Lönnrotinkadun kuusi | Your name is Hermes

Nenetsimummoni mukaan nimesi
merkitsi viestintuojan

Tämä kuva on otettu sattumalta kuten
useimmat kuvat jotka pistävät silmään

samana päivänä Lönnrotinkadulla
ihmiset eivät enää muistaneet
nimipäivääsi

Ensikuva Isostakuusesta | My first sprucephoto

Kuusi kasvaa isoksi niin kuin muutkin ja vahingossa vähän isommaksi

Kuusi kasvaa katosta läpi. Metsälläkin on katto, taivas nimittäin

Kuusesta kasvaa jättiläispuu, kun sitä kastellaan, tai kun taivaasta tippuu vettä

Kuusi kasvaa Jumalan mahasta läpi, ulkoavaruuteen, ja Jumala kuolee

Kuusesta tulee metsän kuningas eikä sitä voi kaataa, kun moottorisaha ei pysty niin paksuun puuhun. Puu on jo triljoona plus 220 tuhatta vuotta vanha

Kun orava puree tai linnut katkaisee, kuusi kasvaa uudelleen en tiedä paikkaan asti

Kun iso kuusi pesee hampaat ja nukkuu, tyyny on kuussa ja jalat maapallolla

Kun kasvaa oikein isoksi, ei näe mitään. Kuuselle pitää antaa gulaus vettä

Kun kuusella on korkeutta taivaaseen asti, lentokoneet menevät ryttyyn. Silloin kuusi palaa ja tulee metsäpalo ja tulee paloauto. Lumikin on lämmintä. Se on uunissa paistettua. Kuusi syö sen ja kasvaa kuun ja auringon taakse

Auringon lähellä kuusi kärventyy

Kun kuusi ei saa enää ilmaa, se kaatuu

Kuusi kaatuu ja avaruus tipahtaa maahan. Meistä tulee todella litteitä, ja Jumalan maha vuotaa verta. Elämä jatkuu ikuisuuden jälkeen vielä yhden tunnin

Jos kuusi kasvaa maasta pois, se ei kaadu, vaan jää kellumaan avaruuteen. Iso kuusi törmää planeettoihin ja mustaan aukkoon. Kuusi kutistuu muruseksi. Mustan aukon takana on ulkoavaruus, ja avaruusolio syö murusen. Muru kasvaa mahassa. Kun neulaset kutittavat vatsaa, avaruusolio sylkäisee kuusen pois

Jos iso mänty kaatuu pienen kuusen päälle, siihen tulee reikä noin 600 000 kilometrin syvyyteen. Pohjalla on matoja, hämähäkkejä ynnä muita lepakoita sekä outoja ja niin edelleen luurankoja. Reikään tippuu kolme ihmistä. Emilia, Olli ja Elias. Kaikki muutkin tulevat perässä monttuun ja Aleksi. Porukkaa tulisi ympäri maailmaa, Espanjasta ja Helsingistäkin. Montussa syödään lepakkovelliä. Reikään menevät koko muun maailman lisäksi Jupiter, pohjoisnapa ja Joulupukki tontut ja lahjat perässä. Tähdet tippuvat joulukuusen koristeiksi. Ne pannaan kiinni naruilla

Jos kuusi ei kasva taivaaseen eikä monttuun, vaan maahan, jättiläinen voi ottaa sen joulukuuseksi. Koristeita tarvitaan tosi paljon. Jättiläisen nimi on Pommi. Pommin kotiin kuusi on tuotu traktorin kauhassa. Koristeet on ostettu eri maiden rahoilla, varsinkin Jaakon isän rahoilla. Koristeet vie paikalleen koulutettu orava, ja kolme vahvaa miestä pitelee pystyssä. Latvaan laitetaan tähti ja ilmapalloja. Tulee myös muoviomenia. Joulupukki ei tule, koska se ei sovi sisään. Lahjat pukki jättää kuusen juurelle, koska Pommin linnassakin on kilttejä lapsia. Kuusellekin tuodaan lahjoja. Pojat kiipeilevät kuuseen ja tippuvat sieltä alas, Kiinaan. Kuusi jää iisalmelaisten matkailupuuksi. Sitä pitkin joulupukkikin pääsee Kiinaan. Kun se ei jaksa kävellä, lapset työntävät. Koristeet tippuvat perässä Kiinaan

Kun jouluaatto on mennyt, pannaan kuusi varastoon, jossa se kasvaa pilviin asti. Tai ei kasvanutkaan, kun sillä ei ole juuria, ei kasteltu ja neulaset on karissu. Kuusi viedään pihalle, ja tikka nakertaa reikää kuusessa ylöspäin. Tarvitaan tuhat hevosta ja vaunut. Jättiläinen iskee kuusen takaisin maahan, ja tuhat elefanttia tukee puuta. Runko teipataan ja kiinnitetään vanhaan kantoon ruuveilla ja ketjuilla. Sitten se kasvaa uudelleen tietä pitkin ja vinoon. Tikalla on kuuma kuusessa. Vinoon puuhun kairataan tunneli autoja varten. Kuuseen tulee talon kokoinen tähti ja kuusta voi käyttää hyppyrinä, autotkin. Kuusi pysyy paikoillaan seuraavaan jouluun asti. Kuusi ajattelee, että pienenä olisi kivempi liukua

Lopulta kuusi kaatuu, sahataan haloiksi ja maatuu

Ihmiset tulevat rukoilemaan ja laulamaan ja pistävät vielä hautakiven päälle. Nouse kuusi elohon, alkaa laulu

Lopulta kuusi pakenee toiselle planeetalle hornetilla

(LTS: ”XI suunnitelma”, s. 55-57)

Kaplinskin arboretum | In the Arboretum of Kaplinski

ma jooxin meca

kun mä juoksin metsään

nainen kuin kuusi

pihkaantumatta et selviä

jos olet selvä

ensikäki Kaplinskin arboretumissa

se ei kuku minulle pitkää ikää tupakka suussa

(LTS: "Matka Võrumaalle", s. 68. Kuva: Kuopio, Keskuskenttä 1997)

Kuuset renkailla | Woods of Estonia

ja kahvilan harmaan pehmeät katseet

ajalta ennen syntymää

vodka vanhenee kaksi kulausta

lämpö tulee takaisin

minihame reisibüroo

haikara tolpassa heti alkumatkasta

moottoritie on kuuma

maisema syntisen samettia

ihan toista kuin tasaista

ja laiva odottaa

ohitamme kuusen tyviä ja parruja

poikki lyöty

Võrun metsä renkailla

(LTS: "Matka Võrumaalle", s. 70-71. Kuva: Metsännenä)

Pihta ja kuusi | The Beech and a Spruce

Pyökkiä voi silittää

Pihdan ja kuusen ero
johtuu samasta syystä

(LTS: "Villa Villekulla", s. 94)

Kuopion sivu 13 | An Interview

>tässä juttu. toivottavasti tulee ajoissa. meidän päässä on ollut tietoliikennepiuhat solmussa päivän. – janne >Terve Janne, kiitos hienosta jutusta. Laitoin versaalilla muutamia esityksiä pieniksi tarkennuksiksi. Toivottavasti ehdotuksista saa selvää. Hyvät päivän ja taiton jatkot tjt

>Italo Calvinon kirjassa Herra Palomar pysähtyy miettimään linnunlaulua: "Entä jos viestin merkitys piileekin tauossa eikä vihellyksessä? Entä jos rastaat keskustelevatkin hiljaisuudella. Hiljaisuus joka näennäisesti on samanlainen kuin toinenkin, voisi ilmaista satoja eri tarkoituksia."
> Kuopiolaisen Jouni Tossavaisen uusi runokokoelma lähtee samasta ajatuksesta: "kerro jos kerrot hiljaisuus on lintujen keskustelua". KESKUSTELU
> Kerro-runokokoelma sai alkunsa äänen käytöstä ja pohdinnasta. Runojen pitkät säkeet muotoutuivat runoilijan omasta äänestä. Pohdinta ajoi työtä eteenpäin.
> – Mitä ääni yleensä on ja miten sitä voi ilmaista paperilla, Tossavainen kysyy.
> – Yleisesti kuvitellaan, että kirjaimilla pystyy kirjoittamaan puhetta tarkasti, vaikka kirjoittaminen on vain tapa litteroida puhetta.
> Äänen, sanan ja runouden – sekä kirjoitetun, että elävän – välisien suhteiden pohdinta ei ole Tossavaiselle uusi asia. Se alkoi jo vuonna 1985, kun hänen ensimmäinen runokokoelmansa Juoksijan testamentti ilmestyi. Vuosien aikana pohdinta on mennyt syvemmälle ja syvemmälle runouden historiaan. Tossavaisen puheeseen eksyvät Homeros, Jeesus ja runomitta.
> – Vuonna 1985 tiesin paremmin kuin nyt, mitä runous on. Pohdin sitä aina, mutta en saa ajatustyötä koskaan valmiiksi. Se on hyvä, sillä silloin loppuisi runojenkin kirjoittaminen.
>
> Tietotekniikka mullistaa runouden

> Vuoden 1985 jälkeen Tossavainen on julkaissut kymmenen runokirjaa, neljä romaania, urheilukirjan ja novelleja sekä radioon feature-juttuja ja kuunnelman. Hänen esikoisteoksensa viimeinen osa ja uusi Kerro-runokokoelma on dramatisoitu. Uusi kuunnelma nauhoitetaan elokuussa, mutta dramatisointiin pääsee käsiksi nyt internetissä, josta sen voi ladata.
> – Netistä ladattava versio mahdollistaa saman teoksen lukemisen kahdesta eri lähteestä rinnakkain. Uskon, että se muuttaa (merkittävästi) sitä, miten teoksen kokee. MERKITTÄVÄSTI VOIS OTTAA POIS
> Tietotekniikan ja uusien ilmaisukeinojen yhdistäminen runouteen innostaa Tossavaista. Hän on avoin kaikille uusille ideoille, jotka voivat viedä runoutta eteenpäin.
> – Tietokone ja internet mahdollistavat esimerkiksi liikkuvat sanat. Sellaista ei voi toteuttaa mitenkään paperilla. Tekniikan kehitys haastaa runoilijat entistä aktiivisemmin miettimään, mitä runous on, mikä on elävän runouden suhde painettuun sanaan ja tarvitaanko runoutta paperilla enää lainkaan.
> – Onko yleensä enää mitään uutta, mitä paperilla ei ole vielä sanottu?
> Internetiin on mennyt jo joukko runoilijoita. Tossavaisen mukaan erityisen hyvin uuden tekniikan on ottanut haltuunsa J.P. Sipilä. Onpa netissä myös Tossavainen itsekin lehdistä tutun Kuva & Sana -palstansa kanssa.
> Paperille painettu runous ei kuitenkaan häviä niin pitkään aikaan, kun löydetään mielenkiintoisia ilmaisutapoja. Tossavaisen mukaan Henriikka Tavin tuore Esim. Esa -teos on hyvä esimerkki nykyaikaisesta konkreettisesta runoudesta. Tavin teoksessa jokaisella sivulla on oma runonsa ja (jokaisen) sivu(JEN) alalaidassa juoksee toinen runo kuin uutisotsikot uutislähetyksen aikana. JOKAISEN VOISI OTTAA POIS JA SIVUN PO. SIVUJEN
> Tossavainen esittelee Tavin Tehtävä 1. Kirjoita runo -runon esimerkkinä (onnistuneesta) konkreettisesta runoudesta. Siinä runoilija antaa lukijalle runon rungon ja aukkoja sekä ohjeet niiden täyttämiseen Tossavaisen mukaan tehtävän tuloksena on perinteisen modernistisen runon parodia. ONNISTUNEESTA PO. MIELENKIINTOISESTA
> – Ja se on vähän parempi kuin yksikään Tommy Tabermannin runo, hän nauraa. JA SE ON MINUSTA VÄHÄN HAUSKEMPI KUIN USEIMMAT TOMMY TABERMANNIN RUNOT

Kuopion sivussa III | End Point

8. End Point

Tuntemattoman Simon karsikko

kolme valaistua kuusta

Kuopion tiensuussa

pururadan kuusitapetissa

kaikki traktorin jäljet

taivasta kohti

koko lumisen talven

katso ja kumarra

tämän kaupungin pimeydessä

muistopatsaasi on valon juhlaa

tähdet tähdet

ja kolme kultaista kuusta

isä, poika ja peltoveturin jäljet

kertovat hämmästyen

miten niin pienillä lampuilla

saa näin isot vauhdit

(Liiketoimintasuunnitelma, s. 106-107)

8. End point

Simo Leinonen’s memorial tree

three lighted spruces

at the Kuopio junction

on the spruce carpet of the sawdust trail

all the tractor tracks

toward the sky

all the snowy winter

look and bow

in the darkness of this city

your memorial statue is a festival of light

stars stars

and three golden spruces

father, son and the tracks of the tin tractor

relate in astonishment

how such low lamps

can achieve such high velocities

(Engl. Hildi Hawkins)

8. End Point

Simo Leinonena memoriulais koks

tres izgaismota egles

Kuopio ceÿa purvadu

uz skaida ceÿa egÿu taptm

visu traktoru pdas

ved uz debesem

visu so sniegoto ziemu

ilkojies un klanies

pistas tumsu

tava memoriulu statuja ir gasimas svtki

zvaigznes zvaignes

un tres zeltainas egles

tvs, dls un traktora pdas

rada pursteigumu

ku ar tik mazum lampum

var panukt tik lielu utrumu

(Lat. Guntar Godins)

Kuva: Metsännenä, kansi ja s. 52

Kuopion sivussa II | Monologue for Minna Cant II

Satakymmmenen vuotta sitten Minna Canth kirjoitti viimeisiä kirjeitään Kuopiossa. Kevään korvalla 1897 kolme kuukautta sängyn pohjalla kuolemaa odotettuaan hän jaksoi nousta kiikkutuoliinsa ja köpötteli vielä muutaman askeleen Etelä-Vuorikadulla, joka ristittiin kuusi vuotta myöhemmin Minna Canthin kaduksi.

Canth kirjoitti kaikki teoksensa Työmiehen vaimosta lähtien salin pöydän ääressä. Jos vieraat pääsivät yllättämään, hän sujautti paperinsa pöytäliinan alle, ja samassa työhuone muuttui Minnan salongiksi, jossa pelattiin skruuvia ja spiritismiä. Kanttilan salin toinen työkalu oli kiikkutuoli, josta käsin Juhani Ahon mukaan ”luotiin tämä miesten hutiloima maailma uudelleen”.

Minnan pöytä on nyt korttelimuseossa, ja Minnan salongin paikalla keitetään kahvia rakennusyhtiö NCC:n väelle. Kahvinkeittovehkeiden lisäksi salongin pöydällä odottavat jakoavain, kuulakärkikynä, mikro, muovipullo, pahvimukeja ja -putki, silmälasit sekä sekalainen pino kopiopaperia. Muuhun kalustuksen kuuluu neljä oranssia tuolia, joista yhden selkänojalle on unohtunut sininen Kuopion Lämpölaite ky:n takki. Leijona-haalari roikkuu avoimen peltikaapin ovessa mustien työmaakenkien päällä.

Työmaakopin henki ei ole spritistinen, enemmänkin pölyinen, ja skruuvin korvaisi katko tai pokka.

Viereisessä huoneessa rokkaa Suomi Pop, vaikka talossa ei näy ristinsielua sinä aikana, kun kävin kylässä. Telineramin Playboy-kalenterissakin eletään vielä viime vuotta. Kiinteistön omistajan NCC:n lisäksi Kanttilan kuntokartoitusta tekee Ingmanin käsi- ja taideteollisuuskoulu.

Ikkunaan on unohtunut syksyisen Anti-festivaalin tarra, jonka viherryksestä muistan, kuinka useammin kuin kerran istuimme Vestäjien ja Kirjakantin palavereissa. Silloin tässä oli Pohjois-Savon taidetoimikunnan kahvio, ja seinällä hehkui punaisena Pentti Meklinin työ Maalaus IV. Nyt taide ja toimikunta ovat evakossa, ja kevään kuluessa ”kaapunnin poejat” päättänevät, palaako kulttuuriväki taloon.

(Parnasso 1/2007)

Kuopion sivussa | Monologue for Minna Cant

Minna valvoo Maljapuron välitunnit, ja puro virtaa yhtä vaatimattomana puiston nurkkaa nuollen. Se halkaisee lumikaupungin ja mielen. Tuolla Aapelin poikasten pystyt vavat siittävät sinistä muistoa, tuossa ruskeassa itää kuoleman imelä lemu pitkin Kallavettä suolaista vettä kohti.

Minnan jäisen katseen alla Tuonelan virta ei ihan pysähdy, mutta sukeltaa silti maan pakoon asfaltin rakoon. Minna ei astu matalan virran yli Männistöön, koska yhdellä jalalla, painavalla kuin kivi, on paha kävellä. Siitä tämä julma jurotus ja ankara katse liikkuvaisen mielen peitoksi.

