Ankarin rajaus tehdään, kun valitaan raati | News

Markku Envall, Eeva Kilpi, Petri Tamminen, Tiina Laitila-Kälvemark, Olli-Pekka Tennilä, Peter Sandström, Lassi Hyvärinen ja Jaakko Yli-Juonikas Porvoossa 12.12.2012.

Väitämme, että ankarin palkittavia teoksia rajaava valinta tehdään silloin, kun päätetään, ketkä kuuluvat valintaraateihin. Näissäkin kahdeksassa vuoden 2013 Runeberg-ehdokkaassa on kyse meidän kolmen elämästä, meidän kirjallisesta maustamme ja sen myötä rakentuneesta lukutavasta.

Runebergin talon joulukuusi 2012.

”Tehtävä tarkoittaa puolen vuoden totaalista lukemista, luksuslukemista... Luku-urakalta odotan ennen muuta sitä, että saan mahdollisimman tarkan kuvan siitä, millaista kaunokirjallisuutta Suomessa julkaistiin vuonna 2012.” Tällaisia kommentteja annoimme, ennen kuin luvut alkoivat.

Urakan jälkeen sanomme, että luimme 219 kirjaa, mutta tarkka kuvaus kaunokirjallisen kenttämme tilasta ei onnistu. Kirja-annin suhteuttaminen vaikka viime vuoden saldoon, saati seuraavan kvartaalin tuloskehityksen ennustaminen, vaatii omat tekijänsä. Nyt näemme vain sen, että nämä kahdeksan ehdokasta edustavat kirjallista makuamme.

Men vi läste 219 böcker, ett magnifikt jämförelsematerial i sig, inom sig. Det ger oss rätten att påtala det vi, trots allt, fick syn på vid just denna tidpunkt i historien, just detta år, 2012. Det som fått oss att rycka till och reagera.

Vi upptäcker alltså dystopier om naturen, miljön och människan. Vi ser det ironiska greppets dominans på gott och ont. Vi märker prosa-allegoriernas lekfullt bitska berättande, och noterar dessutom hybridgenrernas trotsiga framfusighet och språkmaterialismens effektfulla experiment inom lyriken.

Huomasimme, että urakkalukija on konservatiivisempi. Opimme, että palkintolukijana olemme perinteisempiä lukijoita kuin kuvittelimme. Kun raatilukijaa odottaa vielä muutama 500-sivuinen kirja, kaikenlainen kokeellisuus ärsyttää eli hidastaa lukemista, mikä lieneekin yksi kirjoituksen rajoja koettelevan taiteen tehtävistä.



Niin ammatti- kuin amatöörilukijan apuna on kritiikki. Sen piti auttaa meitä, mutta arvosteluihin viittasimme keskusteluissamme harvemmin kuin Facebookkiin. Eikä yksikään lehtiarvostelu noussut esiin silloin, kun teimme lopullisia päätöksiä. Kertooko tämä jotain kritiikkimme tilasta? Vai meidän itsepäisyydestämme, halustamme tehdä omia ratkaisuja laajan lukeneisuutemme pohjalta? Miksi edes yksi kritiikki ei pakottanut meitä lukemaan uudella tavalla?

Niin juonettomien juttujen kuin käsitteellisen runouden lähestymisessä lukija kaipaa työkaluja, joita ei enää valmisteta mediataloissamme. Hyvä kun arvostelut saadaan hoidettua alta pois kustantajien ennakkotietojen tahdissa. Jälkitietoa, vaikka kirjakatsauksia viime vuoden satoon, enemmän aikaa näyttää kuluvan sen perustelemiseen, miksi tuostaakaan lätkästä ei tarvitse tehdä juttua television ainoaan kirjaohjelmaan.

Ja kun etusivulle päästään, niin väärin sammutettu! Kirjan sijasta otsikkoon nousee miljoonakirjailija. Näin kulttuuritoimitukset rimpuilevat ikiaikaisessa ristiriipunnassa yleisön kalastelun ja taiteen itseisarvon välissä, kuten itse teosten luojatkin, ja tämän puhuja joka sanassaan.

Me toivomme, että entistä useammin niin kotona, Taiteen edistämiskeskuksessa kuin palkintoraateja valittaessa investoitaisiin kykyyn ymmärtää ja kuvata teosten sisältöjä eikä taiteen kautta rakennettuun julkisuuteen. Tässä on yksi syy, miksi listallamme ei ole Finlandia-esiraadin valitsemia kirjoja. Kun romaanin rinnalle otetaan mukaan muita kirjallisuden lajeja, vuoden 2012 sato on niin monimuotoinen, että kahdeksan kirjan lukusuosituksen antaminen onnistui jopa meiltä.

Avslutningsvis konstaterar vi, att översättningar utgör en liten litteraturs livsnödvändiga spridningsmekanism. Vi uppmärksammar därför ett antal synnerligen inkännande översättningar, men vi vill också framhålla att översättningarna hade kunnat få vara ännu flera.

Runeberg-esiraati 2012:

PIA MARIA AHLBÄCK

SARI PELTONIEMI

JOUNI TOSSAVAINEN


Markku Envall: Toinen jalka maassa ja muita esseitä

Markku Envallin (s. 1944) esseet käsittelevät kaikenlaista kiinnostavaa, kuten kävelemistä, Kahdeksan surmanluotia -elokuvaa sekä kirjailijan ja kustannustoimittajan suhdetta; toki kokoelmassa Toinen jalka maassa ja muita esseitä (WSOY) on mukana myös kirjallisuusesseitä. Aiheet eivät ole erityisen trendikkäitä tai ajankohtaisia, pikemminkin kestäviä. Envallin ääni ei ole julistajan tai besserwisserin ääni. Hän esittää teesinsä, analysoi ja perustelee huolella ja hartaudella, pöyhkeilemättä. Lukija kävelee mukana, vaan ei koirana hihnassa. Kun ajatus on kirkas ja loppuun saakka pohdittu, tulee kielestäkin kirkasta. Envallin esseet ovat raikasta vettä limusiiderin ja karkkihötön maailmassa.

Lassi Hyvärinen: Keisarin tie

Lassi Hyvärisen (s. 1981) esikoisteos Riippuvat puutarhat (ntamo 2007) laajensi suomalaisen avantgarderunouden typografisia mahdollisuuksia samalla, kun kokoelma lauloi niin klassikkosäveltäjien kuin kansanlaulun tapaan. Sama musiikillinen riemu, säeputousten vyörytys ja kielirekisterin vaihdokset juoksuttavat eteenpäin toisen kokoelman Keisarin tien (Otava) neljää laajaa runoelmaa. Teoksen äänimaisemallisesta ja äänirunollisesta virtaavuudesta kertoo myös sivunumeroiden poisjättäminen. Entisessä Pyhäselän kunnassa syntyneen Hyvärisen uusperinteisellä tiellä mennään maailmaan, jossa puhe virtaa niin pääkaupungeissa kuin kehätien toisella puolella.

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous

Kuolinsiivous (WSOY) on vuoden mittainen ja kuukausiin jaettu kokoelma päiväkirjamerkintöjä, runoja ja aforismeja. Arkinen ja pyhä, jokapäiväinen ja ainutlaatuinen asettuvat yhteen. Eeva Kilpi (s. 1928) kirjoittaa siitä, mitä on olla kirjailija, evakko, äiti, nainen, ihminen – ja ennen kaikkea siitä, mitä on olla vanha. Kaikesta tästä hän tekee luontevasti yleispätevää ja tuoretta. Pieni kirja on ladattu täyteen avartavaa oivallusta vailla vähäisintäkään mietelausesanahelinää. Runoilijan kieli elää ja vaikuttaa.

Tiina Laitila-Kälvemark: Kadonnut ranta

Ruotsissa asuvan Tiina Laitila-Kälvemarkin (s. 1970) esikoiskirja Kadonnut ranta on novellikokoelmana muodollisesti täydellinen, sisällöllisesti rikas ja raikas. Teemaattisesti novellikokoelma on ajankohtainen kuvatessaan modernia elämää globaalissa maailmassa ja pohjoismaisessa kontekstissa. Lukija saa kohdata monikuulttuurista Pohjolaa ja klassisen tuttuja rajanylityksiä pohjoismaisten naapurimaiden välillä ihmis- ja parisuhteiden kautta. Koskettavat eksistentiaaliset motiivivirtaukset syventävät taidokkaasti novellifiktiota hallitsevaa transnationalistista paikattomuutta.

Peter Sandström: Till dig som saknas

Peter Sandströms (f. 1963) noveller utspelar sig ofta i det svenskspråkiga Österbotten, och ofta råkar huvudpersonen i konflikt med sitt förflutna. Det handlar om saker som inte behandlats, om frågor som slutligen måste ställas. Stämningen i novellerna är tryckande; känslan av hot förtätas tyst. Till slut är den kvävande känslan bekant för envar, ja, till och med vardaglig, då sanningen visar sig i sin klara råhet. Detta innebär ändå inte tröstlöshet. Om människan också utvecklas mycket långsamt och under stort arbete, kan han eller hon ändå finna förlåtelse. Sandström skriver precist och intensivt, skiljer sig från mängden; man glömmer honom inte. Samlingen Till dig som saknas (Schildts&Söderströms) publicerades samtidigt på svenska och finska. Katriina Huttunens förtjänstfulla översättning till finska bär titeln Sinulle joka et olle täällä.

