Viinahuurujen sumentama maa | Savon Sanomat

Mo Yan

Viinamaa

Suom. Riina Vuokko

Otava 2014, 468 s.

Käkriäisen pontikan tiputtelu Joel Lehtosen Putkinotkossa on vallan pientä pilkkaa verrattuna Mo Yanin satiiriin Viinamaa. Eikä Kiinassa vain viinan varassa elävä maa riitä, vaan romaanin Viinamaassa syödään poikalapsia, kuten Jonathan Swiftin Vaatimattomassa ehdotuksessa, joka estäisi Irlannin lapsia olemasta taakaksi vanhemmilleen ja maalleen (1729).

Kiinalaisilla runofestivaaleilla vieraillessani vuoden 2012 nobelistista Mo Yanista kerrottiin ristiriitaisia juttuja. Toisten mielestä hän mielisteli vallanpitäjiä samalla tavalla kuin muutamat kiinalaisrunoilijat festivaalin järjestäjiä. Toiset taas eivät kadehtineet yhtä paljon, vaan tahtoivat mielistellä tuoretta nobelistia.

Kiinassa heränneet epäilyt hälvenivät, kun ensimmäinen suomennos Seitsemän elämääni ilmestyi viime vuonna. Epäilyjen tausta taas on yksi juoni Viinamaassa. Selväksi käy, miten vaikea Kiinassa oli pysyä selvänä, jos sai julkaistuksi muuta kuin kommunistisen puolueen linjan mukaista tekstiä ‒ huolimatta 1980-luvulla alkaneista uudistuksista.

Kun taiteilijaksi himoitseva Viinamaan viinatohtori tarjoaa Kansan kirjallisuuden toimitukselle novelleja, maan eturivin kirjallisuustoimittajat eivät suostu vastaamaan, vaikka tekstien ja lahjusten välittäjänä on toimittajien kaveri, mestari Mo Yan. Vasta viinatohtorin Viinamaata ylistävä propaganda, jossa taide vihdoin hyppää talousuudistusten kelkkaan, saa armon paikallisen taiteen edistämiskeskuksen portinvartijalta.

Tämä kiinalainen kirjailijaelämän metafiktio, joka julkaistiin Taiwanissa 1992, elää romaanin pääjuonen varjossa, jos kohta viininäkin. Nimittäin päähenkilön, syyttäjänviraston erikoistutkijan Ding Gou'erin seikkailut viinan ihmemaassa ovat lopulta sellaista harhamaa, että on rauhoittavaa palata mestari Mo Yanin töihin tuskailemaan, miten hän saisi jatkettua romaania Viinamaa.

Vaikka mestarin käytössä ovat normiproosan hiivat, naiset, humala ja pyssyt, jotka on ympätty Seitsemästä elämästä tuttuun maagiseen realismiin ja maustettu kungfuromaanin demoneilla ja dekkariparodialla, Mo Yan ei ole tyytyväinen lopputulokseen matkalla Viinamaan vieraaksi. Viinamaassa kirjailijalle toistuvat samat, lähinnä viinanjuontiin liittyvät kohtaukset kuin salapoliisille romaanin alussa. Ensiryyppy vaatii toisen, koska hyvät asiat tulevat pareittain, ja ”vieraalle kolme maljaa aina, sitten ei enää huolet paina”.

Viinamaan fiktion toisella kierroksella ei ehditä lasten syöntiin asti, vaikka heti kirjan aluksi selviää, että ”vauvasta saa kaksituhatta yuania”. Epäselväksi ei jää, että Kiinassa syödään aasista vaariin kaikki, jotka heittävät veivinsä. Näistä herkuista ovat päässeet osallisiksi myös Kiinan ystävät viideltä mantereelta, eikä kukaan Ding Gou'eria lukuun ottamatta ole valittanut.

Kiinaa taitamattomana en osaa kuin kuvitella suomentajan vaikeuksia ja nauttia Riina Vuokon keksinnöistä. Kiitos.

(Savon Sanomat 29.11.204, 19)