Tuesday, March 11, 2008

Niin pitkä matka | It's a Long Way to Tipperary


Miksi Stadista Savoon on pitempi matka kuin marginaalista keskukseen? kysyn Nuoren Voiman kevään ensimmäisessä numerossa 1/2008, jossa artikkeli julkaistiin hieman eri muodossa kuin tässä.

Junassa Helsinki–Kajaani vastaan noin viidellä esimerkillä, joissa periferia häviää leikin 6–0. Ainoiksi reilunpelin joukkueiksi osoittautuvat Nihil Interit ja Castrénin seura.


HELSINGIN-matkani maksaa tällä kertaa M. A. Castrénin seura, jonka hallituksessa yritämme auttaa myös suomalais-ugrilaisia runoilijoita niin, että he voisivat kirjoittaa omalla kielellään Venäjällä.

PASILAN kirjastossa Nuoren Voiman väki keskusteli eilen (22.11.) runoutemme 90-luvun paradigman muutoksesta sananvapausjärjestö PEN in järjestämässä tilaisuudessa.

Muistan 90-luvun nuorvoimalaiset epäkohteliaana porukkana, joka jakeli ranskalaisia poskisuudelmia toisilleen. Sieltä Robalta päin kukaan ei ole käynyt kylässä sitten Elävien Runoilijoiden Klubin perustamisen.

ERKin perustamisvuonna 1994 juhlimme Puškinin syntymäpäiviä Kuopiossa, mutta sen jälkeen Huvilateltan linnut ovat lentäneet ylitsemme Kajaaniin ja Kuhmon kamarijuhlille, jossa pesii heinäkuussa enemmän tuttuja.

Sen sijaan Nihil Interitin runoilijat, kuten Jonimatti Joutsijärvi, Leevi Lehto, Teemu Manninen ja Miia Toivio, ovat käyneet Kuopion Kirjakantissa esiintymässä enemmän kuin ERK in lyyrikot 13 vuoden aikana. Savolainen kirjallisuustapahtuma Kirjakantti on järjestetty neljä kertaa, ja Nihil on tuottanut esittävän runouden seminaarit ja karsinut Uudenmaan parhaat lavarunoilijat Poetry slamin SM-finaaliin.

DICKURSBYSSÄ selkäni takana sanotaan: ”Nyt lähdetään runo-Suomea kohti.” Mikä se on? Runoilijathan kokoontuivat eilen Pasilassa.

Runo-Suomesta puhuminen tuntuu yhtä oudolta kuin Heikki Turusen romaanin kehuminen, vaikka Pohjoinen ulottuvuus, 2007, avasi silmiäni sille, mitä unioni saa aikaan alueella, jonka luulin tuntevani.

Jatkuuko maan sisäinen kolonisaatio samaan aikaan, kun Huvilateltassa runoillaan globaalista eriarvoisuudesta?

Toisaalta en minäkään tunne yhtään saamelaista runoilijaa. Ehkä tapaan hänet ensi kesäkuussa Hanti-Mansijkissa, jossa saamelaisilla on oma valtuuskunta. Saamelainen tai venäläinen Vantaalla on kumminkin kauempana kirjallisuutemme puurolautaselta kuin Herra Tossavainen Savon sisäradalla.

Ennen kuin juna nytkähtää Tikkurilasta, erotan Pasilan tähtitornin. Siellä jossain toimitetaan Agricolan juhlavuoden kunniaksi Sanakirja-ohjelmaa. Yleisradion väen valitsemien yli sadan sanankäytön ammattilaisen joukkoon kelpaa vain neljä pizzakolmion (Helsinki–Turku–Tampere) ulkopuolista esiintyjää: Anni Juuso, Pirkko Muikku-Werner, Mari Mörö ja Matti Mäkelä.

Pizzakolmio–runo-Suomi 100–4.

Pasilan lisäksi Ylellä on 20 maakuntatoimitusta. Jos kattavin media toimii näin, kuuleeko periferian juttuja enää muulla kuin netissä?

KERAVALLA pikajuna pysähtyy ilman syytä. Yhtä yllättäen Sanakirjan tuottaja Hannele Kurkela vastasi sähköpostiini. Paljasjalkaisen stadilaisen lähettämän meilin mukaan ”oikeita stadilaisia ovat Donner, Remu, Tomi Kontio, Mariska ja ehkä pari muuta, muut ovat muuttoväkeä”. Ohjelman Helsinki-keskeisyydestä on siis turha valittaa.