Vain Puijo, Kuusi ja Sellun savu näyttävät nostavan nokkaansa päänsä päälle. Kuusi pisti aikansa graniittimuijan katsetta vastaan kunnes hervahti kaksikieliseksi käärmekuuseksi.

– Nainen oppii mieheksi patsaana, miehen ajatuksena, mitä muuta mies voikaan synnyttää, Minna Johnson puukottaa selkääni sanan paikalleen, kun astelen hattu päässä Canthin lesken ohi.

Lähempänä, tarkemmin katsoen käärmekuusesta ei ole kaupungin vanhasuomalaisten herrojen kielen malliksi. Pihtakuusi poikii uusia latvoja, viisi kuusi puunantennia syleilee pakokaasuja ja lähettää taivaan rannan taakse Maljapuron lasten kirkkaat huudot.

Minnan sanat painavat jalkoja kävelykoneeksi kohti jokapäiväistä työpaikkaa, toista maailman napaa, jota ei haudata vaan fuusioidaan, ja pihalle pannaan poika patsaaksi huutamaan kesät talvet rahaa. Vaikka käsi pysyy pystyssä pitelemättä myös helteellä, raha ei tee siihen pesää. Raimo Utriaisen Lehtipojan kannattaisi sijoittaa oma markka kielen alle, jos siellä ei olisi jo purkka. Siellä se rahanitro kasvaisi korkoa pitempään kuin osakkeenomistajan pankki pysyy kotimaassa.

Mutta Eemil Halosen veistämä Minna valvoo, ja lunta istuu sylin täydeltä kaverina. Minnan katse halkaisee pihtaisen Kuusen, mutta ei sulata lumia. Sanon katse, koska en ole kasvanut hänen silmiensä tasalle. Tai ehkä en uskalla sukeltaa rautarouvan sielun peileihin kesken pitkän istunnon. Vai synnyttääkö hän lisää mustaa graniittia, johon lyödään päätä sen jälkeen kun Kuopiosta ei löydy honkaa saati puista taloa.

Ei synnytä Minna, vaikka istuu katse jäykkänä sata vuotta. Ei synny mustaa valkealla, eikä valkea mustalle lumelle, ei synny graniitista lämmintä ja pyöreää kylmän kylän keskelle, ei kikkareen kikkaretta, vaikka ryköttää toiset sata vuotta miehen muodolla mekon selkä jaloja pihtoja vasten. Ei synny sana, kuvan kuvaa ilman käsiä, hyviä käsiä ajatuksen jatkona.

(Parnasso 1/2002)

Minna Canthin ansiosta maanantaina 19.3. liehuvat liput Suomessa ensimmäistä kertaa naisen kunniaksi. Canthin kolmannessa asuinkaupungissa Kuopiossa juhlitaan koko päivä. Tämä "monologi Minnalle" kuullaan pääkirjaston ala-aulassa klo 17 ja Minna-musikaali nähdään kaupunginteatterissa. Iltajuhlassa kaupungintalolla jaetaan Minna-patsaat.

Sisä-Savo | The First Words & Images

”Työhevosen turpa hamuilee apilaa piikkilangan takaa.

Haravakoneen piikkeihin takertuu etanoita ja usvaa.

Takkuiseen kaisilikkoon lipuu airoton vene.

Jarkko Laine: ’Maamme runo’, viimeinen säe”

Näillä säkeillä aloitin sivullisen juttua, jota pidän ensimmäisenä Kuvana ja sanana. Lähetin filmit ja liuskat päätoimittaja Jorma Airaksiselle Mäntsälästä, jossa työskentelin Ohkolan B-mielisairaalassa. Kuvassa näen viimeisen kerran kotisaunan ehjänä. Seuraavan Kuvan ja sanan sain julkaistuksi Sisä-Savon lehden toimitusharjoittelijana 18.4.1980.

Jarkko Laineen "Pyhä Maanantai" (ilm. 1991) kuullaan Radioateljeessa akustisena runona perjantaina 16.3. ja 18.3.2007.

Rooma | John Keats

[bee]

Kiitos John Keats: “Heard melodies are sweet, but those unheard/ Are sweeter; therefore, ye soft pipes, play on/ Not to the sensual ear, but, more endear’d”. Suom. Leevi Lehto: “Kauniita kuullut soinnut, kauniimmin/ soi kuulemattomat -- siis soikaa, huilut,/ ei korvaan aistivaan, vaan, armaammin,/ hengelle soikaa äänettömät laulut”.

Kerro, 2007

Kuvat: Circolo Scandinavo Rooma 2004 ja Kirjailija 1/2005

Kerro | Tell

kerro jos kerrot hiljaisuus on lintujen keskustelu
Kerro, 2007

STEPHEN

tell
if you can tell
silence is the conversation of birds

Tell (score), 2007

Mono-puhe | Monologue

Koska alussa oli Sana, tiedetään, että Jumala piti ensimmäisen monologin eli ’yksinäisen puheen-pidon’, kuten Daniel Europaeus suomensi sanan monolog vuonna 1853.

Jumalan sanottua sanottavansa julkinen ’yksin-puhe’ yleistyi enemmänkin teatterissa, joskin kukin tykönään voi pitää yksinpuhelua. Nykyisen ajan tunnetuimpia ulostulijoita yksinpuheen suhteen on Hannu Raittila teoksessa Kirjailijaelämää, 2006. Autoillessaan Raittila puhuu itselleen tai autolleen niin ankarasti, että perille päästyä kurkku on kipeä.

Teatterissa kolmen oon monologin alku on tunnetuin, niin kuin pitää ollakin, koska siinä on yhtä monta oota kuin sanassa monologi. Kolme oota kuullaan Tanskan prinssin yksinpuhelun aluksi niin englanniksi kuin suomeksi William Shakespearen Hamletin kolmannessa näytöksessä.

Toisten mielestä tuo repliikki pitäisi delettää reliikkinä, toiset taas näkevät sen Edvard Munchin taulussa Huuto. Yhtä tyhjältä oolta taikka reiältä saattaa näyttää poliitikon suu ennen vaaleja, ja silloin voidaan puhua ’paasaamisesta’, joka onkin yksi monologin sanakirjamerkityksistä. Kalevi Koukkusen Atomin ja mission, 1990, mukaan se voi olla myös ’ajatuksiin vaipumista, haaveksuntaa’.

Eräät etymologit epäilevät sitäkin, että hiihtokenkä monon juuret juontuvat sanasta mono-logue eli mono-puheesta (ransk. logue ’puhuminen’). Nahkapohjaisen monon narina puulattialla muistutti nimittäin sisukkaan suomalaisen hiihtäjän yksinäistä natinaa kuusivaltaisessa korvessa.

Jos alussa oli Sana, niin on lopussakin, ja sen sanoo sama sankari, aina yhtä yksinäinen voittaja.

Monodraamakilpailu Teatterimaraton järjestetään 12. kerran Kulttuurikeskus Poleenissa Pieksämäellä. Viikonloppuna 23. – 25.3. 2 500:n euron palkinnosta kilpailee yhdeksän monologia, joiden joukossa kuullaan Hamlet, Tanskan prinssi.

(Voima 2/2007)

Kuva: Pöljän kyltti.

Pilkillä | Ice-fishing 2007

Siristä, siristä
kyllä se on violetti, violetti
joka tulee keväällä vasta vastarannalla koivuihin
(Juoksijan Testamentti, 1985)

"Dark patches of thin ice formed by undercuts and rocks, only visible in the spring, were now showing, and we warned the boys and my brother's new dog against them... When I sat down at my first ice-hole I saw a crane, and a formation of geese honked over my head."
("Letter from Kuopio", Books from Finland, 2/2003)

Mieleni minun tekevi | It is my desire, it is my wish

Saga. The Journey of Arno Rafael Minkkinen. Edited by A.D. Coleman and Todd Brandow, Chronicle Books, San Francisco 2005.

Kun mies kävelee vetten päällä, moni kysyy, miten se on mahdollista edes valokuvassa. Kuvan ottaja vastasi mielellään, kunnes 9-vuotias tyttö sanoi selityksen kuultuaan, että hän oli aina kuvitellut miehen kävelevän krokotiilin selässä.

Sen jälkeen Arno Rafael Minkkinen ei ole kertonut niin halukkaasti töidensä taustaa ja hän pyysi leikkaamaan vuonna 1974 Beach Pondin päällä kävelevien jalkojen selityksen Kimmo Koskelan tv-dokumentista Still Not There, 1995. Krokotiilia ei pidä tappaa, se on yhtä hyvä lähtökohta kuvista kertomiselle kuin mikä muu tahansa.

Saga on komea dokumentti Minkkisen 35-vuotisesta työstä. Jos Helsingissä syntyneen Minkkisen (s. 1945) omakuvien sarja jatkuu vielä viitisen vuotta, hän on kuvannut itseään pitempään kuin kukaan muu valokuvauksen historiassa.

Sagassa kuvien salaisuutta purkaa kolme esseetä, mutta paras yritys on Minkkisen oma teksti, jossa hän kertoo miten on oppinut ajattelemaan kameroidensa kautta. Esimerkiksi suomalaisessa puukirkossa oli ajateltava nopeasti, koska ulko- ja sisäoven sulkeutumisen välissa alastoman kuvaajan oli ehdittävä laittaa vaatetta päälle. Onneksi oli kesä.

Neljää selitysyritystä yhdistää Diana Arbus ja vuoden 1963 kuva nudistileiriltä. Minkkinen ei tavannut Arbusia, mutta hänen teoksensa synnyttivät ensimmäisen omakuvan 1971 ja ainoat värivalokuvat 1982.

Syyskuun 1971 alkukuvassa filosofi Arthur C. Danto näki ihmisen haudan reunalla ja vasta sitten miehen peilissä. Paljon tämän syvemmälle ei päästä fenomenologian välineillä, vaikka Danto kaivaa taustatekstiksi Shakespearen Myrskyn samalla tavalla kuin kirjailija Alan Lightman käyttää Punahilkkaa. Satu muuttui toiseksi, kun se luettiin lopusta alkuun, ja samaan lapsuuden tuntemukseen hän törmäsi kuvien äärellä: äkkiä tutusta tulee uutta.

Lightman näkee Minkkisen rikkovan luonnon ja kulttuurin rajan. Alaston vartalo ei ole vain alaston, vaan se on puhdasta muotoa ja massaa. Samaistuessamme tähän ”päättömään” löydämme ajattomuuden. Kuulostaa vakavalta, vaan Lightman muistuttaa, että kuvissa on huumoria, ja se tekee Minkkisestä suuren taiteilijan.

Ja vaikka kuvien mies on riisuttu, siitä huolimatta hän jää tuntemattomaksi, ja tämän ’intiimin tuntemattomuuden’ kautta itse kukin samaistuu ja näkee sen, mitä ihminen on. Lightmanin luottamusta lisää ajatus siitä, että Minkkinen ei manipuloi kuviaan. Kuitenkin Minkkisen mukaan jokainen hänen vedostamansa printti on erilainen.

Mikä sitten erottaa Minkkisen töitä vaikkapa performansista tai body artista? Kriitikko ja historioitsija A.D. Colemanin mukaan ennen muuta se, että Minkkinen tarkentaa tekemisensä älykkäiden valokuvien tekemiseen. Taustalla näkyvät pioneerit kuten Adams, Watkins ja Weston, mutta ehkä lähin edelläkävijä on Alfred Stieglitzin kubistinen muotokuva Georgia O’Keeffestä.

Laajin Suomessa esitelty Minkkisen näyttely on Salon taidemuseossa 9.4. asti, ja sitten satu jatkuu maailmalla. Kun Saga ja samanniminen näyttely on jaettu 12 teemaan Kalevalasta lainattujen mottojen mukaan, Minkkisen ja Elias Lönnrotin suomalaiset juuret eivät unohdu, olipa omakuva otettu Maltalla tai Mexicossa.

Kytkentää Kalevalaan ei tehnyt Minkkinen, vaan Sagan toimittajat Coleman ja Todd Brandow. Kalevalasta löydettiin sama eeppinen tarina kuin Minkkisen pitkän tähtäyksen työskentelystä, mutta kuvien saloja se kertoo yhtä paljon kuin 9-vuotiaan krokotiili.

Tuottajilleen Minkkinen antoi 300 – 400 vedosta, joista tähän tarinaan sopi 120. Sagan lopun bibliografiat tarkentavat taiteilijan uran Suomesta Amerikan kautta ainoaksi laatuaan. Kuopiosta on mukana kolme kuvaa, jotka on otettu ”Kalavedellä”.

(Savon Sanomat 3.3. ja Keskisuomalainen 18.3. 2007)