Ei pennin jeniä perinnöksi | The Major Pension Reform

Antti Eskola: Vanhuus, Vastapaino 2016.

Vihreä nuoriso haluaa leikata työeläkkeitä sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden nimissä. Karttuneiden eläkkeiden omaisuudensuojaa olisivat valmiita murtamaan myös ruuusunpunaiset demarinuoret siinä missä patamusta Elinkeinoelämän keskusliitto. (Yle 23.8.2018)

Vanhukset vasemmalta oikealle voivat tuskin muuta kuin vikistä, kun hallitusvaltaa nauttivan vihervasemmiston ja elinkeinoelämän edut marssivat samaan suuntaan. Toisaalta lastemme käsitys oikeudenmukaisuudesta helpottaa eläkeläisen seinien syömistä. Suurin eläkeuudistus on valmis, kun  pennin jeniä ei ole syytä jättää näille tulevaisuuden toivoille.   

Akateemisen sivistyneistön kulttuurissa, jossa esimeriksi professori Antti Eskola (1934−2018) sai elää, säästäväisyys oli ahkeruuden ohella tärkeimpiä arvoja. ”Niinpä kunnon ihmisellä pitää kuollessaankin olla jotain säästössä”, Eskola todisti vielä toiseksi viimeiseksi jääneessä kirjassaan Vanhuus (2016).

Maalaislapsuudesta periytyvien arvojensa mukaisesti Eskola halusi jättää pari asunto-osaketta ja kesämökin perinnöksi lapsilleen. Säästämisen sijasta syömällä seinänsä hän olisi tuntenut itsensä varkaaksi:

”Tuntisin olevani kuin isä, joka yöllä hiipii lastensa huoneeseen ja tyhjentää näiden säästölippaat omiin taskuihinsa.”

Nuorempaa, toisin toimivaa sukupolvea Eskola ei kuitenkaan halunnut paheksua saati tuomita, jos he käyttävät säästönsä ja omaisuutensa viimeistä myöten vain omaksi hyväkseen. Perintöjensä tuhlaamista mukavaan elämään oli neuvonut, ja ilmeisesti yllyttää edelleen yhtä ponnekkaasti, professori Urpo Kangas. Eskola tosin epäilee, että hienoja taulujaan professori tuskin pistää lihoiksi: ”Kyllä ne perinnöksi jollekin jäävät.”

Tuskin tauluakaan on syytä jättää perinnöksi nuorten vihreiden eläkkeitä leikkaavan ehdotuksen jälkeen. Jos lapseni ajattelevat näin, miksi miettisin yhtään nokkaani pitemmälle − saati, että sitoutuisin millään tavalla niihin arvoihin, joiden takia Eskola jätti seinänsä syömättä.

Eskola saattoi vielä syyttää porvarihallitusta, mutta nyt on vallassa se vihervasemmisto, jota vielä kolme vuotta sitten kuviteltiin jonkinlaiseksi kapitalisimin hidasteeksi. Ehkä oli ilo, että tämäkin hänen lopun aikojensa toivo ei ehtinyt sammua professorin oppilaiden hiipiessä makuuhuoneeseen ja varastaessa Tampereen yliopistossa ansaitut eläkerahat.

Juuri nyt eläkeläisten avuttomuuden ja voimattomuuden tunnetta lisää sekin, että vallassa on porvarihallitus, jonka jokainen päätös on tarkoitettu hyödyttämään vain pääomanomistajia. Tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta ei piitata, vaan rikkaille annetaan ja köyhiltä otetaan. Optimismia synnyttänyt sukupolvikokemus ja tämä synkkä historiallinen hetki saavat yhdessä aikaan sen, että vanhuudesta uhkaavat ilo ja toivo kadota. Tähän verrattuna niin isäni kuin isoveljenikin vanhuus osuivat paljon selkeämpiin ja valoisampiin vuosiin. (173)