Minut istutettiin nurkkaan.
Saan kasvaa vapaasti
sen verran että kauneus tarttuu
maksajan silmään.
Kukaan ei tunne minua,
vaikka kuvani painettiin pyörivään kultaan.
Mustialan viimeisen villin vika
vilautin vähän kieltä,
isäntä veti heti vieraat alas
arboretumin perille.
Ja ylitsevuotava suuruus ja voima
heidän suunsa höyryissä
saa minut punastumaan.
Tuntemattoman suvun viimeinen
kalpenee väärässä nurkassa
väärän vaakunan alla.
(Arboreta: "Silfion", s. 37)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti