Kuopion sivussa | Monologue for Minna Cant

Minna valvoo Maljapuron välitunnit, ja puro virtaa yhtä vaatimattomana puiston nurkkaa nuollen. Se halkaisee lumikaupungin ja mielen. Tuolla Aapelin poikasten pystyt vavat siittävät sinistä muistoa, tuossa ruskeassa itää kuoleman imelä lemu pitkin Kallavettä suolaista vettä kohti.

Minnan jäisen katseen alla Tuonelan virta ei ihan pysähdy, mutta sukeltaa silti maan pakoon asfaltin rakoon. Minna ei astu matalan virran yli Männistöön, koska yhdellä jalalla, painavalla kuin kivi, on paha kävellä. Siitä tämä julma jurotus ja ankara katse liikkuvaisen mielen peitoksi.

Vain Puijo, Kuusi ja Sellun savu näyttävät nostavan nokkaansa päänsä päälle. Kuusi pisti aikansa graniittimuijan katsetta vastaan kunnes hervahti kaksikieliseksi käärmekuuseksi.

– Nainen oppii mieheksi patsaana, miehen ajatuksena, mitä muuta mies voikaan synnyttää, Minna Johnson puukottaa selkääni sanan paikalleen, kun astelen hattu päässä Canthin lesken ohi.

Lähempänä, tarkemmin katsoen käärmekuusesta ei ole kaupungin vanhasuomalaisten herrojen kielen malliksi. Pihtakuusi poikii uusia latvoja, viisi kuusi puunantennia syleilee pakokaasuja ja lähettää taivaan rannan taakse Maljapuron lasten kirkkaat huudot.

Minnan sanat painavat jalkoja kävelykoneeksi kohti jokapäiväistä työpaikkaa, toista maailman napaa, jota ei haudata vaan fuusioidaan, ja pihalle pannaan poika patsaaksi huutamaan kesät talvet rahaa. Vaikka käsi pysyy pystyssä pitelemättä myös helteellä, raha ei tee siihen pesää. Raimo Utriaisen Lehtipojan kannattaisi sijoittaa oma markka kielen alle, jos siellä ei olisi jo purkka. Siellä se rahanitro kasvaisi korkoa pitempään kuin osakkeenomistajan pankki pysyy kotimaassa.

Mutta Eemil Halosen veistämä Minna valvoo, ja lunta istuu sylin täydeltä kaverina. Minnan katse halkaisee pihtaisen Kuusen, mutta ei sulata lumia. Sanon katse, koska en ole kasvanut hänen silmiensä tasalle. Tai ehkä en uskalla sukeltaa rautarouvan sielun peileihin kesken pitkän istunnon. Vai synnyttääkö hän lisää mustaa graniittia, johon lyödään päätä sen jälkeen kun Kuopiosta ei löydy honkaa saati puista taloa.

Ei synnytä Minna, vaikka istuu katse jäykkänä sata vuotta. Ei synny mustaa valkealla, eikä valkea mustalle lumelle, ei synny graniitista lämmintä ja pyöreää kylmän kylän keskelle, ei kikkareen kikkaretta, vaikka ryköttää toiset sata vuotta miehen muodolla mekon selkä jaloja pihtoja vasten. Ei synny sana, kuvan kuvaa ilman käsiä, hyviä käsiä ajatuksen jatkona.

(Parnasso 1/2002)

Minna Canthin ansiosta maanantaina 19.3. liehuvat liput Suomessa ensimmäistä kertaa naisen kunniaksi. Canthin kolmannessa asuinkaupungissa Kuopiossa juhlitaan koko päivä. Tämä "monologi Minnalle" kuullaan pääkirjaston ala-aulassa klo 17 ja Minna-musikaali nähdään kaupunginteatterissa. Iltajuhlassa kaupungintalolla jaetaan Minna-patsaat.