Siltataiteilijoiden Kuopio | Shadow Stones

Taiteilija Ellen Thesleff Kuopion Saaristokadun ensimmäisellä sillalla.

”Sillat voitetaan kulkemalla niitten ylitse,” runoili eräs esikoisrunoilija, joka tuskin oli ylittänyt ensimmäistäkään siltaa. Mutta Kuopion Saaristokadulla voittaa neljä siltaa yhdellä yrityksellä. 

Lisäksi saa nauttia siltansa ylittäneiden taiteilijoiden seurasta, kun Kumpusaaren ja Kärängän välillä sillat on nimetty kuopiolaisten ja Kuopiossa vaikuttaneiden taiteilijoiden mukaan.

Ensimmäinen silta kaupungista päin tultaessa on nimetty Ellen Thesleffin sillaksi. Toinen silta on Fridolf Weurlanderin silta, kolmas Anton Lindforssin silta, ja viimeinen on saanut nimensä Unto Koistiselta. Nimitaulujen mustiin graniittilaattoihin taiteilijat on ikuistettu Shadow Stone -kuvana.

Ferdinand von Wrihgtin
hautakivi Kuopion
Isolla hautausmaalla.

Yksi Kuopiossa asuneista taiteilijoista on joukosta poissa. Ehkä kaikkia neljää siltataiteilijaa tunnetumpi Ferdinand von Wright (1822 –1906) saa levätä kaikessa rauhassa vinon paatensa alla Isolla hautausmaalla.

Jostain syystä yksikään Wrightin taiteilijaveljeksistä, jotka syntyivät Haminalahdessa viidentoista virstan päässä torilta, ei ole saanut laattaa saati patsasta Kuopioon. Ns. wrightiläisen työväenliikkeen perustajan Victor von Wrightin laattaa löytyy kyllä Kilta-talon seinästä Vuorikadulla.

Anna (os. Tawast) ja Maria
(os. Tuderus) von Wrightin hautaristi
Kuopion Sankaripuistossa.

Sankarihautausmaalla aivan torin nurkalla Wrightien äidin Marian ja mummo Annan rautainen hautaristi seisoo vielä vinommassa kuin Ferdinandin paasi. Mutta missä on isä Henrik Magnuksen viimeisen sillan ylityspaikka?

Variksen kevätlaulu | Crow is a son of Lord

Joki- ja järvimaisema Hanti-Mansiskista 2008.

”Crow-woman, Crow-woman,

Mother-Crow, Crow-woman!¹

Khanty-Mansiysk, Russia:
The Okrug Museum of Nature
and Man 29.6.2008.

From far away, from the misty seas,

From far away, from the southern seas,

I take off, I fly…

Let the daughters of women giving them birth

Live long!

Let the sons of women giving them birth

Live long!”

"Varisemo, varisemo,

Äiti-varis, varisemonen!

Kaukaa, sumuisilta meriltä,

Kaukaa, eteläisiltä meriltä,

Lähdin, lennän…

Anna naisten synnyttää tyttäret

Eläkäätten hyvin!

Anna heidän synnyttää pojat

Eläkäätten hyvin!"

”Seagull-man

Seagull-little-man!

From far away, from the misty seas,

From far away, from the northern seas,

I take off, I fly…

Let the daughters of woman who have daughters

Die!

Let the sons of women who have sons

Die!

"Lokkikukko

Lokkipikkukukko!

Kaukaa, sumuisilta meriltä,

Kaukaa, pohjoisilta meriltä,

Lähdin, lennän…

Anna tytärten, joilla on tyttäriä

Kuolla!

Anna äidinpoikien, joilla on poikia

Kuolla!"

¹ Kansanperinteessä mustanpuhuvat harakat, naakat ja varikset kuvataan useimmiten pahantuojina, roskalintuina, mutta hanteille ja manseille varis ilmoittaa kevään tulosta. Syksyllä kalalokkien tulosta vanhat taas laskivat, ”että kahden viikon perästä tulee talvi” (Pieni lintukirja 2005, 140).

Janet Cardiff & G. B. Miller: "Korppiparvi", Kiasma 2012.

Veteraanimaanantain sinelmiä | Bluets

”Silmä on ruumiin lamppu.

Jos silmäsi on terve,

koko ruumiisi on valaistu.

Jos silmäsi ovat huonot,

koko ruumiisi on pimeä.

Jos siis se valo, joka sinussa on,

on pimeyttä,

millainen onkaan pimeys.”

Matteus 6:22-23.

Himmeä sininen piste

maapallo. Pienestä pisteestä

lintu on päästetty vapaaksi

siniseen, jota Kristeva piti

halun värinä, Kleinin Nikenä,

Kiina hautajaisten merkkinä

ja joku toinen tuaregin kaapuna

indigona, turkoosina merenä

jopa ruiskukkana. Minä vain haluton

pikku pioneeri, sierettynyt

veteraani sinelmillä värisen

kodossani korkoa koronalle.

Pelkään kaikkea mikä liikkuu

maassa ja taivaalla. Hevosmiesten

tietotoimiston virustieto

yhtä totta kuin hallitusten

välisoitto Ruotsissa ja Unkarissa:

Mit Sicherheit mehr Sicherheit.

Onni on oikea hevonen! | Urban Express

Helsingissä asuneena ja Alppilassa hyvin viihtyneenä tiedän, ettei minulla ole mitään helsinkiläisiä vastaan. Eikä edes Helsinkiin pakkosijoitettuja raumalaisia vastaan. Traumani ovat jossain muualla, ja niitä yritän kuvata romaanissa Kuoharit I–III (2018), jossa seikkaillaan myös Helsingissä ja Espoossa.

Yliopistoa ja akateemisuuttakaan vastaan en halua olla, enkä ole Tampereen ja Jyväskylän opinnoista nautittuani. Tuomas Kyrö taitaa olla niitä harvoja ”kansakoulupohjalta” – eli liki pystymetsästä – ponnistavia nykykirjailijoita, jonka ”sosiologi” Miika Nousiainen päihittää mennen tullen ohjelmassa Pitääkö olla huolissaan.

Mutta sekä NuorenVoiman tuorein numero että päätoimittajan vastine ovat oivia esimerkkejä urbaanista normista, josta muistuttajaa katse ei hyväile. Tai siltä se tuntuu siitä, joka joutuu lähes joka kokouksessa olemaan se häirikkö, joka kähisee alueellisesta edustavuudesta. Vaikka toista puolta Suomesta ei edusta kukaan toimikunnassa, alueellisuus on esimerkiksi valtion apurahoja jaettaessa otettava huomioon yhtä hyvin kuin teosten laatu ja sukupuolten tasa-arvo.

(Ehkä juuri tässä kohti onkin syytä kysyä, miten hyvin alueellinen edustavuus näkyy esimerkiksi valtion rahoituksella toimivan valtakunnallisen Nuoren Voiman Liiton hallituksessa. Liki käsittämätöntä, kuinka yhdentoista helsinkiläisen kaveriksi on päässyt livahtamaan yksi Tampereella asuva runoilija.)

Urbaani normi tarkoittaa sitä, että ainoastaan kaupunkilainen elämäntapa on hyväksytty ja tavoiteltava, normi. Työt, luovuus, unelmat: ne kaikki ovat kaupungissa, kuten Urban Express -kirjailijat kertoivat Ruotsissa jo viisi vuotta sitten. Onni on oikea hevonen, kunhan se on citykyykkänä!

Ja nyt myös Mereta Mazzarella kirjoittaa urbaanista normista tuoreimmassa suomennoksessa Emmekö voisi elää sovussa? (2020). Mazzarellan mukaan urbaani normi ”tarkoittaa käsitystä, että nuoret ihmiset voivat todella kehittyä ja kehittää lahjojaan vain kaupungeissa, tarkemmin sanoen suurkaupungeissa, joihin maalla tai pikkukaupungeissa kasvaneiden tulee ilman muuta hakeutua, jos heillä on hiukankaan yritteliäisyyttä”.

Arvostelija Outi Hytösen mielestä ”Mazzarella ei ota kantaa siihen onko näin, vaan pohtii miten urbaani normi vaikuttaa maalle ja pikkukaupunkeihin jäävien nuorten näkemykseen omasta kotiseudustaan.” (SK 24.4.2020, 56) Tätä pohdintaa päätoimittaja Maaria Ylikankankaan vastine ei jatka, vaan hän pitää kulttuurin saneleman juttuna, että opiskelu- ja työpaikat ovat kaupungeissa ja niiden perässä muutetaan, tietysti.

Jokaisen kynnelle kykenevän oletetaan pyrkivän pois maaseudulta niin pian kuin suinkin. Maalle tai muualle kuin yliopistokaupunkiin jäämistä ei pidetä omana valintana vaan epäonnistumisena. Mutta ketkä pitävät? He, joilla on valta ja mediat käsissään saada äänensä kuuluviin. Siis (pää)kaupungissa asuvat, joilla on lupa sanoa, kuten Ylikankaalla: emme etsi aktiivisesti uusia kirjoittajia. Lähettäkää vaan juttuja, me kyllä tiedetään, mitä on syytä julkaista.

Mikä on toimitus, ja varsinkin kirjallisuuteen erikoistuneen lehden toimitus, joka ei etsi hyviä kirjoittajia, vaan odottaa kuin linnun poikanen evästä emon suusta? Se on instituutio, ja veikkaan, että mikä tahansa lehti on hyvin pian entinen, jos kirjoitustaitoisten etsintä lopetetaan.

Mietitäänkö vielä, millaisena Suomen maaseutu esitetään tv-sarjoissa? Maajussille morsian! Tuurin kyläkauppias! Duudsonit! Ei ehkä ihan koko kuva kirjoitustaidottomista ihmisistä. ”Uutisissa taas esiin nousevat lähinnä vain ongelmat, vähän niin kuin Afrikka-uutisoinnissa. Eipä ihme, että ainakin ennen vanhaan moni meistä maalta kaupunkiin muuttaneista koetti myös kiivaasti sopeutua urbaaniin normiin, ettei maalaisuus vain paljastuisi.” (HS 24.5.2015)

"Kielo yksin sama" | Liljekonvaljen

Viimeisen runonsa "Liljekonvaljen" J. L. Runeberg kirjoitti vasemmalla kädellä sähkösanoman taakse Porvoossa 1877.

Esplanadilla pylvään päähän, tai karhuntaljaan puetun Suomi-neidon niskaan, vuonna 1885 nostetetun kansallisrunoilijan säkeet sattuvat myös tähän koronapäivään.

Ehkä kielot kukkivat jo Uudellamaalla?

LILJEKONVALJEN

En gång drömde jag att jag var i himlen. Der såg jag alla, kände doften af alla blommor, som voro mig kära förr. Men de jordiska blommorna voro mot de himmelska, som om de vuxit i månsken i stället för solljus. Liljekonvaljen ensam var sig lik, både i himlen och på jorden. Samma oskuldsfärg, samma vällukt der uppe som här nere, men här blott för några dagar om våren, der för hela året om.

KIELO

Kerran unelmoin, olen taivaassa.
Siellä näin ja tunsin kaikki
niin rakkaat kukkien tuoksut.
Mutta maan kukat taivaassa
olivat kuin kuun valossa
eivät auringossa kasvaneita.
Kielo yksin sama
sekä taivaassa että maan päällä.
Sama autuas väri, sama tuoksu
ylhäällä ja alhaalla, vaan täällä
vain muutaman kevätpäivän –
siellä vuoden ympäri.

"Sattumaa ei voi ohjata" | Christer Strömholm

Oro on sekä rauhan

että sodan jumala K,

sattuma, jota ei voi ohjata

mutta sitä voi auttaa.

Ja katso: kalvas ratsu

ja hallavan hevon selässä

itse orona K. Kuten pääkallo

tiimalasi tai kynttilä,

joka on palanut loppuun;

arkki kellastunut, puolilleen

tyhjennetty olutlasi,

jonka vaahdossa kärpänen

nauttii.

Tylsyyden yli[s]tys | Facing the End of Book

Suomen Kirjataiteenkomitean valitseman Suomen kauneimaan kirjan 2019 takakansi.

”Niin on, jos siltä

näyttää”, sanoi

Kekkonen. Mutta

miltä suomalainen

kirja sitten

näyttää?

Lukijaa vähemmän mairittelevasti esittelevässä teoksessa ”Facing the End of Book”(2020) on kaikki kohdallaan. Kirjan formaatti ja materiaaliratkaisut tukevat sisältöä onnistuneesti. Lopputulos on kaunis ja puhtaasti informatiivinen. Virallisen oloinen taitto on vähäeleinen, mutta viimeistelty loppuunsa asti. Sen minimalistinen tyyliratkaisu vinkkaa silmää paljastamatta kuitenkaan liikaa, joten ratkaisu on paitsi humoristinen, myös lukijaa palveleva.  Teos muistuttaa, ettei aina tarvitse ostaa uutta. Riittää, kun asiat tehdään niin kuin Suomen kirjataiteessa hyvältä näyttää.

”We learn how to make

beatiful work early;

let’s have other goals”,

said John Baldessari. Outside the Box:

”I will not make

any more boring art.”

Valokuvalehti 1/1986, 24-25.

”Koska [harmaa]kortilla

on ollut jatkuvaa kysyntää,

olemme katsoneet tarkoituksenmukaiseksi

julkaista sen uudelleen,” sanoi

vuoden 2021 kauneimmaksi

valittu

Harmaa neliö.

Entä jos olisin 5G-mies | Oumuamua

”Taitelijan näkemys pitkulaisesta kappaleesta, joka tuli käymään aurinkokunnassamme.” (HS 17.4.2020, B8) Kuva: EUROPEAN NORTHERN OBSERVATORY/PHOTO POECIA LIBRARY.

Lyyran tähdistön suunnasta

syöksyi hurjaa vauhtia

sikarinmuotoinen kappale

joka sai havaijinkielisen nimen

Oumuamua. Se tarkoittaa mua

Mua on soturi, tiedustelija

ja viestintuoja Hermes, ou

siis 5G-jumala myös,

vaikka hänellä ei havaittu häntää.

Se oli matkannut halki avaruuden

miljoonia vuosia ja viuhahti nyt

parhaidenkin kuvissa vain

pikselinä. Tutkijat Zahng ja Ling

laskivat siitä: punakka kohde

parisataa metriä pitkä

pitkulainen kappale, jonka emotähti

on repinyt kappaleiksi. Kenties

valkoinen kääpiö;

kivisen pinnan alla on jäätä.

Lyyra ei aina sijaitse samassa

suunnassa, joten on teoreettinen

mahdollisuus että Oumuamua

kuljettaa elämän aineksia

pan­spermiaa, poikkeuksellisen

kovapintaista mikrobia tai virusta.

Etsin työtä mitä tahansa | Ich suche Arbeit jeder Art!

Kuva Jyväskylän Talven Talvipalatsi-näyttelyesitteestä, Keski-Suomen museo 1.-23.2.1986.

Ilta-Sanomat 11.3.1985.

”Ich suche Arbeit jeder Art!”, etsin työtä mitä tahansa. Weimarin tasavallassa työttömyyden kasvettua kuuteen miljoonaan vuonna 1932 monet olivat valmiita tekemään mitä tahansa työtä. 

Berliiniläisen työttömän kuvaa taidegraafikko Jyrki Siukonen käytti Tampereen kirjaston lukusalissa 1985 teoksessaan, joka oli esillä myös Jyväskylän Talven näyttelyssä ”Talvipalatsi” 1986.

Kun hätä on suuri, toinen auttaa, toisen on vedettävä välistä ja joku ottaa vallan Saksassa Unkarissa.

SS 10.4.2020, B3.

Entä jos olisin jänis | Lubus caeli timur

Henki valkeana kesät

talvet tallessa korvat

ristissä, sanoo Savon

puoleen lomautettu

metsäjäniksen alalaji

Lebus caeli timur.

Tuuhea puistos puis

puistosi mainos ois.