Entä jos some katsoisi sinua | Some Person

Somesta sanotaan sitä ja tätä ja varsinkin hän, joka ei ole mukana esimerkiksi Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa. Entä, jos some katsoisi sinua niin kuin televisio katsoo katsojaa Ylen Sohvaperunoissa?

Mitä minun somepeilistä näkyy? Paljastuuko someruudustani vihaviestien levittäjä ellei peräti kirjoittaja? Milloin viimeksi jaoin positiivista energiaa?

Kaikki neljä somekanavaani ovat kaikkien luettavissa ja kommentoitavissa. Yhtään viestiäni blogissani, fbookissa, tvitterissä ja instassa ylläpitäjä ei ole pyytänyt poistamaan. Yhtä viestiä olen pyytänyt tarkistettavaksi ja tietääkseni vain Timo Hännikäinen on poistanut fbookin kavereistaan.

Päivitysteni vihat ja energiat ovat siis kenen tahansa tarkistettavissa. Myös tykkäämäni sivustot näkyvät fbookissa, mutta muiden peukalon nostojeni kartoittaminen on hankalampaa. Tai ehkä ei-tykkäykseni yhtä hyvin kertovat siitä, millaisen naaman haluaisin nähdä somepeilistäni?

Yksi on ylitse muiden: hyvä kuva

Fbookin julkiset ryhmäni ja tykkäykseni viittaavat varsin kulttuuripitoiseen netin käyttäjään.

Olen mukana 54 ryhmässä, joista kaksikolmasosaa liittyy kirjallisuuteen. Sukukansojen ja luonnon ystävien ryhmiinkin haluan kuulua. Tykkäysten puolella somepeilistä näkyy erilaisia kulttuuriyhteisöjä (47), kirjailijoita (27), lehtiä (19), yleä (8), ravintoloita (7), kustantamoja (6), kuvataiteilijoita (5), poliitikkoja (4), nettisivuja (4) ja kirjastoja (4).

Näköjään fbookissa lähes mikä tahansa ystävän päivittely pyytää ja on saanut peukkuni. Mutta kuinka moni kavereistani on ystäväni, voiko senkin päätellä tykkäyksistäni. Ainakin kaverikseni olen halunnut ja hyväksynyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vain sellaisen ihmisen, jonka olen tavannut.

Ehkä nuo muutamat poikkeukset kertoisivat persoonastani enemmän kuin tuhat kaveria, mutta en halua käyttää hyväkseni heidän nimiään. En edes tässä, ja miltä se taas näyttää peilissä. Olenko pelkkä hurskastelija, kun pelkään loukkaavani kaveria, jonka päivityksiä voi hoitaa kone tai sihteeri?

Yksi on kuitenkin ylitse muiden: hyvä valokuva. Hyvää kuvaa, jonka määrittelyn jätän seuraaviin postaukseen, en osaa olla tykkäämättä – erityisesti jos se otettu kuusesta, vaikka sitä olisi töhritty millä hyvänsä tekstillä. Liikkuvaa kuvaa saatan vilkaista, mutta en tykkää äänekkäästä vilinästä. Someni on äänetön, koska hiljaisuus ruokkii ajatuksen löytämisen mahdollisuutta.

Insta on varsinainen kuvan paikka, tvitteriä silmäilen yhtä harvoin kuin päivittelen. Ja tästäkin blogi-jutusta on vinkattava fbookissa, jos haluaa kävijöitä saati kommentoijia, jotka katosivat blogspotista muutama vuosi sitten.

”Lyhyempi, leveämpi ja leppoisampi”

Entä se ryhmä, johon en liity, ja ne päivitykset, joita jätän tykkäämättä. En voi syyttää peiliä, jos tässäkään suhteessa en osaa olla aurinkoisin energian levittäjä.

Peukalo ei ole noussut ja tulee tuskin nousemaan jatkossakaan kovin monelle mainokselle, pelkälle minä-minä-pärställe eli selfielle, mitatulle tulokselle, saalissaavutuksille sekä muille suorituksille töissä ja vapaa-ajalla – siis menoille sekä tuloilla ylvästelylle – ruoka- ja vauvakuville ja lapsille, joita kuvannut aikuislapsi pitää vain lapsina, (lento)turisteille, auringon laskuille, autoille, markkinaurheilijoille ja heidän maksumiehelleen penkkiurheilijalle.

Mutta onhan huippu-urheilijakin ihminen, vaikka hän ei tervettä päivää näe. Niinpä tykkäisin, jos KuPSin naisten edustusjoukkueen hyökkääjä Paula Auvinen päivittäisisi somessa kuten Kuopion Kaupunkilehden kysyessä, mikä hänestä tulee isona. Auvinen (pituus: ”pyöristettynä 160 cm”) vastasi:

”Lyhyempi, leveämpi ja leppoisampi.”

Jospa joskus someruudustani näkyy yhtä leppoisa palloilija, joka pelkää elämässään vain tätä: ”Eväiden loppumista töissä.” Toisaalta, jos eväät loppuvat Paulaltakin, meneekö muillakaan kovin hyvin.

Tammikuun tanka | Scandinavian Pain 2020

Kuntosalilla

tuttipullo mukava

aina mukana;

mikkihiiret urheilee

kuivissa sisätöissä.

Alkutalven sadekuuro | Dedicated to Fujiwara Teika

Maailman valheet

lähestyvät saartani;

Talvi on tullut.

Sinunko sydämestä

tihkuu jäistä sadetta.

Korppi mustalintu | "Thirteen Ways of Looking at"

Jää täytti järven

peilin mustalla lasilla.

Mustalinnun ääni

selän takana,

korppi pään päällä.

Tunnistan puhetta

saaren männyssä:

Ehkä näet pohjan

ilman verkkoa pyydät

kaikki kolmetoista tapaa

olla kotona kenenkään

hukkumatta.

Maakuntien media kurjistuu | The Wall Want Save

Kuvakaappaus Facebook-keskustelusta,
jossa kommentoidaan Keskisuomalaisen
päätoimittajan Pekka Mervolan
kolumnia "Kuopio ei ole pysynyt
Jyväskylän vauhdissa".

Maakunnallisten satraappien aika on ohi. ”Maakuntiaan terrorisoivien satraappien” vallasta, josta pääministeri Paavo Lipponen puhui Keskisuomalaisen päätoimittajaan Erkki Laatikaiseen ja Ilkan päätoimittajaan Kari Hokkaseen viitaten, ei ole jäljellä kuin klikkiotsikon verran.

Tuoreimpana esimerkkinä ministeri Maria Ohisalon mekko, jonka ompelijoista tviittaamista KSML:n nykyinen päätoimittaja Pekka Mervola paheksui häihin kuulumattomana tuotesijoitteluna. Keskisuomalainen Oyj:n lehdessä Savon Sanomissakin julkaistiin tänään (3.1.2020) uutinen, joka tiputteli Mervolan ”uutisen” klikkiotsikoiden kastiin.

Jos Laatikaisen seuraajan saatraappiperintö on tämä, kuka eduskunnassa tietäisi, jos joku viittaisi Seppo Rönkköön, Savon Sanomien päätoimittajaan. Entä kuka on nykyinen Ilkan päätoimittaja? Vai yhdistyivätkö Ilkka ja Pohjolainen, ja mikä on Pohjanmaan muinaisen terroristin Kari Hokkasen lehden nimi tänä päivänä?  

Savon Sanomat
1.2.2020.

Aikamme ainoana Kehä I:n sisäpuolella tunnettuna satraaappina voi pitää Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajaa Jouni Kemppaista. Maaseudun satraappia kuunnellaan jossain määrin myös valtakunnallisessa mediassa, ja yllättävää kyllä Kemppaisen lehden levikki on ollut kasvusuunnassa. Vanhassa ”isossa koossa” painettu paperilehti tekee ilmeisesti oikein jotain muutakin kuin vetoaa kesämökkiläisten nostalgian nälkään.

Maakuntalehden lukijan kannalta tuskin on merkitystä, kuka tuntee päätoimittajan. Herrat saavat pelata pelejään eduskunnassa ja golf-kentillä, kunhan päivän lehdessä on luettavia juttuja.

Mutta kuka niitä uutisia kirjoittaa, kun ei ole toimittajia. Toimitukset pienenevät kuin pyy ilmastonmuutoksen edellä, ja samaan aikaan pörssiyhtiön tulos paranee. Esimerkiksi Savon Sanomien toimitusta ja lehden sivumäärää on karsittu ankaralla kädellä samaan aikaan, kun lehden omistaja Keskisuomalainen Oyj takoo ennätystulosta.

Tätä osattiin pelätä jo silloin kuin satraappi Laatikainen kaappasi Savon Sanomat, ja ilmiönä se muistuttaa kuntaliitoksia. Ennen liitosta luvataan ummet ja lammet ja uudistuksen jälkeen palveluja aletaan vähentää, kun isompi kuntayksikkö ei tuota pieniäkään säästöjä.

Muun muassa SS:n toimittajien selkänahasta repimällä tuloksella Keskisuomalaisen toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi lupaa lisätä lehtiostojaan ja laajentaa kilpailua radioaalloilla perustamalla Oyj:n asemat Jyväskylään ja Kuopioon. Radioaalloilla mainostaminen kannattaa nyt, kun Kangaskorpi sai Yleisradion hallituksen supistamaan maakuntaradioiden toimintaa.

Ylen paikallisradiot eivät enää saa näkyä netissä, ja tällä viikolla alueradiolta niistettiin jälleen yksi uutislähetys. Kun Pasilassa on niin sovittu, esimerkiksi Yle Radio Suomi Kuopion toimittaja ei enää juonna lähetykseen Kuopiota vaan Yle Radio Suomen. Niinpä kuuntelija saa korvilleen samaa harmaata mössöä tasapuolisesti kaikkialla, missä päin kaunista ja kielirikasta maatamme sattuu liikkumaan.1

Kun maakuntalehti ja Yle palvelevat savolaista entistä huonommin, mediapuolella on onneksi yksi poikkeus. Aija Pirisen päätoimittama paikallislehti ei ole harmaata mössöä, ja KSML Oyj:n omistama Kuopion Kaupunkilehti palkittiin kolmannen kerran maamme parhaana kaupunkilehtenä.2

Päivälehden nokkaa on pitänyt pinnalla netti paperisen version vanhentuessa käsiin, ennen kuin lehti on kolahtanut postiluukusta – jos se on kolahtanut. Netti on lisännyt Hesarin lukijoita, mutta maakuntalehdet eivät ole onnistuneet yhtä hyvin. Netin kehittämisessä lähdettiin liikkeelle yhtä myöhässä kuin Hesari, mutta esimerkiksi Savon Sanomissa on jääty lähtötelineisiin. Kun printtiin verrattuna juuri minkäänlaista lisäarvoa ei ole synnytetty, miksipä lukija murtaisi maksumuuria.

Kun muuri on ainoa innovaatio, yhtä lahjakkaasti lehdessä on kehitetty tekoälyn etiikkaa. Lukijaa palvellaan siis niin, että pääsääntöisesti toimittajat eivät osallistu somepöhinään. Ja jos osallistutaan, mallia voi ottaa päätoimittajasta, joka katkaisee keskustelut alkuunsa.

Kysyttyäni Pekka Mervolan Facebook-seinällä SS:n tuoreimmasta lehtiuudistuksesta, jossa toinen artikkelisivu poistettiin, puolittuuko myös pääkirjoitussivuja avustaneiden budjetti, päätoimittaja lopetti keskustelun kolmanteen kommenttiin (2.1.2019):

Onpas Espoossa asuvalta apurahakirjailijlta kovin ylimielinen toteamus. Luotamme omien sisällöntuottajiimme lisättynä avustajiin. Niistä yksi oli tänään Taloussivulla. Lehti on kokonaisuus. Päätän keskustelun osaltani tähän ja ryhdyn katsomaan Ylen loistavaa Koivisto-sarjaa. Hyvää mieltä ja iloa vuodelle 2020.

En ole asunut Espoossa3 kolmeen vuoteen, enkä kuopiolaisena tiedä, pitäisikö olla huolissaan espoolaisten vai taiteilijoiden puolesta. Mutta Lipponenkin katui kielenkäyttöään, johon SS:n päätoimittajalla on tuskin tarvetta. Eikä tule olemaan, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Ehkä olemme sittenkin palaamassa ”maakuntiaan terrorisoivien satraappien” aikaan?