Kurkelan vastaus tuli maaliskuussa, ja Sanakirjaa tuotetaan koko vuosi radioon ja televisiooon. Muutoksia Ylen liturgiaan ei tehdä.

Ylen jakaman runopalkinnon Tanssivan karhun reviiri on vielä pienempi kuin karhun . Radioväen valitseman kuuden hengen palkintoraadin kaikki jäsenet ovat Helsingistä.

Jos Karhun raatia ja varsinkin reviiriä ei näy kuvissa, niin Runoraadin kuvista on siivottu runoilijat. Tuntemattomien sanatyöläisten sijasta Runoraadin puffeissa nauravat jostain muulta tutut ammattihenkilöt. Ja jos näitä raatijulkkuja ei saataisi studioon häpäisemään itseään, Minna Joenniemen hieno ohjelma lopetettaisiin. Runoraati jääkin tauolle vuodeksi 2008.

LAHTI. ”olitko matkalla / maakuntiin, matkalaukku täynnä odotusaikaa” (Lars Skinnebach: Tämä ei ole fiktiota. 18 pohjoismaista nykyrunoilijaa, s. 79).

Espoon Selloon matkustin Pohjois-Savon läänintaiteilijan kanssa viime kesäkuussa lentokoneella, autolla ja bussilla. Sellossa kerroimme muutamalle opettajalle, miten Poetry slameja on järjestetty Savossa jo seitsemän vuotta . Espoolaiset eivät olleet käyneet lavarunokisoissa, mutta kokouksen päiväkirjaan periferian slam-kokemukset jäivät kirjaamatta.

Vaikka Savon kouluissa on slämmätty satunnaisesti, jatkuvaan runouden opetuskäyttöön ei ole päästy, ei edes säännöllisiin kirjailijavierailuihin. Runouden kannalta eteenpäin kaadutaankin, kun lavarunous otetaan opetuskäyttöön edes niissä kouluissa, joissa kirjallisuuden opetus on jo paremmalla tolalla kuin periferiassa.

On enemmän kuin valitettavaa, että niin harvat pääsevät nauttimaan vaikkapa Anja Erämajan ja Outi-Illuusia Parviaisen slam-tunneista. Toisaalta tämä on esimerkki siitä, mikä on oman lukioni Vesannon takamatka Ressun resursseihin nähden, ja voi olla niinkin että jostain Espoon periferiasta löytyy lukio, jossa ei ole nähty kirjailijaa.

Jos koulujen taidekasvatus ei lähde samalta viivalta, niin yliopistojenkin kirjaviisaudella on yksi keskus: Helsingin yliopisto. Koska Finlandia-romaanin diktaattoriksi kelpaa vain Helsingin yliopiston professori, niin tulevaisuuden huippuyliopistoonkaan ei saa päästää sitä navettaäijälta haisevaa piimähattua, joka ei ole sisäistänyt siemenestä pitäen, mikä sitä F-luokan estetiikkaa on.

Sanomatalon kulttuuritoimituksessa kaikki kuusi runoudesta kirjoittavaa kriitikkoa (Kantokorpi, Korhonen, Koskelainen, Koskimies, Petäjä ja Sinervo) ovat Helsingin yliopiston kasvatteja, ja sama HY-kytkös haisee luonnollisesti HS:n valitsemissa vuoden runokirjoissa.

KOUVOLASSA, kun veturi vaihdetaan junan toiseen päähän, muistan miten kuusi vuotta nettilehti Kiiltomadon toimituskunnassa kertoi samaa tarinaa kuin Sanakirja. Jos joka kerta erikseen ei ollut muistuttamassa Toijalan takamaasta, niin miten helposti toimituskunnan kokoonpano alkoi supistua Villa Kiven horisonttiin.

Pizzakolmion ulkopuolelta on nyt yksi toimituksen jäsen: Outi Oja, Jyväskylän yliopisto. Pizza–periferia 7–1.

Samalle kustantajien lobbauslaitumelle keskittyvät vähitellen myös Kiiltomadon arvostelemat kirjat ja kirjoittajat, vaikka valtion rahoittaman nettilehden piti loistaa siellä, missä kirjakokkareiden ryypyt eivät lämmitä: suotta unohdetussa marginaalissa, joka ei luo asiakaspintaa.

MÄNTYHARJUN aseman sivusta katsottuna vallan keskus on Stadin seutu.

On onni asua vallan sivussa. Alueellinen esikoisoikeus mahdollistaa sivullisen vallattomuutta.

Tai sellaisen tyhmyyden, että runoilen syrjäseudusta maailman napaa samalla äänellä kuin sanotaan stadi on stadi. Navettaäijän pilkkaajien ykköspallin lunastanut Antti Nylén on yhtä tyhmä väittäessään, että ”essee on kirjallisuudenlajeista kitukasvuisin, marginaalisin”. Mitäpä tuohon vaintelisi keravalainen aforistikko.

S:T MICHEL. Arkkienkeliä on turha rukoilla tällä vähän viileämmällä alueella, jos ei osaa hiihtää Tukholmaan tai Pietariin jatkuvasti kuumenevan pääkaupunkiseudun ohi.

Kämppä Kalliossa on niin kallis, että siitä pitää nauttia yötä päivää, ja tässä mielessä hetki maakuntaretkellä on suurta tuhlausta.

Kirjalliset instituutiot ajattelevat jatkossakin helsinkiläisesti, ja maan sisällä kielelliset ja ruumiilliset toiseudet eivät kuki.

Jos ”lyriikan alalla on olemassa elävä pohjoismainen verkosto”, kuten Oscar Rossi väittää antologiassa Tämä ei ole fiktiota, niin miksi Suomen sisällä ei ole alueellista runoverkostoa? Vai voidaanko sellaisena pitää poetry slameja, joiden SM-karsintoja on järjestetty kuusi vuotta 6–8 paikkakunnalla? Kuopion Kirjakantin kolmen finaalin jälkeen seuraava lavarunouden loppukisa on Oulussa ja vuonna 2009 runoillaan Kotkassa.

Tämä ei ole fiktiota. Eikä se, että viime syksyn 18 runoilijan SM-finaaliin oli käytettävissä 1300 euroa. Pelkkä junalippu Helsinki–Kuopio–Helsinki maksaa yli 100 euroa.

HAUKIVUORELLA ”se virren veti / että” Kotkan, Kuopion ja Oulun kirjallisuustapahtumien jatkoksi voisivat liittyä Kajaanin Sana ja Sävel sekä Lahden Runomaraton. Näillä resursseilla tuotettaisiin sellaista esittävää runoutta, joka kelpaisi Huvilateltan takalavalle.

Kun periferia maksaisi tällaisen tuontitullin, ehkä voitaisin repäistä sitä eksotiikan huntua, joka antaa muulle kuin Heli Laaksosen murrerunoudelle pysyvästi vieraan, oudon ja alempiarvoisen leiman.

Islannissa ”syrjäseudut ovat astuneet esiin ja tehneet itsestään kelvollisia vaihtoehtoja” (Anna Hallberg, s. 93).

PIEKSÄMÄELLÄ äiti sanoo lapselle: ”Lakkaahan leikkimästä.” Leimaan jälleen Pieksämäen pimeydeksi, jossa ei leikitä, kuten teki Teema-kanavan Kirjamaa ensimmäisessä jutussaan.

Kun Kirjamaan toisessa osassa kysyttiin, onko Oulu paska kaupunki, vastausta ei myönnetty.

”Joskus tuntuu, että kaikki kirjailijat ovat keskittyneet Helsinkiin, ja sen takia lähdemme Kuopioon”, toimittaja Anna Tulusto sanoo, kun kuvausryhmä päättää seuraavaksi matkustaa Kuopioon. Kun tullaan Kuopioon, kirjailijat tuodaan mukana Berliinistä, Helsingistä ja Jyväskylästä.

Kirjamaa–Kuopio 4–0.

Parnasson blogiin kirjoitin pari viikkoa ennen Kirjamaassa lähetettyä Savon osuutta: ”Keskuksesta saapuville periferia on lavaste. Lavastetoimittajille alkuperäisasukkaat ovat kohde, jonka tiedot riistetään keskukseen vallan ehdoilla. Jos lavastus ja kohde eivät miellytä Pasilan ennakkokäsityksiä, ne otetaan mukaan ja vaihdetaan.”

Pieksämäeltä lähtee sivuraide Joensuuhun, jossa Kirjamaa antoi kolmen periferian kirjailijan puhua.

JOENSUUSSA Runon Ystävät täytti 10 vuotta, ja juhlaseminaari veti salillisen väkeä marraskuun pimeydestä nauttimaan esittävän runouden riemuja ja suruja.

Pieksämäellä muistelen, miten lausuja Anna-Liisa Alanko sanoi seminaarissa Pohjois-Karjalaa ”runon ja laulun maaksi”.

Vierailevat tähdet, lausuja Helka-Maria Kinnunen ja näyttelijä Kaija Pakarinen, väittivät Joensuussa, että tällaista tilaisuutta ei kannattaisi järjestää Helsingissä.

SUONENJOK, hiljennä tok. Ollakseen keskus tarvitsee periferian, kuten EU Romanian, jolla taas on oma marginaalinsa: Moldavia, Romanian Karjala.

Meidän Moldaviassa marginaalin marginaaliin kuuluvat Alanko ja muut esittävät runoilijat, joiden tasoisia ei löydy Kuopiosta. Marginaalissa voi kokeilla vaikka lausumista tai äänirunoutta Kirjakantissa, koska keskuksen aika menee vallan vaalimiseen .

KUOPIOSSA jään junasta ja heti annan anteeksi ERKille. Pohjanmaalla ei kuulemma anneta anteeksi, täällä ei muuta tehdäkään.

Erkki sentään kustansi joka kerta yhden vieraan Puškinin syntymäpäiville, joista yritin huolehtia kymmenen vuotta. Eläviä juuria Venäjän kansallisrunoilijan juhlinnalle ei kuitenkaan kasvanut kuopiolaiseen maaperään.

Mutta pyytääkö Suomen ainoa Puškinin patsas anteeksi edes savolaiselta, kun kansallisrunoilijan säkeitä muisteleva Putinin armeijan ratsastaa Tšetšeniaan? Ja seuraavaksi otamme Berliinin!

Alun perin Valkeisenlammen rannalla piti seistä Leninin patsaan ja Kuopion ystävyyskaupunki Pihkovaan piti lahjoittaa Kekkonen. Kun bolševikki saatiin neuvoteltua runoilijaksi, Urhokin vaihtui Sibeliuksen muistomerkiksi.

Jotain sellaista korkeaa kuin Puijon torni runouden kumminkin olisi hyvä olla, että se virvoittaisi juhlasalia – sen jälkeen, kun siitä on niin puhuttu lasipalatsissa. Jos savon kielen tekee oudoksi sille itselleen, kuten Leevi Lehto ehdottaa esseessä ”Vaikutteiden paradoksit” ratkaisuksi provinsialismille, runoilee yhtä sokealle kuulijalle kuin aitosuomalainen uuden musiikin säveltäjä Intian Mylaporessa.

IISALMI–KAJAANI . On tätä maata puolet, tai ainakin niin paljon Kajaanin takana, että ei sieltä yhtä runoilijaa kannata etsiä.

”…norjalaiset nykyrunoilijat sulloutuvat mielellään Osloon tai Bergeniin. Pohjoisessa oli niin tyhjää, että minun täytyi löytää sieltä ainakin yksi runoilija. Ja kun vihdoin löysin hänet, oli valitettavasti liian myöhäistä: Nils-Aslak Valkeapää kuoli vuonna 2001.” (Susanne Christensen, s. 177)

TÄMÄ matka, viidestoista vuonna 2007.


5 comments:

dahl said...

Kirjoitus ilmestyi kuitenkin Nuoressa Voimassa. Itsekriittinen ele? :)

Jouni Tossavainen said...

Tarkoitatko mahdollisesti myös tuota säettä, joka on poistettu alkuperäiskäsikirjoituksen painetusta versiosta?

tjt

dahl said...

Mikä säe, en huomannut. Ei ole aikaa SELLAISEEN lähilukuun. Pessoa vie, minä vikisen.

dahl said...
This comment has been removed by the author.
Anonymous said...

mita olin etsimassa, kiitos