Kapakan lauluja | Federico Garcia Lorca

Korona

tulee ja menee

kapakan ovesta.

Kulkevat mustat autot

ja synkeä kansa

Tapion syviä ojia

muistelee.

Korona tulee

ja menee ja tulee taas

kapakan kuolema.

Syyssateessa | Yamamoto Eizō

Pyynnöt eivät auta,

ei tuo tullut eilenkään.

Vanha ystävä

pyytämättä seuraava ikävä

on jo syytös, pakote

joka ei synnytä hyvää

vaan hyvästi.

Syyssateessa

hihatkin kastuvat,

huominen on kapea

kaiteeton silta.

”Halusin ojentaa sinulle nurmikon” | Haavikko

Syksy. Mietin sitä, katson häntä, tunnen

et ole siinä, ei se ole tässä

mitä minä näen.

Mitä sitä tuli taas valehdeltua | Sex fakta om romanen

Konstnärsbröderna von Wrights
Dagböcker 1996-2010.

”Jos istutte vastapäätä, voitte nähdä, kun minä valehtelen.” Näin sanoi haastattelijalleen kirjailija Väinö Linna syyskuussa 1964. 

Jostain syystä, jos ei ihan heti julkisessa esiintymistilanteessa niin ainakin jälkeen päin, joutuu miettimään, mitä sitä tuli taas valehdeltua haastattelijalleen ja yleisölle.

Valehtelemista voi sanoa taiteilijan työksikin. Mutta on olemassa myös totuutta liippaavia faktoja, jotka saattavat auttaa, kiinnostaa tai ikävystyttää teoksen mahdollista vastaanottajaa. Romaaniin Taistelevat metsot (2020) liittyen luettelen nyt kuusi tosiasiaa, jotta seuraavan kerran tavatessa, ”voitte nähdä, kun minä valehtelen”.

1)     1)  Romaanin nollapiste on saari, aivan kuten edellisessä romaanissa Kuoharit I–III (2018). Ilman yhtä pohjoisen Kallaveden saarta, josta on linnuntietä noin neljä kilometriä Ferdin synnyinkotiin, tekstiä ei olisi syntynyt – yllättäen ja pyytämättä.

Jos siis Kuoharit vaati pihtisynnytyksen, ”metsot” hyppäsivät lentoon taksin takapenkiltä matkalla synnytyslaitokselle.

2)      2) Taistelevien metsojen ensimmäinen lähde oli Tiedekirjan alesta löytämäni von Wrightin taiteilijaveljesten päiväkirjojen ensimmäinen osa: Magnus von Wright Dagbok 1824–1834.

3)      3) Toiseen hankkeeseen – yhdenpäivänromaani sekin – liittyen kiinnostuin ensin von Wrightien tuntemattomiksi jääneistä siskoista Fikasta, Rosasta ja Minasta. Sitten Ferdinandin uskollisesta palvelijasta Ville Huttusesta, josta tiedetään yhtä vähän kuin Ferdin siskoista.

4)     4) Pyhäpäivänä tiskatessani satuin kuulemaan Ferdinandin viimeisen palvelijan Aaro Miettisen haastattelun, joka synnytti lopullisen päätöksen kirjan kirjoittamisesta. Vuonna 1952 haastatellun 81-vuotiaan Miettisen ääntä on ”toistaiseksi kuultavissa” Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/audio/1-4391078.

5)    5) Ensimmäinen käsikirjoitusversio lähti liikkeelle Svenska Litteratur Sällskapetin postitettua 50 eurolla koko seitsenosaisen veljesten Dagbokien sarjan 1996 –2010.

6)    6) Päiväkirjojen taustoja täydensin vähitellen Ateneumin taiteilijakirjeillä ja von Wrightien Kansallisarkiston kirjeillä. 

MMuikkuravintola Sampossa 25. syyskuuta 2020 "kuusi faktaa romaanista" kerrottiin suurinpiirtein näin. Päivää aikaisemmin Varkaudessa selitin samoja juttuja Sykkeessä.

Seitsemän fiktiota

Tietokirjojen lisäksi olen lukenut viime vuosina muutamia kaunokirjallisia teoksia, joissa kerrotaan kuvataiteilijasta.

Paavo Rintalan Jumala on kauneus kuvataiteilija Vilho Lammesta 1959.

Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru, suom. Arja Gothoni, 2001. Alankomaalaisen Johannes Vermeerin helmikorvakorutytön näkökulmasta kerrottu taulun taustatarina 1600-luvulta.

Rakel Liehun Helene kuvataiteilija Helen Schjerfbeckistä 2003.

Mila Teräksen Jäljet Helen Schjerfbeckistä 2017.

Kati Tervon Iltalaulaja 2017. Kuvataiteilija Ellen Tesleffin kesä palvelustytön näkökulmasta, kuten  Tracy Chevalierin romaanissa.

Maylis de Kerangainin Maailma käden ulottuvilla, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen, 2019. Muotokuvamaalaarin rakkausromaani.

Antti Tuurin Levoton mieli kuvataitelija Arvid Bromsista 2019.

PS

Kalle Päätalon romaanissa Huonemiehen poika (1971), joka aloittaa Iijoki-sarjan, kuvaillaan samantapaista miestä kuin Taistelevien kertojapoika Kipinän isä. Puukko-Lassin esikuva oli Päätalon äidin Riitun appiukko eli Kallen mummon miehen Johanneksen isä Lars Vääräjärvi, tunnettu suurrosvo.

Näköaloja Haminavuorelle | Ferdinand von Wright

”Taidemuseo Ateneumissa 1800-luvun maisemamaalaukseen johdattavaksi teokseksi on ripustettu Näköala Haminalahdelta (1853) eikä esimerkiksi Werner Holmbergin Maisemaa Pielisjärveltä, joka valmistui kaksi vuotta ennen Ferdin taulua. Ensimmäinen ylhäältä kuvattu näköismaisema Suomesta oli julkaistu jo vuonna 1799 ruotsalaisen Carl Peter Hällströmin 300 301 piirroksena, ja sisämaan maisemakuvaukseen Ferdiä johdatti ainakin Zachris Topeliuksen teos Finland framställdt i teckningar (1845−1852), jossa oli mukana velipoika Magnuksen kivipiirroksia. Ateneumin Näköalan esittelytekstin mukaan:

Teos esittää panoraamanäkymän Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wrightin taiteilijaveljesten
kotiseudulta Savon Haminalahdelta. Korkealta mäeltä avautuu idyllinen näköala saarien ja lahdekkeiden kuvioimalle järvelle. Näköala Haminalahdelta kuuluu Suomen maisemamaalaustaiteen merkittävimpiin teoksiin sikäli, että se oli ensimmäisiä ylhäältä kuvattuja sisäsuomalaisia järvimaisemia. Näin kuvatusta näkymästä tuli 1800-luvun kuluessa keskeinen osa suomalaista luonto- ja maisemakäsitystä; kansallista identiteettiä. Kirjailija Zachris Topelius haltioitui nähdessään teoksen Suomen Taideyhdistyksen näyttelyssä 1854. Hänen mukaansa se oli yhtä kuin Suomi, ja uusi säkeistö Maamme-lauluun.

Suomessa asuneista veljeksistä Ferdin ja Magnus von Wrightin (1805−1868) päiväkirjamerkinnät puuttuvat syksyltä 1853, joten suurissa kaupunkikuvissa käytetyn viiston lintuperspektiivin sommittelu sisämaan järvimaisemaan on kuviteltava saman tyyppiseksi kuin Magnuksen seuraavana kesänä Haminalahdessa aloittama Näköala Suopeltovuorelta (1854/55). Öljyvärityön luonnostelusta mäellä, etualan henkilöiden lisäämisestä ja puiden siirtelystä löytyy päivityksiä kuten 8. helmikuuta 1855: ”… bortskrabade jag tallen på mitt Suopeltolandskap.”

