Kuoharit 25. jakso | August 1987

Kuoharit 24. jakso | Fish as a symbol

Kirjallisuuden neliraajahalvaus | Criticism

Hassan Blasim: Allah99, suomennos Sampsa Peltonen, WSOY 2019.

Suomennospalkintojen ehdokkaat julkistettiin pari viikkoa sitten. Uutisen löysin vasta eilen Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton nettisivulta.

Näin huonosti tiedottaminen ei onnistunut edes silloin, kun sain olla mukana J. A. Hollon raadissa valitsemassa edellisvuoden parhaita tietokirjojen suomennoksia.

Kääntämisen vaikeus tuli mieleen jo lukiessani Hassan Blasimin romaania Allah99 ja jälleen tänään, kun Savon Sanomien arvostelija Henri Nerg viittaa virkkeen verran suomennokseen ˗ Hesarin Antti Majanderin pohtiessa kääntämistä vielä niukemmin.

Nergin mielestä suomennos on erinomainen: ”Vaikken arabiaa osaakaan, Sampsa Peltosen suomennos vaikuttaa erinomaisen taidokkaalta ja välittää teoksen leikittelevyyden onnistuneesti lukijalle.” (SS 24.3.2019)

Hälytyskelloni kilahti ensimmäisen kerran takakannen mainostekstiä vilkaistessani. Suomentajan nimi on painettu näin: Sampsa peltonen.

Toisen kerran heräsin kääntäjä Peltosen arvostellessa alkusanoissaan toisten suomennoksia:

”Oman lisäulottuvuuteensa tuovat kirjan viittaukset romanialais-ranskalaiseen ajattelijaan Emil Cioraniin, jonka äärimmäisen kiinnostavasta tuotannosta ei valitettavasti ole saatavilla laadukkaita suomennoksia.”

Kuitenkin käteni ojentamalla löydän työhuoneeni kirjahyllystä Juhani Ihanuksen ja Carla Schubertin Cioran-suomennoksen Katkeruuden syllogismeja (Loki-kirjat 2004), jota olen pitänyt huolellisena työnä alkusanoineen, kronologioineen ja kirjallisuuslähteineen. Toisen Peltosen laaduttomaksi moittiman suomennoksen on tehnyt Simo Määttä: Hajoamisen käsikirja (niin & näin 2009).

Ihanuksen ja Schubertin alkusanat päättyvät toisaalta lohduttavaan, toisaalta virheiden tiellä eteenpäin kannustavaan kappaleeseen:

”Cioranin mukaan on turha tavoitella virheettömyyttä ja täydellisyyttä. Juuri epäonnistumiset ja virheet ovat hänestä kiinnostavia. Siksi emme mekään voivottele Cioranin suomentamisen mahdottomuutta vaan kutsumme lukijan avaamaan kirjan kuin haudan ja astumaan siihen kuin häihin. Miksi suomentaa Ciorania? Miksi ei?”

Peltosen ensimmäisen kirjoitusvirheen löydän sivulta 17 (ajatuksin po. ajatuskin) ja sen jälkeen koko aukeama vaikuttaa joltain muulta kuin SS-kriitikko Nergin mainitsemalta ”erinomaisen taidokkaalta” suomennokselta.

Jo ensimmäiset sanat ”sain päähäni” ottaa jostain syystä päähäni. Eikö suomeksi ole jokin parempi ilmaus? Entä seuraava verbimuodostelma: voisin alkaa pitää? Eikö ”voisin aloittaa” blogin tai ”voisin pitää” blogia riitä?

Toisessa lauseessa toistuu ensimmäisen alkaa ja enää on tarpeeton, koska pystykään riittää.  Kirjailijan piikkiin menee toisen kappaleen ensilause, joka on itsestäänselvyys, ja romaanin läpikulkeva namedouppaus alkaa Pessoasta.

Samassa kappaleessa näkyy myös pilkutuksen kummallisuus (minut joka), jota jatkaa esimerkillisesti sivun 17 ensilause: ”Joskus teinivuosina kuulin kun joku sutkautti että ’ideoitahan on maailma väärällään’.” Siis, vaikkapa näin: Joskus teinivuosina kuulin jonkun sutkauttavan, että…

Entä mikä tauti on yleinen neliraajahalvaus? Miten se eroaa neliraajahalvauksesta, joka näyttää kohdanneen kulttuuritoimituksia, jotka eivät uutisoi edes Agricola- ja Hollo-ehdokkaita.

Kuoharit 23. jakso | The Beginning of October 1987

Tasa-arvoinen heebo | Minna Canth 175

Istun tasa-arvon päällä.

Siinä se on.

Minähän se siinä.

Minna miettii sitä.

Tasa-arvo. Jaaha.

Aivan kuin museossa.

Heebo^*) Göran Palmin ”uusyksinkertaista polemiikkia juhlavuotta vastaan ” mukaillen. (Vrt. Merete Mazzarella: Varovainen matkailija, 2019, suom. Raija Rintamäki, 141).

^*)”Minna Canthia ei voinut käyttää suomalaisuuden edistäjänä, kuten Juhani Ahoa, Pietari Päivärintaa tai näitä heeboja.” (Kaarina Hazard: ”Leskiäiti ja humoristi”, Teema 2/19, 11).

Kuoharit "äänikirja" 22. jakso | Diary 10.10.1987

Tapasivatko Canth ja von Wright? | Flag Day 19.3.

Ferdinand von Wright Tidskrift för Jägare 1/1895.

Tapasivatko samana päivänä (19.3.) syntyneet savolaistaiteilijat Minna Canth ja Ferdinand von Wright koskaan Kuopiossa? Tai missään muualla?

Savo maaliskuu 1884.

Talvisin taiteilijat asuivat samaa kaupunkia, ja vaikka kevään tulleen Ferdinand muutti Haminalahteen, silti mistään ei löydy merkintää taiteilijoiden kohtaamisesta. Saati siitä, että he olisivat juhlineet synttäreitään yhdessä.

Esimerkiksi Canthin tuorein elämäkerta Minna Maijalan Herkkä, hellä hehkuvainen (2014) tuntee vain yhden Wrightin. Mutta hän on filosofi Georg Henrik. Toisaalta Wrightin veljesten 7-osaisissa päiväkirjoissa Konstnärsbröderna von Wrights dagböcker (1996˗2010) ei mainita Canthia eikä hänen tyttönimeään Johnson.

Canthin ja Wrightin veljesten kirjeistäkään en ole löytänyt minkäänlaista merkintää siitä, että kuopiolaiset aikansa merkittävimmät taiteilijat olisivat kohdanneet tai edes tutustuneet toisiinsa teostensa kautta.

Näköala Haminavuorelle
lauantaina 16.3.2019.

Tutkija Ville Lukkarisen toimittamassa Suomi-kuvasta mielenmaisemaan (2004) Ferdinand mainitaan yhtenä Kuopion matkailuyhdistyksen perustavaan kokoukseen osallistuneista. Perustajajäseniin kuului myös Minna Canth, mutta alaviitteen lähteeksi mainitusta Tapio-lehden jutusta ei löydy Ferdinandin nimeä.

Niinpä Minna ja Ferdi eivät ilmeisesti nähneet toisiaan edes tässä kevään 1886 kokouksessa. Samaa kaupunkia syntymäpäiväsankarit asuivat kuitenkin 26 vuotta. Ensin kymmenen Canthin nuoruusvuotta (1853˗1863) ja vuodesta 1881 Minnan kuolinvuoteen 1897. Haminalahdessa sairastellut Ferdi (1822˗1906)  aloitti siskojensa kanssa tiiviimmmän talviasumisen Kuopiossa 1880-luvun vaihteessa.

Päivän Alepa | "Where the EU, There a Problem"

Miksi mistään ei saa selville, kuka on luonut Alepalan kevätkannen? Valon lisäksi Sanna Karlströmin runot  tuovat kesän jopa Salelle. Kuva: Otava.

Missä Onni, siellä uni on

sanoi Soini salilla

Alepan ananasta maistellen.

Ison perässä juostaan, pientä

jää tilille: Eiffelistä pisara

huulillasi, Niagaran putouksilla

kuivaa kikatusta.

Korkeassa talossa mummo

maalta viihtyy, pelkää

avaimensa puolesta.

Lihavia koiria porvarit

hotkii pyyt, paskat

pienetkin jää siihen

siivoamatta kuin Talvi-

vaara, puhdas rahavesi

kuplivan kevyttä

vaalia raskasta juoda.

Kuoharit 21. jakso | Sound: Jouni Tossavainen

Kuoharit 20. jakso | Talking Book "Kuoharit"

Kuoharit 19. jakso | "Kuoharit" Part Nineteen

Kolmasosa "Kuohareista" luettu: viisi virhettä

Ääneen lukiessa silmille on hypännyt viisi kirjoitusvirhettä. Jokainen liikaa ja yksikin syy, miksi en halua lukea aiemmin julkaistuja kirjojani.

Mutta nyt on pakko. Autofiktio on myös tunnustamista, mitä äänikirja jatkaa ja jota saatan jatkaa loputtomiin.

Korjauksia:

20˗21 ”ei perään” 2 x

75 jonka > joka

131 ellei hän ei olisi > ellei hän olisi

133 avannut > avanneet

147 tippuvaa > tippuvan

Uusimmassa Imagessahttps://www.apu.fi/artikkelit/tunnustamisesta?_ga=2.112197575.2116969230.1551711135-249083376.1550740890 kirjailija Riikka Pulkkinen pohtii suhdettaan kirjoittamiseen pääsemättä lopulta varmuuteen, oliko hänen viime vuonna ilmestynyt romaaninsa Lasten planeetta totta, autofiktiota vai jotain muuta.

Subjetkin paluu olisi lisättävä Pulkkisen esseen ja Kuohareiden autofiktioon liittyviin pohdintoihin. Tekijä on kuollut, todisti strukturalisti Ronald Barthes 60-luvun aluksi ja kirjoitti itsestään tekijän 70-luvulla. Subjektista jos mistä teoretisoitiin eroon A. J. Greimasin semiotiikassa, josta sain nauttia Tampereen yliopistossa 80-luvulla. Lopputulema suurin piirtein sama kuin F. Dossen kaksioisaisessa Strukturalismin historiassa:

”On paradoksaalista, että tämä semioottinen ohjelma, joka esitti yhdistävänsä Proppin oppeja, Lévi-Straussin myyttianalyysia ja Hjelmslevin Omkring sprogteoriens grudlaeglse -teosta,  ei tuottanut uskottavia tuloksia. Greimaslaisuus näytti päinvastoin sulkeutuvan nopeasti itseensä yhä enemmän luottamukseen perustuvan abstrahoimisen pariin: se toimi kuin puhdasoppisuus alati tyhjenevässä kirkossa. Se otti käyttöön yhä enemmän hienostuneempia logiikan soveltamisen keinoja saavuttaakseen pettymyksen tuottavia ja usein tautologisia tuloksia:

Muistan olleeni erään tunnetun Greimasin oppilaan hyvin paksun, avioliittoa käsittelevän väitöskirjan esittelijänä. Siinä pääteltiin, että avioliitto on kaksinapainen rakenne. Tavallaanhan se on totta, mutta onko tämä johtopäätös, jonka saavuttamiseen tarvitaan välttämättä tuhat sivua?⁵ (^5. Louis Hay, keskustelu tekijän kanssa.)”

(François Dosse: Strukturalismin historia I, Tutkijaliitto, suom.Anna Helle, 259.)