Noin pystynä
päin sinitaivasta
kun nostat sä uljaan pääsi,
niin luulisi, että jo taimesta
sun Luojasi vapaaks sääsi,
ja että sä vehmahan maaperän sait,
jost' ilman vaivoja ruokasi hait.
Mut kallion kylmänpä kyljestä
sun kukkea kruunusi nousi
ja tuulien touhussa myrskyllä
sun latvasi laulaen sousi,
mut runkosi vankka se taipunut ei,
jos lehväsen tuulispääkin vei.
Kun luottavan tyyneenä eessäni mun
tuoss' seisot kuin koskessa paasi,
teen aatoksissani vertailun:
jos tuo olis viljelys maasi!
Sen juuret ne kansasi sielussa ois,
vaan latva se vapaana soutaa vois.
EINO LEINO
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti