rastaan tsik srii piste tai pilkku loppu kuuntelen
Jouni Tossavainen: Kerro (2007)
"Rastaslinnut ovat tunnetusti moniäänisiä. Varoitusääni, jonka runoilija Jouni Tossavainen on yllä litteroinut muotoon 'tsik srii', on terävä ja tarkoituksentäyteinen. Kuitenkaan ihminen ei voi täysin tietää, mitä linnun äännähdys tarkoittaa. Tossavaisen runossa on sama varauksellin eetos: 'tsik srii' jälkeen tulee piste tai pilkku. Pidennetyn sanavälin ilmaiseman tauon jälkeen inhimillinen minä toteaa 'loppu kuuntelen'. Radiopuhelinviestinnstä tuttu sanonta kertoo siitä, että minä toivoisi viestinnän jatkuvan - olisi ehkä liian rohkeaa puhua keskustelusta. Minä ei tiedä, kenelle rastas viestinsä osoittaa, eikä hän voi myöskään olettaa rastaan ymmärtävän, että ihminen suuntaa huomionsa juuri rastaan ääntelyyn.Lajierot ylittävä kommunikaatio on yksi Tossavaisen Kerro-kokoelman keskeisistä aiheista, ja se puhuttaa myös nykyistä eläintutkimusta, olipa kyse etologiasta tai filosofisemmasta tutkimuksesta. Kommunikaation, ymmärtämisen ja vastavuoroisuuden ongelma tiivistyy oletukseen lajien välisestä ylittämättömistä eroista. / - - /
 |
| Runon voi kuunnella täältä. |
Tossavaisen runossa linnun Umwelt kirjoittuu esiin minämuotoisena lintukokemuksen virtana, joka jättää jälkensä myös teksin rakenteeseen. Umweltin käsitteen rinnalla runotekstin vierasmaalaisuuden analyysissa voi hyödyntää feministifilosofi Donna Harawayn (1997; 2008) käsiteparia materiaalinen-semioottinen (material-semiotic), jolla hän viittaa olentojen, käsitteiden ja muiden todellisuuden ilmiöiden yhtäaikaiseen fyysisyyteen ja kielellis-käsitteellisyyteen. Linturunot, kuten linnut ja niin munatkin, ovat yhtä aikaa aineellisia ja merkityksentäyteisiä. Tekstin materiaasuutta edustavat asettelu, visuaaliset elementit, äänteet, rytmi sekä runojen rakentumien jaksolliseksi tekstivirraksi. Lintujen tai linnunmunien materiaalisuutta puolestaan ovat linnun ruumiin rakenne, aistuimukset (kylmä/kuuma, edessä/takana, alla/päällä), aineenvaihdunta (nälkä), linnunmunan muoto, väri ja säröytyvä rakenne. Tekstin semioottista puolta ovat lintuaiheiset sanat; Tossvaisen runossa näitä ovat esimerkiksi höyhen, siipisulka, munat, nokka ja siemenet. Lintujen ja linnunmunien semioottisuutta taas ovat pesintä, hautominen, lajikontaktit sekä pelko ja odotus.
Lintujen ja niiden olemisen sekä tekstien materiaalisten ja semiottisten puolien analyysi auttaa hahmottamaan yhteyksiä näiden helposti yhten sovittamattomiksi ajateltujen asioiden välillä. Semioottisella tasolla Tossavaisen runo kuvaa muun muassa linnun hengitystä nokan kautta, hautomiseen liittyvää kuumentumisen kokemusta sekä pelkoa saaliinjaosta: 'nopeasti kääntää varjo mu (- -) sta mustempi mustikka mus / suhahtaa suhahduksella kirkaisee lopuksi vaikka loppua ei ole on'. Materiaalisesti linnun Umweltia kuva tekstiin piirtyvä valkea kaksiulotteinen muna sekä tulkintani mukaan myös virkerajoitta etenevä, usein sanoja katkaiseva, toisteleva ja muunteleva kiivasrytminen ilmaisu. Ihmisen kieli sopii sanoineen ja lauserakenteineen vaillinaisesti linnun ilmaisuusn ja kokemukseen, joka on jo ruumiillisesti ratkaisevasti poikkeava. Esimerkiksi linnun ilmapussien avulla tapahtuva hengitys on jatkuvaa virtaa. / - - /
Lopulta kysymys ei ole vain siitä, miten teksti, kieli tai kirjoitus suhteutuu maailmaan. Vierasmaailmallisuuden käsite avaa maailmojen ja tekstin suhdetta myös toiseen suuntaan, jolloin kysymme, millaisin keinoin ei-inhimillinen oleminen, esimerkiksi lintujen äänet ja liikkeet, virtaavat tekstiin... Runouden materiaalinen ja semioottinen repertuaari ulotuu pitkälle sanaston tuolle puolen, kuten Joutsijärven ja Tossavaisen linturunous osoittaa."
(Lummaa, Katriina 2013: "Vieraslajisuudesta vierasmaailmallisuuteen - lintujen kohtaamisen uutta runousoppia", artikkeli, Avain. Kirjalllisuudentutkimuksen aikakauslehti 2/13, 25 - 42.)
Äänirunoteos Kerro (partituuri) on kokoelman Kerro toinen osa, jonka voi lukea täältä. Kerro (partituurin) pohjalta rakennettiin vuonna 2007 äänirunoelma Yleisradion Radioteatterin Ääniversumiin.
