Mitä sitä tuli taas valehdeltua | Sex fakta om romanen

Konstnärsbröderna von Wrights
Dagböcker 1996-2010.

”Jos istutte vastapäätä, voitte nähdä, kun minä valehtelen.” Näin sanoi haastattelijalleen kirjailija Väinö Linna syyskuussa 1964. 

Jostain syystä, jos ei ihan heti julkisessa esiintymistilanteessa niin ainakin jälkeen päin, joutuu miettimään, mitä sitä tuli taas valehdeltua haastattelijalleen ja yleisölle.

Valehtelemista voi sanoa taiteilijan työksikin. Mutta on olemassa myös totuutta liippaavia faktoja, jotka saattavat auttaa, kiinnostaa tai ikävystyttää teoksen mahdollista vastaanottajaa. Romaaniin Taistelevat metsot (2020) liittyen luettelen nyt kuusi tosiasiaa, jotta seuraavan kerran tavatessa, ”voitte nähdä, kun minä valehtelen”.

1)     1)  Romaanin nollapiste on saari, aivan kuten edellisessä romaanissa Kuoharit I–III (2018). Ilman yhtä pohjoisen Kallaveden saarta, josta on linnuntietä noin neljä kilometriä Ferdin synnyinkotiin, tekstiä ei olisi syntynyt – yllättäen ja pyytämättä.

Jos siis Kuoharit vaati pihtisynnytyksen, ”metsot” hyppäsivät lentoon taksin takapenkiltä matkalla synnytyslaitokselle.

2)      2) Taistelevien metsojen ensimmäinen lähde oli Tiedekirjan alesta löytämäni von Wrightin taiteilijaveljesten päiväkirjojen ensimmäinen osa: Magnus von Wright Dagbok 1824–1834.

3)      3) Toiseen hankkeeseen – yhdenpäivänromaani sekin – liittyen kiinnostuin ensin von Wrightien tuntemattomiksi jääneistä siskoista Fikasta, Rosasta ja Minasta. Sitten Ferdinandin uskollisesta palvelijasta Ville Huttusesta, josta tiedetään yhtä vähän kuin Ferdin siskoista.

4)     4) Pyhäpäivänä tiskatessani satuin kuulemaan Ferdinandin viimeisen palvelijan Aaro Miettisen haastattelun, joka synnytti lopullisen päätöksen kirjan kirjoittamisesta. Vuonna 1952 haastatellun 81-vuotiaan Miettisen ääntä on ”toistaiseksi kuultavissa” Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/audio/1-4391078.

5)    5) Ensimmäinen käsikirjoitusversio lähti liikkeelle Svenska Litteratur Sällskapetin postitettua 50 eurolla koko seitsenosaisen veljesten Dagbokien sarjan 1996 –2010.

6)    6) Päiväkirjojen taustoja täydensin vähitellen Ateneumin taiteilijakirjeillä ja von Wrightien Kansallisarkiston kirjeillä. 

MMuikkuravintola Sampossa 25. syyskuuta 2020 "kuusi faktaa romaanista" kerrottiin suurinpiirtein näin. Päivää aikaisemmin Varkaudessa selitin samoja juttuja Sykkeessä.

Seitsemän fiktiota

Tietokirjojen lisäksi olen lukenut viime vuosina muutamia kaunokirjallisia teoksia, joissa kerrotaan kuvataiteilijasta.

Paavo Rintalan Jumala on kauneus kuvataiteilija Vilho Lammesta 1959.

Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru, suom. Arja Gothoni, 2001. Alankomaalaisen Johannes Vermeerin helmikorvakorutytön näkökulmasta kerrottu taulun taustatarina 1600-luvulta.

Rakel Liehun Helene kuvataiteilija Helen Schjerfbeckistä 2003.

Mila Teräksen Jäljet Helen Schjerfbeckistä 2017.

Kati Tervon Iltalaulaja 2017. Kuvataiteilija Ellen Tesleffin kesä palvelustytön näkökulmasta, kuten  Tracy Chevalierin romaanissa.

Maylis de Kerangainin Maailma käden ulottuvilla, suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen, 2019. Muotokuvamaalaarin rakkausromaani.

Antti Tuurin Levoton mieli kuvataitelija Arvid Bromsista 2019.

PS

Kalle Päätalon romaanissa Huonemiehen poika (1971), joka aloittaa Iijoki-sarjan, kuvaillaan samantapaista miestä kuin Taistelevien kertojapoika Kipinän isä. Puukko-Lassin esikuva oli Päätalon äidin Riitun appiukko eli Kallen mummon miehen Johanneksen isä Lars Vääräjärvi, tunnettu suurrosvo.