Peter Sandströmin (s. 1963) novellit sijoittuvat usein ruotsinkieliselle Pohjanmaalle, ja usein päähenkilö joutuu vastakkain menneisyytensä kanssa. On käsittelemättä jääneitä asioita, on kysymyksiä, jotka on viimein pakko kysyä. Novellien tunnelma on painostava; uhan tuntu tihentyy vaivihkaa. Lopulta painostavuus on laadultaan jokaiselle tuttua, jopa arkipäiväistä: sitä, kun totuus näyttäytyy kirkkaassa raakuudessaan. Se ei kuitenkaan merkitse lohduttomuutta. Jos kohta ihminen kehittyy kovin hitaasti ja työläästi, voi hän kuitenkin löytää anteeksiannon. Sandström kirjoittaa tarkasti ja intensiivisesti, erottuu eikä unohdu. Till dig som saknas -kokoelma (Schildts & Söderströms) julkaistiin samaan aikaan ruotsiksi ja suomeksi. Katriina Huttusen ansiokas suomennos on nimeltään Sinulle joka et ole täällä.

Petri Tamminen: Rikosromaani

Petri Tammista (s. 1966) on kehuttu tekstin aukkojen tehokkaasta käyttämisestä sekä lyhytproosassaan että romaaneissaan. Rikosromaani (Otava) seuraa vuonna 2008 julkaistua romaania Mitä onni on tiiviinä pienoisromaanina, jonka metatitteli viittaa siihen allegoriseen maailmaan, joka avautuu päähenkilön, klassisesti onnettoman rikoskomissaarin hahmon kautta. Tamminen on minimalistisen kerronnan taituri. Sen lisäksi hän hallitsee kansallisten kliseiden vaikeaa kenttää lempeän ironisella otteellaan. Taideteoksen Rikosromaanista tekee se, miten samalla hillityn elegantti ja hilpeän hauska kerronta selättää ahdistuksen ja itsetunnon ongelmat ja löytää vielä yllättävän onnen mahdollisuuden.

Olli-Pekka Tennilä: Yksinkeltainen on kaksinkeltaista

Olli-Pekka Tennilän (s. 1980) esikoisteos Ololo (ntamo 2008) on kielitietoista lyriikkaa. Jos esikoinen aforistisuudessaan vertautuu Mirkka Rekolan runouteen, niin toinen kokoelma Yksinkeltainen on kaksinkeltaista  (Poesia) avautuu toisen tamperelaisen, Kari Aronpuron suuntaan. Aronpuron tapaan Tennilä lainaa lapsen jutuista hyviä merkkejä, joita voi sanoa kokoelman alaotsikon mukaisesti tekstisiruiksi. Kuopiolaissyntyisen Tennilän sanoissa leikitään ja rihmastoidutaan, pienestä vilheestä kasvaa isoja iloja, kuten Jarkko Laineen runossa ”Tulun ja Polin lääni on punainen”. Teoksen ulkoasu on kaunista käsityötä.

Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani

Jaakko Yli-Juonikkaan (s. 1976) kolmas romaani Neuromaani (Otava) on nimensä mukaisesti aivo- ja uusromaani. Tällaista hybridiproosaa, jossa kirjallisuuden lajityypit sekoittuvat niin, että esimerkiksi mahdollisen kertomuksen juonen kehittelyssä lukijalle jää useampia vaihtoehtoja, ei ole aiemmin julkaistu suomeksi muualla kuin netistä. Tällaisesta tekstistä haaveiltiin kyllä silloin, kun Markku Eskelinen ja Jyrki Lehtola julkaisivat Sianhoito-oppaansa (1987). Teorian muuttuminen kotimaiseksi postmodernismiksi Andrei Bitovin, Georges Perecin ja Thomas Pynchonin jalanjäljillä kesti siis 25 vuotta. Ulkoasultaan akateemista tutkimusta vastaavan teoksen avainsanat: aivo, alaviite, epäsosiaalinen käytös, harhama, kierousgeeni, neurotiede, Riekkinen, Paavo, tiedeyhteisö, Turku, verkko.