Kaappifenno | One Letter to Teemu Keskisarja

Meiju Niskala: Sata kirjettä
kuolleelle äidille (2019).

Kiven kaapissa kymmeniä kuoria

             satoja lähettämättömiä kirjeitä,

tyhjiä postikortteja

Mannerheimin Lausannen ajan perintönä.

Södergranin kissa kuuli lukemattomia

                   juttuja eteläkuusesta, joka vaelsi

Pietarin suunnasta auringonlaskuun.

                   Mitä on tämä perintö, ihmisen kaipuu

toista kohti, yhteen, aikaan

jossa kahden hiukkasen etäisyys nolla¹?

                      Runkkareiden somettelua,

vastaa aikansa kansalliskiihottaja².

Fennomania suojeli 

ja tuhosi luontoa

Kuka julisti ensimmäisenä, että Suomen luonto ja eläimet ovat tärkeitä? Historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan ”tietenkin 1800-luvun fennomaanit”. Keskisarjan sanoin:

Ei vihreä liike ole tietenkään mikään Stasin 1970-luvulla soluttama liike, vaan sillä on kauniit juuret suomalaisuusliikkeen sielunmaisemassa. Kuka on ensimmäisenä julistanut, että Suomen luonto ja eläimet ovat tärkeitä – no tietenkin 1800-luvun fennomaanit! (HS 8.9.2019)

Niin tästä kuin monesta muusta Keskisarjan väitteestä voidaan olla toista ellei kolmatta mieltä.

Jos fennomaaneihin lasketaan esimerkiksi kirjailija Zachris Topelius, vaikka hän tähdensi myös Ruotsin perinnön ja ruotsin kielen merkitystä Suomessa, niin hänen suhtautumisensa luontoon ja eläimiin oli liki päin vastainen kuin toisella ruotsiksi kirjoittaneella fennomaanilla J. W. Snellmanilla.

Topelius halusi suojella luontoa siinä missä Snellman näki aarniometsät peltojen pohjana. Kun Topelius perusti yhdistyksen pikkulinnuille, Snellman halusi irrottaa kansan luonnon jalkapuusta. Snellmanin ymmärryksen mukaan paljain varpain pihalla kävelevät vain eläimet sekä muut sellaiset sivistystä vaille jääneet, jotka ovat hirttäneet itsensä luonnon jalkapuuhun lähinnä lukutaidottomuutensa takia.

Jos Topelius näki villissä luonnossa itsessään oman arvonsa, Snellmanin Suomessa luonto ja eläimet oli sivistettävä, valjastettava valistuksen projektiin, joka tuottaa taloudellista hyötyä. Niin kuin on tuottanutkin tuhoamalla juuri sitä ”sielunmaisemaa”, josta vihreä liike sai ja on saanut syttyjä aina näihin kravattivihreiden aikoihin asti.

Vaikka Keskisarja väittää, että ”elämme viheliästä ja mitätöntä aikakautta”, jossa häntä hävettää elää, epäilen niin tänään kuin 1800-luvulla suomenmielisyyden synnyttävän sekä hyvää että viheliäistä jälkeä maamme kielille, luonnolle ja eläimille.

¹⁾ Meiju Niskala: Sata kirjettä kuolleelle äidille (2019) 286.

2) Tommi Nieminen: ”Kansalliskiivailija”, Helsingin Sanomat 8.9.2019. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006230367.html?share=f49d90377ed983c4687df8bef18ed3ea