Kalahalli Kallaveteen Kuopiossa | Crushed Brick

Kalahallin tiilimurskaa Kallavedessä.

"Kuopion Pursiseuran Pirttiniemen tukikohdan uudet aallonmurtajat oli tarkoitus rakentaa kokonaan KYS:in rakennustyömailta saatavasta louheesta. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, vaan murtajiin on käytetty myös rakennusjätettä.

Mitä tahansa jätettä Kallaveteen ei saa mättää. Viimeisin jäte-erä oli kauppahallin kyljestä puretun kalahallin tiiltä... (jatkuu Savon Sanomat 30.4.2012)

Soitimella | A Newspaperpoem (4)

Keväinen metsä niin nuori ja täynnä ilmaa

               ilmaista elämää.

Neulaset keräävät säteilyä avaruudestaan

              tuovat maahan tietoa

veden ytimestä, raskaampaa kuin lehdet.

              Kun juuret seisoo tukevasti 

pää voi kasvaa reilusti pilvissä;

             siellä eksyjä on etsijä

ja joku maan etsijä osaa eksyä luonnostaan

             meikäläisellä teettää työtä.

Voisin olla jopa penkkiurheilija jos löytäisin

            sydänmaan, metsonsoitimen

jossa kaikki on nykyhetkeä, yhtä koppeloa.

          Nykytekniikalla sekään onnistu.

(Sunnuntaisuomalainen 15.4.2012)

nouseva kone

avaruuksia avaava jyly

kaipauksen ääni

Kissamaisten hetkien aavistuksia | Critique

Ensimmäinen Gösta Knutssonin (1908-1973) Pekka Töpöhäntä ilmestyi Ruotsissa vuonna 1939. Kissasatu suomennettiin jo 1943, joten hännättömälle Pekalle on kertynyt ystäviä ainakin kolmessa sukupolvessa. Kaikkien näiden polvien edustajia osallistui myös Kuopion kaupunginteatterin Pekka Töpöhännän ensi-iltaan.

Mummot ja papat vaikenivat viisaasti, keskipolven edusmiehenä kehräsin muutamaan otteeseen ja varsinainen kohderyhmä esitti jopa välinaukaisuja. Tosin vieressäni istuneet noin kuusivuotiaat tytöt eivät irronneet penkistään, saati että olisivat innostuneet tuuletuksiin.

Väliajalla tyttöjä ehkä hieman vanhempi poika mainitsi Monnin, kun jotain piti sanoa elämänsä toisesta teatterireissusta. Ennen puoliaikaa Karri Lämpsän Monni ottikin ne toiset välitaputukset tarttuvalla pahislaulullaan. Ensimmäiset peukut nousivat kuitenkin Kanalle. 

Lyhytkaulaiselta strutsilta näyttänyt Kana pisteli puujaloilla pitkin lavaa tuskissaan, kunnes löysi munintapaikan jättitohvelista. Se oli hauskaa, vaikka munalla ei sitten tehty mitään. Siinä se Pekka vaan seisoi muna kädessä, kun Kana varasti shown.

Ja näin sankari Pekalle kävi pitkin näytelmää. Päähenkilö kalpeni Kanaa, Arkadian Ullaa ja Punahilkkaa näytelleen Henna Haverisen rinnalla, vaikka hyvän Pekan olisi pitänyt olla se pahan Monnin vastavoima. Siihen Antti Launosen voimat eivät riittäneet.

Paikoitellen kanamaisestikin Ullansa tulkinneesta Haverisesta voi todeta saman kuin kirjailija Knutsson Pekka Töpöhäntä teatterissa -kirjansa ainoassa arvostelijan repliikissä: "Maija oli todella hyvin suloinen Punahilkkana." 

Tekstiä tekstistä.

Teatteria teatterissa, kuten kuulussa Hamletin III näytöksen kohtauksessa, luulisi ohjaajan kissanpäiviksi tai ainakin -hetkeksi. Kattia kanssa, kuudessa minuutissa luettu iltasatu Pekka Töpöhäntä teatterissa on  sadukkaampi kokemus kuin ohjaaja Jari Ålanderin versio Kissateatterin Punahilkasta näytelmässä Pekka Töpöhäntä.

Vain maukaisun verran kissaryhmä heilahti siihen malliin kuin Kalle Holmbergin muinaisissa joukkoliikkeissä. Kohtauksen huippu, Pekan teatteri-illuusion rikkominen, juostiin läpi ja Monnin loppurankaisu saattoi jostakusta tuntua jopa palkinnolta, kun kolli poistui Punahilkan näyttämöltä silakat kainalossa. 

Keveämpiä, satumaisten hetkien aavistuksia sain aina, kun Mika Paasivaaran sovittama musiikki liikutti, rytmitti ja laulatti kissaryhmää. Hetkensä löysivät näin myös Monnin räppärikaverit Pulla (Lina Patrikainen) sekä Pilli (Mikko Paananen), ja varsinkin Ari-Kyösti Sepon nyrkkeilevän Bulldogin rähinä upposi teatterin "vaativimpiin katsojiin". (Tätä samaa sanonnan henkeähän on eduskuntakin pullollaan, kun  päästään kehrämään lapsiperheiden hyvinvoinnista.)

Kissan nahkan voi nylkeä monella tavalla, joten sähisen vielä Metsäkulman navettakissasta. Kissojen pikkukaupungissa vierailevasta Murresta Tarmo Valkonen väänsi sitä savolaishuumoria, jonka voisi upottaa torimonttuun niin, että se pysyisi siellä eikä pomppaisi seuraaviin tv-uutisiin silloin, kun valtakunnan toimittaja haluaa välittää kansamme syvimpiä tuntoja. 

Sari Harjun näyttelemä Rauha taas teki sen, mikä kissaemon pitääkin huolehtiessaan poikasistaan. Paitsi hännättömästä Pekasta, tässä kissayhteisössä pidettiin lopulta huolta myös pihan ikävimmistä valittajista. Ja kun loppukiitosten ja -kumarrusten paikka tuli, muistin miten vähän etunäyttämön mahdollisuuksia oli käytetty molemmilla puolillani istuneiden tyttöjen iloksi.

Pihalla kissat ovat mourullaan maaliskuussa, mutta kissateatterissa ei juhlittu kevättä. Pekka Valkeasuon lavastuksessa harmaat kiviseinät kuvasivat kyllä osuvasti puutalotonta Kuopiota. Näytelmän lopussa yllätti vielä takatalvi. Hiutaleiden leijaillessa pelotti jo, ettei kesää tulekaan. 

Kuopion kaupunginteatteri: Pekka Töpöhäntä. Ensi-ilta 28.3. Ohjaus Jari Ålander, dramatisointi Helena Anttonen, lavastus Pentti Valkeasuo, puvut Taina Natunen, musiikin sovitus Mika Paasivaara, rooleissa Sari Harju, Henna Haverinen, Tommi Kekarainen, Antti Launonen, Karri Lämpsä, Mikko Paananen, Lina Patrikainen, Ari-Kyösti Seppo ja Tarmo Valkonen.

(Savon Sanomat: "Kissateatterissa ei juhlittu. Pekka Töpöhännän "Maija oli todella hyvin suloinen Punahilkka" Kuopiossakin"30.3.2012)