Mänty seisoo saaressa
kuin Leijonakuningas:
Tuntematon eläin tunnetussa,
kesytetty fantasia kesän rannalla
myös pakkasilla. Jos kotimainen Leijona
olisi kuvattu hyvin, hän näyttäisi
luontonsa;
metsän kansa aaveittensa kanssa
hymyilisi ja varoittaisi kolme kertaa
tulevan tuskista kauneutta unohtamatta.
Thoreaun sanoin männyllä on Intiaania
villimmät piirteet, mutta järvi kuiskii
humisee kuin muistomerkki
Eläintarhan kentän nurkalla:
”Pettumetsä, pöllimetsä
sankarihautoja, sankarihautoja.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti