Tytöt veljesten töissä | Parnasso

Heikki Meriläinen:

Pietolan tytöt.

Romaani, 476 s.

WSOY 1892, ntamo 2013.

Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historiassa Heikki Meriläiselle on omistettu puolikas lause: "Päivärinnan kertomistapa on rehellistä ja vaatimatonta, ja hänen tekstissään on usein kuivakasta huumoria. Hänen työtään jatkoivat myöhemmin ns. kansankirjailijat, joista mainittakoon Heikki Meriläinen (1847 ‒ 1939)." Kokonaisen lauseen Meriläisestä kertoo Suomen kirjallisuushistoria 2: "1800-luvun loppupuolella ns. kansankirjailijoiden perintöä jatkoi Heikki Meriläinen useissa romaaneissaan, ja vielä sangen iäkkäänä hän huipensi uransa omaelämäkerralliseen romaaniin Heikki Meriläisen elämä (1927)."

Aikalaisarvosteluissa sotkamolaisen talonpojan Meriläisen esikoiskirjaa Korpelan Tapani (WSOY 1888) kiiteltiin, eikä toinen romaani Pietolan tytöt (1892) saanut moitteita juuri muusta kuin liian ilmiselvästä Seitsemän veljeksen matkimisesta. Kahta vuotta ennen Pietolan tyttöjä oli ilmestynyt Juhani Ahon kohuromaani Yksin, vuotta aikaisemmin Minna Canthin Papin perhe ja Arvid Järnefelt julkaisi esikoisteoksensa Isänmaa vuotta myöhemmin.

Jos ei juonellisesti, niin kielellisessä suhteessa Meriläistä pidettiin jopa parempana kuin Aleksis Kiveä. Esimerkiksi oululaisen Kaiku-lehden arvostelijan mukaan:

"Aleksis Kiweä arwosteltaessa ei kelpaa tawalliset mitat. Saman saattaa sanoa Heikki Meriläisestä. Molemmat owat omituisia kirjailialuonteita, jotka luowat nerollaan omituiset tapansa, omituiset sääntönsä. Kielellisessä suhteessa on 'Pietolan tytöt' werraton aarreaitta. Aleksis Kiwen teos siinä kilpailussa jää kauas jälelle, muista kirjailioista ei puhettakaan."

Näin ollen uusintapainoksen takakannen väite "aikalaisarvostelun hylkimä" ei pidä täysin paikkaansa. Hylkiminen alkoi myöhemmin./ - - /

Pitävätkö mainokset paikkansa, kun Suomen kirjallisuushistoria 2 ei pidä? Heikki Meriläisen elämä ei ole nimittäin romaani vaan "muistelmaluontoinen teos". Ei auta kuin lukea. Osin Meriläinen on tosin tullut tutuksi tänä kesänä, kun Erja Manto luki YLE Radio 1:ssä Sattumuksia Jänislahdella (Karisto 1908)...

( jatkuu Parnasso 5/2013, 58-59)

Meille meidän arkiääni | A Newspaperpoem (31)

Luen sanojen hyllyä väärinpäin, hirvikärpäsenä

tukkani alle takerrun. Kysyn tänään, ehkä ehdin

eläviltä angrybirdseiltä vielä, kaadammeko me

puolukat samaan sankoon jossa valmista palave-

rilimaa uutispuuron tähteistä, tähdistä ja loput

sivun täytettä. Tämä sivusta nouseva jätesaari on

läpikulkupaikka: se mikä sinne tulee on valmiiksi

kasattua puhetta ja se mikä lähtee on sopivaa tuo-

tetta kokouksen jatkoksi. Mutta kirjoitus ja kuvat

eivät pyhitä kaikkea, on myös puhumisen paikka

sivistämishankkeen ulkopuolella, lukukelvottomia
hirviökärpäsiä: vokaalin henkäys voi täyttää ruu-

miin ollakseen kuin henkeä järjestelmää vastaan.

Ei systeemistä syrjään pääse niin kuin tukkasi alle

runossa, ehkä sentään välitilan nautinnoksi, äänen

kärpäksi kärpäseksi arkipäivän kielikahvilla.

(Sunnuntaisuomalainen 13.10.2013)

Se mikä jäi sanomatta | Sanomalehtirunoja

Hämmentävää, kun yksityistä Facebook-keskustelua käytetään julkisesti toista vastaan toistuvasti. 

Hämmentävää niin, että kun yksityisiä viestejä käytetään julkisesti, se antanee myös hyväksikäytetylle oikeuden käyttää samoja viestejä yhtä julkisesti.

Hämmentävää ei ole enää, miten kaksinaamaista julkisuuspeliä pelataan, kun nämä fbook-viestit julkaistaan sellaisenaan, juuri niin kuin ne on lähetetty.

Hämmentävää on se mikä jäi sanomatta ja julkaisematta tämän jälkeen.

Hämmentävä kinnunen, jokapäiväinen krapula.