatteissa ja varsinkin ntamossa on kirjailijoiden itsensä vastuulla."

"Hannu Harju siivoaa Tammelta lahjakkaita runoilijoita yhden toisensa perään. Käytännössä ainoat jäljellä olevat yleiskustantamot ovat Otava ja Teos, joiden niidenkin sisällä runous henkilöityy vain yhteen kustannustoimittajaan. Suomalainen runous onkin tällä hetkellä kirjallisuuden vakiintuneissa rakenteissa Antti Arnkilin ja Silja Hiidenheimon käsissä. Jotta tämäkään tilanne ei vaikuttaisi liian ruusuiselta, ovat Teoksen runokirjat kulkeneet viime ajat alamäkeä."

(Aleksis Salusjärvi: "Onko 2000-luvun runous kirjallisuutta?", essee Nuori Voima 2 / 2011 (Runous) s 16-19)