Ferdiltäkin on tallessa pieni, öljyllä pahville maalattu luonnos Näköalasta Haminalahdelle (13,5 x 21,5), jota Wrightejä ensimmäisenä tutkinut Aune Lindström kuvailee väitöskirjassaan Taitelijaveljekset von Wright (1932) ”varsin summittaisin, tuorein vedoin” tehdyksi. Ateneumin Wright-kevään 1982 näyttelyluettelossa julkaistusta luonnoskuvasta en erota lopullisen maalauksen etualan lampaita suurennuslasillakaan, joten katras ja muu detaljirikkaus ovat ilmeisesti niitä lisäyksiä, jotka realismin sijasta vetivät teosta romantiikan suuntaan.

Vielä vähemmän on tietoa Ferdin tunnetuimman taulun Taistelevien metsojen (1886) syntyhistoriasta, joka sijoittuu tähän samaan Haminalahden maisemaan, ja teos odottaa katsojaansa Ateneumin ylimmän kerroksen pääsalissa. Ferdin päiväkirjamerkintöjä on tallessa vain viideltä vuodelta, jotka eivät liity ”metsojen” ja Näköalan tarinaan. Tarkimmin Ferdin merkinnät dokumentoivat Mariebergin verstaan (1850/51) vaiheita, jotka eivät juuri näytä poikkeavan Magnuksen työskentelyn vaivoista.

(Ote romaanin Taistelevat metsot Jälkisanoista, Aviador 2020, 299–301)

Ihmisen osa | Keskinenlag Lappland

https://www.tulijasavu.net/2020/09/valokuvarunous-poetica-photo/?fbclid=IwAR2T8tFtPjCcaa_JvO1Um2KQK3O7XNPSKLwPImqnFONaZKfx1Z4i9EdxVWc

mitä kauempana

kiipeän

sitä komeammat maisemat

muistoissa

”Kaikki on niin kuin olla pitääkin” | Jorma Korpela

Kuopion Yhteiskoulun opettajan ja kirjailijan muistomerkki Yhteiskoulun eteläpuolen seinässä. Kaupungissa "kaikki on niin kuin olla pitääkin", kun Yhteiskoulu nimitettiin Lumitiksi.

Kuopiolaisen kirjailijan Jorma Korpelan (1910−1964) julkaistun tuotannon viimeiset rivit.

”Ja se tie oli aivan tavallinen tie, Lammi ei saanut koskaan kulmilleen kaipaamaansa sankarin sädekehää. Mutta se oli kuitenkin se tie, joka tekee ihmisestä miehen ja miehestä ihmisen.” (Tunnustus 1960, 221)

”No entä mitä tekemistä tällaisella joutavalla kertomuksella on sotamies Sopasen kanssa? Ei kerrassaan mitään. Suutari Sopanen makasi haudassaan parin sylen syvyydessä, jossa hänen luunsa hiljalleen lahosivat ja hänestä tuli paljasta multaa, ministeri ei edes muistanut häntä enää. Sotamies Sopasen tarina oli päättynyt.

Vain joskus – ani harvoin – tuli oikeusministerin mieleen ajatus, onkohan kaikki niin kuin ollakin pitää. Silloin hän ryhdisti rintansa, katsoi kuvansa peilistä ja sanoi sen nähdessään: kaikki on niin kuin olla pitääkin. Virhettä ei ole tapahtunut koskaan.” (Kenttävartio 1964, 213)

Valokuvarunous | Poetica photo

Typography - when who how, Könemann 1998.

 Ensimmäisiä runoihin liittyviä bittijälkiäni löytyy jo Kuusikirjasta (2008), mutta varsinaisen pikselikauteni synnytti tämä blogi. Kuvassa ja sanassa olen julkaissut kuvarunoiksi nimeämiäni valokuvan ja runon pareja vuodesta 2007.

Poetica photoksi nimeämäni valokuvarunouden taustoja pohdin tarkemmin Suomen ainoan runouslehden Tuli & Savun julkaisemassa artikkelissa. Tuli & Savun netissä valokuvaesseen kuvia ei saa avautumaan samalla tavalla napsauttamalla suuremmiksi ja tarkemmiksi kuin Kuvassa ja sanassa, joten lisäsin blogiin otosten taustoja.

 

Kuva 1: Galleria.

KUVA 1 Galleria

Työhevosen turpa hamuaa apilaa piikkilangan takaa/
Haravakoneen piikkeihin takertuu etanoita ja usvaa…

Tampereella galleria Nykyajan näyttelyssä (6.–27.10.1985) Jarkko Laineen Maamme-runon säkeet kuvittivat naapurin isännän Kalevi Koskisen ravihevosen Tiran muotokuvaa. Galleriakuvan otti Helsingin Sanomien valokuvaaja Reijo Hietanen, ja se on julkaistu teoksessa Yleinen psykologia, WSOY 1988, 42.

Toiseen kokoelmaani Kaksitoista kuvaa (1986) liittyneessä 12 kuvan näyttelyssä lainasin muiden runoja paitsi 13. runossa, jonka kirjoitin gallerian seinille valokuvaaja Petri Nuutisen luvalla. Näyttelyyn liittyi myös näyttelijäopiskelija Antti Pääkkösen säveltämää musiikkia. Galleria toimii edelleen Valokuvakeskus Nykyajan nimellä Kauppakatu neljässätoista.

Kuva 2: Vasikat.

 

KUVA 2 Vasikat

Oriveden Opiston esikoisnäyttelyni 1982 runoista ”Harmaa lauta kasvaa”, jonka kuvassa kaksi vasikkaa kurottelee syötävää leppäaidan välistä myös galleria Nykyajan näyttelyssä 1985, julkaistiin esikoiskokoelmassa Juoksijan Testamentti (1985). Ensimmäisen autoni Lentävän C:n olin vaihtanut Tervossa Pekkalan pihalla seisovaan rättäriin Mäntsälässä 1979. 

 

Kuva 3: Värinä.

KUVA 3 Värinä

Ensimmäinen värikuvien näyttelyni Värinä sain esille kirjakauppakahvila Oivassa Kuopiossa (15. – 31.10.2008). Värinä esittelin mustavalkeina Kuusikirjaan (2008) painettuja otoksia. Värikuvat vedosti valokuvaaja Pentti Vänskä.

Kuva 4: Saarismäki.

 

KUVA 4 Saarismäki

Sisä-Savon lehdessä, jonka päätoimittaja Jorma Airaksinen lainasi keväällä 1979 ensimmäistä kameraani ja otti seuraavana kesänä toimitusharjoittelijakseen, sain julkaistua ensimmäisen kuvarunoni. Jutussa kerroin perintöriitoihin hajonneen kotitilani Saarismäen muistoja.

Kuva 5: Vispo.

 

KUVA 5 Vispo

Runo ”Kuopio+Boogie-Woogie+with+Spruces+2008” on ensimmäisiä ja liki viimeiseksi jääneitä yrityksiäni aseemisen ja visuaalisen runouden suuntaan.

Kuva 6: Metsuri.

 

KUVA 6 Metsuri

Maaningalla asuva Kuopion kaupungin metsuri kävi kaatamassa haavan sähkölinjan päältä 14. huhtikuuta 2020. Samalla reissulla kaadettiin vielä isompi koivu saaressa, jonka puita ei saa nykäistä omin lupinsa, jos kohta haavan kaatamainen linjan päältä olisi onnistunut omalla sahalla ilman sähkökatkoksia.

Kuva 7: Taidehalli.

 

KUVA 7 Taidehalli

Kuvan otin Anu Tuomisen teoksesta ”Kirjoita punainen sinisellä” Taidehallin näyttelyssä Helsingissä 26. helmikuuta 2020.

Kuva 8: Seilonen.

 

KUVA 8 Seilonen

Suomen taideakatemian vuoden 1986 Näkökulma-kiertonäyttelyn esitteessä runoilija Kalevi Seilonen ennustaa, että ”meidän päiviemme kokeellisten taiteilijat löytyvät insinööritekniikan parista tai psykedeelisiltä matkoilta”. Hän on samaa mieltä kuin Beatlesit ja monet muut: ”marijuana ja hashis pitäisi vapauttaa. Ne ovat tulleet jäädäkseen.” Veteraniesseessä ”Kirjojeni lyhyt historia” Seilonen ei mainitse collage-vaihettaan (Nuori Voima 2/2011, 35–37).

 

KUVA 9 Lehto

”Ehkä tämä liittyy myös siihen vapauttavaan epäonnistumisen poetiikkaan tai ekspressiivisen konseptualismin ilmaisuvoimaan, jota Leevi Lehto kuvasi teesillään: ”Runous voi löytää uudelleen tarpeellisuutensa korostamalla merkityksettömyyttään sekä uudistamalla alati suhdettaan käsittämättömyyteen”? Artikkelin tähän kohtaan olisi ehkä voinut liittää muistoksi kirjailijan ja kustantajani Leevi Lehdon kahvila Javassa Helsingissä 2007 otetun valokuvan?

Kuva 10: Kerro.

KUVA 10 Kerro

Artikkelissa mainittu perinteinen kuvaruno päättää kokoelman Kerro (2007).

Höyhensaarella | OSK Sever

Höyhensaarella lyhyet unet

pitkä, pitkä päivä.

 

Kaksin koskelon kanssa

haavasta sataa vettä syliin.

 

Viisas iloitsee vedestä

vaikka silmät tippuu.

 

Triste yrittää nähdä

siinä missä et ole.

 

Jumalan käsi kaitsee

V sotilaspiirin pohjoista laivastoa.

"Millaista on työstää äänikirjaa" | Yle Radio Savo

Äiti Anjan ja Paulin hääkuva Kuopiossa helmi-maaliskuussa 1958.

Yle Arenaan
Radio Savon jutussa
kerrotaan äänikirjan
työstämisestä.

Jos ei ole ääntä, ei ole radiotakaan, ja puheääni erikseen. Kanava kääntyy äkkiä, jos juontajan, näyttelijän tai äänikirjan lukijan puhe tökkää korvaan, ärsyttää enemmän kuin sielu sietää jokapäiväisissä vaivoissa rimpuillessa tai niistä nauttiessa.

Kiitos äidin ja isän jonkinlaista kuuntelijan korvaan tarttuvaa ääntä lähtee suustani, tosin aika takabassoisesti. Isää muistan jopa kiittää Yle Radion Savon viiden minuutin jutussa ”Millaista on työstää äänikirjaa”, josta aamujuontaja Ville Pitkänen kirjoitti Yle Areenan esittelytekstin:

Kuopiolainen Savonia -palkittu runoilija-kirjailija Jouni Tossavainen julkaisi hetki sitten kirjan Taistelevat Metsot. Kirjan tarina perustuu taitelija Ferdinand von Wrightiin, jonka siveltimestä kyseinen malaus valmistui vuonna 1886. Kirja ei tosin käy läpi tätä maalausprosessia, vaan tarkastelee yhtä pitkää päivää tuona ajanjaksona. Kirjasta on tuloillan myös äänikirja, jota Tossavainen parhaillaan työstää. Millaista on äänikirjan tekeminen kotiolosuhteissa, kun studioksi on valikoitunut pojan striimaus -tietokone?

Kirja-alaa ravistelee murros, jossa äänikirjojen tulot menevät jonnekin muualla kuin kirjailijalle. Kirjailijaliiton selvityksestä Ylen juttua täältä: https://yle.fi/uutiset/3-11534693?fbclid=IwAR3mVwiwZtoIL6rQHeyZdHYWnV_Ec9vo-_ygC27SDmRXUg962Kccfgn2wfQ

Kaisaniemen puutarhuri | Gardener of the Peninsula

 

Pyöräilen, sataa

ja aurinko paistaa

risukasaan. Yli mäen

näen viivana

syön kukat suihini.