keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Edistämisen tehostamiseksi | Arts Promotion
Kirjallisuuslehti Parnasson päätoimittajan silmät avautuivat, kun hän luki Antti Järven ja Tommi Laition pamfletin Saa koskea (Tammi 2010). Jarmo Papinniemi kirjoittaa:
”Ymmärsin katsoa lähelle. Tutuista taiteilijoista puolet työskentelee laitoksissa kuukausipalkalla, toinen puoli kerjää murusia pätkäprojekteissa... Miksi pitäisi taistella sen puolesta, että samaan kykenevien taiteilijoiden välinen eriarvoisuus pysyisi voimassa?”
Kuvataiteilijan näkökulmasta Jaakko Rönkkö sanoo saman asian näin: ”Toimitsijoita, kuraattoreita ja muita museohenkilöitä kyllä häärii ympärillä kuukausipalkkansa turvin. Armealiaasti sitten saadaan nipistettyä jostain pari satasta taiteilijan aina valittavan turvan tukkimiseen.” (Kritiikin Uutiset 2/2010)
Kun pamletti Saa koskea – 10 konstia väkevämpään kulttuuriin julkistettiin, lokeroin lehtijutun pohjalta sen seiniä kaatavat teesit höpöttelyksi. Ehkä käsitykseni muuttuu, kun otan pamfletin kesälukemiseksi?
(... jatkuu Savon Sanomat 1.7.2010)
tiistai 29. kesäkuuta 2010
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Mitä on merkkien takana 4 | What is a bird behind
-->
Lennetään lomille, kerätään kotiloita kotiin:
näen unta pesästä, jossa pyöreys linnuntila.
"Pesä" kuuluu täältä.
PSt
"Miehen ei kuitenkaan katsottu toimineen ilkivaltaisesti, sillä hän oli kertonut toimineensa liittovaltion etsivänä kansainvälisen rikollisuuden torjumiseksi ja saavansa toimeksiantoja muun muassa pikkulinnuilta." (Helsingin Sanomat 20.6.2010, s. A 12)
maanantai 14. kesäkuuta 2010
torstai 10. kesäkuuta 2010
Puijo: Vihreä tie | Kianto: The Red Line
-->
Kun en halua ajatella, luen,
ja jos ajattelen, luen.
Kun pääsen ulos, olen ihan pihalla;
merkilliset kirjaimet kävelevät minussa.
”Pyydän sinua, älä uppoudu niin täydelleen kirjallisuuteen ja tutkimiseen. Vaihda välillä olinpaikkaa, ole liikkeellä, pidä rakastajattaria, tai naisia, miten vain, äläkä työskentele noiden vaiheiden aikana, sillä ei pidä polttaa kynttiläänsä molemmista päistä, vaan on sytytettävä uusi pää.”
(Georg Sand Gustave Flaubertille 28.1.1872 teoksessa Rakas vanha trubaduuri, toim. ja suom. Eila Kostamo, WSOY 2007, s. 362)
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Saa koskea | Ministry of Education and Culture
Valtion rautateiden lippuautomaatti Suonenjoella 30.5.2010.
"Viime aikoina hieman valtion taidehallintoa lähestyneenä luin riemulla Antti Järven ja Tommi Laition pamfletin Saa koskea teesit lehdestä ja lokeroin ne kategoriaan: höpöttelyä. Tarvitaan paljon syvällisempää tietoa taidehallinnosta, ennen kuin hiekanjyväkään tipahtaa kulttuuribunkkerin seinästä.
Esimerkiksi eilen sain käsiini Opetusmnisteriön julkaisun 2010:1 "Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -ehdotus toimintaohjelmaksi 2010-2014", jossa selvittäjä esittää 18 toimenpide-ehdotusta "yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla": "Toimenpide-ehdotukset on jaoteltu 1)lainsäädäntöä, hallintoa ja rahoitusta, 2)julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä, 3)tutkimuksen ja tietopohjan lisäämistä, 4) koulutusta ja 5) tiedon levittämistä koskeviin ehdotuksiin."
Näin byrokratiaa pitää puhutella, mikäli oletetaan, että Opetus- ja kulttuuriministeriössä saattaisi ilmetä jotain, ihan mitä tahansa.
Taiteilijalla on tuskin sanan sijaa tässäkään hommassa, eli siinä mielessä on ihan sama istuuko hän kaksi tuntia pultissa tai villinä ja vapaana kuin Ernamo vuosina 1978-2002,
tjt"
(Keskustelu pamfletista jatkuu Jarmo Papinnimen Parnasso-blogissa.)
"Viime aikoina hieman valtion taidehallintoa lähestyneenä luin riemulla Antti Järven ja Tommi Laition pamfletin Saa koskea teesit lehdestä ja lokeroin ne kategoriaan: höpöttelyä. Tarvitaan paljon syvällisempää tietoa taidehallinnosta, ennen kuin hiekanjyväkään tipahtaa kulttuuribunkkerin seinästä.
Esimerkiksi eilen sain käsiini Opetusmnisteriön julkaisun 2010:1 "Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -ehdotus toimintaohjelmaksi 2010-2014", jossa selvittäjä esittää 18 toimenpide-ehdotusta "yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan tasoilla": "Toimenpide-ehdotukset on jaoteltu 1)lainsäädäntöä, hallintoa ja rahoitusta, 2)julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä, 3)tutkimuksen ja tietopohjan lisäämistä, 4) koulutusta ja 5) tiedon levittämistä koskeviin ehdotuksiin."
Näin byrokratiaa pitää puhutella, mikäli oletetaan, että Opetus- ja kulttuuriministeriössä saattaisi ilmetä jotain, ihan mitä tahansa.
Taiteilijalla on tuskin sanan sijaa tässäkään hommassa, eli siinä mielessä on ihan sama istuuko hän kaksi tuntia pultissa tai villinä ja vapaana kuin Ernamo vuosina 1978-2002,
tjt"
(Keskustelu pamfletista jatkuu Jarmo Papinnimen Parnasso-blogissa.)
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Kesäkuun kirjailijavieras | Rihmasto
"Jouni Tossavainen
KUKA TIETÄÄ, MITÄ KANSA RUNOILEE ( TODELLA :)
Runopuulaaki on runoilija Heli Laaksosen suomennos Poetry Slamista, kansainvälisestä lavarunokisasta, jota pelataan kolmella yksinkertaisella säännöllä: esitä oma runo, aikaa on kolme minuuttia ja yleisön joukosta valittu tuomaristo jakaa palkinnot.
”Runoillen kansamme parhaaksi” on puulaakin motto. Se on muokattu Lauri Tahko Pihkalan (1888-1981) olympiastadionin takapuolella seisovan patsaan säkeistä ”Urheilun avulla kansamme parhaaksi”.
Tänä kesänä YLEn Runopuulaakissa esiintyy 64 runoilijaa, jotka on karsittu kahdeksan maakuntaradion kuuntelijoista. Kahdeksan Radio Suomen suoran lähetyksen jälkeen 10. Suomen paras lavarunoilija palkitaan finaalilähetyksessä 26. elokuuta.
Jos puulaakin motto pohjautuu kansanvalistuksen ajatukseen, niin sen filosofia saattaa lähestyä myös Rihmaston näkijöitä ja tekijöitä: todellisuus, tule takaisin, sillä kukaan ei tiedä, mitä suomalaiset todella runoilevat.
Kirjallisuudentutkija Teemu Ikosen jutussa ranskalainen kirjallisuudentutkija Tzvetan Todorov toteaa: ”Ranskalaisen kirjallisuuden pääsuuntaukset ovat nykyisin formalismi, nihilismi ja solipsismi – kolme tapaa menettää yhteytensä todellisuuteen.” (HS 16.5.2010)
Se tiedetään, että niin Ranskan kuin Suomen kansa ostaa runoutta yhtä vähän kuin ennenkin. Ehkä kansalaiset eivät juuri rakasta ’muotopuhdasta’, ’nihilististä’ ja ’sisäsiittoista’ runoutta, koska se on menettänyt yhteytensä todellisuuten, kuten ranskalaisen kirjallisuuden väitetään tehneen vasta nyt?
En pohdi enempää se-sanan viittaussuhdetta edellisessä lauseessa, vaan väitän lisää. Nimittäin, jos edellinen kysymys meni liiaksi teorian puolelle, puulaakin oikeana työnä on todistaa vääräksi runoilija Lauri Otonkosken väite: ”Huono runous sopii paremmin ääneen luettavaksi kuin hyvä.” (Erään kalamatkan kuvaus, WSOY 2007, s. 50)
Kun näitä kommentteja lukee ja kuulee, luulen...
(jatkuu Rihmasto 1.6.2010)