Miesten välistä vihamielistä ystävyyttä | Critique

Seppo Maijala, Jari Virman ja Jarkko Lahti. Kuva: Jurkka.

Rosa Liksomin Finlandialla palkitussa romaanissa Hytti nro 6 venäläinen mies ja tyttö kohtaavat junan hytissä. Liksomin näytelmässä Rikos hyttinä on selli, johon ahdetaan neljä miestä.

Kun ovet suljetaan, miesten suut avautuvat. Ensin kiistelevät lähinnä kapitalisti Nalle Wahlroosin ja työelämän huonontumisen historiaa tutkineen Juha Siltalan näkemykset.

Sitten Nallea näyttelevän Seppo Maijalan ja älykkö Jarkko Lahden koppiin tyrkätään työläinen Jari Virman ja vielä papiston edustajaksi itähelsinkiläistä muslimia esittävä Mikko Virtanen. Nalle on tuomittu talousrikoksista, älykkö sotarikoksesta, työmies taposta ja uskovainen terrorismista.

Tutuinta Liksomia näen turkkamaisesti tulkitussa duunarissa siinä vaiheessa, kun hän on niin sekaisin, että ei muista puukottaneensa vaimoaan ja lapsiaan. Ehkä hurmoshenkisessä muslimissakin on kaikuja Liksomin lestadiolaisista, mutta kapitalisti ja teoreetikko ovat uutisia. Heidän saarnoissaan viilletään sellaisia analyysejä, joita ei kuulla A-studiossa.

Ja ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräisen taitojen rinnastaminen Afganistanissa lasta ampuvaan suomalaistaistelijaan jää näkemättä Urheiluruudussa.

Tv-studion kevyiltä vaikuttavat sen sijaan miesten selliolot. Ruokaa tulee, näytteitä menee ja äitimäinen valvonnan ääni rytmittää Heidi Räsäsen ohjausta. Nyrkki puhuu vain kerran, muuten sellissä heiluu sanan säilä. Mutta sillä tavalla, että siitä ja sen kestävyydestä ei jaahkata, vaikka naista ei ole nähty valovuosiin.

Kun miehet puhuvat, yleisö ei hirnu. Ja se mikä muutaman kerran naurattaa, lähtee ajatuksen voimasta, ei katsojan mielistelystä. Suvereeenisti tulkitut monologit eivät vie tilaa toisilta näyttelijöiltä, toisaalta neljä sooloilijaa saadaan harvemmin pelaamaan samaan maaliin.

Kun kustannustoimittaja Harri Haanpää poisti Hytti nro 6:n käsikirjoitustuksesta 150 sivua, niin keskittämisen halua herättää  Rikoskin. Tuottaako suomalainen kapitalistikaan noin ahkerasti puhetta, ja eikö sitä ole tarkoitus kuunnella, kun taustalla pyörii liikkuvaa kuvaa ja äänimaailma kertoo kolmatta tarinaa?

Kunkin rikos on elämänmittainen kakku. Lopulta vain perheensä surmaaja pitää tekoaan niin sovittamattomana, että hän haluaa jäädä vankilaan. Muut eivät muuta näkemyksiään ja jatkavat valitsemallaan tiellä vapaina miehinä vapaassa maassa.

Rikoksen opetuksen mukailisin keihäsmies Seppo Rädyn sanoin: Suomi on paska maa ja samaan tavaraan hukkuvat pian muutkin.

Rosa Liksom: Rikos, Teatteri Jurkka. Ohjaus ja dramaturgia: Heidi Räsänen, rooleissa: Seppo Maijala, Jarkko Lahti, Jari Virman ja Mikko Virtanen (TeaK), puvut: Kaisa Rasila, lavastus: Pekka Korpiniitty, äänet: Tuomas Fränti, valot: Jukka Laukkanen, videot: Mari Keski-Korsu ja koreografia: Panu Varstala.

(Savon Sanomat 17.3.2012)