"Suomi kääntyy ja kuihtuu sisäänpäin" | Poetry Prize

Voittajakolmikko vas. Tanja Seppänen, Virve Miettinen ja Riikka Nyman.

Oik. raadin jäsen Vilja-Tuulia Huotarinen (vas. kunniamaininnan saaneista Lasse Pouru ja Kalle Knaapi). Raadin pj. PirkkoHeikkinen ja maakuntajohtaja Matti Viialainen ojensivat Etelä-Savo-palkinnon Paula Hotille. Ministerin juhlapuheen piti Lauri Tarasti, ja Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijat esittivät voittajien tekstejä.

J.H. Erkon kirjoituskilpailu 2011

Vapaa julkaistavaksi 29.4.2011 klo 14

Raadin luonnehdinnat. Raadissa kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, kirjailija Jouni Tossavainen ja fil.lis. Pirkko Heikkinen (pj.)

Yleistä

Suomi kääntyy ja kuihtuu sisäänpäin, mikäli J.H.Erkon kirjoituskilpailuun osallistuneiden nuorten runoista voi jotain päätellä. Isossa osassa lähetetyistä teksteistä kieli on kuivaa suomea, jolla kerrotaan suomalaisten kokemuksista Suomessa. Ehkä nuorille on käynyt niin kuin voittaja Tanja Seppäsen proosarunossa:

Oli meillä haaveita. Piti lähteä Japaniin liftaamaan ja Australiaan poimimaan mangoja. Päädyttiin Rojolaan poimimaan puolukoita työttömyystuella. Odottamaan vauvoja Säkkisten veljeksille.

Kuten tarinalliset proosarunot, myös säkeiksi jaetut rivit ovat monesti enemmän proosaa kuin runoutta. Runot toistavat opittuja malleja tai notkahtavat nokkeluuteensa. Monikaan kirjoittaja ei malta ajatella ajatuksiaan loppuun asti. Vahvat mielikuvituksen maailmat puuttuvat. Myös rakenteellisesti kokeelliset tekstit puuttuvat, vaikka jo julkaistun runouden kenttä kestää erilaisuutta 2000-luvulla enemmän kuin aikaisemmin. Tämäkin kertoo jotain nuorten Suomen ja suomen kielen käpertymisestä sisäänpäin.

Suurimman osan runoista voi jakaa neljään osastoon. Rakkaudesta puhutaan luonnollisesti eniten, sitten puretaan minä-minä-terapiaa lääkkeillä tai ilman ja äiti- ja äijärunoja löytyy liki pitäen saman verran. Runojen joukossa esiintyy myös huumoria sekä rapin ja lavarunouden kautta periytyvää kantaaottavuutta, jossa nuorten miesten uho hakee muotoaan.

Sekä voittajissa että kunniamaininnan ansainneissa runoissa tyyli on jo idullaan. Niissä on kekseliäisyyttä ja aistillisuutta ja kurottumista kohti taiteellisia ratkaisuja. Ne eivät ainoastaan jäljennä nykyrunoa, vaan pyrkivät paljastamaan oman hullun logiikkansa. Ilman sitä ei runo kasva tekijänsä omaksi.

I palkinto: Tanja Seppänen

Tanja Seppäsen kieli ei ole kuivaa eikä sisäänpäin käpertyvää. Seppäsen suomi leikkii ja tulee kohti niin avoimesti, että lukija riemastuu pienestä arjen havainnosta ja isojen tunnelmien jyhkeydestä. Runot ovat niin omanlaisiaan, että vaikutteiden merkit eivät erotu saati törötä muuten kuin edukseen ja imelyyteen sortumatta, vaikka muutama loppusäe vaappuu joskus halvan helppouden rajalla. Seppäsen tyyliä tekee mieli verrata ITE-taiteeseen tai naivistiseen tauluun, jonka ”murakat” ja ”kuonokkaat” kuvat on haettu niin kaupungeista kuin maaseudulta.

