Sisäinen tappaja | Lance Armstrong, USA

Huippu-urheilija,
sosiopaatti ja pataloginen
valehtelija Lance
Armstrong. Kuva
kirjasta Valheiden ketju.

Juliet Macur

Valheiden ketju – Lance Armstrongin tarina

Suom. Sami Heino

Tammi 2014, 368 s.

Urheilutoimittaja Juliet Macurin Valheiden ketju jatkaa siitä, mihin Tyler Hamiltonin ja Daniel Coylen paljastuskirja Voittoja ja valheita (Otava 2013) päättyi.

Pyöräilijä Lance Armstrongin tallikaveri Hamilton oli ensimmäisiä, joka uskalsi tehdä kirjan pyöräilymafian dopingiin liittyvästä omertasta. Hamilton oli jo avautunut 60 minutes -ohjelmassa, mutta vasta kirjassa syytökset tuottivat rahaa ja niiden piti olla sen verran päteviä, että Armstrongin lakimiesarmeija ei päässyt ryöstämään pottia.

Hamiltonin kirjaa lukiessani kuvittelin pääseväni lähemmäs niitä syitä, miksi huippu-urheilija douppaa. Ja vaikka jäisi kiinni dopingista, kuten Hamilton, hän käytti omaisuutensa todistaakseen, että ei käyttänyt dopingia.

Lopulta näyttää siltä, että niin juopon kuin huippu-urheilijan pelastaa todennäköisimmin uskonto. Näiden kahden kirjan perusteella huiputuksen tunnustaneet ja sitä katuneet kuuluivat kirkkoon, mutta Armstrong ei. Isättömällä pojalla Lancella ei ollut syytä katua, koska pelin henki oli doping, ja hän oli paras niin pelurina kuin urheilijana.

Ainoastaan siinä vaiheessa, kun laskua piti maksaa, Lance halusi seisoa samalla viivalla kuin huonompansa. Kyllä häntäkin piti rangaista vain saman mittaisella kilpailukiellolla kuin muita kilpailijoita.

Jos Voitoista ja valheista sain ymmärrystä douppaajan logiikasta, niin Valheiden ketjusta opin, miksi douppaaja ei kaadu, vaikka useampi kilpakumppani todistaisi häntä vastaan. Entinen douppari on epäluotettava todistaja, tai asianajajat todistavat hänen motiivinsa vain haluksi rahastaa toisen kustannuksella, mitä hyvät kilpatoverit tietysti myös tekivät - ja nyppivät Armstrongista vielä useamman kirjan verran dollareita.

Mutta keisari ei kaadu, ennen kuin fanin silmät avautuvat. Penkkiurheilija on se idiootti, joka maksaa huippu-urheilijoiden pelit:

”Tygart (syyttäjä) tiesi, että USADA:lla (U.S. Anti-Doping Agency) ei ollut vastassaan ainoastaan Armstrong. Sillä oli vastassa myös hänen miljoonat faninsa. Jotta organisaatio saisi Armstrongin käpälälautaan, sen oli saatava yleisö – uskomaan, että Armstrong oli kaikki nuo vuodet ollut todellisuudessa joku muu kuin tuotteistettu imagonsa.” (s. 304)

Fanien takia lakimiesten oli laadittava kuivista papereistaan jännittävä rikosromaani, että tyhminkin dekkarilukija tajuaisi:

”He halusivat tehdä asiakirjasta yksinkertaisen mutta dramaattisen, jotta ihmiset lukisivat sen kokonaan ja ymmärtäisivät viimeinkin, kuka Lance Armstrong todellisuudessa oli: pataloginen valehtelija, joka oli dopinginkäytöllään asettanut esimerkin paitsi omalle joukkueelleen myös koko lajille. Hän oli pyöräilyn hirmuvaltias, joka murskasi epäröimättä kaikki tielleen asettuvat. Hän oli korruptoituneen organisaation pääjehu ja valheille perustuvan lajin kiistämätön mestari.” (s. 304)

Lopulta mestarin vietti on sama niin Mika Myllylällä kuin Armstrongilla. Myllylä päättää elämäkertansa Riisuttu mestari lauseeseen: "Olen väistämättä oman viettini vanki." Armstrong sanoo Macurin kirjassa:

”'En pysty nousemaan aamulla sängystä, ellei minulla ole syytä elää', hän totesi. 'Minun kohdallani se merkitsee harjoittelua ja kilpailupakkoa. En treenaa siksi, että nauttisin siitä – treenaan koska minun on pakko. Minun on harjoiteltava muutenkin kuin pysyäkseni kunnossa – minun on tiedettävä, että pääsen kilpailemaan.'” (s. 319)

Ja mikä erottaa nämä mestarit muista mestareista. Kuka on se talousguru, yrityskonsultti tai talouskolumnisti, jonka suuhun sopisivat nämä Armstrogin bisnesidean sanat:

”Maailman menestyneimmät ihmiset, todelliset tappajahait, eivät saaneet mitään ilmaiseksi. He eivät syntyneet etuoikeutettuun asemaan, ja heidän oli taisteltava ihan vitusti ja noustava tyhjästä suuruuteen.” (s. 326)

Armstrongin ”sisäisen tappajan” liiketoimintasuunnitelma oikeuttaa hänet myös vihamaan kaikkia niitä, jotka eivät ole hänen puolellaan, ja siksi Macur on käyttänyt tarkkoja viitteitä lainausväitteidensä tukena. Esimeriksi Hamiltonia Armstrong kutsuu ”kiittämättömäksi ja itsekkääksi mulkuksi”, joka ”kätki holtittomuutensa uusienglantilaisella hienostokasvatuksellaan”.

”'Jos se on sosiopatiaa, niin vittujako siitä. Sitten olen sosiopaatti', Armstrong totesi minulle. 'Haluan todellakin voittaa hinnalla millä hyvänsä. Mutta samoin teki Michael Jordan, samoin Muhammad Ali, samoin Wayne Gretzky'.” (s. 327)

Lisää syksyn urheilukirjoja ja -kirjoista löytyy täältä.

Tammi lähetti kirjan tutustattavaksi J. A. Hollon palkintoa varten. Palkinto jaetaan vuosittain tietokirjan suomentajalle.