 |
| Väinö Katajan Heinärannan olympialaisia (Karisto 1914) pidetään ensimmäisenä suomalaisena urheilufiktiona. Vesa Karonen ja Erkki Vettenniemi ovat tosin esittäneet, että kaunokirjallisen urheilun aloitti jo kaksi vuotta aikaisemmin Maiju Lassila romaanilla Rakkautta. |
Kotimainen
kaunokirjallinen urheilu täyttää tänä vuonna sata vuotta. Juhlia
ei ole pidetty, eikä se ole ihme: tuorein kirjallisuuden historia,
Suomen nykykirjallisuus (2013) ei tunne asiasanaa urheilu
saati urheilukirjallisuus. Yhtä vähän taide kuuluu
nykyurheilun tarinaan, vaikka kirjailijat lukivat teoksiaan ja
runoilijoilta tilattiin voitonlauluja ensimmäisiin Olympian
kisoihin.
Suomen
kirjallisuuteen urheilu tuli kyllä huomattavasti aikaisemmin kuin
ensimmäisiin kilpailuihin. Turun Akatemiassa julkaistiin jo vuonna
1697 Väitöskirja urheilusta, jossa kaunopuheisuuden
professori Gustavus Starck ylistää pankrationia ‒
painin ja nyrkkeilyn yhdistelmää sekä kaikin voimin ja kyvyin
urheilemista ‒ niin maailmankatsomuksena kuin elämäntapana.
Urheilun hyvän kertomuksen tueksi Starck soveltaa antiikin auktoreja
silloisen akateemisen koulutuksen tavoitteiden mukaisesti sekä
tarkasti että vähemmän suorina sitaatteina Aristoteleelta,
Plutarkhokselta, Raamatusta ja Terentiukselta.
Ensimmäinen
kotimainen urheilufiktio on Väinö Katajan romaani
Heinärannan olympialaiset (1914). Kahtena elokuvaversiona
elämään jääneen Koskenlaskijan morsiamen kirjoittaja
Kataja sai julkaistua urheilukirjan viimeisenä elinvuotenaan...
(Essee "Urheilukirjailijoiden jäljillä. Urheilufiktiota on julkaistu Suomessa sata vuotta" jatkuu Parnassossa 6-7/2014, 48-53)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti