Professori Rudbeck, Olof | Den politiske Eerik Rudbeck

Matti Klinge
PÄIVÄKIRJASARJA I - X
Otava 1999 - 2008, 255 + 304 + 239 + 319 + 282 + 202 + 253 + 237 + 322 + 367 s.

Professori ei ollut aivan varma, tarkoittaako sana “sivuaurinko” auringon maksaa vai sappea. Asian tarkistukseen hän ei halunnut nähdä sellaista vaivaa, jota tämä yksityiskohta ei ansaitse. “Sivukivi” oli joka tapauksessa malmiton kivi, jonka hän muisti tarkistamatta Lyseon legendaarisen biologian opettajan Malmivaaran tunneilta, mutta johtuisiko “sivuaurinko” eli auringon sivu ruotsin sanasta “sidan” so. “solens sidan”. Ei maksa vaivaa, no, Lönnrotin suuressa sanakirjassa “auringonsivua” ei kuitenkaan määritellä maksaksi eikä sapeksi, jotka yleisesti tuovat mieleen violetin ja keltaisen erottelun. Perimmältään sivuauringon värin valinnasta saattaisi johtaa koko länsimaisen sivistyksen kahtiajaon kulttuuriin ja luontoon, tupakkaan ja hyvään hunajaan, kuolemaan ja tärkeään elämään, synkkään violettiin ja aurinkoiseen sappeen. Taannoin pohtiessani Helsinkin Yliopiston kutsumassa juhlapuheessa sukupuolisuuteen liittyviä puhtauskäsityksiä Lévi-Straussin mukaan päädyin tähän erotteluun ja siinä mielessä “sivuauringon” sisäelimen valintaan liittyvä kysymys ei olisikaan sivuseikka. Omana johtopäätöksenä elämäni jatkuvuuden suhteen voisin pyytää vaimoani valmistamaan pahan tupakkamaksan sijasta mainiota hunajasappea iltapäivän lounaalle, jonka tuoreuden takaavia tarvikkeita hän on noutamassa niin eloisalta, joskin provinsialismista muistuttavalta kauppatorilta tuoksuineen kosteudelta suojaavat kalossini sääriensä suojana. Maksan ja sapen aiheuttamaan psykologiseen reaktioon, jossa olen siis puoleni valinnut, pohjautunee myös “svetisismien” pelko ja yleisemminkin ottaen muukalaisviha. “Aatepoliittisesti ahdasta nationalismia”, kuten tänä aamuna käsiini sattunut sanomalehti popularisoi, vaikka lähetin aiheesta asiallisen artikkelin muistuttaaksemme samalla mieliimme tasan 264 vuotta sitten kuolleen ja täysin unohtuneen neron Curt von Stedingkin syntymähetken. Ennen kuin tartun kaikkien aikojen merkittävimpään kääntäjään, pesen käteni saippuan kanssa rahvaan mielistelyyn alistuneen H.S:n päätoimittajan painomusteesta. Taitaa musta mustekin olla tarttuvampaa laatua ennen kuin näitä valoisampia Euroopan Unionin aikoja? Tähdet ainakin ovat lähempänä. Kirjaanko kysymyksen päiväkirjaani? Vai astunko sittenkin sivupolulle, jonka yksityiskohdat eivät ansaitse vaivaa! Asiaa tai ei, mutta käsisaippuani tuoksuun liittyvä kauneus ei ole sivuseikka puhtauden vaatimuksen rinnalla palauttaessaan mieleeni Proustin, lähes hänen koko tuotantonsa. Ranskan hengen pääjättiläisen seurassa päätänkin aloittaa muistoistani puuttuvan osan kertaamisen alkukielellä, jota näkee runneltavan päivittäin sen jälkeen kun kolumnini Le Mondessa päätettiin lopettaa, vaikka minä tiedän monen sivullisenkin lähettäneen aiheesta kirjeen päätoimittajalle, joka ei kuitenkaan suostunut sitä julkaisemaan huolimatta siitä, että tapasimme maamme suurlähetystön arvostamilla kutsuilla. Tilaisuudessa sain julkistaa esitelmäni Turcu-nimen varsinaisesta merkityksestä venäjäksi.

EERO SALMELAINEN