II palkinto: Virve Miettinen

Virve Miettinen puhuttelee punnituilla runoillaan. Hän on onnistunut säilyttämään runokuvissaan vapaan läikkeen, tunnelmien haurauden. Kieltä ja yksittäisten runojen rakennetta vaivaa paikoin paperinmakuisuus, ja tyttö-motiivin käyttöä rasittaa perinteen painolasti, mutta runojen kuvat tarjoilevat tuoreet kattauksen sellofaanista koostuvia fantasioita ja leivinpapereiden marginaaleja. Runoissa näkyy määrätietoinen kielen ja mielen etsintä, mutta myös alttius haavoittumiseen, mikä on hyvän runouden edellytys.

III palkinto: Riikka Nyman

Riikka Nymanin viiden runosarjan kokonaisuuden ”Äidin kielellä” ensimmäinen ja toinen osasto ovat komeasti kokeilevaa uutta runoutta, jossa kielelliseen tietoisuuteen yhdistyy ääni ja sitä kautta resonoi koko ruumis. Nyman hakee sanat kaukaa primitiivikielestä ja viljelee niitä sekä omilla merkkikeksinnöillä että nykyrunouden mahdollisuuksilla. Tämä on Nymanin sanoin ”silkkaa ihmisyyttä/ihme : /ihminen ichminen// sieltä se sinun märkä kuutinsielusi solahti”.

Kunniamaininnat:

Lasse Pouru

Lasse Pourun hampurilaisbaariin sijoittuva runon maailma rakentuu rytmisesti taitavan tajunnanvirran varaan. Vyöryttävä kerronta muodostuu lukemiselle vastuksen, joka käy paikka paikoin ylittämättömäksi. Huolimatta runopuheen ajoittaisesta sykertymisestä sisäänpäin teksti laajenee tunteikkaaksi maisemaksi, joka on lukijalle houkuttelevan avoin ja assosioiva. Metarunous ei jää vain esteettiseksi ratkaisuksi, vaan paljastaa viehkosti väreilevän ja joka hetki vaihtuvan inhimillisen kokemuksen, joka ei ole palautettavissa kirjoittamisen käsitteisiin.

Ossi Paloneva

Ossi Palonevan runot erottuivat muusta tappavan hauskasta ”äijälyriikasta” tai esitettynä hyvin toimivasta lava- ja raprunoudesta ennen muuta näkökulman ja aiheiden avartumisena nuoremman miehen vitsikkyydestä tai vihaisuudesta useamman minän ongelmiin. Runossa ”kateus” muijan persoonasta ei tosin tiedetä ”muuta, kuin miltä se tuntuisi alasti sylissä”, mutta kadehdittavan tarkasti kysytään vetouisteluvehkeistä, käytetäänkö nyt ”hyrräkelaa vai haspelia”. Mutta vehkeistä huolimatta saalista ei tule, ja miehen työksi jää vain selittäminen akalle. ”Elämä on selityspeli”, ja liika selittäminen tuottaa myös Palonevan runoissa enemmän proosaa muistuttavaa tarinaa kuin vapaata säettä.

Ossi Palonevan runo "J.H. Erkosta" löytyy Palonevan blogista Päivän runo.

Kalle Knaapi

Kalle Knaapin Mykeneläispaperit yhdistää näytelmän ja runon, myytit ja lyyrisen epiikan. Näistä ikiaineksista Knaapi kutoo runoelman, jossa roolirunouden keinot nousevat keskeisiksi. Hahmoja on monia, mutta niitä vaikuttaa kuitenkin leimaavan runosta runoon samanlaisena kaikuva kertojan ääni. Vaikka tekstin sommitteleminen säkeiksi ei vaikuta koko ajan perustellulta, Mykeneläispaperit on kielellisesti ehyt, runon rajoja etsivä kokeilu.

Etelä-Savo-palkinto.

Ensimmäistä kertaa jaetun Etelä-Savo-palkinnon rahoitti Etelä-Savon maakuntaliitto.

Palkinnon saaja: Paula Hotti (Pieksämäki)

Paula Hotin kokijaminä on matkalainen, joka käytyään Euroopan reunoilla ”kalastamassa pajunköysillä pieniä kalanpäitä” palaa kotiin Pieksämäelle, kirjoittaa oodin kaupungille ja riisuu kumisaappaat ovenpieleen. Eurooppalaisen runouden vaikutus näyttäytyy vahvoina muistumina, vallankin kirjailija-filosofi Iris Murdoch, tämän filosofianopettaja Ludwig Wittgenstein ja T.S.Eliotin Prufrock sekoittuvat tuoreella tavalla Hotin runosikermässä Etelä-Savon hiljaisiin maisemiin.

J.H.Erkon kilpailuun 2011 tuli lähetyksiä yhteensä 223 kirjoittajalta, yhteensä noin 7 000 runoa.

Jokainen maakunta oli edustettuna. Runsaimmin runoja tuli Helsingin alueelta, Turun ympäristöstä, Oulusta ja Jyväskylästä.

Muutaman viime vuoden aikana kilpailun kautta on julkisuuteen tullut useita esikoiskirjailijoita, mm. Turkka Hautala, Nelli Hietala, Elisa Salo, Lassi Hyvärinen, Heli Slunga, Tuomo Heikkinen, Ville Hytönen ja Silene Lehto.

J.H.Erkon kilpailun palkinnot jaetaan Artium-salissa perjantaina 29. huhtikuuta 2011 klo 14 – 16, osoitteessa Paukkulantie 22, 50170 Mikkeli. Lisätietoja: Pirkko Heikkinen pike.heikkinen@gmail.com 050 591 4418

Runovideo | "Poetry is the ultimate smalla business"

Tästä Liiketoimintasuunnitelman (Like 2004) runosta näyttelijä, lausuntataiteilija ja ääntäjä Jari Miettisen tulkinta löytyy täältä.

1. yritys: Aurinko

Yrittäjät!Yrittäjät!

Liikemiehen aika on tullut

Liikemies

on porvari ja juomatta päissään

Liikemies

on demari ja syömättä täynnä

Liikemies

on kommari ja rikas rättien alla

Liikemies

on kravattien meri vailla rantaa

Liikemies

on taivas ilman kuolemaa

Liikemies

on maassa tähtien kera

Liikemies

on yksin muttei yksinäinen

Liikemies

on selvä juoru, totuus, kaikista

Liikemies

on taiteilija, nero, jumala

Liikemies

on nainen, sota ja rakkaus

Liikemies

on puhallettu aine tuhkattu voima

Liikemies

on hautapaikkansa ansainnut

Yrittäjät, yrittäjät

yrittäjän pallo pyörii

yrittämättä

jokainen on liikemies

niin kauan kuin aurinko paistaa

ja joku kylmä ja kuuma pimeä

säteileee vielä valon jäljissä

(LTS, 12)

Kyllä Anttila tietää | The Finlandia Prize for Literature

"Juuri siksi tällä fenomenologialla on mahdollisuus olla ankarassa mielessä
elementaarista. Kuvassa puhdas mutta hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy asiaintilaan joka ei välttämättä ole täysin rakentunut, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää lukemattomien kokemusten kentän. Hän hyötyy havainnoista, jotka voivat olla tarkkoja koska ne ovat yksinkertaisia, koska ne ”eivät johda seurauksiin” kuten tieteelliset ajatukset, jotka ovat aina synteettisiä." Gaston Bachelard/Tiina Lehikoinen

Kirja, lyhytproosakokoelma, proosakirja, proosateos, romaani | Strangers, Outsiders, Bystanders

Juhani Brander:

"Pirstaloituneen informaatioärsykekulttuurin lievealueilla kukoistavat blogit. Ne ovat yleensä huomionhakuista teeskentelyä, jossa kirjoittaja tarjoaa fantasiaminänsä heurekat nettiyhteisön ihasteltavaksi. Blogit saattavat täyttää kirjoittajansa jonkinmoista, yhteisöllistäkin terapiantarvetta, mutta eivät juuri jätä vastavuoroisuudelle tilaa. Tietysti palautetta saa lähettää, mutta senkin pystyy tarvittaessa deletoimaan.

Kysehän on siis puhtaasti manipuloinnista ja ohjeistetusta aivopesusta.Jouni Tossavaisen Sivullisia ei pyri parodioimaan tätä ilmiötä, vaan antaa äänen ihan jokaiselle kuvitteelliselle kirjoittajalle näiden narsistisista rikoksista huolimatta.
(... jatkuu Turun Sanomat 7.9.2011)


Joni Pyysalo:

"Jouni Tossavaisen lyhytproosakokoelma on ajatukseltaan sukua Spoon River -antologialle, mutta pureutuu kuolleiden sijaan nettitekstiä parodioivalla tavalla eri ammattikuntien edustajiin. Tajunnavirtamaisesti assosioivissa, nokkelissakin henkilökuvissa kuvataan monenlaisia sivullisia abiturientista öykkäriin, purevimmin kirjoitetaan kirjallisuusmaailmasta."
(Suomen Kuvalehti 8.7.2011, s 62-63)

Herman Raivio:

"Jouni Tossavaisen romaanista Sivullisia tulee mieleen punk-bändi Anti-Nowhere Leaguen klassikkokappale "So What". Siinä kertoja kuvailee kokemuksiaan lampaan naimisesta vanhan miehen kalun imemiseen. Tarinat päättyvät aina samalla tavalla: "Entä sitten!" Voimme kuvitella miehen pubin pöytään: "Tarjoa vielä yksi, niin kerron lisää! Tai ihan sama, kerron kuitenkin!"

Nykyään näitä tarinaniskijöitä löytyy enemmän netistä kuin pubeista. Siellä kuka vain voi sanoa itsestään mitä vain, ja niin sanookin, vailla pelkoa pilkallisesta naurusta.
(... jatkuu Parnasso 3/2011, s 63)


Putte Wilhelmsson: 
"Kirjaimellisesti otettuna Jouni Tossavaisen uuden proosakirjan Sivulliset tarkoittaa sivun mittaa, oikeastaan perinteistä A-nelosta. Vertauskuvallisia merkityksiä jokainen osaa keksiä omasta päästään.

'Työttömänä aloitin blogin', aloittaa Tossavainen, ja antaa nimettömän kertojansa suulla ymmärtää, ettei annettua mittaa laajempi lörpöttely ole paikallaan edes rajattomassa bittiavaruudessa."
(... jatkuu Aamulehti 31.5.2011)

Marjo Heiskanen: 

"Jouni Tossavaisen kokoelma Sivullisia nostaa sivulliset keskiöön. Tapaamme turhautuneen neron, joka tiskarina onnistuu lähes ratkaisemaan maailman huumeongelman, eläydymme jääkiekkoilijan vaimon rahaongelmiin ja näemme, kuinka luuserin sanataide lihallistuu tekemättömyydeksi. Puhujuus huojuu hahmolta toiselle, joskus äänessä on sivullisuuden ammattilainen itse, joskus hän on tarkkailun kohteena. Kokoelman edetessä muutamat hahmot alkavat ilmestyä muuallekin kuin omiin tarinoihinsa."
(... jatkuu Radio Savo 15.4.2011)

Teppo Kulmala:

"Nykypäivänä kuka tahansa on kirjoittaja, ainakin rutiinikirjoittaja. Nykyviestimien myötä kielenkäytön perinteinen yhteneväisyys murtuu. Sitä kautta muuttuu kuva olemassaolosta. Sosiaalinen media korvaa sosiaalista elämää.

Nettikirjoittelu leviää Jouni Tossavaisen kirjassa hengästyneen vauhkoksi sanapelikentäksi."
(... jatkuu Savon Sanomat 14.4.2011 ja Keskisuomalainen 10.5.2011)

Kaisa Viitala:

"Sivullisia on Jouni Tossavaisen kahdeksas proosateos, kaikkiaan hänen kahdeskymmenes kirjansa. Lyhyiden tekstien kokoelma jatkaa tuttua kielellä ja näkökulmilla leikkimistä. Alussa kerrotaan blogista, jonka kautta lukijoiden kuvaukset sivullisuudesta olisi kerätty. Osa lastuista on julkaistukin Tossavaisen Kuva ja sana -blogissa.

Kaikki 157 tarinaa ovat pituudeltaan A4-arkin mittaisia ja alkavat ammattinimikkeellä, nykypäivän palvotulla statussymbolilla."
(... jatkuu Ilkka 14.4.2011)

Prosak:

"Jouni Tossavainen esiintyi toukokuussa 2011 Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubilla ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Jouni Tossavainen luki proosaklubilla teostaan Sivullisia."

Books from Finland:

"Poet and writer Jouni Tossavainen has directed his verbal curiosity towards blog writing in his eighth prose work, entitled Sivullisia (‘Outsiders’, Like, 2011); it consists of a collection of (fictional) blog posts, which seem to contain plenty of junk as well as treasures.

The book is a dizzying linguistic playground; it includes posts, around a page in length, from 157 ‘outsiders’. Escaping the familiar structures of language usage gives rise to snapshots of estrangement...

Since I’ve been unemployed, I started a blog called Outsiders. It soon came to serve as work, and I became dependent on its benefits. Although describing being an outsider helped to anaesthetise me, and verbalising all of my afternoons didn’t even take up all my time, the feedback that came in was reward enough. I wouldn’t have taken any other reimbursement anyway because of the restrictions set on recipients of government benefits. Increasingly frequently I found myself longing for more. Even a short blog comment about being an outsider felt even truer than what I with my self-employed, jobless person’s competence was able to achieve in relation to being sidelined as an unemployed person, regardless of what kind of manager I had been in my previous life. When asking for more accounts of other people’s well-being, I wanted them to use their own names. I justified this because I did not want to read lies, which often come from and lead to chatter in cafés and on the web. Apart from the pure enjoyment of being present, using one’s own name – even in wrong-headed topics or notions – makes it easier to approach the harsh laws of the working world. When one knows that by using one’s own signature one is dragging one’s family into the mire, including those who have gone before and those yet to come, one is able to blaze trails along which one can outflank the passive to activate another, equally unemployed. I did not place any further requirements on the other commenters besides first name and surname, as the rules had been drawn up by professionals in their own field. The regulator’s work also requires skill, if not a tremendous craving, for damming up another flood of text so that one’s own advantages do not have a chance to dry up. To facilitate reading for myself and others, I introduced only a couple of restrictions, which I imagined that I, too, would be able to adhere to. Only one side of a sheet of A4 was to be used – that is, one page – and what people wrote had to be true. Truth, beauty and quality ensured that everyone would begin what they had to say by writing about their current work. More stories, anecdotes, even poems piled up than the law permits me to read – much less compile – during working hours. For this book I have selected only 157 stories from the Greater Helsinki area for the sake of efficiency. The faster you can read the work, the less time it will distract you from your main job. I chose to limit things to the capital area so that the stories about well-being from individuals linked to this place would seem to form a more integral work, or document at least, about what was happening in the Big H, the centre of the nation, at the start of the millennium. I will publish the tales of work from beyond the outer ring road at some later stage, if I manage to come to an agreement with the writers concerning intellectual property rights.

Udmurtia

Sivullisia käännetään myös udmurttiksi, kuten selviää täältä.

Юни Тоссаваинен (Jouni Tossavainen) – фин кылбурчи но прозаик. «Sivullisia» яке «Аутсайдеръёс» – гожъяськисьлэн тямысэтӥ книгаез. Татын гожтэмын 157 муртлэн ужан интыязы асьсэды воземзы сярысь. Кызьы калык пӧлын улыса, ужаса но адями огназ кыле. Ваньмыз со гожъямъёс Хельсинки карын улӥсьёслэсь бичамын. Нуналмысь улонзы сярысь мадись муртъёс верало сое, мар йыразы шукке. Книгае верамъёссы сыӵеен ик пыризы. Дэмласько тодматскыны одӥгеныз – нылпилэн малпанъёсыныз.

Aku Ankka juoksi Suomen kartalle | Les Murray

"The glass King of France feared he’d shatter.
Chinese eunuchs kept their testes in spirit.

Your brain can bleed from a sneeze-breath.
A full moon always rises at sunset
and a person is taller when prone.
Donald Duck was once banned in Finland
because he didn’t wear trousers."

(Osanen australialaisen Les Murrayn (s. 1938) pantoum-mittaan kirjoitetusta runosta "The Conservations" kokoelmassa Taller When Prone, Farras, Straus & Giroux 2010)

(Ranskan lasikuningas eli särön pelossa. / Kiinan eunukit pitivät kivekset kunnossa. // Aivosi voi vuotaa verta nenään vedossa. / Täysikuu nousee aina kun aurinko laskee / ja altis kasvaa jatkuvasti. / Aku Ankka kiellettiin kerran Suomessa / koska hän ei käyttänyt housuja.)

Uusi Savoin Suomi | New Finland

Haluatko muuttaa Suomea?
Niin minäkin:
Uusi Savoin Suomi.

Haluatko
muuttaa
Suomea:
Ikkunoita
ei saa avata