Matkalla temppeliisi karjankellot
vetävät sivuun rinnasta.
Lampaita, vuohia ovat.
Näkymätön paimen viheltää
kivittää ja hojo, hojo
heikki turustelee.
Muserran minttua ja rosmariinia,
yhtä julmasti retsina valui pinjoista.
Näin me kynnämme
sulotarten kauasheittävää maata
ja merta.
Ensin temppelisi söi pinjaa.
Nyt puita ei saa kaataa
Sinun juttujesi takia.
Neulasten sade jalan alla
pehmeä kuin mielikuvitus.
(Laani: "Afea", s. 144. Kts. myös Kylmä maraton: "Aigina", s. 85-88.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti