Oslon siunatut hullut | Critique

Ari-Kyösti Seppo ja Karri Lämpsä. Kuva: Kuopion kaupunginteatteri.

Ingvar Ambjørsen ja Axel Hellstenius: Elling. Kuopion kaupungin- teatterin ensi-ilta 24.10. Ohjaus Tommi Auvinen, lavastus Erkki Saarainen, puvut Pirkko Jokela, valot Timo Suutarinen, äänisuunnittelu Timo Pönni, rooleissa Ari-Kyösti Seppo, Karri Lämpsä, Katri-Mari Peltola ja Ilkka Pentti.

Kirjailija Ingvar Ambjørsenin romaanisarjan (1993–1999) yhdestä osasta Axel Hellstenius dramatisoi ja Peter Nӕss ohjasi näytelmän ja sitten elokuvan Elling, josta tuli Norjan katsotuin. Suomessa Hellsteniuksen näytelmä sai 15. ensi-iltansa Kuopiossa.

Näytelmän nelikymppinen päähenkilö Elling pärjäsi kotona äidin kuolemaan asti, sen jälkeen laitoksessa, jossa kaveriksi löytyy Kjell Barne. Laitoshoidon loputtua kaksikon elämä kerrostalossa on täynnä arjen ongelmia, joissa auttaa sosiaalityöntekijä Frank (Ilkka Pentti). 

Eniten maailma järkkyy, kun nainen ilmestyy poikamiesten talouteen. Yläkerran Reidunin lisäksi Katri-Mari Peltola näyttelee hoitajan ja tarjoilijan roolit.

Ennen Kuopiota Tommi Auvinen ohjasi Ellingin Suomen kantaesityksen Tampereen Työväen Teatteriin 2003 ja vuotta myöhemmin Helsingin Kaupunginteatteriin, joten näytelmä on varmoissa käsissä. Jopa niin turvallisissa, että osataan olla yhtä ystävällisiä kuin kunnallisvaaliehdokkaiden Facebook-päivitykset tällä ja ensi viikolla. 

Kun Auvisen edellinen ohjaus Siunattu hulluus sai Kuopion ensi-iltansa runsas kuukausi sitten, on helppo nähdä kaksi Rummukaisen veljestä myös Ellingin aluksi Puistokoulun näyttämöllä. Samanlaista kokonaisvaltaista rakastettavuutta löytyy molemmista näytelmistä, mutta Ellingiä ei ole haluttu savolaistaa. 

Kuopion esityksessä potilaat eivät pääse avohoitoon esimerkiksi Niuvanniemestä, vaan heidät on etäännytetty Osloon teoksen synnyinsijoille, jossa syödään hapankaalia eikä maksalaatikkoa. Oslossa kissanpoikasten nimet ovat Holmen ja Kollen eikä Pippuri ja Elmeri, kuten kirjan suomennoksessa Veriveljet (Tammi 2004). 

Joskus savolaiseksi sanotun huumorin lähde on komedian suo, joten Auvisen vieraannuttamisen halun ymmärtää. Toisaalta tämä versio saattaa antaa vähän väärän kuvan paikallisen sosiaalitoimen tilasta, kun öljyrikkaassa Oslossa avohoitopotilaiden pornopuheluiden ja ravintolalaskujen tuhansien kruunujen kulut hoidellaan tuosta vaan. 

Edes se videonauhuri, johon hilpeät sankarit lupaavat säästää sossun rahoja, ei koskaan ilmaannu näyttämölle.

Lisäksi Henri Kapulaisen liki kymmmenen vuotta vanha suomennos lyö jo paikoitellen kapuloita repliikkien rattaisiin niin, että muutamaa mojovaa, vaikka sitten savonkielistä, mutjautusta kaipaa varsinkin Kjell Bjarnea esittävän Karri Lämpsän avuksi. 

Pakkomielteisen vonkaajan Kjellin kielen tasot jäävät nyt kuivaharjoitteluksi verrattuna Ellingin sivistyneemmän kansanosan parodiointiin, joka näytti sattuvan ja uppoavan ensi-illan yleisöön.

Itse Elling, Ari-Kyösti Seppo, on elementissään oslolaisena oikein viisaana miehenä, joksi Aapelin siunatut hullut epäilivät kyläkoulun opettajaa. Sepon varassa näytelmä liikehtii hilpeästi ja hermoherkästi. Arasta mammanpojasta kuoriutuu salaperäinen hapankaalirunoilija E, jonka vaatimattomuudesta moni taiteilija saattaisi ottaa opikseen.

Vielä lähemmäs sydäntä E sykähtää niillä, jotka tuntevat Kuopiossa asuneen runoilijan Olli-Pekka Tennilän. Ennen esikoiskokoelmaansa hän levitti itse painamiaan runoja kirjaston kirjojen väliin.

Puistokoulu on yhtä kodikas kuin Kauppilanmäen nuorisoseurantalo Vieremällä, mutta kahden katsomon väliin puristettu näyttämö ei näytä helpottavan näyttelijöiden urakkaa. Kun toiselle yleisölle puhuu, toiselle pyllistää. 

Vielä pitää puhua sivuunkin, ja Seppo on mukana näissäkin rytminvaihdoksissa.

Enkä voi olla tässäkään mainostamatta toista rytmi-ihmettä, Johanna Jauhiaista, jonka suvereenista soolosta Else savolaiset parhaillaan saavat nauttia tanssiteatteri Minimin tiloissa Sotkulla.

(Savon Sanomat 26.10.2012)