Vuosi välissä, kuvassa sama maisema.
A-studion reportaasista "Lapin hillasota" jää mieleen Saksasta asti isänsä taistelupariksi matkustava poika. Yhteisvoimin isä ja poika pystyttävät rautaisen puomin thaimaalaisten marjanpoimijoiden eteen. Siinä tarvitaan hitsipilliä ja sementtiä samaan tapaan kuin Antti Hyryn romaanin uunia muuratessa.
Oikeassa olemisen uskon lisäksi, mistä tämä omistamisen himo sikiää ihmiseen niin, että se oikeuttaa mitkä tahansa pahat teot ja vielä niistä ylpeilyn television kameraryhmän ja nuoren toimittajan edessä.
Tai ehkä juuri toimittajan naiseus pisti vanhemman uroksen kukkoilemaan niin, että tyhmyys valaisee tuvan; ikiaikaiset uskomukset kepulaisten mammonan himosta tulevat todeksi yhdesssä kauhistuttavassa repliikissä.
Jos se meistä riippuisi, jokamiehen oikeutta ei olisi, toteavat ukko ja naapurin akka kuin yhdestä suusta. Akka sentään hämmästyy, kun isäntä potkii kylmästi nurin toisten marjanpoimijoiden merkkejä.
Hyvä kun on perussuomalaiset, niin Apollonkadun citykepulaiset voivat jättää nämä periferian landlordien itsekkyydet heidän riemuvoitoikseen ja jatkaa siitä, mitä vielä on jäljellä Santeri Alkion köyhien puolustamisesta.
Tai sitten puolueen linja väyrystellään landlordien mieleiseksi. Sitä mainostetaan sitten juurille paluuksi.
Käytännössä se tarkoittaa vaikka siankusta marikon päälle mieluummin kuin että naapuri saati thai saisi osansa niistä hedelmistä, joista 95 prosenttia jää poimimatta ja mätänee joka syksy Suomen metsän näköisiin risukoihin ja puupeltoihin suorien suo-ojien ja metsäautoteiden välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti