Kuva ja sana | Word as Image

Vanja-eno Korjaamolla | Tshehov: Morbror Vanja

2012-01-27T05:54:00.000-08:00

Korander & Kosonen. Kuva: Klockrike-teatteri.

Kevään must- esitykseksi sanotaan Helsin- gissä viime syksynä ensi-iltansa saanutta Anton Tshehovin Morbor Vanjaa, jonka ohjasi ukrainalainen Andriy Žoldak. Vanja-eno sai ensi-iltansa Klockrike-teatterin Diana-näyttämöllä, josta se on nyt siirretty Korjaamon Vaunusaliin.

Vaikka Kom-teatterin näytelmään Totta verrattuna Vanja-eno on teatteria isolla teellä. Aivan kuten edellisessä Anna Kareninan ohjauksessaan Turussa Žoldak on luonut sellaisen todellisuuden, jota en ole kokenut missään muualla kuin tässä ja nyt. Tämän yleisön kanssa unohdan näyttelijöiden työajat, nuo häkkyrät katossa ja muut kokousasiat sukeltaessani illuusion aaltoihin enkä pelkästään viihtymään, vaan villit tuumat uivat korvien välistä munaskuihin.

Mutta neljännellä tunnilla hyväkin sukellus hukuttaa. Häkkyrät näyttämön päällä alkavat erottua ja viereisen katsojan kännykän valo häiritsee entistä useammin. Normaalista poiketen esityksen väliaika on ensimmäisen tunnin jälkeen, joten jälkimmäinen istunto tuntuukin jälki-istunnolta.

Žoldakin tyylilajina on kohtuuttomuus, tunteiden paisuttaminen rajojensa yli. Kun tunnetulvassa ei käytetä sanoja, vaan kaikki tehdään käsinkoskeltevaksi, niin kuin teatterissa pitääkin, ja toistetaan vielä kerran tämä, kohtaukset venyvät. Ja lopulta, kun pitäisi käyttää ne kaikki Tshehovin sanatkin, näytelmä valuu neljännelle tunnille, jossa selviää mistä Vanja-enon kenkä puristaa.

Uiminen, sukellus, hukkuminen, tulva kuvaavat Žoldakin rakkainta lavastetta, vettä. Sitä riitti Leo Tolstoin Anna Kareninassa Turussa ja Kaapelin näyttämön uima-altaassa. Kohtuuttomuuksiin asti Korjaamolla riitti myös omenoita, peilejä ja ovia, näitä tavallisempia teatterin lavasteita. Tuolit sentään puuttuivat.

Krista Kosonen niin Turun kuin Kaapelin esityksen tähtenä ansaitsee adjektiivinsa. Silti minulle jää mysteeriksi, miksi näin eläväinen merenneito haluaa jäädä samaan katiskaan seniilin ukkonsa kanssa. Miksi hän ei uskalla sukeltaa rakkautensa perään? Kosonen houkuttaa kyllä miestä kuin seireeni, mutta laulun loputtua (sen houkutuksen voiman nähtyään), jääkö nuoren vaimon Jelena Andrejevnan lunnaaksi vain syyllisyys.

Aamulla niin toivoa täynnä kimallellut vesi on hylätty, allas likainen ja roinaa täynnä näytelmän illassa. Aamulla niin lämpöisinä eli tuoreina mummon poskea vasten testatut munat ovat hävinneet johonkin. Kanoja ei kuulu, variksia pari ja koiran haukku kylällä, ennen kuin haulikot puhkeavat.

Jos Krista Kososen esittämän Jelena Andrejevnan syyllisyys on käsitettävissä, niin korostaako sitä myös hänen seireenin laulujensa kohteen, lääkäri Astrovin (Jan Korander) viehättävyyden puute. Tshehovin omanakuvana pidetyn ja hänen tapaisensa rillipään sijasta Žoldakin Astrov on enemmänkin rahvaanomainen metsänvartija.

Metsienmiehen filosofoinnit luonnon puolesta eivät tarkoita mitään. Tai tarkoittavat jotain vain Astorivin sanoja lainaavien naisten suussa. Ehkä Žoldak haluaakin kertoa, että me voimme johtaa itseämme harhaan ihan millaisen presidenttiehdokkaan kanssa tahansa. Ja syyllisyys tulee sitten olemaan hirmuinen.

Kun Astroviin rakastunut Sonja tajuaa tappionsa, hän taantuu lapseksi. Hän hyppii paikallaan kuin pikkutyttö ja pitkin näyttämöä kuin aikuinen nainen. Toistamalla tuttua liikettä hän kiukuttelee ja manaa pahaa tuuriaan.

Nimihenkilö Vanja-eno taas taantuu peräti hulluksi. Viimeisen vartin hän toljottaa suu auki ja jatkaa rutiininomaisesti niitä töitä, joihin tässä itse kunkin on palattava heti huomisaamuna. Klo onkin jo 23:00, milloinkahan se seuraava raitsikka...

Kokonaisuuteen liittyivät myös vasemmalle seinälle heijastetut mustavalkeat filmit, mutta niitä en nähnyt paikaltani. Ruotsinkielisen esityksen teksti kulki suomeksi näyttämön päällä osin väärään aikaan, mutta myöhässäkin apuna, kun en aina ymmärtänyt, saati muistanut kaikkia klassikkorepliikkejä, jotka näyttelijät huohottivat suut omenaa täynnä.

Anton Tšehov, Andriy Žoldak: Morbror Vanja. Klockriketeatern. Korjaamo 26.1.2012.
Ruotsinnos Alma Pöysti, ohjaus Andriy Žoldak, lavastus Tita Dimova ja Andriy Žoldak, musiikki Sergei Patramanskij, puvut Tuomas Lampinen, valot Pietu Pietiäinen ja Andriy Žoldak, äänet Ludvig Allén ja Andriy Žoldak. Rooleissa Krista Kosonen (ja Linda Zilliacus), Jan Korander, Alma Pöysti, Jussi Johnson, Anders Larsson, Janina Berman ja Anders Slotte.

(Tämän arvostelun rahoittivat M. A. Castrénin seura ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto.)

Arvostelijain liittoon ensimmäinen pelikriitikko

2012-01-23T05:52:00.000-08:00

Kritiikin uutiset

Ensimmäinen pelikriitikko on hyväksytty Suomen arvostelijain liiton jäseneksi. Hän on muun muassa Pelit-lehteä avustava Antti Ilomäki.

SARV:n uuden hallituksen ensimmäisessä kokouksessa ei kuitenkaan perustettu omaa jaosta peliarvostelijoille. Jatkossa uudet jäsenet toimivat Matti Rämön johtaman elokuvajaoksen alaisuudessa.

Ryhmänjohtaja Randy Mel Gibsonin polvistuessa haavoittuneen toverinsa eteen hänen taakseen hiipii vihollinen, jota ampuu selkään Melin tasa-arvoinen johtohahmo Jack Rabbit Finnboy. Ampumasarjan pelastus on hetkellinen. Pian liittolaiset joutuvat pommitukseen seinän kaatuessa tuskissaan makaavan soltun niskaan. Mel ja Rabbit eroavat käydyn operaation jälkeen hetkeksi, kun kattoikkunan läpi tippuu suutari sänkyyn. Mel vajoaa lasisateessa kanveesiin haroen pistooliaan, mutta ryssä yllättää jälleen. Tässä vaiheessa tapahtumat siirtyvät taaksepäin historiassa. Laskuvarjopataljoona työntyy takalinjaan tekemään selvää Muurmannin bunkkereista radalla. Otan komentoon ryhmän ja johdatan Karjalan hylätystä korvesta hemaiseviin maisemiin. Aseet ovat rähinöistä tuttuja perusvehkeitä, kuten puoliautomaattinen kivääri, kevyt sarjatuliase Tomppa ja aina lonkalla heiluva käsinkaiverrettu pistooli. Jotta miehet pääsevät turvallisesti eteen, käsken tulitukea pitämään päät piilossa. Tuen jälkeen hyökkäystä käskytetään piippalakkien sivustaan tekemään heistä jauhelihaa. Osa ei millään heitä lusikkaa nurkkaan, vaan punnertaa pystyyn täysissä lihaksissa. Tämä jos mikä on maailmanluokan sotaa joukkueenjohtajan silmin. Osumia saatuaan Melin pitää suojautua nappia painamalla, jotta näkymätön täti pääsee korjaamaan nikkelimyrkytystä. Muutamassa hetkessä säkin suojassa tykki taas hollille ja ristikolla saa tarkennettua näkyä. Efektikaartiin kuuluu myös filmgrain, joka tuo vanhan tappamisen tuntua rakeistamalla ristikkoa mustavalkoisten elokuvien malliin. Kun pistää viitosta silmään, aseet eivät jäähdy lataustauoilla tehtävien syömisten lomassa. Soolona Mel ottaa vastuulleen tankin ja isästään eksyneeneen pikkupojan saattamisen turvakotiin tantereelta. Tankkikomentajan roolissa ryssät vähentyy sadoittain ilman tuuria. Tonneja painava kone tuntuu käsittelyssä kuin paperilta ja liikkuminen on kevyttä heviä. Silti tankkiin saa mäjäyttää ainakin kolme rakettia, ennen kuin ruudussa lukee Game Over, ja poika pelastuu. Äänimaailma koostuu laukauksista, kavereiden ja vihollisten huudosta sekä orkesterista. Vaikka Finlandia saa hetkellisesti taisteluinnon koholle, vasta tovereiden karjumat varoitukset pistävät veret kiehumaan. Kommentit, kuten mene suojaan Mel, sinusta tehdään muusia! tai enpä haluaisi pelata pokeria kanssasi hutsu, huvittavat jopa rämeperäistä Manskun kundia. Melin menneisyyteen keskittyvät välikauhut kummittelevat kauniisti ja loppusuoralla yksi kohtaus onnistuu koskettamaan. Siinä hän liikuttuu jopa kyyneliin kertoessaan lääkäriteltassa kiroilevalle Rabbitille, että tämä on menettänyt sählytunnin lukiossa ehkä lopuksi elämää. Näissä näytöksissä vaikeus on hieman liian helppo kokeneelle ja fiilis ei vaihdu kauhuun edes kuolemassa, josta odottaisi hieman enemmän haasteita. Hetkellisesti hurmioituu, kun piipaalakit ottaa käyttöön sala-ampujat. Pesäkkeisiin päästyään ne juoksevat kuitenkin päättöminä kanoina ja toimivat lähinnä tykin ruokana. Simputusnapille löytyisi käyttöä.

(Sivullisia, Like 2011, 211 - 212)

"Istut siinä yksin niin" | Prince of Clarkstone

2012-01-10T10:35:00.000-08:00

Prinssi 2001 - 2011

Mikä on kun ei taidot riitä 30 | The End

2011-12-29T04:54:00.001-08:00

"Kaski- kuusen kansa- laisopiston kesken- eräisten töiden näyttely" Lapin- lahden pää- kirjastossa 2011.

Sarja "Mikä on kun ei taidot riitä" päättyy tältä erää ja tämän vuoden lopuksi tähän 30. otokseen.

Kiitos kaikille keskeneräisten töiden tekijöille ja Martti Servolle sarjan otsikosta. Kiitos myös kaikille muille työtäni tukeneille, joista osa tuli mainituksi täällä.

Jouluruno 2011 | Unable to 29

2011-12-21T01:50:00.000-08:00

Senaatintorin kuusi 2011.

Tänä vuonna viivan alle jää tuskin joulurunoa. Enemmänkin tuskaa
elokuvaohjaaja Matti Ijäksen toivelaulun sanoin:
"Pahaa joulua ja onnetonta uutta vuotta, tekstiviesti mulle toivottaa."
Ja Tuomari Nurmio jatkaa: "Onko rakkauden toinen puoli sama määrä vihaa,
vai onko siinä rakkautta koskaan ollutkaan. Pakastettu sydämeni on kuin pala
pihvilihaa, lyttyyn hakattu ja täysin tunnoton."

Tänä jouluna ei runota ja syitä löytyy monia. Enemmänkin mieltä
Leevi and Leavingsin joulukertomuksissa: "Taas sä odotat sydän syrjällään,
olenko jouluaattona kännissä. Sitä ei aina huomaa juodessaan, että joulu on kerran
vuodessa, ja Aulikki-tädin kotiviinistä koko suku jouluaattona kännissä. Jossain
joulupaketti avataan, me vain vaimon kanssa hiljaisuutta kuunnellaan. Muistan vielä,
kun tyttäremme lapsi sylissään meidät yllätti. Ja me toivotamme ikävää, synkkää,
kylmää, pimeää ja oikein surullista joulua."

Tämän vuoden loppu ei juuri runoiluta: jos ei euro niin ainakin Euroopan
euvostoliitto hajosi, Kuopion kalahalli puretaan ja koiramme Prinssin kuolema
koputtaa ovella ennen pukkia
vähän kahden kuninkaan, Havelin ja Jongin lähdön jälkeen. "Onks pakko olla kiltti"
kysyy Jope ja Manne vastaa: "Mie en aina'kaa ruppee tuusaamaan." Ja Eläkeläiset
joikaa vaan yhä yhtä Täydellistä joulua: "Jospa tästä tulisi vihdoinkin se
täydellinen joulu! Olisi se melkoinen ihme, unohtuisi vanhat kolhut.
On sitä vuosia jahdattu, vaan aina on päässyt lipsahtamaan
joko viihteen puolelle tai piloille muuten vaan."

Tänä jouluna runoilijatontun tagit: on, rankkaa, olla, tonttumies.
"Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu", kysyy runoilijantonttu.
Lukekaa vastaus vaikka Mellerin elämänkerrasta. Miten hyvänäkin pidetyn
taiteilijan kuolema kauhistuttava, viimeiset vuodet yhtä kammottavat
niin köyhällä Artolla kuin osakkeenomistaja Haavikolla.
Molemmat yhtä addikteja, me kaikki yhtä riippuvaisia onnen sivullisia
ja koko valtakunta jouluaattona kännissä, karkki- ja lahjahumalassa.
"Ei katkeruutta kannattaisi muille tyrkyttää. Sen liemen kanssa aina yksin jää"
laulaa Tuomari ja toivoo, "että voittaa se vanha ystävyys, joka kesti monet kolhut".
Ja lumi leijailee, asfaltille lunta leijailee, siellä missä lunta on.

(Tilattu runo tulkittu Kuopiossa 19.12. Prinssi kuoli 20.12. kotona.)

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 28

2011-12-20T01:39:00.000-08:00

"Tyttäreni kutoi Ingmannin käsityökoulussa Ylä-Savon kansallispuvun kankaat talvella 1965-66. Puku jäi kesken eikä työlle ole löytynyt jatkajaa.

Keskeneräisen puvun lisäksi kaikki siihen kuuluvat tarvikkeet ovat tallessa.

Jos olet kiinnostunut tekemään puvun valmiiksi, se on myytävänä. Yhteystiedot saat Riitta Sormuselta."

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 27

2011-12-17T01:38:00.000-08:00

"Kuopiolainen uudisrakentaminen
tarkoittaa aina talon purkamista
(paitsi jos kyse on Keskuskentästä)

(Savon Sanomat/Lukijan Sanomat 19.5.2006)

Kuopion Kalahalli 1914 - 2011.

Kuopion kauppahallin kokonaisuuden murentaminen on tietysti rikos, mutta tätä rikosta ei sanota rikokseksi, koska tässä kaupungissa on totuttu suurempaan vandalismiin.

Esimerkiksi Savon Sanomat esitteli kulttuurisivuillaan tätä kuopiolaista vandalismia kymmenen kuvajutun verran. Näiden tutkija Helena Riekin valitsemien kymmenen historiallisesti arvokkaan rakennuksen tilalle ei ole noussut yhtään uudisrakennusta, jota voin sanoa arkkitehtuurin riemuvoitoksi.

Arkkitehtuurin sijasta SS:n pääkirjoitus (18.5.2006) puhuu nyt kalahallin ”eurokuntoon” laittamisesta. Suomeksi sanottuna ”eurokuntoon laittaminen” tarkoittaa samaa kuin ”hallittu rakennemuutos” 1980-luvulla . Savoksi sanottuna ”eurokuntoon laittaminen” tarkoittaa saman purkamisvimman jatkamista kuin ennenkin.

Toinen sana ”uudisrakentaminen” tarkoittaa Kuopiossa aina -- ja tulee vissiin aina tarkoittamaan sitä --, että hyvä talo on pakko purkaa ennen kuin voidaan suunnitella uusi, homeinen ja rumempi. Homeen takia Savon Sanomien toimituskin on evakossa ”eurokuntoiseksi” aikoinaan remontoidusta ”uudisrakennuksestaan”.

Museoviraston puolelta kalahallin purkamismahdollisuus, joka Kuopiossa tulkitaan käskyksi purkaa kalahalli, perustuu tähän osastonjohtaja Maire Mattisen ja tutkija Jarkko Sinisalon lauseeseen: ”On ilmeistä, että uudisrakennuksen arkkitehtuurissa on mahdollista päästä hyvään lopputulokseen, joten Museovirasto ei pidä ehdottoman välttämättömänä kalahallin suojelua.”

Jos nyt Kuopiossa joku erehtyy sanomaan, että perinteeksi jalostuneelta vandalismin tieltä voitaisiin pikkuhiljaa vilkuilla tien sivuillekin, niin hän kuuluu välittömästi ”jurnuttajien” porukkaan (SS 18.5.). Tai sitten hän on peräti ”kylähullu”, kuten emeritustoimittaja Markku Heiskanen totesi Savon Median paikallislehdessä Viikkosavossa 22.4.2006.

Näin kaupungissa tehdään kunnallispolitiikkaa, jonka osana media on näköjään valinnut tämän puolen: vaihtoehtoja ei ole.

Kun kiertää kauppahallin ja käy kurkistamassa myös kalahalliin, kuten SS:n pääkirjoitustoimittaja suosittelee, ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi vaihtoehtoja ei ole. Miksi ainut vaihtoehto jälleen kerran on purkaminen?

Kun vaihtoehtoja ei ole, jääkö jäljelle vain viimeinen konsti: polttaminen. Helsingin makasiineilla tätä vaihtoehtoa kokeiltiin viimeksi, ja mitä muuta ”jurnuttajilta” ja ”kylähulluilta” saattaisi odottaakaan.

”Hullut” ja ”kaapunnin pojat” näyttävät kuitenkin olevan samaa mieltä siitä, että Kuopio tarvitsee kunnon kalahallin. Tehdään se kerrankin niin, että ei pureta sata vuotta vanhaa elinkeinoelämän muistomerkkiä, vaan ’päästään hyvään lopputulokseen uudisrakennuksen arkkitehtuurissa’.

Jouni Tossavainen
kirjailija
Kuopio"

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 26

2011-12-12T01:33:00.001-08:00

"Taide tekee minut onnelliseksi." Jaana Maijala
"Tässä työssä olen vapaa." Mari Jäälinoja
"Toivon, että ihminen näkisi itsensä ulkopuoleltaan." Juhani Koivumäki
"Taiteeni kertoo pitkälti siitä, minkälaista on elää ja olla ihminen tässä maailmassa." Kimmo Kanerva

Nuoret 2011 -näyttely Taidehalli, Helsinki Finland

"Todellista ovat ehkä muodonmuutokset." Laura Konttinen

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 25

2011-12-08T00:36:00.001-08:00

"Ajelehdin nousuveden mukana takaisin mökin pihaan kuin palanen ajopuuta, törmäilin pohjaan. En tiedä olinko menettänyt järkeni jo silloin siinä muurahaispesää katsellessani vai vasta myöhemmin. Todennäköisesti jo hyvin paljon aikaisemmin. Linnea oli kyykyssä sen kannon vieressä jonka ympärillä olin kahdeksan vuotta sitten ajanut takaa tyttöä, jonka hiuksissa ei ollut takun takkua ja jonka polvet kannattivat hänen juosta minne vain. Linnea oli selin minuun ja hänen niskanikamansa halusivat katsoa ihon läpi suoraan taivaalle ja aurinkoon. Ja ihon tilalla Linnealla oli läpikuultavasta vanamon terälehdestä tehty kangas. Hänen oli täytynyt kuulla minun tulevan. Ehkä hän oli kuullut nousuveden liplatuksen pihalaatoilla. ”Joel”, hän sanoi. Ja hän sanoi: ”Mä löysin ketunleipää.”

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 24

2011-12-05T02:57:00.001-08:00

"Valkoinen neulepusero jäi odottamaan uutta inspi- raatiota. Sitä odotellessa vartalon- ympärys on kasvanut tasaisesti niin paljon, ettei kai enää ole kannattanut jatkaa..."

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 23

2011-12-01T01:13:00.001-08:00

SS, Itkonniemi, Kuopio Finland 2011.

Miehet potkivat naisia.Näin voisi päätellä, kun kuopiolaisen Victor Barsokevitsch -valokuvakeskuksenmiesvaltainen hallitus potkaisi pihalle Anna Vilkunan jälkeen Johanna Frigårdin.

Molemmat pätevämpiä naisia kuin yksikään hallituksen jäsenistä. Ja molemmattulevat saamaan hyviä töitä jostain muualta, esimerkiksi Vilkuna naapurikaupunkiJyväskylästä. (Tai kuten tämän päivän Hesarin mukaan mukavasti savoa murtava,entinen kuopiolainen Hanna Mari Kokkonen tekee nyt töitä tanssikeskuksen eteenHelsingissä.)

Kun seurasin Vilkunan erottamisen VB:n hallituksesta käsin, enenää ole voinut osallistua VB:n näyttelyiden avajaisiin. Tiedän, että erottajiaolivat miehet, mutta taustalla vaikuttaa jatkuvasti nainen. Frigårdin jälkeen seuransihteeristä Aune Sirénistä tulee keskuksen välaikainen johtaja, joten hän onainoa, joka vihdoinkin on päässyt tavoitteeseensa. Siihen amatöörin piti tehdätyötä kahden pätevän naisen edestä, ellei peräti kolmen, jos Vilkunan edeltäjänLaura Luostarisen selkänahka lasketaan mukaan.

Mustaa näkyy kaikistaikkunoista, ja monttu syvenee Kuopion ydinkeskustassa. Onneksi kaupungin johdonorganisaatio on nyt selkeytetty niin, että samat johtajat kuin ennenkinpyöräyttävät Vilkunan Savon Sanomissa tänään toivoman organisaatiouudistuksen VB:lle jasaavat vaikka Savonian tuottamaan lisämainetta arvomerkkejä arvostavillekuopiolaiselle eikä ainoastaan alentamaan kirjallisuuspalkinnon arvoaulkopuolisten silmissä, kuten uutisoin täällä.

Tällä kertaa SS uutisoi näyttävästi Frigårdin-tapauksen,toisin kuin Vilkuna kohdalla. Silloin, kuten nytkin, lehdellä on edustajansahallituksessa, mikä ei ole lisännyt hallitustyöskentelyn läpinäkyvyyttä.

Hesarin peräännyttyä alueellisesta uutiskilpailusta SS:n monopolin ainoa vaihtoehtohan löytyy Savossa päin täältä. Tällä viikolla (ma-pe) tässä blogissa sivulatauksia 805, yksittäisiä vierailuja 572, ensilukijoita 468 ja sivulle palanneita 104. Kirjallisuudentutkija Risto Niemi-Pynttäri kirjoittaa siitä, miten "uusi julkisuus ei ole taloudellista vaan sosiaalista" täällä, ja keskustelu jatkuu myös täällä.

VB-seuran hallitus:

Puheenjohtaja: tuottaja Ossi Wallius puh. 0400-273 988
Varapuheenjohtaja: Savon Sanomien kuvatoimituksen esimies Jukka Gröndahl
Jäsen: valokuvaaja Veikko Kankkunen
Jäsen: valokuvaaja Heikki Puustinen
Jäsen: mestarivalokuvaaja Tiina Mickelsson
Jäsen: toimistopäällikkö Aune Sirén
Varajäsen: opiskelija Riikka Parviainen
Varajäsen: valokuvataiteilija Maria Kärkkäinen

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 22

2011-11-28T01:58:00.001-08:00

Tero Liukkonen, Ville Hytönen, Touko Siltala, Leena Majander-Renpää ja Johanna Vehkoo.

"Suomen arvostelijain liiton järjestämässä Kritiikin Päivässä keskusteltiin media- ja kustannusalan murroksesta." Alustajina olivat Leena Majander, WSOY:n varatoimitusjohtaja ja kustantaja, Touko Siltala, 2000-2008 WSOY:n kirjallinen johtaja, Kustannusosakeyhtiö Siltalan kustantaja, Ville Hytönen, kymmenenvuotiaan Savukeidas Kustannuksen kirjallinen johtaja ja kirjailija ja Johanna Vehkoo, kirjallisuus- ja kulttuuritoimittaja, Painokoneet seis! -kirjan kirjoittaja.

Hiljaisen tiedon on siirryttävä talon sisällä. Kustantaminen ei ole bisnes to bisnestä,jossa voidaan pukeutua ammattimaisuuden viittaan; kirjailijan ja kustantajansuhde pitää olla tasapuolinen. Ensisijaisesti kustantajan tehtävä on löytääsisältöjä. Jouluksi ostetut kirjat eivät riitä kustantamisen sisällöksi, mutta toisaaltame kirjafriikit emme elätä kirjabisnesta, vaan ne, jotka eivät ole niinkiinnostuneita kirjasta. "Det klider in" WSOY:n muinaisenmarkkinointimiehen motolla "Vauhtia, voimaa ja ammattitaitoa". (LeenaMajander-Reenpää)

Kustantajaa ei enää tarvita, totesi eräs WSOY:n mieskirjailija, kun Stephen Kingjulkaisi romaaninsa netissä vuonna 2000. Sen jälkeen kirjailijoidentalouskollisuus on vähentynyt, kuten Sofi Oksasen kohdalla on nähty, muttakustantajan nuorta kirjailijaa tukeva rooli on osin lisääntynyt. Osakirjailijoista tekee valmiin käsikirjoituksen yksin, toisille on oltava valmisvastaamaan kännykkään myös lauantai-iltana. Crime Time ei ole ratkaisu kustantamisenongelmiin, kun kirjojen kappalemääräinen myynti ja tuotto on laskenut vuodesta2006 lähtien. Kuka on tutkinut, että minulle riittää kulttuurijutuksi 2000merkkiä ja kainalojuttu toisin kuin vaikkapa Frankfurter Allgemeinin lukijoille.(Touko Siltala)

Kun haetaan "uusia Tervoja" ja "uusia Paasilinnoja"kastikkeesta on tullut pääruokaa. Samaan aikaan kun julkisuuden huomio arvokeskittyy Helsinkiin, niin sinne keskittyvät myös julkaistut arvostelut. (VilleHytönen)

Kun Leena-Majanderin mainitsemat "näpytyslaitteet" ovat lisääntyneet,toimitusten toimittajien korvattavuus on tullut selväksi. Tilkejuttujenlisääntyminen on toimitusten yritys pysyä perässä. Uutinen ei ole ollut koskaanhyvä bisnes, mutta ilmoitusmyyntibisnes kannattaa. Times on tuottanut ainatappiota, jota nyt maksetaan Sunin voitoilla. Yleistoimittajien sijasta jatkossatarvitaan erikoistumista, alansa parhaita asiantuntijoita, jotka osavatsoveltaa tietojaan median käyttöön. (Johanna Vehkoo)

SARVin uusi hallitus:

Elisabeth Nordgren (uusi pj., kirjallisuus, teatteri) Hki

Seppo Heiskanen (kuvataide) Hki

Mats Liljeroos (musiikki) Hki

Maaria Niemi (kuvataide) Vaasa

Outi Oja (kirjallisuus) Hlinna

Maria Säkö (teatteri) Hki

Matti Rämö (elokuva) Hki

Jouni Tossavainen (kirjallisuus) Kpio

Heikki Kastemaa (kuvataide) Hki
Juha-Heikki Tihinen (kuvataide) Hki

varajäsenet:

Kirsti Holmberg (musiikki) Tre

Taneli Topelius (musiikki) Hki

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 21

2011-11-28T01:46:00.001-08:00

Korkeavuorenkatu, Helsinki Finland 2011

Kirjailija Riikka Pulkkisen romaanista Totta dramatisoitu näytelmä tuli koetuksi ensi-illan jälkeisessäesityksessä. Arvostelija Lauri Meren lyttäyskritiikistä näyttelijät ottivat työvoiton, minkäyleisö palkitsi runsailla aplodeilla. Ilman väliaikaa puolitoista tuntia jaksaaistua. Juuri pitemmälle näytelmän idea yhden porvariperheen sisäpiirisalaisuudestaei kantaisikaan. Aikatasoja limittävä ohjaus viehättää aikansa, kunnes huomaamiettivänsä, miten koko esityksen ajaksi näyttämölle pakotetut näyttelijätjaksavat vetää tätä tuotantoa. Tottahan myytiin loppuun jo ennen ensi-iltaaensi vuoden puolelle asti. Rumahkoon lavastukseen näyttää jääneen liikaakrääsää, kun ohjaus kumminkin pyrkii kohti köyhää teatteria. Köyhille tämäteatteri ei ole kuitenkaan tarkoitettu, vaan KOM tyydyttää näillä erintoisenlaisten kuluttajaryhmien tarpeita samalla tavalla kuin muutkinKorkeavuorenkadun putiikit. KOMin ravintolassa viini on kallista, ruokasyömäkelpoista ja palvelu yhtä hyvää kuin näyttämön puolella.

