Mäntylän palvelutalon lukuhetket 2007 ‒ 2014

Mäntylän lukupiiri 2007: vas. Sirkka-Liisa Kareinen, Helvi Voutilainen, Taimi Maria Pihlström, Eine Salmiheimo, Irja Riekkinen, Anna-Maija Soininen ja  Hilkka Pelkonen. Taustalla Veijo Tuomaisen taulu.

Mäntylän palvelutalon luvut aloitin YK:n päivänä 24.10. 2007 ja lopetin 15.1.2014. Ensimmäisellä kerralla mukana oli kymmenkunta mummoa, puolenkymmentä rollaattoria ja yksi pappa. Viimeisiä lukuja kuunteli kolme mummoa ja yksi pyörätuoli, yhtään ensimmäisen lukuhetken vierasta ei ollut enää mukana.

Viimeinen lukuhetki 15.1.2014.

Ensimmäinen lukukirja oli Philip Rothin Jokamies, jota tunnissa lukee ääneen sivulle 38 asti. Lopuksi keskustelimme siitä, miksi vanhemmat miehet naivat vähintään 20 vuotta nuoremman tytön, mutta mummot ei. Esitän, että Kirsti Paakkanen kyllä teki niin myydessään Marimekon nuorelle miehelle niin että se näytti naimisiin menolta.

Seuraavalla kerralla puhutaan Kuopion pommittamisesta. Talvisodassa pommitettiin vaikka kuinka, jatkosodassa vain kerran ja tästä kertoo Sirpa Kähkösen kirja, jota voitaisiin lukea seuraavaksi. Ja niin luetaankin, ja Irjalla on nimipäivä. Kähkönen on käynyt Irjalla kylässä. Sodan syttyessä Irja oli 10-vuotias, asui Rytkyllä. Pommikoneet tulivat isoina varjoina, kun oli hiihtämässä, sitten alkoi pauke kuulua Kuopion suunnasta.

Sitten luettiin Anton Tsehovin novelleja ja Kuopiosta kertova Sataman lapset. Soinisen mummo oli hävittänyt kuulolaitteensa, kun toimittaja/kirjailija Regina Rask ja Jklän kuvaaja kävivät kylässä Priima-ohjelmaa varten.

Vuoden 2009 joulutauon jälkeen ruvetaan lukemaan Kalle Päätalon Koillismaata. Vesilaitoksen johtajan tytär Soininen muisteli Männistön nimeksi Hannuksela, joka löytyi Kuopion historiasta. Alunperin Männistön kirkon nimi oli Hannukselan rukoushuone. Nimi periytyy ilmeisesti Männistön ensimmäisen talon isännän sukunimen kautta. Hannukselan rukoushuoneen, joka muuttui Männistön kirkoksi sodan jälkeen, suunnitteli Raimo Utriaisen äidin isä, ja sen takia kirkossa on kaksi Utriaisen työtä. Männistön kirkko oli Utriaisen lapsuudenkirkko.

Männistön kirkko näkyy olohuoneeni ikkunasta joka päivä. Useamman kerran puukirkon ohi kävellessäni olen miettinyt, miksi noin kaunista rakennusta ei ole saatu puretuksi. Lättänöiden kerrostalojen puristuksissa kirkko näyttää pelkäävän kohtaloaan yhtä nöyränä kuin sen kainalossa seisova pihta pelkää kaatajaansa. Männistön kirjastoa lakkautetun, kivikoulun kainalossa nöyristely ei enää pelasta, vaan tilat realisoidaan vuoden 2009 aluksi. Kirkko myydään katolilaisille 2013. 

4.2. Uusi, tuntematon mummo kysyy, kenenkä Tossavaisen poikia minä olen. Toinen iso rullatuolissa kysyy, mitenkä kirjan saa julkaistua. Kirjoittanut käsin suvulleen muistiinpanoja. Käyn ottamassa Männistön kirjaston yläkerrasta viimeiset kuvat ennen lakkauttamista 27.2.2009.

”Rauha rapia, rieska makia”, sanoivat emännät kyläkaupassa välirauhan solmisen jälkeen. Kertoi sokea Irja.

Syksyllä luetaan Koulua. Mitä se lukee, kysytään tunnin lopuksi. Päätaloa, vastataan. Kaksi uutta mummoa paikalla. Päästiin sivulle 71.

Seuraavaksi luen Kari Hotakaisen Ihmisen osan. Sen jatkoksi Anton Tsehovin novellin "Ylioppilas" jatkoksi, seuraavaksi aloitellaan Leena Lehtolaisen dekkaria. Nauroimme, kun yksi Lehtolaisen vankikarkureista on ristitty Jouni Tossavaiseksi sivulla 179. Toivotellaan lähtiessä, että yöunet eivät menneet.  Jos menee, vaihdetaan Päätaloon, sanon. Illalla tv:n Voimalassa keskustellaan, miten taide saataisiin vanhuksille, vammaisille ja vangeille.

Lehtolaisen mukaan nimivalintaan ei liity mehevää tarinaa, vaikka hän tajusi, että todellinen Jouni Tossavainen on kuopiolainen kirjailija, mutta ei sitten muuttanut nimeä.  Leenan oma mummi asui vuosikymmeniä Männistössä.

Syksyllä 2010 luettiin Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden oppivuosia Tammisaaren vankilassa. Soinisen mummosta kyselin, mutta ei tietoa. Kuolinilmoitus kesällä ilmeisesti totta. Soinisen mummon jälkeen kuoli Irja. Tuoli on tyhjä, yksi vakiojäsen poissa.

Moni on nähnyt Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaanin sovituksen Kuopion kaupunginteatterissa. Luetaan Saarismäen kansakoulun kirjastoni Vanhempieni romaania sivulla 80. Neljä paikalla ja yksi uusi. Luvun lopun nelisäe suomalalaisesta kansanlaulusta laulettiin. Puhuttiin hälypuhelimesta, jonka hinta nousi 15 eurosta 45 kuukaudessa, kun Vanhainkotiyhdistys lopetti ja siirtyi yksityiselle. 

Mäntylässä c-talon puoleisessa ryhmähuoneessa entiseen tapaan Vanhempieni romaanin II osaa syksyllä 2011. Vanhan talon viereen valmistui kesällä toinen palvelutalo. 19.10. Päästiin Vanhempieni romaanin III osaan.

Kuusi paikalla vähitellen. Hilkka ainoa vanhoista alkuperäisistä; haen hallista mukaan. Mennessä rullatuolissa mummo kertoo myöhästyvänsä ilmeisesti kuntoutuksen takia; nostaa lahjetta ja sieltä näkyy rautainen jalka kuten Kaisa Lekalla. 30.11. Juotiin Siilinjärven osuuspankin mehut ja söin joulutortun.Pankinjohtaja ja  apulainen virkapuvussa jakoivat arpalappua ja jakoivat kyniä. Puhe yritys luottamuksen herättämiseksi; Tiernapojat taas. Istuin kiikkustuolissa, 82-vuotias mies kertoi  ajavansa omalla autolla kaupunkiin, nuorempi vaimo vieressä. Lukuja jatkettiin puolelta ja kymmenen yli lopetettiin.

Järnefeltin jälkeen halutaan Kaari Utriota. Yksi alkuperäiskaartista enää mukana: Hilkka Pelkonen.Vuoden 2011 viimeisellä kerralla kolme mummoa ja pappa, joka kertoi kapakalasta, kun siitä mainittiin Utrion romaanin alussa. Talossa tarjottu tiistaina lipeäkallaa, tänään laulua aulassa, maanantaina puuro ja joulupukki, lahja jokaiselle: rusinapaketti ja omena. Lähtiessä pyörätuolimummo ei muista, missä asuu. Vein hoitajan luokse; nuori tyttö, avuton.

Helmikuussa 2012 pappa tuli takaisin. Kertoi, ettei kuule kunnolla, kun Lapin sodassa miina räjähti puolentoista metrin päässä kaverin jalan alla. Mites kaverille kävi? Jalka polvesta poikki. Suomessa osaavat tehdä proteeseja, Amerikasssa putki vaan. Utrion luentojen jälkeen, kertoi käyneensä Jatkosodan ja Lapin sodan; jääkärit laitettiin Lappiin, koska heillä oli pyörät.

Terijoen-muistojen jälkeen luettiin kuopiolaisen Aili Simojoen muistelmia, ja Männistön mummot kertoivat, miksi isä kielsi heitä liittymästä lottiin. Kun saatiin Simojen luusoppa alta pois, ja yksi mummo Varpaisjärveltä kertoi esittäneensä Kalle Väänäsen "Pyykkirantaa" kesäteatterissa.

Alkupaloiksi alan lukea Viänäsen Sananrieskoo, joka loksauttaa suun luut kohilleeen ja toimii myös savolaismummojen korvaluissa mehevöittävästi.

Marraskuussa 2012 olen Pietarissa, ja sillä välin Kyllikki Nissinen lukee toista Simojen kirjaa Martti veljeni. Sitten puhuttiin, että otettaisiin luvun alle Kähkösen Hietakehto, ja niin otetaan. 7.12. unohdin kerran koko vierailun, kun olin Kuopin uudessa Ikeassa.

9.1.2013 saiin lahjaksi itsekudotut sukat ja Fazerin suklaata halauksen jälkeen. Lopetettiin Aili Simojen kirjoittama Martti-veljen elämäkerta. Vein Kähkösen mummoille lahjoittaman Hietakehdon hyllyyn. Uusi mummo kertoi olleensa niin innokas lukija, että synnnytspoltot menivät ohi vanhalla synnytyslaitoksella 1961. "Nyt romaanit sivuun, synnytys alkaa", piti hoitajan sanoa.

Keväällä Kyllikki Nissinen lukee kaksi kertaa, kun olin Amerikassa ja kirjailijaliiton vuosikok. Yhtä mummoa paleltaa joka kerta: Patterit ei ole täällä päällä. Kiersin aamupäivällä suksilla Hietasalon, olin Hietakehdon takana.

Syysluennot aloitettiin Kalle Väänäsellä, paikalla kolme mummoa. Esittelin Hotakaisen uusinta luvun alle. Kyllikki Nissinen oli jatkanut lukuja toukokuussa. Luettiin Eila Roineen elämäkerta, josta puuttuu Jukka Kajava. Palvelutalot oululaiselle firmalle, joka tuo uudet työntekijät, muutama saa jäädä. Männistön koulun siipi purettiin ja remontti vanhustentaloalueeksi alkoi.

15.1.2014 viimeinen kerta. Kerttu Nissinen jatkaa lukuja, ja minä kiitän Vanhempainkotiyhdistyksen vapaa-ajan toiminnasta vastaavaa Minna Partasta yhteistyöstä kuten myös Pohjois-Savon kirjallisen yhdistyksen Vestäjien puheenjohtaa Elisa Nuutista, joka vuonna 2007 suunnitteli ja tuotti lukuhetkia vanhuksille eri puolilla kaupunkia.