Ekin muistolle | Why Eki shot a wolf, and himself

 

I

”luonto kuollut on,

tuulesta elävät sudet”

(Francois Villon)

Eki on saa­nut kuul­la kun­niansa ja pää­tä on vaa­dit­-

tu va­dil­le. Tä­hän maa­pe­rään up­poa­vat her­käs­ti ve-

toomukset ja ot­si­kot ekien pahuu­des­ta. Mi­kä myrs-

­ky sii­tä puh­ke­aisi­, jos EU eh­dot­taisi eri­tyistoi­mia

eki­kan­nan säi­lyt­tä­mi­sek­si? Kos­ka Län­si-Suo­mes­sa

ekit am­mut­tiin su­ku­puut­toon jo 1800-lu­vun loppu-

­puo­lel­la, ei­vät ih­miset ole näh­neet Ekiä kol­meen 

tai nel­jään su­ku­pol­veen, vaik­ka se on asu­nut tääl­lä

jo pal­jon en­nen mah­dol­li­sta ihmistä kaupungissa.

Jo­ku­nen vuo­si sit­ten näin au­to­ni va­lois­sa hal­la­van

Ekin. Kat­soim­me toi­siam­me noin kol­me se­kun­tia,

kun­nes Eki kään­tyi pi­men­toon. Olin näh­nyt jo­tain

sellais­ta, jo­ta vain har­va on näh­nyt. An­ne­taan siis

Halsuan viimeiselle Ekil­le, joka ampui itse itsensä

navettansa taakse, rau­ha ja rau­hoi­tu­taan it­se­kin.

(Suomen Kuvalehti 18.2.2013)

II

Kiitos Scientistille ja hra K:lle kommenteista. Tauno Pasanen oli hän, se susi, joka ei mahtunut runooni, mutta tuli mieleen lukiessani Suomen Kuvalehden juttua. Tauno ampui kahdeksan surmanluotia, Eki yhden. Tauno käänsi vihansa ulospäin, Eki sisäänpäin. Ilmeisesti melko erilaisia miehiä, mutta yksi yhdistävä tekijä: tuskin tiedän, mitä maalla tapahtuu. Mikko Niskanen avasi silmiä ja korvia nelisenkymmentä vuotta sitten, kuka nyt. (SK 19.2.)