(Tämänarvostelun rahoittivat Alfred Kordelinin yleinen edistys- ja sivistysrahasto, OtavanKirjasäätiö, Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastokorvausapurahalautakunta, OLVI-säätiösekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.)

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 20

2011-11-21T10:15:00.001-08:00

Runoilija Pekka Kejonen kuopiolaisessa muikkuravintola Sampossa 19.11.2011.

"Kirjailijan ei pidä olla nöyrä. Savonia on pienimpiä palkintoja, joita olen saanut ja se, jota inhoan eniten."

(Runoilija Pekka Kejonen kirjallisuustapahtuma Kirjakantissa Kuopiossa 20.11.2011)

Savonia-palkintoraadin nimittää Kuopionkaupunginhallitus alueella toimivien puolueiden esittämistä ehdokkaista. Kirjakantintulevaisuusseminaarisssa 20.11.2011 Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajaTuula-Liina Varis piti raadin nimittämistapaa täysin poikkeuksellisena japalkinnon arvoa alentavana.

Viime vuosina puolueidensa kirjallisuusnäkemyksiäSavonia-raadissa ovat toteuttaneet: JaakkoKosunen kokoomus, Annukka Airaksinen demari, Elina Itkonen vasemmistoliitto,Matti Karttunen keskusta, SeppoKononen perussuomalaiset, Varpu Puskala vihreät, OutiTurunen kristilliset ja Alpo Virtanen demari.

Kun yksikään raatilaisista ei osallistunut Kirjakantin jatkoa pohtineeseen seminaariin, tuli hyvin selväksi, minkä verran kuopiolaisen kirjallisuuden tulevaisuus kiinnostaa kulttuuria harrastavia puolueidensa jäseniä. Kaupungintalon vastaanotolla raati oli kyllä kuulemma hyvin edustettuna.

Ammattilaisista koostuva raati, joka voi tietysti olla -- ja toivottavasti koostuu -- muistakin kuin Savossa päin käyneistä, on parempi lähtökohta Savonialle ja Kirjakantille, mikäli yhteistyöllä halutaan jatkossa nostaa palkinnon arvoa.

Esimerkiksi kolmihenkisen esiraadin ja yhden lopullisen päätöksen tekevän diktaattorin palkkaaminen tuskin tulee yhtään kalliimmaksi kuopiolaiselle veronmaksajalle kuin nykyisten poliitikkojen edustuskulut.

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 19

2011-11-18T02:45:00.001-08:00

Säkeen epikriisi 2

"Kes

ke
n
eräi

n
en
vil
la

pai
ta
Tä

mä

ty
ö
o
n

ol
lu
t

kes

ken

e
rä
in

en
j
o
2 5

vu
ot
t
a!"

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 18

2011-11-16T06:32:00.001-08:00

"Aloitin nypläyskurssin Espoon Työväenopistossa 1982. Tämä liina on kolmas työni, joka jäi kesken opiston kevätkauden päättyessä. Tarkoitus oli jatkaa syksyllä, mutta tapasinkin sillä välin tulevan mieheni ja muutin Lapinlahdelle. Nypläystyö jäi odottamaan paikallista kurssia. 28 vuotta on kulunut, eikä vieläkään ole tullut lähdetyksi kurssille..."

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 17

2011-11-14T03:16:00.001-08:00

"Tämä sängynpeitto on aloitettu -60 luvulla. Koskaan siitä ei tullut kaksoisvuoteen päälle pantavaa. Paloja on käytetty muuhun tarkoitukseen, kassiksi ja vielä tulisi vaikka mitä."

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 16

2011-11-10T23:33:00.001-08:00

"Myynejä virkattiin keski- koulussa. Koskaan ne eivät päätyneet lakanoihin. Tuli muotiin pussilakanat ja kankaatkin levisivät 140 cm:stä 150 cm:n. Jospa ne joskus saavat uuden elämän jossain muussa tuotteessa."

Eeva-Kaarina Aronen Kallorumpu

Kristina Carlson William N. päiväkirja

Laura Gustafsson Huorasatu

Laila Hirvisaari Minä, Katariina

Rosa Liksom Hytti nro 6

Jenni Linturi Isänmaan tähden

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable 15

2011-11-08T05:07:00.000-08:00

"Mutta
runot
tulevat
kuin lehti
puuhun tai ei
ollenkaan, puun kärsimys
ei mitenkään edistä
asiaa,
useinkin päinvastoin. Eivätköhän runotparhaimmillaan ole spontaania elämää, ei siinä tuskan kertausharjoituksiatarvita." (Eeva-Liisa Manner: Kirjoittamisenaika, Tammi 2006, 103)

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 14

2011-11-08T04:49:00.000-08:00

"Kukkia olisi pitänyt ommella lisää.
Huono-näkö haittaa ompelua"

Hevonen sulaa hyvyyttään | Party in Kadykchan

2011-11-07T01:40:00.000-08:00

Anna Tuori: Party in Kadykchan, 2010

"Runo Anna Tuorin maalauksen 'Party in Kadykchan' pohjalta" Parnasso 6/2011 24 - 25

Hevonensulaa hyvyyttään

siellä minne hän meni hyvän ruohonperässä

sekinlunta mustan keskellä. Tämä laidun on jatkuva matkallelähtö

valonja pimeyden kaikkeudessa yö ja päivä ovat eronneet

niin että aamun kajo ja illan hämärä sohjossajossa

lumipallonsulo on juotu hämmentyneitä silmiä vaille.

Kunpaikka sulaa mustaa ja öljyn valkeus jää taakse

pieni virhe Iso onnettomuus pudottaasinut pellolta

roudanläpi leijaksi Kuolemaan johon joka pisteestä yhtä pitkä

tai lyhyt matka.

Vuode,tyyny, pensasaita

kaikki taipuisa pinkki ja pehmeä eisuojele meitä siltä väriltä

jotaei lasketa, se on tavallisin maailmamme.

Niin kuin lumipallo jota hevonenihmettelee

yhtäpaljon kuin minä sen kahta pistettä:

miten norpan päällä voi olla silmät kutensarjakuvassa

jokakertoo tyttöjen välisestä ystävyydestä?

Huomaamattaanhevonen laihdutti etujalkansa edustuskuntoon

hän on siis kuutin veli

jatoiseen kasvaa kipsi, mikä varmistaa hänet oriksi.

Sisko tahtoisi jäädä ja kaipaatoisaalle emon

taivaikka velipuolen luo ennen kuin tulee se sula, kaikki sulaa. Äiti sulaa

laidun katoaa, muovia sataa taigalle,maailman laidan yli roiskuu uretaania...

Kuusetkeskellä ja rotkon reunalla

kuten yrittäjät nämä vihreät maailmanpelastajat yrittävät yhä

erilleenvarmaan valloittaakseen lisää vireyttä, elintilaa

aavalla merellä. Ja tämän pyöreänlakeuden varressa koivu niin iso

lehtinenettä kaiken tämän täytyy tapahtua lasipallossa

kauan sitten ravistetussa, sentsunamin jälkeen

kun maassa räjähti, lumi alkoi kadota, vieläsen kerran

muisto vain.

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 13

2011-10-20T00:54:00.000-07:00

Arvio kirjasta Parnasso 6/2011

”Kirjailijat ovatjoskus niin kuin Ville Viksten sanoi Veikko Huovisesta ’vanha mariseva akka’. Tämänkirjoituksen aikaan on menossa WSOYn kahakka, jossa Sofi Oksasen (hän on sekirjailija, joka oli jonkin aikaa maineen huipulla 2009) johdatuksella moititaantoimitusjohtajaa siitä, ettei tämä ollut Helsingin kirjamessuilla, vaanmatkoilla.

Hyvänen aika, eikötoimitusjohtaja Anna Baijars ymmärrä, että lapset tuntevat olonsa orvoksi, josheidän kanssaan ei leikitä yhdessä hauskoja leikkejä!

Mutta Juha ei olluttällainen kirjailija. Hän tiesti tarkalleen, miten markkinointi sujuu hänentuotantonsa osalta.⁹⁰

⁹⁰Minäkinmuuten tiedän. Postimerkin kokoinen yksi ainoa ilmoitus riittää takaamaan 200kappaleen menekin kirjan ensimmäisenä vuotena, jolloin sitä myydään eniten.Siitä lukija arvaa, etteivät painosten menekit ole, niin kuin sanotaan, kaksisia.Voisikin ajatella Guinnessin kirjaan kilpailua, kenelle 1000 kappaleen tai500:n ensimmäinen painos kestää kauimmin myynnissä. Pääsisin aika lähelleennätystä.”

(Aarne Kinnunen:Päätoiminen elämä, Otava 2011, 332)

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 12

2011-10-19T09:05:00.000-07:00

"Innostuin vuonna 1992 lukiolaistyttönä näpertelemään tämän punaisen tuvan ja puutarhan parissa. Liekö tullut tehtyä liian monta pistoa yhteen menoon (kyllästyminen) tai joku moka, jonka vuoksi viskasin koko työn kaappiin. Lähes 20 vuotta on kulunut inspiraatiota odotellessa..."

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 11

2011-10-14T03:50:00.000-07:00

"Tämä batiikkityö on tehty 70-luvulla, opiskeluaikaan. Vahan poisto on niin työlästä hommaa. Batikki ei ole minun laji.

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 10

2011-10-06T03:20:00.000-07:00

"Tämä tarina lähti syntymään eräällä kirjoittajakurssilla, muistaakseni Joutsenossa. Taustatiedot tällaisen tarinan jatkamiselle vähänkään uskottavasti tuntuvat puuttuvan. Jokin muoto tällaisen tarinan loppuunviemiseen olisi kuitenkin paikallaan. Mitä muita mahdollisuuksia tällaisella tarinalla olisi? TV-sketsi tms? Tarina kuitenkin odottaisi jatkoa. Mitä tehdä?"

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 9

2011-10-05T00:45:00.000-07:00

Herra Tossavainen Kuopion Kauppakadulla

"Pääkirjoitustoimittajalle

tervehdys Kuopiosta. Tänne saapuneesta Kuukausiliitteestä en löydä kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen lupausta "jakoperiaatteet on mietittävä uudelleen".

Hyvä, jos näin on, mutta miten Paavo uudistaa kirjastokorvauksen (tai minkään muunkaan apurahan) jakoperiaatteet. Ilkka Kariston jutusta puuttuvat ne opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet tai -naiset, jotka käytännössä tekevät mahdollisen uudistuksen. Näin käy, koska esittelijä tietää aina enemmän kuin Arhinmäki; Paavo tietää varmasti enemmän vain jalkapallosta kuin vaikkapa runoutemme ykköskenttään vastikään nostetun Harry Salmeniemen teoksista.

Siis kuka kävisi paikan päällä, ministeriössä, muistaakseni osoite on Maneesikatu 7, Helsinki? Sieltä käsin saattaisi paljastua hieman enemmän tästä "Kirjallisuuden karjamarkkinoiden" alaisesta jäävuoresta.

Ystävällisin terveisin
Jouni Tossavainen
kirjailija

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 8

2011-10-03T00:07:00.000-07:00

Kirjailijaliiton johtokuntaan valittiin kolme uutta jäsentä Turussa 2.10.2011

"(SUOMEN) Kirjailijaliiton uusin johtokunta:

Vuokko Tolonen TAMPERE

Jyrki Vainonen TAMPERE

Lisää kuvateksti

Sari Peltoniemi TAMPERE, Lempäälä

Tittamari Marttinen HELSINKI
Tommi Melender HELSINKI

Hannu Niklander HELSINKI-TURKU, Karkkila
Joni Pyysalo TURKU

Irja Sinivaara KOTKA

Tuula-Liina Varis JOENSUU

"Opetusministeriön asettamissa toimielimissä ovat Kirjailijaliittoa tai kirjallisuutta yleensä edustaneet seuraavat henkilöt: Kirjastoapurahalautakunnassa Risto Ahti (Tampere) ja Markku Turunen (Tampere)."'

KIRJAILIJOIDEN JA KÄÄNTÄJIEN KIRJASTOAPURAHALAUTAKUNTA

Puheenjohtaja

Riitta Kaivosoja, ylijohtaja

Varapuheenjohtaja

Mervi Kantokorpi, kriitikko, tutkija, Raasepori

Jäsenet

Risto Ahti, kirjailija, Tampere

Annikki Ellonen, dramaturgi

Juhani Lindholm, suomentaja, Järvenpää

Maaria Linko, VTT

Osmo Pekonen, filosofian tohtori, Jyväskylä

Markku Turunen, kirjailija

Gungerd Wikholm, kirjailija

Varajäsenet

Ahti Ahonen, teatterinjohtaja, Oulu

Riina Katajavuori, kirjailija, Helsinki

Lasse Koskela, päätoimittaja, Vantaa

Bodil Lindfors, kirjailija, Turku

Tittamari Marttinen-Envall, kirjailija

Olli Mäkinen, informaatikko

Rauna Paadar-Leivo, kirjailija

Tarja Roinila, suomentaja

Jaakko Tapaninen, toimittaja

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 7

2011-09-29T23:33:00.000-07:00

"Tyttäreni oli töissä Pitkäniemen sairaalassa vuonna 1970. Siellä ollessaan hän kihlautui pitkäaikaisen poikakaverinsa kanssa. Työtoverit ostivat tyttärelleni kihlajaislahjaksi pöytäliinan, jossa malli oli piirrettynä ja langat mukana. Alkuinnostuksen jälkeen jossain vaiheessa tytär toi liinan tänne kotiinsa. Liina jäi kesken ja se jäi unholaan.

Tuntuu, että liinasta ei tule koskaan valmista ja langatkin ovat joutuneet hukkaan."

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 6

2011-09-28T01:07:00.000-07:00

"Tämän liinan aloitin -60 luvulla. Ruskea lanka loppui ja saman väristä ei saanut enää ja siihen se jäi. Ehkä pitää purkaa pois ja valmistaa se sitten eläkkeellä ollessa."

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 5

2011-09-23T03:13:00.000-07:00

"Koulu loppui ennen kuin työ tuli valmiiksi ja tarkoitus oli tehdä se loppuun myöhemmin kesällä. Toistaiseksi työ ei ole edennyt tätä pitemmälle. Koska työ oli kuitenkin hyvin aloitettu, todistuksen numeroksi tuli peräti 9."

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 4

2011-09-22T03:37:00.000-07:00

"Harkitsin vähän aikaa, mutta päätin olla kajoamatta ja jättää teokseen tähän vaiheeseen."

KIRJAILIJAN TALOUDELLINEN ASEMA YHÄ HEIKENTYNYT

KIRJAILIJOIDEN TALOUDELLINEN ASEMA SUOMESSA 2010 –TUTKIMUS

Suomen Kirjailijaliiton teettämä tutkimus osoittaa, että kirjailijoiden taloudellinen asema on entisestään heikentynyt. Turun Yliopistossa tehdystä tutkimuksesta selviää, että kirjailijan mediaanitulo kaunokirjallisesta työstä on 2 000 euroa vuodessa eli täsmälleen sama kuin Kirjailijaliiton viisi vuotta sitten teettämässä tutkimuksessa vuoden 2005 tuloista. Kirjailijaliitto on huolestunut siitä, että kirjailijan varsinaisesta kirjailijantyöstään saamat tulot ovat pysyneet samana kymmenen vuotta. Tämä merkitsee sitä, että kirjailijan reaalinen tulotaso on laskenut. Kirjojen myynti ei lisäänny, mutta kirjanimikkeitä ilmestyy enemmän kuin koskaan. Tutkimus osoittaa huolestuttavalla tavalla myös suomalaisen apurahoituksen jälkeenjääneisyyden.

Kaunokirjallisesta työstä saatu tulo on tekijänoikeustuloa. Vaatimukset yhä laajemmista tekijänoikeuksien luovutuksista ilman kohtuullisia korvauksia heikentäisivät toteutuessaan kirjailijan taloudellista asemaa entisestään. Uudistuvan lukemiskulttuurin ja vauhdilla kehittyvän teknologian maailmassa on erityisen tärkeää, että alkutuottajan, kirjailijan, asemaa sopimusosapuolena vahvistetaan ja tekijänoikeuksia yleensäkin parannetaan.

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 3

2011-09-20T05:18:00.000-07:00

"Minä yhä kutsun Herttaa ja Helunaa. Tämä jäi kesken sairauden tähden vuosi sitten. Halusin saada valmiiksi ja paljon muuta."

Suomalainen taiteilijatuki on vuosikymmenten mittaan jäänyt pahasti jälkeen pohjoismaisesta tasosta. Suomalaisen kaunokirjallisen kulttuurin säilymiselle ja kehittymiselle ajan tasalla oleva apurahoitus on elintärkeää. Kirjailijoiden kannalta keskeisiä ovat valtion taiteilija- ja kohdeapurahat sekä kirjastoapuraha. Alueellisten taidetoimikuntien apurahoituksessa kirjallisuuden osuus on hyvin vähäinen, muutaman prosentin luokkaa.

Hallituksen tulisi mitä pikimmin lunastaa hallitusohjelmaankin kirjattu lupaus taiteilijoiden aseman parantamisesta. Apurahoituksen taso tulisi nostaa muiden Pohjoismaiden tasolle. Samoin tulisi korottaa kirjastolainoista maksettavaa tekijänoikeuskorvausta, lainauskorvausta, jonka vuosittainen määräraha on huomattavasti alle muiden Pohjoismaiden tason, vaikka lainausmäärä on Suomessa Pohjoismaiden suurin...

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 2

2011-09-19T08:21:00.000-07:00

"En ollenkaan muista milloin olen tämän aloittanut. Enkä ollenkaan muista milloin olen tätä viimeksi virkannut. Joten tuleekohan tämä liivi koskaan valmiiksi. Tai tuleeko siitä lopulta liivi ollenkaan!"

Nyt valmistunut tutkimus on neljäs Kirjailijaliiton teettämä tutkimus kirjailijoiden taloudellisesta asemasta Suomessa. Edelliset vastaavat tutkimukset tehtiin vuosien 2005, 2001 ja 1999 tuloista. Tutkimuksista vastaa Turun Yliopiston tutkimuspäällikkö Mikko Grönlund.

Tutkimuksen tarkoituksena oli saada tietoa kirjailijoiden tulojen suuruudesta ja tulonlähteistä yleensä. Kysymyslomake lähetettiin Kirjailijaliiton kaikille jäsenille. Tutkimuksen vastausprosentti oli 45 %, mitä voidaan pitää hyvänä. Tutkimukseen vastanneiden kirjailijoiden mediaani-ikä oli 60 vuotta.

Kirjailijan tulonlähteinä tarkasteltiin ensisijaisesti kaunokirjalliseen työhön perustuvia tuloja: kirjan myynnistä saatuja tekijänpalkkioita, tuloja ulkomailta, tuloja kirjoista tehdyistä näytelmistä, elokuvista ja kuunnelmista, sekä muita tekijänoikeustuloja mukaan lukien käsikirjoitustyöt. Kaunokirjallisesta työstä saatujen tulojen mediaani oli 2 000 euroa vuodessa. Huonoiten ansaitsevan neljänneksen (alakvartiili) tulo oli 500 euroa ja eniten ansaitsevan neljänneksen tulo (yläkvartiili) 4 800 euroa. Mediaani on täsmälleen sama kuin viisi vuotta aiemmin, yläkvartiili on puolestaan pudonnut 6 500 eurosta lähes 2 000 euroa. Kaunokirjallisesta työstä kertyneestä tulosta 60 % oli kirjasta kustantajalta saatuja tekijänpalkkioita ja 40 % kertyi muista tekijänoikeustuloista. Merkillepantavaa on, että vaikka suomalaisten kirjojen oikeuksien myynnistä ulkomaille puhutaan paljon, on ulkomailta saatujen tulojen osuus vain 5 % kirjailijan tuloista.

Eri kirjallisuuden lajit kerryttävät kirjailijoille hieman eri tavalla tuloja. Enimmäkseen lasten- ja nuortenkirjoja kirjoittavien tulot kaunokirjallisesta työstä ovat 3 443 euroa vuodessa, runoja kirjoittavien vain 1 151 euroa vuodessa. Enimmäkseen proosaa kirjoittavilla mediaanitulo on sama kuin koko joukon mediaani, eli 2 000 euroa vuodessa.

Mikä on kun ei taidot riitä | Unable to 1

2011-09-19T08:08:00.000-07:00

"Karjalanhonka, liian kovaa veistettäväksi 82-vuotiaalle."

Lisäksi tutkimuksella selvitettiin muita kirjailijan työhön liittyviä tuloja, kuten esiintymispalkkioita ja lehtikirjoituksia. Kun nämä tulot laskettiin mukaan, on vuositulojen mediaani 3 041 euroa.

Puolet vastaajista ilmoitti tekevänsä muuta työtä voidakseen tehdä kirjailijantyötä. Nämä muut työt olivat tyypillisesti kirjailijantyöhön liittyviä tilapäistöitä. Vain 18 % ilmoitti tekevänsä kirjailijantyöhön liittymättömiä tilapäistöitä. Vakituinen työ- tai virkasuhde oli vain 16 %:lla vastaajista. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista on jatkuvasti tuottavia kirjailijoita, jotka julkaisevat kirjan keskimäärin 1,5 vuoden välein. Huomioitavaa on, että kirjailijat säilyttävät työvireensä ja yli 65-vuotiaista ¾ on julkaissut kirjan vuonna 2007 tai sen jälkeen.

Erilaiset apurahat muodostavat merkittävän osan kirjailijakunnan toimeentulosta. Hieman yli 2/3 vastaajista sai apurahaa vuonna 2010. Apurahojen mediaani oli 8 500 euroa.

Kyselyyn vastanneista 13 % sai valtion ylimääräistä taiteilijaeläkettä. Eläkeasioissa kirjailija on yrittäjä, joka kustantaa itse itselleen eläkkeen. Yrittäjäeläkevakuutus on lain mukaan pakollinen kirjailijalla, jonka kirjailijantyöstä saatu vuosiansio ylittää 6 775 euroa vuodessa. Vastanneista 21 % täytti nämä kriteerit.

Siinä lukija missä tekijä | A Reader nearby Carelia

2011-09-17T00:15:00.000-07:00

FT, post-doc -tutkija Tuija Saresma Jyväskylästä puhui Joensuussa tutkijasta intiimien tekstien lukijana.

Tuija Saresman alustuksesta

”Kirjoittajakurssit ovat rahanja ajan tuhlausta, jos ei ole asiaa”, totesi kirjailija Matti Pulkkinen (1944 – 2011) Oriveden suvessa 30 vuotta sitten.Samat sanat voi soveltaa seminaareihin, joissa on tullut istuttua yli 30vuotta.

Mutta Joensuunkirjallisuustapahtuman seminaari ei ollut rahan ja ajan tuhlausta, vaan asiaasiitä, miten käsityksemme lukemisesta ja lukijasta on liikkeessä. ProfessoreidenMika Hallilan, Raine Koskimaan ja Mikko Lehtosen, tutkija Tuija Saresman ja kriitikko Mervi Kantokorven alustuksetvahvistivat niitä käsityksiä, joita tuli tällä viikolla käsitellyksikirjallisuudentutkija RistoNiemi-Pynttärin blogissa, joka löytyy täältä.

Tuija Saresman alustuksesta

Perjantain ensimmäisenseminaaripäivän jälkeen Joensuun kirjallisuustapahtuman jutut jatkuvat vielälauantaina ja sunnuntaina Matti Pulkkisen synnyinseuduilla. Nurmekseen Pulkkista ei kuitenkaan haudattu vaan Lapinlahdelle. Nähtäväksi jää, jääkö kirjailijan perintö roikkumaan Karjalan ja Savon väliin niin, että kummassakaan ei järjestetä Pulkkis-seminaaria.

Lukijalle alussa vinkattulainaus kuuluu juttuun, joka kokonaisuudessaan menee näin:

”Matti Pulkkinen pitääkirjoittajien ohjaamisessa tavoitteenaan etäisyyden ottamista kunkin omiinteksteihin... Erkki Mäkinen opettikuten Matti Pulkkinenkin ensimmäistä kertaa kirjoittajia kymmenpäiväiselläOriveden opiston kirjoittajakurssilla. He kertovat joutuneensa uuden tilanteeneteen. ’On joutunut miettimään uudella tavalla kirjoittamistaan,teoreettisesti’, he sanovat. Matti Pulkkisen mielestä kirjoittamisenperusongelma on ihmisen kehittymisessä, vaikka hänen omalla kurssillaanyhdeksästä kirjoittajasta vain kaksi on jo sivuuttanut tekniset ongelmat japäässyt pureutumaan syvemmälle. Näille kahdelle taas jää vaikeudeksi herkkyydenja tunteen pelko... Suurimpana ongelmana Mäkinen ja Pulkkinen näkevät sen,etteivät kirjoittajat ole selvillä siitä, mitä haluavat sanoa. Sanomista eilöydy, jos ei ole elämänkokemusta... Matti Pulkkinen sanookin suoraan. –Parempi lopettaa rahan ja ajan tuhlaus, jos ei ole asiaa.” (”Matti Pulkkinenkirjoittajakursseista: Rahan ja ajan tuhlausta, jos ei ole asiaa”, Savon Sanomat 17.7.1981, s 10)

Raine Koskimaan alustuksesta

Samat sanat kirjailija opettaa Romaanihenkilön kuolemassa (1985) kirjailijantyöstä luotua mielikuvaa haavikkomaisesti pilkaten: ”Kun on kaiken sanonut,voisi ryhtyä kirjailijaksi. Niin kuin täsmällisesti puhutaan, että ’halusikirjailijaksi’, ’hänestä tuli kirjailija’, ei että ’sanoi sitä’, ’toi julkitätä’. Ei asian sanominen tee kirjailijaa, vaan paljo puhe, ’tuotanto’.” (Rk76)

Tai vielä suoremmin, vieläopettavaisempaa miehen kieltä kirjoittaen, koska suomalainen kirjailija ei olekoskaan täysivaltainen mies, vaan poika, rattopoika tai taata: ”Ontelo. Naaraantapa. Jos kirjoitan, se on yhtä kuin ammun. Sana ja asia. Laaki ja vainaa.” (Rk101)

Muutama sananen kirjailijakiertueelta | On the Road

2011-09-05T02:57:00.000-07:00

Vas. Heidi Jaatinen, Kirsi Pehkonen, Jorma Ranivaara, Marjo Heiskanen, Antti Raekallio, Herra Tossavainen ja Sauli Uhlgren. Matti ja Liisa tervehtivät Lapinlahden asemalla ja Sinikka Tirkkonen Varkaudessa. Rautalammilla esiinnyttiin ravintola Mortonissa, jossa tavattiin Lehmoset, ja Vesannolla Kirsi ja Heidi kuntoilivat, kunnes päästiin esiintymään kirjastoon, jonne pääsi mukaan myös kirjailija Marja-Leena Lempinen.

Kirjailijat rullasivat Pohjois-Savon teitä 2.–4.9.2011. Retki alkoi Iisalmesta, kiersi Lapinlahden, Varkauden, Rautalammin ja Vesannon kautta Kuopioon. Itse ehdin mukaan vasta Aikataikaan, Lapinlahden taiteiden yöhö n.

Lapinlahden pääkirjastossa muisteltiin kirjailija Matti Pulkkista. Muistojen keskellä klovni Tatu eli Haapaveden opiston opiskelukaveri Esko Laitinen palautti sähkökirjoituskoneen, jolla kirjoitin Pispalassa ainakin kokoelman Hevoskomppi (1988).

”Taustatiedot tällaisen tarinan jatkamiselle vähänkään uskottavasti tuntuvat puuttuvan”, analysoi tarinansa ”Kätkö” keskenjäämistä lapinlahtelainen Jukka Lappalainen. Samaisessa Kaskikuusen kansalaisopiston Keskeneräisten töiden näyttelyssä Martti Sonniselta oli jäänyt kesken puutyö ”Naiset sodassa”, koska ”Karjalanhonka liian kovaa veistettäväksi 82-vuotiaalle”.

Pääkirjaston Keskeneräisten töiden näyttely oli hyvä paikka antaa neuvoja myös keskeneräisistä käsikirjoituksista. Jukka Lappalaisen novellin lisäksi Kirsi Pehkosen ja Heidi Jaatisen kanssa saimme neuvotella kokonaisen runokokoelman käsikirjoituksen kanssa.

Varkaudessa sain omistuskirjoituksen Sinikka Tirkkosen aivan valmiiseen kokoelmaan Kaunis ehto (ntamo 2010). Ennen kuin teoksesta tuli valmista, kustantaja Leevi Lehto kirjoitti käsinkirjoitettuja runoja tietokoneelle. Kauniin ehdon esimerkki osoittaa vääräksi ainakin sen huhun, että ntamossa käsikirjoitukset painetaan sellaisenaan ilman yhtä huolellista editointia kuin vaikkapa PoEsia-osuuskunnassa.

Rautalammilla Kalevalan savontajan Matti Lehmosen parempi puolisko lahjoitti neulomansa kännykkäpussukan. Samanlaisen hän oli ojentanut myös Kari Hotakaiselle silloin, kun Juoksuhaudantietä vihittiin Rautalammin kirjaston takana.

Rautalammilta sain myös toisen uutisen, jos nyt sellaiseksi ei lasketa jo sitä, miksi Gummeruksella Tero Liukkonen ja Mikko Aarne ulkoistettiin ja korvattiin toisilla miehillä ja naisilla: Lehmosen Kalevala on loppuunmyyty sekä kovakantisena että pokkarina, ja jostain kumman syystä kustantaja Atena ei ota uutta painosta kirjasta, josta Lehmosille soitellaan Ruotsia myöten.

Murrekirjailijan leimaan kyllästynyt Lehmonen totesikin ykskantaan, että ”Turun murre on koira”, ja sen räksytys riittää. Murteilla kirjoittavien murtamisen voisi lopettaa: annetaan joskus arvo itse teoksellekin. Ne, jotka näitä leimoja lätkivät ovat vallan päällä. Periferia on heille sellaista toiseutta, jolla pääkallonpaikalta katsottuna on vain apuverbin paikka; Iijoen takaisia idiootteja tarvitaan, jotta keskuksen peilistä näkyy siistimpi naama.

Rautalammilta sain toisenkin uutisen, kun elämänsä ensimmäisen kirjan ostanut (Heidi Jaatisen romaani Ei saa katso aurinkoon, 2010) mies muisteli, että hänen kotikylällään Vesanolla kerrotaan edelleen juttuja 1800-luvulla eläneestä talonpoikaisrunoilija Paavo Korhosesta eli Vihtapaavosta, josta ilmestyi romaani Vihtapaavo vuonna 1999.

Vesannolta tarttuivat mukaan postinhakutossut, Reinot, joita Ainojen kanssa valmistetaan nykyisin siellä, missä kävin lukion, ja toisenlaiset tossut jalassa Tossu pisteli Sonkarin tietä ja vartta Topi Simosen valmennusohjelman neuvomat kilometrit vauhtileikitellen taikka aerobisemmin junnaten. Sonkarin tiehen liittyvät esikoiskokoelman Juoksijan Testamentin (1985) säkeet, joissa tiekarhun urat ovat jäässä ja ”tossuilla kuka ties / mies kartoittaa merta”. (Epäilen kyllä, että tuolloin runoilija ei juurikaan ollut mies, eikä ehkä kovin monta kertaa merta nähnyt.)

Vesannon vierailun päätteeksi saamani keltaisen ruusun lahjoitin sille pojalle, joka ei poistunutkaan paikalta, vaikka kahvitauko olisi tarjonnut siihen hyvän mahdollisuuden. Minä olisin poistunut vuosina 1975 – 1977, koska lukion äidinkielen tunneilla juoksija ei voinut pitää runoutta juuri minkään arvoisena tulevan tuloskehityksensä kannalta.

Kuopiossa saimme maistuvat Sampon muikut ja valtio tarjosi reissun ainoan tuopin. Toivottavasti yleisökin sai jotain, vaikka lopetin osuuteni tylysti sanaan ei, kun kiertueen tuottaja, läänintaiteilija Marjo Heiskanen kysyi, olisiko minulla vielä lopuksi jotain runollista tulkittavaa.

Kauniin ehdon lisäksi luvun alle jäivät Kirsi Pehkosen Aloituskiekko (2011) toivotuksella ”liukkaita luistimia” ja Jorma Ranivaaran ”Jounille 4.9.2011 restaurant Sampossa” omistama romaani Valekirjailija (2011).

Itse olin kirjailijana jo niin sekaisin kiertueesta, että valehtelin Sampossa laatimani omistukirjoitukset edelliselle päivälle 3.9.11. Ja opettaja Riitta Myöhäselle en edes suostunut korjaamaan omistuskirjoitusta, jonka olin kirjoittanut vuonna 2001 kokoelmaan Kaikki hyvin.

Riitta olisi halunnut koko nimensä säkeisiin ”Kaikki hyvin / myös Myöhäsellä”, mutta perääntyi, kun selitin Myöhäsen saattavan tarkoittaa tässä yhteydessä myös myöhästelijää. Riitta onkin päättänyt muuttaa nimensä. Etunimen lisäämisen sijasta etsin hänelle omasta mielestäni parhaat säkeet, jotka hän voisi lähettää vaikka New Yorkiin. Valitsin nimirunon:

”Lähetä yksin kirjain
tai vaikka 2
niin tiedän, kaikki hyvin
Kokonainen sana
juurihoito”

VR-runous syntyi sattumalta | Railway Poetry

2011-08-17T03:50:00.000-07:00

Kaikki alkoi mitä ilmeisimmin sattumasta. Syntyi
VR-runous, yksi 2000-luvun omalakisimmista runouden muodoista.
VR-runouden lähtökohtana on tuottaa poetiikkansa kyseen- alaistamalla yksiselitteiseksi oletettua merkkijärjestelmää.
Toinen keskeinen
VR-runouden tekijä on anonyymius. Pyrkimys on vallankumoukseen, johon kuka hyvänsä voi osallistua.
VR-runoudessa, jossa tekijä ei ole tiedossa, jää jäljelle vain teoksen kohtaaminen.
VR-runo luetaan satunnaisessa urbaanissa ympäristössä, jossa runon tekijäksi asettuu myös sen lukija, sillä hänen on joko osallistuttava runoon tai tietoisesti ohitettava se. Kuten kaikki perustavat taidesuunnat, myös
VR-runous näyttäytyy kerran synnyttyään itsestään selvänä ja vääjäämättömänä. Vain arkipäiväisen, banaalin uneliaisuuden ytimessä - liikenteen maailmassa, missä merkit katoavat funktioihinsa tyhjentyen - voidaan unissakulkijat suistaa raiteiltaan (vaikka meren yli ei olekaan kantautunut
VR-runouden elämäntyyliä ravistelevaa kapinaa).
VR-runous ei siis perustu ymmärtämiseen, vaan eräänlaiseen katastrofiin. Luontevimmin, jopa pienen kyllästyksen saattelemana,
VR-runous on otettu vastaan Ranskassa, jossa se on mielletty situationismin uudelleenlämmitettynä versiona. Vakavimmat seuraukset
VR-runous on kohdannut Arizonassa, jossa 2007 tapahtui runon aiheuttama onnettomuus. Vahingonkorvaukset nousivat noin 2 miljoonaan dollariin. Samalla tapauksen saaman julkisuuden vuoksi
VR-runouden määrä on juuri Arizonassa kasvanut huomattavasti.
VR-runon totuus on sen perustava vaikuttava voima. Kukin
VR-runon puhkaisema risteys on sittenkin kehotus lukea seuraavakin ohje toisin.
VR-runouden merkitys kulttuurille on lopulta psykoanalyyttistä identifikaatiota suurempi.
VR-runous opettaa taiteesta yksinkertaisimmallekin ihmiselle sen ikuisen totuuden, että taide sellaisenaan ei koskaan tarvitse lupaa, se ei tarvitse, se ei tarvitse rahoitusta, se ei tarvitse hyväksyntää, sen ei tarvitse miellyttää - se läpäisee itsestään kaikki ne pinnat ja kriteerit, jotka sen olemassaolo vaatii.

(Yhtenä lähteenä käytetty Aleksis Salusjärven esseetä "Street-runous kumoaa lainsäädännön", Tuli & Savu nro 64 2011 , s 28 - 31)

"Sallikaa lasten tulla" | Religious War in Finland

2011-08-11T00:28:00.000-07:00

Vuosi välissä, kuvassa sama maisema.

A-studion reportaasista "Lapin hillasota" jää mieleen Saksasta asti isänsä taistelupariksi matkustava poika. Yhteisvoimin isä ja poika pystyttävät rautaisen puomin thaimaalaisten marjanpoimijoiden eteen. Siinä tarvitaan hitsipilliä ja sementtiä samaan tapaan kuin Antti Hyryn romaanin uunia muuratessa.

Oikeassa olemisen uskon lisäksi, mistä tämä omistamisen himo sikiää ihmiseen niin, että se oikeuttaa mitkä tahansa pahat teot ja vielä niistä ylpeilyn television kameraryhmän ja nuoren toimittajan edessä.

Tai ehkä juuri toimittajan naiseus pisti vanhemman uroksen kukkoilemaan niin, että tyhmyys valaisee tuvan; ikiaikaiset uskomukset kepulaisten mammonan himosta tulevat todeksi yhdesssä kauhistuttavassa repliikissä.

Jos se meistä riippuisi, jokamiehen oikeutta ei olisi, toteavat ukko ja naapurin akka kuin yhdestä suusta. Akka sentään hämmästyy, kun isäntä potkii kylmästi nurin toisten marjanpoimijoiden merkkejä.

Hyvä kun on perussuomalaiset, niin Apollonkadun citykepulaiset voivat jättää nämä periferian landlordien itsekkyydet heidän riemuvoitoikseen ja jatkaa siitä, mitä vielä on jäljellä Santeri Alkion köyhien puolustamisesta.

Tai sitten puolueen linja väyrystellään landlordien mieleiseksi. Sitä mainostetaan sitten juurille paluuksi.

Käytännössä se tarkoittaa vaikka siankusta marikon päälle mieluummin kuin että naapuri saati thai saisi osansa niistä hedelmistä, joista 95 prosenttia jää poimimatta ja mätänee joka syksy Suomen metsän näköisiin risukoihin ja puupeltoihin suorien suo-ojien ja metsäautoteiden välissä.

Runoilijan piinapenkki | From Hanko to The South

2011-08-05T00:40:00.000-07:00

"Runoutta seuraaville suurten kustantamojen linjaukset ovatkin alkaneet näyttää yhä naurettavimmilta. Kirjallisuuden portinvartijoina seisovat instituutiot roikkuvat 50 vuotta vanhoissa standardeissa - ne ovat kuin kristillisdemokraatit Setan bileissä."

"Vakavia uusiin kustantamoihin liittyviä ongelmia ilmeni ensimmäisen kerran vuoden 2010 Runeberg-kilpailussa, josta Kirjailijaliiton vaatimuksesta pudotettiin sekä poEsian että ntamon kirjat omakusteina pois."

"Kirjallisuutta varjelevat instanssit keräävät päällensä pölyä ja hometta ja kieltäytyvät uudistumasta niin kauan kuin pystyvät pitämään pystyssä kulissia, joka näyttää kattavan koko kirjallisuuden. Kirjailijaliitto onkin vaarassa tehdä Variksen (Tuula-Liina) määrätietoisen piittaamattomuuden johdosta historiallisen virheen."

"Kysyessäni keväällä 2011 Helsingin Sanomien tuoreimmista linjauksista Majander (Antti) kertoi tilanteen olevan käymistilassa, ja että raati määrittelee kilpailuteokset vastaisuudessakin tapauskohtaisesti. Hän painotti markkinoinnin roolia, joka tarvepainatteissa ja varsinkin ntamossa on kirjailijoiden itsensä vastuulla."

"Hannu Harju siivoaa Tammelta lahjakkaita runoilijoita yhden toisensa perään. Käytännössä ainoat jäljellä olevat yleiskustantamot ovat Otava ja Teos, joiden niidenkin sisällä runous henkilöityy vain yhteen kustannustoimittajaan. Suomalainen runous onkin tällä hetkellä kirjallisuuden vakiintuneissa rakenteissa Antti Arnkilin ja Silja Hiidenheimon käsissä. Jotta tämäkään tilanne ei vaikuttaisi liian ruusuiselta, ovat Teoksen runokirjat kulkeneet viime ajat alamäkeä."

(Aleksis Salusjärvi: "Onko 2000-luvun runous kirjallisuutta?", essee Nuori Voima 2 / 2011 (Runous) s 16-19)

"Astele varoen" | Ten Thousand Waves

2011-06-13T00:57:00.001-07:00

Astele varoen hiekalla
Sotkuisissa kaisloissa on nälkäisiä henkiä
Astele varoen aalloilla
Jokaisen vaahtopään suussa on sana
Jokaisessa sanassa sielu, täyttymätön

(Guo Chang Mau, suom. Kristiina Lähde, Ten Thousand Waves Helsingin Taidehalli 21.8. - 10.10.2010)

Kansainvälinen runouslehti Mainesta | Off the Coast

2011-05-23T02:52:00.000-07:00

Tämä blogipäivitys 10.1.2011 päätyi mainelaiseen runouslehteen Off the Coast 1/2011, joka tuli tänään postissa. Kansainvälistä runouslehteä toimittavat Valerie Lawson ja Michael Brown, jonka tapasin Uppsalassa Ruotsin lavarunouden mestaruuskilpailuissa 2002.

Ruotsista ovat myös hylsyt, joihin kuvan "Mitä sinä pelkäät" aseet on istutettu. Löysin ne visbyyläiseltä ampumaradalta keväällä 2003.

Kun Off the Coastin toimituksesta Robbinstonista ajaa Atlantin rantaa alas eli etelään päin saapuu Camdenin kaupunkiin, jossa sain asua syksyllä ja vuoden vaihteessa 1994.

"Golf syö Puijon metsää" | Pro Puijo again and again

2011-05-16T07:37:00.000-07:00

"Puijon golfkenttää suunnitellaan laajennettavaksi siten, että sen alta on hakattava noin 5 hehtaaria metsää.

Golf sisältyi viime elokuussa valtuuston hyväksymään Puijo-suunnitelmaan. Asia edennee siten omalla vauhdillaan Kuopion virkamieskoneistossa, koska enää ei tarvita poliittisia päätöksiä.

Puijo-suunnitelmaa valmisteltiin mm. kävijätutkimuksilla. Enemmistö kuopiolaisista vastusti golfkentän laajentamista. Mikä on siis tutkimuksen merkitys?"

(Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen tiedote nro 2 toukokuu 2011 s. 11)

Kuka tällä kerta kokoaa adressin, joka ei johda yhtään mihinkään? Tai yhtä kuusettomaan aarniometsään kuin kuvan Pihlajalaaksossa, josta kasvoi laaja Pihlajaharju näistä tai muista tapetuista puista valmistetulla paperilla.

Näin ollen tuli todistetuksi, että paperimiesten päässä kasvaa jotain, mikäli tuuliolosuhteet ovat sopivat sekä ulkotiloissa että korvien välissä.

Itsenäisyyden kuusi muistoksi päivälle | True Spruce

2011-05-12T03:05:00.000-07:00

"päätös on kova ja sillä on kovat poliittiset seuraukset "

"Suomi kääntyy ja kuihtuu sisäänpäin" | Poetry Prize

2011-04-30T01:41:00.000-07:00

Voittajakolmikko vas. Tanja Seppänen, Virve Miettinen ja Riikka Nyman.

Oik. raadin jäsen Vilja-Tuulia Huotarinen (vas. kunniamaininnan saaneista Lasse Pouru ja Kalle Knaapi). Raadin pj. PirkkoHeikkinen ja maakuntajohtaja Matti Viialainen ojensivat Etelä-Savo-palkinnon Paula Hotille. Ministerin juhlapuheen piti Lauri Tarasti, ja Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijat esittivät voittajien tekstejä.

J.H. Erkon kirjoituskilpailu 2011

Vapaa julkaistavaksi 29.4.2011 klo 14

Raadin luonnehdinnat. Raadissa kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen, kirjailija Jouni Tossavainen ja fil.lis. Pirkko Heikkinen (pj.)

Yleistä

Suomi kääntyy ja kuihtuu sisäänpäin, mikäli J.H.Erkon kirjoituskilpailuun osallistuneiden nuorten runoista voi jotain päätellä. Isossa osassa lähetetyistä teksteistä kieli on kuivaa suomea, jolla kerrotaan suomalaisten kokemuksista Suomessa. Ehkä nuorille on käynyt niin kuin voittaja Tanja Seppäsen proosarunossa:

Oli meillä haaveita. Piti lähteä Japaniin liftaamaan ja Australiaan poimimaan mangoja. Päädyttiin Rojolaan poimimaan puolukoita työttömyystuella. Odottamaan vauvoja Säkkisten veljeksille.

Kuten tarinalliset proosarunot, myös säkeiksi jaetut rivit ovat monesti enemmän proosaa kuin runoutta. Runot toistavat opittuja malleja tai notkahtavat nokkeluuteensa. Monikaan kirjoittaja ei malta ajatella ajatuksiaan loppuun asti. Vahvat mielikuvituksen maailmat puuttuvat. Myös rakenteellisesti kokeelliset tekstit puuttuvat, vaikka jo julkaistun runouden kenttä kestää erilaisuutta 2000-luvulla enemmän kuin aikaisemmin. Tämäkin kertoo jotain nuorten Suomen ja suomen kielen käpertymisestä sisäänpäin.

Suurimman osan runoista voi jakaa neljään osastoon. Rakkaudesta puhutaan luonnollisesti eniten, sitten puretaan minä-minä-terapiaa lääkkeillä tai ilman ja äiti- ja äijärunoja löytyy liki pitäen saman verran. Runojen joukossa esiintyy myös huumoria sekä rapin ja lavarunouden kautta periytyvää kantaaottavuutta, jossa nuorten miesten uho hakee muotoaan.

Sekä voittajissa että kunniamaininnan ansainneissa runoissa tyyli on jo idullaan. Niissä on kekseliäisyyttä ja aistillisuutta ja kurottumista kohti taiteellisia ratkaisuja. Ne eivät ainoastaan jäljennä nykyrunoa, vaan pyrkivät paljastamaan oman hullun logiikkansa. Ilman sitä ei runo kasva tekijänsä omaksi.

I palkinto: Tanja Seppänen

Tanja Seppäsen kieli ei ole kuivaa eikä sisäänpäin käpertyvää. Seppäsen suomi leikkii ja tulee kohti niin avoimesti, että lukija riemastuu pienestä arjen havainnosta ja isojen tunnelmien jyhkeydestä. Runot ovat niin omanlaisiaan, että vaikutteiden merkit eivät erotu saati törötä muuten kuin edukseen ja imelyyteen sortumatta, vaikka muutama loppusäe vaappuu joskus halvan helppouden rajalla. Seppäsen tyyliä tekee mieli verrata ITE-taiteeseen tai naivistiseen tauluun, jonka ”murakat” ja ”kuonokkaat” kuvat on haettu niin kaupungeista kuin maaseudulta.

II palkinto: Virve Miettinen

Virve Miettinen puhuttelee punnituilla runoillaan. Hän on onnistunut säilyttämään runokuvissaan vapaan läikkeen, tunnelmien haurauden. Kieltä ja yksittäisten runojen rakennetta vaivaa paikoin paperinmakuisuus, ja tyttö-motiivin käyttöä rasittaa perinteen painolasti, mutta runojen kuvat tarjoilevat tuoreet kattauksen sellofaanista koostuvia fantasioita ja leivinpapereiden marginaaleja. Runoissa näkyy määrätietoinen kielen ja mielen etsintä, mutta myös alttius haavoittumiseen, mikä on hyvän runouden edellytys.

III palkinto: Riikka Nyman

Riikka Nymanin viiden runosarjan kokonaisuuden ”Äidin kielellä” ensimmäinen ja toinen osasto ovat komeasti kokeilevaa uutta runoutta, jossa kielelliseen tietoisuuteen yhdistyy ääni ja sitä kautta resonoi koko ruumis. Nyman hakee sanat kaukaa primitiivikielestä ja viljelee niitä sekä omilla merkkikeksinnöillä että nykyrunouden mahdollisuuksilla. Tämä on Nymanin sanoin ”silkkaa ihmisyyttä/ihme : /ihminen ichminen// sieltä se sinun märkä kuutinsielusi solahti”.

Kunniamaininnat:

Lasse Pouru

Lasse Pourun hampurilaisbaariin sijoittuva runon maailma rakentuu rytmisesti taitavan tajunnanvirran varaan. Vyöryttävä kerronta muodostuu lukemiselle vastuksen, joka käy paikka paikoin ylittämättömäksi. Huolimatta runopuheen ajoittaisesta sykertymisestä sisäänpäin teksti laajenee tunteikkaaksi maisemaksi, joka on lukijalle houkuttelevan avoin ja assosioiva. Metarunous ei jää vain esteettiseksi ratkaisuksi, vaan paljastaa viehkosti väreilevän ja joka hetki vaihtuvan inhimillisen kokemuksen, joka ei ole palautettavissa kirjoittamisen käsitteisiin.

Ossi Paloneva

Ossi Palonevan runot erottuivat muusta tappavan hauskasta ”äijälyriikasta” tai esitettynä hyvin toimivasta lava- ja raprunoudesta ennen muuta näkökulman ja aiheiden avartumisena nuoremman miehen vitsikkyydestä tai vihaisuudesta useamman minän ongelmiin. Runossa ”kateus” muijan persoonasta ei tosin tiedetä ”muuta, kuin miltä se tuntuisi alasti sylissä”, mutta kadehdittavan tarkasti kysytään vetouisteluvehkeistä, käytetäänkö nyt ”hyrräkelaa vai haspelia”. Mutta vehkeistä huolimatta saalista ei tule, ja miehen työksi jää vain selittäminen akalle. ”Elämä on selityspeli”, ja liika selittäminen tuottaa myös Palonevan runoissa enemmän proosaa muistuttavaa tarinaa kuin vapaata säettä.

Ossi Palonevan runo "J.H. Erkosta" löytyy Palonevan blogista Päivän runo.

Kalle Knaapi

Kalle Knaapin Mykeneläispaperit yhdistää näytelmän ja runon, myytit ja lyyrisen epiikan. Näistä ikiaineksista Knaapi kutoo runoelman, jossa roolirunouden keinot nousevat keskeisiksi. Hahmoja on monia, mutta niitä vaikuttaa kuitenkin leimaavan runosta runoon samanlaisena kaikuva kertojan ääni. Vaikka tekstin sommitteleminen säkeiksi ei vaikuta koko ajan perustellulta, Mykeneläispaperit on kielellisesti ehyt, runon rajoja etsivä kokeilu.

Etelä-Savo-palkinto.

Ensimmäistä kertaa jaetun Etelä-Savo-palkinnon rahoitti Etelä-Savon maakuntaliitto.

Palkinnon saaja: Paula Hotti (Pieksämäki)

Paula Hotin kokijaminä on matkalainen, joka käytyään Euroopan reunoilla ”kalastamassa pajunköysillä pieniä kalanpäitä” palaa kotiin Pieksämäelle, kirjoittaa oodin kaupungille ja riisuu kumisaappaat ovenpieleen. Eurooppalaisen runouden vaikutus näyttäytyy vahvoina muistumina, vallankin kirjailija-filosofi Iris Murdoch, tämän filosofianopettaja Ludwig Wittgenstein ja T.S.Eliotin Prufrock sekoittuvat tuoreella tavalla Hotin runosikermässä Etelä-Savon hiljaisiin maisemiin.

J.H.Erkon kilpailuun 2011 tuli lähetyksiä yhteensä 223 kirjoittajalta, yhteensä noin 7 000 runoa.

Jokainen maakunta oli edustettuna. Runsaimmin runoja tuli Helsingin alueelta, Turun ympäristöstä, Oulusta ja Jyväskylästä.

Muutaman viime vuoden aikana kilpailun kautta on julkisuuteen tullut useita esikoiskirjailijoita, mm. Turkka Hautala, Nelli Hietala, Elisa Salo, Lassi Hyvärinen, Heli Slunga, Tuomo Heikkinen, Ville Hytönen ja Silene Lehto.

J.H.Erkon kilpailun palkinnot jaetaan Artium-salissa perjantaina 29. huhtikuuta 2011 klo 14 – 16, osoitteessa Paukkulantie 22, 50170 Mikkeli. Lisätietoja: Pirkko Heikkinen pike.heikkinen@gmail.com 050 591 4418

Runovideo | "Poetry is the ultimate smalla business"

2011-04-28T01:20:00.000-07:00

Tästä Liiketoimintasuunnitelman (Like 2004) runosta näyttelijä, lausuntataiteilija ja ääntäjä Jari Miettisen tulkinta löytyy täältä.

1. yritys: Aurinko

Yrittäjät!Yrittäjät!

Liikemiehen aika on tullut

Liikemies

on porvari ja juomatta päissään

Liikemies

on demari ja syömättä täynnä

Liikemies

on kommari ja rikas rättien alla

Liikemies

on kravattien meri vailla rantaa

Liikemies

on taivas ilman kuolemaa

Liikemies

on maassa tähtien kera

Liikemies

on yksin muttei yksinäinen

Liikemies

on selvä juoru, totuus, kaikista

Liikemies

on taiteilija, nero, jumala

Liikemies

on nainen, sota ja rakkaus

Liikemies

on puhallettu aine tuhkattu voima

Liikemies

on hautapaikkansa ansainnut

Yrittäjät, yrittäjät

yrittäjän pallo pyörii

yrittämättä

jokainen on liikemies

niin kauan kuin aurinko paistaa

ja joku kylmä ja kuuma pimeä

säteileee vielä valon jäljissä

(LTS, 12)

Kyllä Anttila tietää | The Finlandia Prize for Literature

2011-04-27T01:55:00.000-07:00

"Juuri siksi tällä fenomenologialla on mahdollisuus olla ankarassa mielessä
elementaarista. Kuvassa puhdas mutta hetkellinen subjektiivisuus yhdistyy asiaintilaan joka ei välttämättä ole täysin rakentunut, ja tästä yhdistymisestä fenomenologi löytää lukemattomien kokemusten kentän. Hän hyötyy havainnoista, jotka voivat olla tarkkoja koska ne ovat yksinkertaisia, koska ne ”eivät johda seurauksiin” kuten tieteelliset ajatukset, jotka ovat aina synteettisiä." Gaston Bachelard/Tiina Lehikoinen

Kirja, lyhytproosakokoelma, proosakirja, proosateos, romaani | Strangers, Outsiders, Bystanders

2011-04-14T02:34:00.000-07:00

Joni Pyysalo:

"Jouni Tossavaisen lyhytproosakokoelma on ajatukseltaan sukua Spoon River -antologialle, mutta pureutuu kuolleiden sijaan nettitekstiä parodioivalla tavalla eri ammattikuntien edustajiin. Tajunnavirtamaisesti assosioivissa, nokkelissakin henkilökuvissa kuvataan monenlaisia sivullisia abiturientista öykkäriin, purevimmin kirjoitetaan kirjallisuusmaailmasta."
(Suomen Kuvalehti 8.7.2011, s 62-63)

Herman Raivio:

"Jouni Tossavaisen romaanista Sivullisia tulee mieleen punk-bändi Anti-Nowhere Leaguen klassikkokappale "So What". Siinä kertoja kuvailee kokemuksiaan lampaan naimisesta vanhan miehen kalun imemiseen. Tarinat päättyvät aina samalla tavalla: "Entä sitten!" Voimme kuvitella miehen pubin pöytään: "Tarjoa vielä yksi, niin kerron lisää! Tai ihan sama, kerron kuitenkin!"

Nykyään näitä tarinaniskijöitä löytyy enemmän netistä kuin pubeista. Siellä kuka vain voi sanoa itsestään mitä vain, ja niin sanookin, vailla pelkoa pilkallisesta naurusta.
(... jatkuu Parnasso 3/2011, s 63)

Putte Wilhelmsson:"Kirjaimellisesti otettuna Jouni Tossavaisen uuden proosakirjan Sivulliset tarkoittaa sivun mittaa, oikeastaan perinteistä A-nelosta. Vertauskuvallisia merkityksiä jokainen osaa keksiä omasta päästään.
'Työttömänä aloitin blogin', aloittaa Tossavainen, ja antaa nimettömän kertojansa suulla ymmärtää, ettei annettua mittaa laajempi lörpöttely ole paikallaan edes rajattomassa bittiavaruudessa."
(... jatkuu Aamulehti 31.5.2011)

Marjo Heiskanen:"Jouni Tossavaisen kokoelma Sivullisia nostaa sivulliset keskiöön. Tapaamme turhautuneen neron, joka tiskarina onnistuu lähes ratkaisemaan maailman huumeongelman, eläydymme jääkiekkoilijan vaimon rahaongelmiin ja näemme, kuinka luuserin sanataide lihallistuu tekemättömyydeksi. Puhujuus huojuu hahmolta toiselle, joskus äänessä on sivullisuuden ammattilainen itse, joskus hän on tarkkailun kohteena. Kokoelman edetessä muutamat hahmot alkavat ilmestyä muuallekin kuin omiin tarinoihinsa."
(... jatkuu Radio Savo 15.4.2011)

Teppo Kulmala:

"Nykypäivänä kuka tahansa on kirjoittaja, ainakin rutiinikirjoittaja. Nykyviestimien myötä kielenkäytön perinteinen yhteneväisyys murtuu. Sitä kautta muuttuu kuva olemassaolosta. Sosiaalinen media korvaa sosiaalista elämää.

Nettikirjoittelu leviää Jouni Tossavaisen kirjassa hengästyneen vauhkoksi sanapelikentäksi."
(... jatkuu Savon Sanomat 14.4.2011 ja Keskisuomalainen 10.5.2011)

Kaisa Viitala:

"Sivullisia on Jouni Tossavaisen kahdeksas proosateos, kaikkiaan hänen kahdeskymmenes kirjansa. Lyhyiden tekstien kokoelma jatkaa tuttua kielellä ja näkökulmilla leikkimistä. Alussa kerrotaan blogista, jonka kautta lukijoiden kuvaukset sivullisuudesta olisi kerätty. Osa lastuista on julkaistukin Tossavaisen Kuva ja sana -blogissa.

Kaikki 157 tarinaa ovat pituudeltaan A4-arkin mittaisia ja alkavat ammattinimikkeellä, nykypäivän palvotulla statussymbolilla."
(... jatkuu Ilkka 14.4.2011)

Prosak:

"Jouni Tossavainen esiintyi toukokuussa 2011 Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubilla ravintola Dubrovnikissa Helsingissä. Jouni Tossavainen luki proosaklubilla teostaan Sivullisia."

Books from Finland:

"Poet and writer Jouni Tossavainen has directed his verbal curiosity towards blog writing in his eighth prose work, entitled Sivullisia (‘Outsiders’, Like, 2011); it consists of a collection of (fictional) blog posts, which seem to contain plenty of junk as well as treasures.

The book is a dizzying linguistic playground; it includes posts, around a page in length, from 157 ‘outsiders’. Escaping the familiar structures of language usage gives rise to snapshots of estrangement...

Since I’ve been unemployed, I started a blog called Outsiders. It soon came to serve as work, and I became dependent on its benefits. Although describing being an outsider helped to anaesthetise me, and verbalising all of my afternoons didn’t even take up all my time, the feedback that came in was reward enough. I wouldn’t have taken any other reimbursement anyway because of the restrictions set on recipients of government benefits. Increasingly frequently I found myself longing for more. Even a short blog comment about being an outsider felt even truer than what I with my self-employed, jobless person’s competence was able to achieve in relation to being sidelined as an unemployed person, regardless of what kind of manager I had been in my previous life. When asking for more accounts of other people’s well-being, I wanted them to use their own names. I justified this because I did not want to read lies, which often come from and lead to chatter in cafés and on the web. Apart from the pure enjoyment of being present, using one’s own name – even in wrong-headed topics or notions – makes it easier to approach the harsh laws of the working world. When one knows that by using one’s own signature one is dragging one’s family into the mire, including those who have gone before and those yet to come, one is able to blaze trails along which one can outflank the passive to activate another, equally unemployed. I did not place any further requirements on the other commenters besides first name and surname, as the rules had been drawn up by professionals in their own field. The regulator’s work also requires skill, if not a tremendous craving, for damming up another flood of text so that one’s own advantages do not have a chance to dry up. To facilitate reading for myself and others, I introduced only a couple of restrictions, which I imagined that I, too, would be able to adhere to. Only one side of a sheet of A4 was to be used – that is, one page – and what people wrote had to be true. Truth, beauty and quality ensured that everyone would begin what they had to say by writing about their current work. More stories, anecdotes, even poems piled up than the law permits me to read – much less compile – during working hours. For this book I have selected only 157 stories from the Greater Helsinki area for the sake of efficiency. The faster you can read the work, the less time it will distract you from your main job. I chose to limit things to the capital area so that the stories about well-being from individuals linked to this place would seem to form a more integral work, or document at least, about what was happening in the Big H, the centre of the nation, at the start of the millennium. I will publish the tales of work from beyond the outer ring road at some later stage, if I manage to come to an agreement with the writers concerning intellectual property rights.

Aku Ankka juoksi Suomen kartalle | Les Murray

2011-04-11T01:18:00.000-07:00

"The glass King of France feared he’d shatter.
Chinese eunuchs kept their testes in spirit.

Your brain can bleed from a sneeze-breath.
A full moon always rises at sunset
and a person is taller when prone.
Donald Duck was once banned in Finland
because he didn’t wear trousers."

(Osanen australialaisen Les Murrayn (s. 1938) pantoum-mittaan kirjoitetusta runosta "The Conservations" kokoelmassa Taller When Prone, Farras, Straus & Giroux 2010)

(Ranskan lasikuningas eli särön pelossa. / Kiinan eunukit pitivät kivekset kunnossa. // Aivosi voi vuotaa verta nenään vedossa. / Täysikuu nousee aina kun aurinko laskee / ja altis kasvaa jatkuvasti. / Aku Ankka kiellettiin kerran Suomessa / koska hän ei käyttänyt housuja.)

Uusi Savoin Suomi | New Finland

2011-04-06T00:42:00.000-07:00

Haluatko muuttaa Suomea?
Niin minäkin:
Uusi Savoin Suomi.

2011-04-06T00:40:00.000-07:00

Haluatko
muuttaa
Suomea:
Ikkunoita
ei saa avata

Pariisin puhetta | How the forest answered in Paris

2011-03-27T23:38:00.000-07:00

"Väitän vain sivullisen ymmärtävän, mitä metsä puhuu. Suomalais-ugrilaisiin kansoihin teokseni Sivullisia (Like 2011) väite liittyy, mikäli emme ole vain voittajavaltoja, vaan meillä reuna-alueen sivullisina on vielä jonkinlainen mahdollisuus ymmärtää jatkuvasti sivuun työnnettävien alkuperäiskansojen mieltä, metsän kieltä. Savolaisen tai marilaisen sivullisuus Helsingissä tai Moskovassa on kaksinkertainen sillä tavalla, että hän on pihalla sekä kaupunkitalosta että kotimökistään. Cityugrin sivullisuus muistuttaa siis kenen tahansa muukalaisuutta ja arabipakolaisen vieraantumista Euroopasta. Sivullisena cityugrilla on mahdollisuus ymmärtää toista pakolaista, mutta pihalla seisova ugri voi olla myös viestinviejä tai sanansaattaja Hermes citytalon vallan ja hallitsemattoman metsän kielen välissä. Tässä mielessä hän on metsän paluun mahdollisuuden mahdollistaja, metsän syntytiedon haltija. Tätä ugriherkkyyttä metsäkokemukselle tarvitaan, koska maapallo on rajallinen elonpiiri ja tällä hetkellä syömme luontoa enemmän kuin kestämme. Siksi tarvitaan jonkinlaista ympäristövallankumousta. Mutta tässä kiinalaisen kapitalismin kumouksessa ei ole kyse paluusta aitoon, eikä nostalgiasta menneen maailman puhtautta kohtaan."

(Tiivistelmä: ONLY THE OUTSIDER KNOWS HOW THE FOREST SPEAKS. Jouni Tossavainen: “Vain sivullinen kuulee, kuinka metsä puhuu”, Pariisi 25.3.2011)

Maisema ja mielenmaisema | Landscape and mindscape

2011-03-23T01:16:00.000-07:00

Kuka osaa katsoa sillä silmällä | Photos of the Year

2011-03-17T01:26:00.000-07:00

Vuoden 2010 palkituissa lehtikuvissa hämmästyttää se, että hyviä kuvia on löydetty enimmäkseen muualta kuin pääkallonpaikan painopinnoista. Kuka ne on osannut nähdä? Kenellä on vielä tänä päivänä näin hyvät silmät?

Vastausta ei löydy esimerkiksi Savon Sanomien jutusta, jossa esitellään tänään lähes sivun verran viime vuoden kuvia.

Vastaus on nimittäin kilpailun tuomaristo, johon kuuluivat kuvatoimittaja Kate Edwards Englannista, kuvajournalismin linjan johtaja Søren Pagter Tanskasta ja freelancevalokuvaaja Eva Persson Helsingistä.

Kun silmät avautuvat, kaatuuko keisari. Nähdäänkö sitten vähän enemmän vai vähemmän? Osataanko nyt vihdoin katsoa sillä silmällä.

Kuumottava juttu | World Design Capital Helsinki 2012

2011-03-14T06:36:00.000-07:00

Pulu, Itä- meren tytär. Haloo, Helsinki! Eduskunta, Forum. Tuomiokirkko, Stockmann. Rautatieaseman kivimiehet, Aleksis Kivi. Kiasma, Iso Eläinmuseo. Spora, Eltsu ja Espa. Bulevardi, Ruttopuisto, Keskuspuiston jäätelökioski. Rödberga, Punavuori, Rööperi. Kerjäläiset, Hakaniemen tori. Kauppatori, Senaatintorin lokit, Solis. Rikotut kaupunkipyörät, Töhryt, Kylmä tuuli. Mansku, Jumittavat dösat. Makkaratalon pummit, Tagit, Ateneum, Jumittavat junat.

"Dosentti vai desantti" nähdään vaalien jälkeen

2011-03-10T05:26:00.000-08:00

Maanantaina piti tulla dokumentti "Dosentti vai desantti" TV2:lta, mutta dosentti Johan Bäckmanin venäläiset jutut jäivät yllättäen näkemättä.

Tiedusteltuani ohjelman muutosta TV2:n netistä sain perusteellisen vastauksen tuottaja Hannele Valkeeniemeltä ja luvan julkaista alunperin yksityisen viestin, jolla voi olla yleisempääkin meritystä sen kannalta, joka on kiinnostonut Yleisradion vaalikaranteenin linjasta:

"Ylellä ei ole olemassa varsinaista vaalikaranteenia. Mutta ennen vaaleja
pitää noudattaa erityistä harkintaa ehdokkaiden esiintymisissä.

Teemmehän me koko ajan vaaliohjelmia eli kyllä ehdokkaat esiintyvät jatkuvasti vaaleja käsittelevissä ohjelmissa. Niissä tehtävämme on katsoa, että ne noudattavat tasapuolisuutta. Samalla on määritelty, että ehdokkaiden esiintyminen muissa kuin vaaliohjelmissa on erityisen perusteltua. Tämän vuoksi esimerkiksi ehdokkaat eivät esiinny ennen vaaleja muissa viihdeohjelmissa kuin Uutisvuodossa. Luonnollisesti ehdokasta haastatellaan silloin, jos hänen kommenttiaan tarvitaan jonkin tietyn uutistapahtuman takia. Esimerkiksi kansanedustajia ja ministereitä haastatellaan heidän virkatoimiensa takia. Koko tämä käytäntö pohjautuu Yleä sitovaan Ohjelmatoiminnan säännöstöön (OTS), jossa todetaan, mm. että vaalien alla
kukaan ehdokas ei saa saada erityistä etua.

Kyseinen Silminnäkijä ei ollut osa vaaliohjelmistoa, eikä se liittynyt
mihinkään ajankohtaiseen uutistapahtumaan. Johan Bäckman on kyseisen
ohjelma keskushenkilö. Siinä tarkastellaan hänen toimintaansa, sen
motiiveja ja vaikutuksia. Tämä olisi juuri sitä erityistä etua, jota emme
kenellekään ehdokkaalle saa antaa. Tilanne olisi ollut täysin sama, vaikka
kyseessä olisi ollut minkä puolueen ehdokas. Jos olisimme aiemmin tienneet,
että Bäckman harkitsee ehdokkuutta, ohjelma olisi jo alun perin sijoitettu
vaalien jälkeen. Olimme itsekin pahoillamme, että hän ilmoitti asiasta
vasta paria päivää ennen ohjelmaa. Mutta OTS ei jättänyt meille mitään
muuta vaihtoehtoa.

terveisin
Hannele Valkeeniemi
tuottaja"

Aaltopahvitodistus | Corrugated Cardboard Certificate

2011-03-07T07:03:00.000-08:00

Aaltopahvi.

Aaltopahvi - yksinkertainen, jäykistetty ja kaksinkertainen (panssariaaltopahvi, esim. Tako) on erinomaista pakkaus- ja rakennusainetta.
Aaltopahvityöt, etupäässä taiteellisia ja kasvatuksellisia tarkoituksia palvelevat, soveltuvat mitä monimutkaisimpiin t. vähemmän tilapäisluontoisiin tehtäviin.

(Taitokirja, Otava1952)

Soinin puheet johtavat puhdistuksiin | Postmodern

2011-03-04T03:10:00.000-08:00

Äärioikeistolaisen Timo Soinin ja hänen puolueensa taidekäsityksen pohjalta on jo löydetty kaikuja 1930-luvun Saksan puhdistuksista.

Perimmiltään Soinin isänmaallisen retoriikan taustalla on sama ideologia, joka vaatii puhdasta suomen kieltä ja yhtä puhdasta mieltä. Näin Soini on vallannut sen puolueen paikan, jota Kari Suomalainen kuvasi piirroksissaan lihavana, liperikaulaisena kypäräpäänä.

Filosofi Tere Vadén kirjoittaa Martin Heideggerin ja Volter Kilven puhtaan kielen vaatimuksista niin, että teoriaa on helppo soveltaa Soinin puheisiin, jotka toivottavasti eivät koskaan muutu käytännöksi.

"Heidegger (Martin) ja Kilpi (Volter) päätyvät etsimään ajattelun paikallisuuden ja voimakkuuden, uudelleenajattelun mahdollisuutta kielen riittävän puhtaasta juurruttamisesta. Heideggerin kohdalla tavoitteena on autenttinen peruskokemus esimerkiksi tekniikasta; miten peruskokemus voidaan saksassa uudelleenkokea. Tällöin kielen epäpuhtaudet – sen sekoittuneisuus, kerroksellisuus, heterogeenisyys, mistä kaikesta suomi tarjoaa loistavan esimerkin – ovat ongelma. Epäpuhtauksista täytyy päästä eroon, koska ne estävät kielikokemuksen voimakkuuden ja aitouden, sen alkuperäisyyden. Das Manin kieli peittää autenttisen kokemuksen julkealla hajullaan.

Sekä Kilven että Heideggerin pitää pyrkiä puhdistamaan kieltään aineksista, jotka ovat ikään kuin epäperäisiä; koska suuri osa kieltä on tiellä, he ryhtyvät luomaan uutta kieltä. Heidegger ei käytä uusia sanoja vain, jotta ymmärtäisimme hänet oikein. Hän haluaa käyttää sanojaan, jotta hän kokisi ongelmat oikein tai että me kokisimme ongelmat oikein ajatellessamme noilla sanoilla. Heideggerilaisessa paikallisuudessa kieli täytyy puhdistaa, siitä täytyy tehdä autenttista kieltä, jotta autenttiset kokemukset tavoitetaan.

Autenttisuuden tavoittelu tekee paikallisuuden uudelleen mahdottomaksi. Kuvitellaan, että on olemassa sekoittumaton, ehdottoman vakuuttava kokemus, josta ajattelu nousee. Tämä on sekä Kilven että Heideggerin perusajatus: on olemassa kyseenalaistamattoman autenttisia peruskokemuksia, jotka voidaan uudelleentuottaa riittävän puhtaalla kielellä. Jos vain saamme kaiken metafyysisen kuonan pois kokemuksellisen päältä, niin voimme ajatella uudelleen tavalla, joka on kohdallinen, yhdenmukainen suhteessa peruskokemuksiin.

