Muistelmia mestauspaikan kuusista | Kustaa 5.3.1776

J. V. Snellmanin kuusten kannot Kuopiossa 2018.

Snellmaninpuisto joulukuussa 2018.

Menin muinoin puihin Gotlannissa. Itämeren saaressa kasvoi ihmeellisiä puita kuten poppeleita, pyökkejä, saarnia ja tammia, joita en minä eivätkä lehtometsiin tottumattomat silmäni oppineet erottamaan toisistaan. Samaan aikaan Kuopiossa suunniteltiin Väinölänniemen hopeapajujen kaatamista. Kuopiossa puiden tappamisesta keskusteltiin yhtä sivistyneesti kuin tänä syksynä, kun kaupungin vanhimman patsaan ikäisen kuusen lisäksi päätettiin lahdata vähän enemmänkin vanhuksia.

Gotlannissa ei keskusteltu, kun tekninen virasto kaatoi yhden satavuotiaan poppelin. Terveen puun kaatamisen jälkeen lehtiin ilmestyi kirjoituksia, ja viraston piti perustella puun murhaa muun muassa maisemanhoidollisilla syillä. Satavuotias siivottiin yhtä nopeasti Visbyn turistien silmistä kuin kuuset ja koivut Snellmaninpuistosta marraskuun lopulla 2018.  

Mestauspaikka: ”B. Merkillinen
hiekkakumpu, tasainen päältäpäin,
muinoin Lapinlinnaksi nimetty,
mutta vuodesta 1656 Vahtivuoreksi
kutsuttu”  ja ”C. Osoittaa
suurta toria, joka paitsi katuja
on 200 kyynärää neliössä.”
(Granit-Ilmoniemi: Muistelmia
Kuopion satavuotisen
olon ajalta 1782˗1882.)

Muinoin puisto oli tori, jonka vieressä seisoi Mestauspaikka. Nyt puisto on mestauspaikka, jonka vieressä vaikenee tuomiokirkko.

Mestauksen nopeudesta huolimatta Leo Murnitz ehti kirjoittaa runon, jonka hän teippasi kuolleen poppelin runkoon Visbyssä. Toisen runon Murnitz laati kaksimetrisen kannon päälle. Runon viereen ilmestyi hautakynttilä. Niin paikalliset asukkaat kuin turistit, jotka tapasin poppelin hautajaisissa, eivät ymmärtäneet, miksi terve puu piti lopettaa. Vaikka poppeli olisi kaatunut Itämeren myrskyissä, tilaa löytyi ympäriltä. Kukaan ei olisi jäänyt alle, jos mummo tai pappa olisi saanut arvoisensa kuoleman.

Kuopiossa terveen, lähes 150-vuotiaan kuusen kaatamista on siunailtu yhtä hyvin kuin Visbyssä, mutta runoja ei ole näkynyt, enkä jaksa värkätä uusia. Ei edes yhtä hautakynttilää puistossa, jonka läpi vaalikarjaa ohjataan kuin teurastamon aidoilla.

Postikortti valokuvasta, joka otettu
vuosien 1895 ja 1905 välisenä
aikana. Kuvassa Snellmanin
puiston luoteiskulma: Snellmanin
patsas näkyy puiden varjossa
vasemmalla. Digitoitu Kuopion
kulttuurihistoriallisessa museossa.

Jos Gotlannissa ja Visbyssä, joka on sentään UNESCO:n maailman perintökohde, virastohenkilöt toimivat noin, niin miksi meillä keskusteltaisiin. Se on aivan turhaa. Jos joku saa nautintonsa, siitä että pääsee suunnittelemaan salaojia, hänen pitää kaivaa viemärinsä. Jos joku hoitaa ilmastoaan puita kaatamalla, hänen pitää tehdä työnsä viimeiseen tukkiin ja hengen vetoon, kunnes koko Savon on selluseutua.

Nämä runot on julkaistu kokoelmassa Liiketoimintasuunnitelma (2004) ja osin myös valikoimassa Kuusikirja (2008), jonka päättää essee ”Kuusen juuria”.

1. Visbyn poppeli

Täysin terve poppeli ei ehtinyt parkaista

Se kaadettiin sodan kolmantena päivänä

Gotlannin teknisen viraston tarina

on niin huono että pitäisi nostaa kivi pystyyn

ja raaputtaa siihen kirjoitusta

niin hyvin kuin kynnet kestävät

... kivi poppelin jälkeen…

                       ... kuoli …

kun Bush kävi täällä …

Jostain Leo Murnitz kuuli naisen äänen

joka jätti meidät

Hän kirjoitti runon Kvinnan

keskustelustaan poppelin kanssa

Din värd kommer att finnas

inne i dig

Du kommer att finnas

din värld

2. poppeli

Sata vuotta täyttäneet poppelit

pitää kaataa. Mummopuu on vaarallinen

ei ainoastaan papalle vaan herroille

koko ympäristölle joka on täynnä tyhjää

Haloo, onko ketään kotona

UNESCOn suojelemassa kauneudessa

Miksi te haluatte näitä järkytyksen kuvauksia

Nautitteko kenties

3. tulitikku

Ei lyhyttä, ei pitkää

tikkua vedetä kuoleman kanssa

eikä herran