Autenttisuus, samoin kuin universalismi, edellyttää kokemusten hierarkiaa. Tarkemmin sanottuna Heideggerin ja Kilven näkemys tekee paikallisuudesta sulkeutunutta, vain ”meidän”, autenttisten kustavilaisten tai aitojen saksalaisten asian. Tähän liittyy etuoikeutetun kansakunnan tai jonkin kielen erityisaseman ajatus. Heideggerin ja Kilven tavoin sulkeutunut paikallinen ajattelu on kovin tietoinen pilkuistaan ja tupsukorvistaan, kohtalostaan. Tätä vastoin avoin paikallisuus pesii epäpuhtaudessa, sekoittuneisuudessa, kielen ja mielen sisäisessä yhteismitattomuudessa."

(Tere Vadén: "Mitä on paikallinen ajattelu", niin & näin 1/2004)

Vauhko koira | Indian Poem

2011-02-24T00:34:00.000-08:00

"Räikkää riheltäen laulan Koira-lauluja muiden nukkuessa
Tappelen mielipuolisesti jos joku tulee sanomaan jotain
Sotken ihoni valkealla maalilla
Nousen valkean hevosen selkään
Peitän siltä silmät
Pakotan sen syöksymään äkkijyrkänteeltä
Ruhjoudumme
Crow"

(Suom. JormaEronen)

Kahvikoira | BigSur and Surreal Dog

2011-02-23T07:49:00.000-08:00

"Kuin pieni
kuoriainen
pehme ässä
villassa"

"MYÖHÄISIÄ KULKUJA

Koeta juoda kahvia edes
Se läikähteli... "
(Suom. Jorma Eronen)

Ystävänpäivä | Mida ronk ütleb täna

2011-02-15T01:32:00.001-08:00

Heti kun avaat koneen menetät

Muistisi, ruumiin, lehden joka jälleen

Saapuu ajallaan. Korppi koputtaa

Valoa taikka syöpää; lahjoin ääntä

Matikalla ja laskin jo lahnan litukalla

Voittojani. Hitihatidiibadaabaa

Sanoo Matti, inhorealistinen professori;

Korvanoppaelvis ymmärtää hyvin

Tai huonosti, koska rokkia ei enää ole.

Joku korppi vaan raakuu ennustustaan.

Ymmärtää tuskin itsekään ilman

Konetta lentää, jäätyy silti ilmaan

Siivet ja sielu ystävänpäivän pakkasilla;

Verenpaine nousee, sydän pysähtyy

Avautuuko osa nousuun, nytkähtääkö

Diesel mustalle moottoritielle

Kahden valkoisen välissä.

(15.2.2011: Ei mikään itsessään s. 17 - 47.)

SS 1966, 2006 ja 2011 | Something permanent

2011-02-09T07:36:00.000-08:00

"Kuopion kauppahallin kokonaisuuden murentaminen on tietysti rikos, mutta tätä rikosta ei sanota rikokseksi, koska tässä kaupungissa on totuttu suurempaan vandalismiin.

Esimerkiksi Savon Sanomat esitteli kulttuurisivuillaan tätä kuopiolaista vandalismia kymmenen kuvajutun verran. Näiden tutkija Helena Riekin valitsemien kymmenen historiallisesti arvokkaan rakennuksen tilalle ei ole noussut yhtään uudisrakennusta, jota voin sanoa arkkitehtuurin riemuvoitoksi.

Arkkitehtuurin sijasta SS:n pääkirjoitus (18.5.2006) puhuu nyt kalahallin ”eurokuntoon” laittamisesta. Suomeksi sanottuna ”eurokuntoon laittaminen” tarkoittaa samaa kuin ”hallittu rakennemuutos” 1980-luvulla . Savoksi sanottuna ”eurokuntoon laittaminen” tarkoittaa saman purkamisvimman jatkamista kuin ennenkin.

Toinen sana ”uudisrakentaminen” tarkoittaa Kuopiossa aina -- ja tulee vissiin aina tarkoittamaan sitä --, että hyvä talo on pakko purkaa ennen kuin voidaan suunnitella uusi, homeinen ja rumempi. Homeen takia Savon Sanomien toimituskin on evakossa ”eurokuntoiseksi” aikoinaan remontoidusta ”uudisrakennuksestaan”.

Museoviraston puolelta kalahallin purkamismahdollisuus, joka Kuopiossa tulkitaan käskyksi purkaa kalahalli, perustuu tähän osastonjohtaja Maire Mattisen ja tutkija Jarkko Sinisalon lauseeseen: ”On ilmeistä, että uudisrakennuksen arkkitehtuurissa on mahdollista päästä hyvään lopputulokseen, joten Museovirasto ei pidä ehdottoman välttämättömänä kalahallin suojelua.”

Jos nyt Kuopiossa joku erehtyy sanomaan, että perinteeksi jalostuneelta vandalismin tieltä voitaisiin pikkuhiljaa vilkuilla tien sivuillekin, niin hän kuuluu välittömästi ”jurnuttajien” porukkaan (SS 18.5.). Tai sitten hän on peräti ”kylähullu”, kuten emeritustoimittaja Markku Heiskanen totesi Savon Median paikallislehdessä Viikkosavossa 22.4.2006.

Näin kaupungissa tehdään kunnallispolitiikkaa, jonka osana media on näköjään valinnut tämän puolen: vaihtoehtoja ei ole.

Kun kiertää kauppahallin ja käy kurkistamassa myös kalahalliin, kuten SS:n pääkirjoitustoimittaja suosittelee, ei voi muuta kuin ihmetellä, miksi vaihtoehtoja ei ole. Miksi ainut vaihtoehto jälleen kerran on purkaminen?

Kun vaihtoehtoja ei ole, jääkö jäljelle vain viimeinen konsti: polttaminen. Helsingin makasiineilla tätä vaihtoehtoa kokeiltiin viimeksi, ja mitä muuta ”jurnuttajilta” ja ”kylähulluilta” saattaisi odottaakaan.

”Hullut” ja ”kaapunnin pojat” näyttävät kuitenkin olevan samaa mieltä siitä, että Kuopio tarvitsee kunnon kalahallin. Tehdään se kerrankin niin, että ei pureta sata vuotta vanhaa elinkeinoelämän muistomerkkiä, vaan ’päästään hyvään lopputulokseen uudisrakennuksen arkkitehtuurissa’.

(Jouni Tossavainen: "Kuopiolainen uudisrakentaminen tarkoittaa aina talon purkamista", Savon Sanomat/Lukijan Sanomat 19.5.2006)

Sivullisia: Pelimanni | Outsiders (Like 2011)

2011-01-31T08:12:00.000-08:00

Pelimanni ei ollut soittajan näköinen mies. Keikkaa ei tilattu harva- tukkaiselta Petriltä, joskus sentään potpurien sivusooloja Yrjönkadun irkkusoitoissa. Ja yhden kerran Petri pääsi lurauttamaan klarinettiin Kivi-juhlien rampissa ruskea samettipuku päällä. Lopullisesti soittoniekka kyllästyi sivullisuuteensa Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Vanhojen kavereiden kurtut lauloivat ympäri juhlakenttää ja liehuvin liinoin puetut nuoret ilakoivat isolla lavalla, kun hän lähti etsimään yksinäistä metsäpolkua ujoutensa uraksi. Soittelisi sitten häpeänsä tunnot omassa hiljaisuudessa vaikka muurahaispesälle. Seuraavana kesänä hän näki tytön samassa polkujen risteyksessä, jossa koivu ja kuusi halasivat toisiaan. Tiainen sirputteli sillä kuusen oksalla, jota hän katseli riittävän vahvaksi. (Sivullisia, Like 2011)

Sivullisia: Abi | Outsiders (Like 2011)

2011-01-27T04:59:00.000-08:00

Abina istuttiin Koffin puistossa ja laulettiin Kotkan poikii. Oltiin erilaisia, mutta tytöt lähtivät vanhoille kavereilleen. Yöllä kiivettiin Laten kanssa tikkaita Mellerille. Tavataan huomenna, runoilija sanoi ikkunalaudalla. Ei ottanut vastaan, vaikka meillä oli Pernod-pullo mukana. Ei menty seuraavana päivänä eikä koskaan, se kaduttaa nyt. Laten muistoksi laulan karaokessa Kotkan poikii aina kun käyn Tehtaankadun Vessassa. Ja näillä kulmillahan minä asun vieläkin Länsi-, Itä- ja Pohjois-Helsingin seikkailujen jälkeen. Täällä sitä tuntee olevansa sinut kaupungin kanssa. Minä tunnen Helsingin ja kaupunki tuntee minut. Vapaus, yhdellä sanalla sanottuna, on yhtä kuin Helsinki. Elää pientä elämää keskellä suurta kaupunkia on vapauteni. Siitä olen kirjoittanut enemmän kuin mistään muusta myös netissä ilmestyvään blogiini. Ja lisää on tulossa, kuten näkyy. Sivullinen, lähetetty 16. marraskuuta 2010, 14:37:00.

Ylistetty olkoon prosaistin runotulkinta | Books

2011-01-17T02:56:00.000-08:00

Odysseus Elytis:
Ylistetty olkoon.
Kääntäjä Markku Pääskynen, 110 s, WSOY 2010.

Ensin kirjoitetaan runoja, sitten ruvetaan prosaistiksi. Tämä taitaa olla pääsääntö, josta löytyy muutama poikkeus. Luettuani romaanikirjailijana tunnetun Markku Pääskysen tulkinnat kreikkalaisen Odysseus Elytisin runoelmasta To Áksion estí toivon, että hän tekisi isomman poikkeuksen ja ryhtyisi joskus runolle.

Toisaalta, elääkö prosaistinkaan lause, jos siinä ei ole mukana runoilijan vikaa. Ainakin hänelle lienee hyväksi lukea nykyrunoutta. Näin todisti jopa viimeisten aikojen tunnetuin työläiskirjailija Arto Salminen, vaikka hänen kuvaamansa rahvaan runouden merkit löytyvät runoista, joihin voidaan viitata vain Kari Tapion tai jonkun muun rokkarin riimittelyjen kautta..."

(...jatkuu Kiiltomato 17.1.2011)

Kts. myös Sivullisia (Like 2011)

Mitä sinä pelkäät! | What are you afraid of?

2011-01-10T02:14:00.000-08:00

Jostain kohti on oltava varsin vahva, että kestää näin hyviä lääkkeitä. (Antti Raittila)

Ensimmäisiä merkkejä | The first tracks in 2011

2011-01-04T05:16:00.000-08:00

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/1130.htm
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/keskustelupalsta/posts/list/1126.htm
http://www.facebook.com/home.php#!/jouni.tossavainen

Puolalainen jouluhauki | Szczupak Boże Narodzenie

2010-12-15T08:47:00.000-08:00

Jouluhauki puolalaiseen tyyliin

* 2 pientä kevätsipulia
* 1 sipuli
* 1 rkl voita tai öljyä
* 4 haukifileetä (noin 600 g)
* suolaa, valkopippuria
* 1 1/2 dl punaviiniä (Beaujolais Nouveau tai vastaavaa)
* 1 dl maukasta kalalientä
* 1-2 tl paprikajauhetta
* 1-1 1/2 tlk smetanaa

Koristeeksi:

* 2 kovaksi keitettyä munaa
* 1/2 dl liotettuja rusinoita
* 8 liotettua luumua

Ohjeet

Hienonna sipulit.
Mausta haukifileet suolalla ja pippurilla. Leikkaa pitkittäin halki, kääri puolikkaat kiekoiksi ja kiinnitä hammastikuilla.
Kuullota sipulit laakeassa paistinpannussa.
Lisää punaviini, kalaliemi ja paprika.
Sekoita ja kuumenna kiehuvaksi. Pane kalakiekot pannulle, peitä kannella ja vähennä lämpöä.
Kypsennä hauduttamalla 10-15 minuuttia.
Poista hammastikut, lisää smetana ja nosta haukirullat lämmitetylle tarjoiluvadille.
Koristele kananmunalla, rusinoilla ja luumuilla.

Puolalaisen jouluhauen voi nauttia myös ilman munaa, rusinoita ja luumua, ja maku syvenee viiletessään.

Lukuvinkkejä Venäjän nykyproosaan | Books

2010-12-13T03:03:00.000-08:00

Anna Ljunggren & Kristina Rotkirch (toim.):
Sata makkaralaatua ja yksi idea,
Like 2010, Kirsti Era (suom.)

Kirjailija Sofi Oksasen Puhdistuksen kääntyessä 36 kielelle ja Euroopan johtavien lehtien Le Monden, Die Zeitin ja The Timesin kiittäessä yksimielisesti romaania, virolaisen kirjailijan Jaan Kaplinskin näkemys teoksen laadusta on uutinen, jota suomalainen ei tahdo käsittää. Vielä vaikeampi lienee samaistua venäläiseen, joka yrittää ymmärtää Puhdistuksen luomaa kuvaa neuvostoliittolaisesta.

Kaplinskin mielestä Oksasen kirja kuuluu samaan kategoriaan kuin hänen lapsuudessaan lukemansa Stalinin ajan romaanit, joissa sankarit ja antisankarit toteuttivat roolejaan. Hän pitää Puhdistusta taitavasti kirjoitettuna kauhutarinana, mutta muistuttaa, ettei elämä Neuvostoliitossa ollut vain kauhutarina: i>”Stalinin kuoleman jälkeen NL ei ollut vankileiri.” Rikoksia tehtiin, mutta kaiken kaikkiaan elämä oli usein mielenkiintoista ja hauskaa.

Jos allekirjoittaa edellisen Suomessa, laatusi määritellään taistolaiseksi, ex-stallariksi tai muuten vain tietoa vaille jääneeksi silloin, kun uusliberalistinen historiankirjoitus päätti niin historian lopusta kuin siitä, että usko Marxiin on loppu...

(jatkuu Kiiltomato 11.12.2010)

"Luova talous vahvemmin strategioihin" | Ansvaret

2010-11-26T02:29:00.000-08:00

Nyt selkis, näin toimin tulevassa: Jatkotoimenpiteet

1 Luova talous ja kulttuuri vahvemmin strategioihin

2 Luodaan luovan talouden ja kulttuurin koordinoitu verkosto

3 Selvitys kolmannen sektorin toimijoista ja näiden tarpeista

4 Jalostamo-toiminnan hyödyntäminen yritystoiminnan kehittämisessä

5 Asiantuntijuuden kehittäminen

6 Monitoimialaisen yritystoiminnan ja palveluinnovaatioiden kehittäminen

7 Maaseudun ja kaupungin välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen